Asiantuntijuus ymmärretään yksilön ominaisuudeksi, jonka hankkimiseen tarvitaan koulutusta, oppimista, kokemuksia ja yhteisön arvostusta. Asiantuntijalla on maallikkoa enemmän tietoa ja taitoa joltakin alalta tai alueelta. Tiedollinen asiantuntijuus tankataan aivoihin, jotka kulkevat asiantuntijan matkassa minne tahansa hän kulkeekaan. Aivojen asiantuntijuuden päälle on kerrostunut ajatus aivojen välisen asiantuntijuuden lisääntyvästä merkityksestä. Kun ekspertit kommunikoivat keskenään he kykenevät ratkaisemaan ongelmia, joista yksintoimija ei selviydy. Tiimit oppivat ja yhteisöt kehittyvät ajatusten vaihdannassa ja ratkaisuhakuisessa vuorovaikutuksessa. Asiantuntijuuden jakaminen ja toisilta oppiminen kuuluvat Delfoin ideaperustaan, jota haastaa uusin asiantuntijuuden evoluutiokerrostuma. Ihmiskehon ulkopuolinen tekoäly disruptoi jo lähitulevaisuudessa vanhoja asiantuntijuuksia ja luo uusia. Arvaukseni on, että Delfoin kehitykseen tekoäly pumppaa lisäarvoa ennemminkin kuin tuhoaa sitä.