Ilmastot@komo-paperi kuvaa yleissivistävän koulutyön ja opettajien avuksi viisi pedagogista työkalua, joissa yhteistoiminnallisen ja tutkivan oppimisen keinoin paneudutaan ilmastonmuutokseen, ja etsitään keinoja päästöjen vähentämiseen eri tasoilla luokasta kouluun ja kotikunnasta koko Suomeen. Useimpia työkaluja yhdistää Delfoi-metodi ja eDelphi- verkko-ohjelmisto, jonka tähtäin on nykyhetkessä tapahtuvissa tulevaisuuden ratkaisuissa. Ratkaisuvaihtoehtoja kuten tulevaisuuksiakin on aina monta ja niiden valintaan on mahdollista vaikuttaa. Delfoi on vuorovaikutuksellinen menetelmä arvioida ja arvottaa näitä vaihtoehtoja keskenään. Toiminnallisena metodina se tukee opetussuunnitelman perusteissa (OPS 2016) kuvattuja laaja-alaisia osaamisia sekä peruskoulussa että lukiossa.
Skenaarion kaksi merkitystä Skenaarioajattelun kehittyminen Skenaario tulevaisuuden käsikirjoituksena Perinteiset skenaarion määritelmät Skenaarion luonnetta koskevat määritelmät Suomalaiset skenaarion määritelmät Hyvän tulevaisuudenskenaarion ominaisuudet Skenaarioiden ja toteutuvan tulevaisuuden suhde Ennusteen ja skenaarion ero Skenaariomenetelmä työkaluna Skenaariotyöskentelyn monimuotoisuus Skenaariomenetelmä murrosajan jäsentäjänä Skenaariotyöskentelyn tarkoitus Skenaariotyöskentelyn… Lue lisää ›
Tulevaisuuksientutkimus (puhutaan myös tulevaisuudentutkimuksesta) on omana, itsenäisenä tieteenalanaan ja tulevasta tietämisen tapana luonteeltaan tieteidenvälistä ja poikkitieteellistä tutkimusta. Se on monien tieteenalojen menetelmiä yhdistävää tutkimustoimintaa, joka kuvaa, selittää ja ymmärtää laaja-alaisia yhteiskunnallisia ja luontoon liittyviä, jatkuvasti muuttuvia ilmiöitä sekä niihin liittyviä eri elämänalueiden muutos- ja kehitysprosesseja.
eDelphi – metodievoluutiota verkossa Hannu ja Jenni Linturi, Anita Rubin 2013 (päivitetty 17.12.2018) Tiivistelmä Delfoi-menetelmän tunnistaa palautteisista kyselykierroksista sekä niihin reagoivasta anonyymistä asiantuntijaraadista. Viime vuosina Delfoille on löydetty uusia menetelmämurteita ja käyttökohteita, joissa sovelletaan sekä verkkoteknologian että -median nykykehitystä. Suomi… Lue lisää ›
The Institute for Finnish Domestic Languages traces the term ”hybrid” back to biology, where ”a hybrid refers to the crossbreed of two different species, whether it concerns an animal (e.g., mule) or a plant.” In common language, ”hybrid” has spread in many other contexts as well. In the automotive industry, the term refers to a mixture of different types of power: a hybrid car has both a combustion and an electric motor. Both metaphors are suitable for modern Delphi. The method is used just as much quantitatively as qualitatively, in the present as well as in the future, in research as well as in practical development. The actual hybrid leap in development is, however, happening through the acceleration of generative artificial intelligence. Delphi will increasingly gain their momentum from artificial intelligence.
Kotimaisten kielten keskus jäljittää hybridi-termin biologiaan, jossa “hybridi tarkoittaa kahden eri lajin risteymää, olipa kysymys eläimestä (esim. muuli) tai kasvista.” Yleiskieleen hybridi on levinnyt monessa muussakin yhteydessä. Autoalalla sanalla tarkoitetaan eri käyttövoimien sekoitusta: hybridiautossa on sekä poltto- että sähkömoottori. Nyky-Delfoihin sopivat molemmat metaforat. Metodia käytetään yhtä lailla määrällisesti kuin laadullisesti, nykyhetkessä kuin tulevaisuudessa, tutkimuksessa kuin käytännöllisessä kehittämisessä. Varsinainen kehityksen hybridihyppy on kuitenkin tapahtumassa generatiivisen tekoälyn vauhdittamana. Delfoi tulee saamaan lisääntyvästi käyttövoimansa tekoälystä.
Scientific analysis is a technique that allows data collected reliably to be organized in such a way that the essential meanings and connections of the phenomenon under examination are made visible in proper proportion. Typically in Delphi methods, distributions are examined quantitatively, and commentary with justifications is provided qualitatively. A particular feature of the Delphi method is that data is classified and evaluated during the research process, not only at the end.
A Delphi is initiated by a development need or a research problem, whose description determines the subsequent steps of the process. In the first phase, the task of the Delphi manager, or researcher, is to structure, delimit, and align the research questions together with the possible client of the study. The manager is responsible for defining the phenomenon to be studied or developed, which, if successful, energizes the entire research process. After that, there are two parallel tasks, which are examined in this article. One is the selection of the expert panel, and the other is the construction of the questions or future assertions from which the Delphi panel’s activity is initiated. The manager’s tasks, of course, continue after these, but those – process facilitation, data analysis, and reporting – will be covered in future blogs.
The Delphi method is based on the idea that the assessments of a structured group about future developments are more precise than those of an unstructured group. The assumption is that the selected group of experts, or panel, knows more about the future of their specialty than ordinary people do, and that they are also willing to present their best knowledge in the survey. An expert, in a nutshell, is defined as a person who can make better evaluations and forecasts than a non-expert. Experts should be selected so that together they represent a diverse range of practices within the subject area being studied.
Between Delphi rounds, the baton is passed as ingredients from the content of the previous round are picked for the questions and ”votes” of the next round. New openings are mined from the panelists’ comments, which expand or deepen the handling of the phenomenon. In addition, contentious issues from the original question formulations are carried forward, whose discussion divides opinions in a way that necessitates further discussion. The same question content but from a different perspective may lead the discussion to a new phase, where dispute is replaced by dialogue. In the recycling of questions and queries (iteration), it is about peeling the onion, as per the familiar analogy. Facilitated by the manager, discussion and argumentation evolve and mature. Often, the original contentious question softens into a nuanced weighing of different aspects of the phenomenon and eventually into a solution-focused (relative) consensus on the best path forward, which is the goal of the so-called classical Delphi (Classical Delphi).
Three characteristics unify different versions of Delphi: anonymity, expertise, and iterativity. These characteristics have withstood the upheavals resulting from both technological development and expanding understanding of how knowledge is formed. Each characteristic has, in turn, also been questioned.
The Delphi method can be characterized as a query or interview-based research technique in which a guided interaction process is used to gather and develop the knowledge and understanding of a group of experts, about the phenomenon under study. The method emphasizes a structured process that is based on the interaction between the managing researcher (or research team) and the panel of experts. The characteristics of the phenomenon under investigation are peeled away layer by layer, or as said in Delphi, round by round. In survey research, the first round of questioning is also the last, and unlike in Delphi, there is no elevation of the ”subjects” to interaction among themselves in a manner that can be called communal learning. This is also the ultimate aim of the manager, regardless of whether the Delphi process targets consensus or dissensus.
For the use of the Delphi method, five distinctly different purposes can be identified. A couple of promising new functions are also being tested. Recognizing the purpose of research or development is essential, as it affects everything else. ”Everything else” refers to differences in objectives, implementations, and role assignments, which will be discussed in later articles of the blog series.
Tulevaisuudentutkimus tarkastelee mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia tulevaisuuksia. Se auttaa ymmärtämään, miten nykyiset päätökset ja toimet vaikuttavat tulevaisuuteen. Tulevaisuudentutkimus yhdistää monia eri tieteitä ja lähestymistapoja ja se on yhtäältä käytännöllistä ja toisaalta teoreettista. Tulevaisuudentutkijat ovat kehittäneet erityiseen tutkimuskohteeseensa sopivia menetelmiä, joista Delfoi on tunnetuimpia ja käytetyimpiä. Delfoin idea-juttusarjan viimeisessä artikkelissa esitellään paitsi tulevaisuudentutkimuksen tiedonalaa niin muutamien futuristien – Toffler, Castells, Kondratieff, Goonatilake, Kurzweil – visioita tulevaisuudesta ja ennakoidaan sitä, miten Delfoi metodina saattaa kehittyä lähitulevaisuudessa.
Tulevaisuuteen johtava polku on päällystetty kahdenlaisilla kivillä: toisaalta meillä ihmisillä on ikiaikainen tarve ymmärtää, mitä edessä on, ja toisaalta parempien valintojen tekeminen edellyttää ymmärrystä tulevasta. Uteliaisuuden laattojen kautta hyppimällä löytyy henkilökohtaisten odotusten, toiveiden ja pelkojen tulevaisuus. Jos taas yritämme astua myös tiedon kautta rakentuville pitkospuille, ehkä toteutuva tulevaisuus on enemmän sen kaltainen, johon on hyvä mennä. Niinpä jos emme tietoisesti mieti tulevaisuuden vaihtoehtoja, olemme pakotettuja siihen tulevaisuuteen, joka vain tulee ilman, että pystymme yhtään vaikuttamaan sen laatuun tai muotoon. Tulevaisuus muodostuu nyt tehtävien valintojen ja niiden seuraamusten summasta. Nämä valinnat ovat aina myös riippuvaisia menneestä kehityksestä ja aikaisemmista valinnoista. Joissain asioissa voimme seurata valintojen ja seuraamusten jälkiä kauas – ehkä vuosisatoja – taaksepäin. (Linturi & Rubin 2012) Aina ajankohtainen on Sokrateen Platonin Theaitetos-dialogissa esittämä kysymys: “Mikä on tieto ja miten se eroaa uskomuksesta?” Tiukan tieteellisesti määritellen tulevaisuustieto kutistuu aina uskomukseksi, mutta on se muutakin. Sitä muuta kuvataan tässä artikkelissa.
Asiantuntijuus ymmärretään yksilön ominaisuudeksi, jonka hankkimiseen tarvitaan koulutusta, oppimista, kokemuksia ja yhteisön arvostusta. Asiantuntijalla on maallikkoa enemmän tietoa ja taitoa joltakin alalta tai alueelta. Tiedollinen asiantuntijuus tankataan aivoihin, jotka kulkevat asiantuntijan matkassa minne tahansa hän kulkeekaan. Aivojen asiantuntijuuden päälle on kerrostunut ajatus aivojen välisen asiantuntijuuden lisääntyvästä merkityksestä. Kun ekspertit kommunikoivat keskenään he kykenevät ratkaisemaan ongelmia, joista yksintoimija ei selviydy. Tiimit oppivat ja yhteisöt kehittyvät ajatusten vaihdannassa ja ratkaisuhakuisessa vuorovaikutuksessa. Asiantuntijuuden jakaminen ja toisilta oppiminen kuuluvat Delfoin ideaperustaan, jota haastaa uusin asiantuntijuuden evoluutiokerrostuma. Ihmiskehon ulkopuolinen tekoäly disruptoi jo lähitulevaisuudessa vanhoja asiantuntijuuksia ja luo uusia. Arvaukseni on, että Delfoin kehitykseen tekoäly pumppaa lisäarvoa ennemminkin kuin tuhoaa sitä.
Neljännessä artikkelissa lähestytään yhteiskunnallista dialogista ja argumentoivaa keskustelua Jürgen Habermasin ajattelun kautta. Hänen avoimen puheen teoriaansa täydennetään Karl Popperin avoimen yhteiskunnan näkemyksillä. Delfoi kumartaa molempien tiedejättiläisten suuntiin. Kummatkin ovat ottaneet kantaa vapaan ja avoimen demokratian puolesta, jonka perustana on kansalaisten laaja osallistuminen ja siihen perustuva päätöksenteko. Osallistumisen edellytys on kulttuuri, joka sietää eri- ja monella tavalla olemista, ajattelua ja toimintaa. Parhaan argumentin idea on mahdollista toteuttaa vain moniäänisessä ympäristössä, jossa mahdollisuutta vaikuttaa ei rajata asemien, taustojen tai aiheiden perusteella. Avoimen puheen idea liittyy erottamattomasti demokratian ideaan, jonka ilmenemismuodot jutussa myös kuvataan. Platonin dialogeissa demokratiaa ja valtiota käsitellään monen kysymyksen kautta: Mikä on paras tapa hallita (kaupunki)valtiota? Kuinka yksiön tulisi suhtautua lakiin ja yhteiskuntaan? Mitä on oikeudenmukaisuus? Platonin vastaus ei ollut demokratia, mutta se ei vähennä kysymysten arvoa ja ajankohtaisuutta.
On Platonin ansiota, että tiedämme Sokrateesta ja hänen kyselevästä dialogimetodistaan. Toista antiikin filosofian jättiläistä Aristotelesta on kiittäminen siitä, että tunnistamme kolme retorista kykyä, joilla on merkitystä kaikissa ihmisten välisen vuorovaikutuksen muodoissa. Delfoin kannalta logos – vapaasti käännettynä sanoilla järkeily – on tärkein mutta myös eetoksella (puhujan luonne ja pyrkimykset) ja paatoksella (esittäjän tunne ja kokemus) on paikkansa. Puheessa ja dialogissa järki kiinnitetään argumenttiin, joka perustelee sitä, millä on syiden, seurausten ja vaikutusten kautta merkitystä. Gorgias-dialogissa Sokrates kysyy oppilaaltaan, mitä on retoriikka ja miten se eroaa totuuden etsinnästä? Yhtä hyvin voi kysyä miten poliittinen puhe Eduskunnan täysistunnossa eroaa paremman yhteisen huomisen tekemisestä? Koulun tärkeä kysymys on se, mistä voidaan keskustella ilman että pudotaan somettuneisiin sudenkuoppiin?
Sokrates kehitti kyselevän tekniikan, jonka päälle Delfoi on rakennettu. Kysymys käynnistää prosessin, jossa osallistujien henkilökohtainen näkemys vaikuttaa yhteisen ymmärryksen muotoutumiseen. Muutoksen mahdollistaa Delfoi-managerin fasilitoima panelistien välinen vuorovaikutus, jolla on Delfoissa myös huomattava ajallinen kesto. Sokrates kävi dialoginsa kasvokkain, mutta Delfoissa kommunikointi on kirjallista – ainakin toistaiseksi – johtuen siitä, että keskustelun halutaan olevan anonyymiä. Dialogi tunnistetaan kehittyneimmäksi keskustelumuodoksi, jonka piirteitä artikkelissa tarkastellaan myös antiikin jälkeisten ajattelijoiden avustamana. Englannin kielessä erotellaan suomea paremmin keskustelevan vuorovaikutuksen kolme eri muotoa, jotka ovat “debate, discussion & dialogue. Vain dialogissa löydämme kosketuksen siihen Sokrateen kysymykseen, joka kuuluu: “Mitä rakkaus on?” (Theaitetos)
Kysymys käynnistää ajattelun – ja oppimisen, jonka vastaus tavallaan lopettaa. Kyseleminen ilmaisee uteliaisuutta ja ihmettelyä, ja siitä Delfoissakin on kysymys. Kysymystä seuraa ideaalitilanteessa dialogi, joka johtaa vastausten rinnalla uusiin kysymyksiin. Delfoi poikkeaa Sokrateen dialogeista siinä, että keskusteluun kutsutaan kahden sijasta useita ihmisiä, joista jokainen tuo mukanaan oman erityisen näkökulmansa. Keskustelun tulos ei ole ennalta tiedossa eikä tiedettävissä. Sokrateen dialogin tavoin Delfoin lopputulema on avoin, ja se muuntuu – iteroituu – prosessin jatkuessa. Prosessin kulkua – Delfoi-kielessä kierroksia – kätilöi fasilitaattori, jota nimitetään Delfoi-manageriksi. Sokrates piti itseään uusien ajatusten ja näkökulmien synnyttäjänä ja sitä Delfoissakin tavoitellaan. Koulussa voi sopivassa kohdassa kysyä Sokrateen sanoin ”Mitä tieto on?” (Symposium) ja toisessa kohtaa ”Mitä on rohkeus?” (Laches) Tulevaisuussuuntautunut Delfoi-manageri saattaisi kysyä uuden ison kysymyksen, uskooko keskustelukumppani – tai paneeli – sitä, että ihminen on evoluution päätepiste? Tähän kysymykseen palataan artikkelin lopussa.
Delfoi-metodin käyttö on lisääntynyt ja laajentunut sitä mukaa, kun huoli ja uteliaisuus tulevaisuutta kohtaan on kasvanut. Tässä johdannossa ja seitsemässä teema-artikkelissa esitellään ideat, joiden varaan Delfoi-prosesseja on mahdollista rakentaa. Tekstit on kirjoitettu ajatellen erityisesti Delfoin pedagogista käyttöä koulussa.
Delfoin laukaisee liikkeelle kehitystarve tai tutkimusongelma, jonka kuvaus määrittää prosessin seuraavat vaiheet. Delfoi-managerin eli tutkijan tehtävä on ensi vaiheessa jäsentää, rajata ja linjata tutkimuskysymykset yhdessä mahdollisen tutkimuksen tilaajan kanssa. Manageri vastaa tutkittavan tai kehitettävän ilmiön määrityksestä, joka onnistuneena energisoi koko tutkimusprosessin. Sen jälkeen on kaksi rinnakkaista tehtävää, joita tässä jutussa tarkastellaan. Toinen on asiantuntijapaneelin valitseminen ja toinen niiden kysymysten tai tulevaisuusväitteiden rakentelu, joista Delfoi-paneelin toiminta käynnistetään. Managerin tehtävät toki jatkuvat niidenkin jälkeen, mutta niitä – prosessin fasilitointi, aineiston analyysi ja raportointi – käsitellään tulevissa blogeissa.
Delfoi-tutkimus käynnistetään usein ajan- tai tulevankohtaisesta kiistakysymyksestä (engl. issue = ”a matter that is in dispute between two or more” ). Ihanteellinen (kiista)kysymys on kiinnostava, julkinen ja ratkaisematon puheenaihe (”a vital or unsettled matter”), joka odottaa lähitulevaisuudessa ratkaisuaan. Englannin kielen kiistakysymystä tarkoittavalla ”issue” –termillä on mielenkiintoinen lisämerkitys. Se tarkoittaa painosta tai antia, esimerkiksi osakeantia (emissio). Metaforaa jatkaen Delfoi –prosessissa kysymykselle annetaan tulevaisuusannin sivumerkitys. Kysymyksestä käynnistyvä Delfoi-prosessi on parhaimmillaan paneelin ja managerin yhteistyöstä syntyvä intellektuaalinen sijoitus tulevaisuuteen. Sijoituksen arvo kasvaa Delfoi-kierrosten myötä. Jokaisella kierroksella tietämys ja ymmärrys tutkittavasta ilmiöstä syvenee ja laajenee. Analyysi on keino järjestää aineistoa siten, että sen ilmiöyhteydet ja merkitykset saadaan näkyviksi. Erityistä Delfoissa on se, että siinä aineistoa luokitellaan ja arvioidaan jo tutkimusprosessin aikana, ei pelkästään sen lopuksi.
Delfoi on leimallisesti asiantuntijamenetelmä. Sen paneeliksi nimettyyn raatiin valitaan tarkasteltavaa ilmiötä eri suunnilta hallitsevia eksperttejä. Heidät saatetaan vuorovaikutukseen sekä tutkittavan aiheen teemojen että toistensa kanssa tavalla, jossa korostuvat asiaperustelut vastaajien aseman sijasta. Koska paneelit ovat anonyymejä, keskustelussa ja mielipiteiden esittämisessä ei tarvitse ajatella muuta kuin itse asiaa. Tittelit, asemat ja muut voimasuhteet menettävät merkityksensä ja antavat mahdollisuuden keskittyä tulevaisuuskysymyksiin avoimin mielin.
Delfoin eri versioita yhdistää kolme tunnuspiirrettä: anonyymisyys, asiantuntijuus ja iteratiivisuus. Tunnuspiirteet ovat kestäneet mullistukset, jotka ovat johtuneet teknologian kehityksestä että laajentuvasta ymmärryksestä sen suhteen, miten tietoa muodostetaan. Kukin ominaislaatu on vuorollaan myös kyseenalaistettu.
“A technique of structuring a communication process of a group in order to help to understand and deal with the future development of a complex problem.” (Linstone & Turoff 1975)
Delfoi-metodia voi luonnehtia kysely- tai haastattelumuotoiseksi tutkimustekniikaksi, jossa ohjatun vuorovaikutusprosessin kautta pyritään kokoamaan ja kehittämään asiantuntijoista kootun ryhmän eli paneelin jäsenten tietoa ja ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä. Menetelmässä korostuu vaiheiksi strukturoitu prosessi, joka perustuu manageritutkijan (tai tutkijaryhmän) ja asiantuntijoista koostuvan paneelin väliseen ja keskiseen vuorovaikutukseen. Tutkittavan ilmiön ominaisuuksia kuoritaan esiin kerros kerrokselta tai kuten Delfoissa sanotaan kierros kierrokselta.
Ilmastot@komosta https://sites.google.com/metodix.fi/takomo/ tepsiviä työkaluja kouluun ja ilmastoahdistukseen! Peruskoulujen ja lukioiden ilmastokasvatuksen toiminnalliset aineistot on saatu valmiiksi. Ilmastot@komon sivuilla esitellään viisi tutkivan oppimisen mallia ilmastokysymyksen käsittelyyn. Takomon päämetodi on suomalaisten tulevaisuudentutkijoiden kehittämä avoimen lähdekoodin eDelphi-ohjelmisto (http://www.edelphi.org) ja Delfoi-metodi, josta on projektissa… Lue lisää ›
Ilmastot@komo-paperi kuvaa yleissivistävän koulutyön ja opettajien avuksi viisi pedagogista työkalua, joissa yhteistoiminnallisen ja tutkivan oppimisen keinoin paneudutaan ilmastonmuutokseen, ja etsitään keinoja päästöjen vähentämiseen eri tasoilla luokasta kouluun ja kotikunnasta koko Suomeen. Useimpia työkaluja yhdistää Delfoi-metodi ja eDelphi- verkko-ohjelmisto, jonka tähtäin on nykyhetkessä tapahtuvissa tulevaisuuden ratkaisuissa. Ratkaisuvaihtoehtoja kuten tulevaisuuksiakin on aina monta ja niiden valintaan on mahdollista vaikuttaa. Delfoi on vuorovaikutuksellinen menetelmä arvioida ja arvottaa näitä vaihtoehtoja keskenään. Toiminnallisena metodina se tukee opetussuunnitelman perusteissa (OPS 2016) kuvattuja laaja-alaisia osaamisia sekä peruskoulussa että lukiossa.
Delfoi-pedagogiikka on menetelmäoppia, jossa oppimisprosessi käynnistetään sokraattisilla kysymyksillä. Ne toimivat käyttövoimana dialogille, jonka päämääränä voi yhtä hyvin olla saman- tai monimielisyys tarkasteltavasta asiasta tai ilmiöstä. Konsensus-vaihtoehdossa pyritään valmistelemaan ryhmän yhteistä päätöstä. Jälkimmäisessä prosessissa muodostetaan erilaisia mahdollisia ja perusteltuja tulevaisuudenkuvia tai skenaarioita.
Lobbari, kehittäjä, kouluttaja, unionisti vai verkonkutoja? Kansalaisfoorumin tulevaisuudet vuoteen 2035 Antti Kauppi & Hannu Linturi Julkaisija: Metodix Oy (kansikuva Antti Kauppi “Ovi tulevaisuuksiin” 2018) Julkaisusarja: Delfoi-tutkimuksia 2/2018 ISBN 978-952-6605-04-3 1. JOHDANTO 2. TUTKIMUKSEN METODOLOGIA 2.1. DELFOI JA TULEVAISUUDENTUTKIMUS 2.2. SYSTEEMIAJATTELU… Lue lisää ›
The Delphi method has a connection to Socrates’ (circa 470-399 BCE) questioning and dialogical philosophy recognized by many, but few know that the connection is also historical. Socrates’ friend Chaerephon actually inquired of the Oracle of Delphi whether anyone was wiser than Socrates. The Oracle responded negatively. Socrates, not simply accepting the statement, embarked on a quest to find someone wiser than himself. To this end, he roamed marketplaces, gymnasiums, and craftsmen’s workshops, engaging in discussions with the Athenians he encountered.
METODIX 