avoin puhe

Avoimen puheen idea

Neljännessä artikkelissa lähestytään yhteiskunnallista dialogista ja argumentoivaa keskustelua Jürgen Habermasin ajattelun kautta. Hänen avoimen puheen teoriaansa täydennetään Karl Popperin avoimen yhteiskunnan näkemyksillä. Delfoi kumartaa molempien tiedejättiläisten suuntiin. Kummatkin ovat ottaneet kantaa vapaan ja avoimen demokratian puolesta, jonka perustana on kansalaisten laaja osallistuminen ja siihen perustuva päätöksenteko. Osallistumisen edellytys on kulttuuri, joka sietää eri- ja monella tavalla olemista, ajattelua ja toimintaa. Parhaan argumentin idea on mahdollista toteuttaa vain moniäänisessä ympäristössä, jossa mahdollisuutta vaikuttaa ei rajata asemien, taustojen tai aiheiden perusteella. Avoimen puheen idea liittyy erottamattomasti demokratian ideaan, jonka ilmenemismuodot jutussa myös kuvataan. Platonin dialogeissa demokratiaa ja valtiota käsitellään monen kysymyksen kautta: Mikä on paras tapa hallita (kaupunki)valtiota? Kuinka yksiön tulisi suhtautua lakiin ja yhteiskuntaan? Mitä on oikeudenmukaisuus? Platonin vastaus ei ollut demokratia, mutta se ei vähennä kysymysten arvoa ja ajankohtaisuutta.