Kirsi Vainio-Korhonen: Naishistoria

fi_image81

Sukupuolten näkökulma

  • Tasa-arvo, naisalistus, naisten näkymättömyys
  • Biologinen sukupuoli – sosiaalinen sukupuoli
  • Sukupuoliero
  • Sukupuolijärjestelmä
  • Sukupuolisopimus
  • Naisten kokemus ja arkielämä sekä naisten keskinäinen erilaisuus

Naiseuteen ja mieheyteen liitetyt ominaisuudet vaihtelevat eri kulttuureissa ja eri aikoina, mutta kaikki yhteiskuntajärjestelmät jäsentyvät tavalla tai toisella sukupuolierosta käsin, ja sukupuoliodotukset ohjaavat syntymästä lähtien ihmisen elämänkulkua. Naiseutta ja mieheyttä tai sukupuolieroa voi tutkia myös historiallisesta perspektiivistä käsin. Naishistoriallisen tutkimuksen alkuna voi pitää poikkeusnaisiin – hallitsijoihin, kuuluisiin taiteilijoihin tai naisasialiikkeessä vaikuttaneisiin naisiin – keskittynyttä biografista tutkimusta. Varsinainen naishistoria kiinnostui 1970-luvulla ‘tavallisten’ naisten elämästä. Uuden paradigman taustalla oli edellisen vuosikymmenen feministinen kritiikki tieteellisen tiedon tuottamistapojen sukupuolisokeudesta ja mieskeskeisyydestä. Todettiin, ettei ajattelumme traditio sisällyttänyt naisia abstrakteihin ‘ihmisen’ tai ‘yksilön’ käsitteisiin. Myöskään tutkimus ei ollut kyseenalaistanut miehiä tieteen itseoikeutettuina tekijöinä ja tutkimuskohteina. Sosiaalipolitiikan tutkija Anneli Anttonen toteaakin osuvasti, että feministinen näkökulma teki naisesta näkyvän tutkimuskohteen ja sukupuolesta tieteellisen kysymyksen. Etenkin tasa-arvokysymykset ja naisalistuksen lainalaisuuksien paljastaminen kiinnostivat naistutkijoita. Historiatieteissä feministinen näkökulma merkitsi sen tosiasian havaitsemista, että aiemmassa tutkimuksessa historian ihminen oli ollut yhtä kuin mies. Naishistoria ottikin ensi vaiheessa asiakseen tehdä naisen näkyväksi historiassa. Etenkin naisten tekemä työ kiinnosti historiantutkijoita.

Sosiaalisen sukupuolen (gender) ja sukupuolijärjestelmän (gender system) käsitteiden avulla naishistorian näkökulmaa kuitenkin laajennettiin 1980-luvulla naisten historiasta mieheyden ja naiseuden välisten erojen ja hierarkioiden synnyn ja muutosten tarkasteluun. Innoituksen lähteenä oli usein feministisosiologinen tutkimus. Sukupuolten välinen rooli- ja vallanjako osoittautui hyvin perustavanlaatuiseksi osaksi yhteiskuntajärjestelmiä: jo muinaiskulttuureissa ihmiset jäsensivät elämää ja ympäristöään sukupuolitettujen merkitysten kautta. Analyysin välineenä sukupuoli toimi useilla eri tasoilla. Esimerkiksi Sandra Harding tarkastelee kirjassaan The Science Question in Feminism sukupuolta yksilöön sidottuna ominaisuuteena (individual gender), rakenteellisena sukupuolijärjestelmänä (gender structure) ja symbolisena osana kieltä ja kulttuuria (gender symbolism). Brittisosiologi Ann Oakley erotti jo 1970-luvun alussa sosiaalisen ja biologisen sukupuolen toisistaan. Hänen mukaansa biologinen sukupuoli oli peritty ominaisuus mutta sosiaalinen sukupuoliero ja naisten ja miesten erilainen liikkumatila yhteiskunnassa olivat kulttuurisia tuotteita.

Naishistorioitsijat ryhtyivät tutkimaan yhteiskuntaa nais- ja mieskulttuurien suhteena. Haluttiin osoittaa, että sukupuoleen perustuvat jaot ovat perustaltaan sosiaalisia, kulttuuriin sidottuja, vaikka näitä jakoja legitimoitiin biologisilla, ‘luonnollisina’ pidetyillä eroilla. Havaittiin, että naiseus ja mieheys saattoi olla hyvin erilaista eri aikakausina ja eri maissa. Jonkin aikakauden ‘naisten työ’ onkin jonain toisena aikana ollut ‘miesten työtä’ ja päinvastoin. Myös lääketieteelliset käsitykset ihmisen biologisista eroista ovat aika- ja kulttuurisidonnaisia. Englantilainen Thomas Laqueur on osoittanut, että oman aikamme käsitys miehestä ja naisesta toisistaan poikkeavina, usein jopa vastakohtaisina olentoina, joiden elimet, ruumiin toiminnot ja tunteet ovat erilaiset, alkoi muotoutua vasta 1700-luvun Euroopassa. Liberalisoituvan yhteiskunnan uutta sukupuolijakoa perusteltiin tuolloin biologisilla eroilla, mutta tuo jako nähtiin myös poliittis-moraalisena: juuri sukupuoliero rajasi menstruoivat, synnyttävät ja tunne-elämältään ailahteleviksi mielletyt naiset uusien yhteiskunnallisten instituutioiden, tasa-arvon, kansalaisuuden, äänioikeuden ja julkisen elämän ulkopuolelle. Feodaaliajan ihmisen yhteiskuntaluokkaa ja arvoasemaa korostavassa hierarkisessa maailmassa lääketieteellinen diskurssi oli sen sijaan korostanut ihmislajin samuutta, jonka puitteissa mies edusti hierarkian huippua, ihmisolennon täydellistä olemusta ja nainen saman ihmisen keskeneräisempää, vähäarvoisempaa muotoa.

Naishistorian näkökulma siis siirtyi naisten erillisen historian tutkimuksesta sosiaalisen sukupuolen ja sukupuolijärjestelmän tarkasteluun. Tutkittiin sitä, mitkä yhteiskunnalliset toiminnot olivat kulloinkin olleet naisten mitkä miesten hallussa, sekä sitä, miten yhteiskunta oli arvostanut näitä toimintoja. Samalla tutkimuksen keskiöön nostettiin vallan käsite ja se, että ihmisen vallan ja vaikutusmahdollisuudet määräsi usein hänen biologinen sukupuolensa. Yhdysvaltalainen Joan W. Scott korosti vuonna 1986 kirjoittamassaan artikkelissa, että sukupuoli oli ja on ennen kaikkea tapa jäsentää yhteiskunnallisia valtasuhteita ja kohdentaa valtaa. Hänen mukaansa kaikki vallanjaot ja valtasuhteet muotoutuvat sosiaalisesta sukupuolesta käsin, jota puolestaan ilmaisevat ja luonnehtivat kulloisenkin yhteiskunnan biologisille sukupuolille määritellyt erot.

Ruotsalaisen Yvonne Hirdmanin mukaan sukupuolijärjestelmä koostuu naiseuden ja mieheyden erillään pitämisestä ja miehuuden normaatiivisuudesta. Toisin sanoen kaikissa yhteiskunnissa ja kaikissa yhteiskuntaluokissa nainen ja naiseus oli ja on toissijaista ja mieheys normatiivista ja naiseutta arvokkaampaa. Samalla yhteiskunnat ovat aina segregoituneita sukupuolen mukaan, jakautuneita miesten ja naisten alueisiin. Yvonne Hirdman kuvaa segregaatiota ja miehuuden normatiivisuutta ”raudankovaksi sukupuolilaiksi”, joka mukaan sukupuoleen liitetyt ominaisuudet myös ”tarttuvat”. Jos esimerkiksi jokin miehinen ammattiala naisistuu, palkat ja status laskevat. Jos mies tulee työhön naisalalle, hän nousee nopeasti huipulle, ”pinnalle kuin kerma”. Tähän problematiikkaan liittyi myös keskustelu eräänlaisesta kompensaatioverkostosta, joka tarjoaa naisille rajattua toimi- ja vaikutusvaltaa, ja siihen sisältyvästä sukupuolisopimuksesta, joka sisältää yhteisön hyväksymät käsitykset naiseudesta ja mieheydestä ja niiden eroista. Suomalainen naishistorian teoreetikko Marianne Liljeström katsookin, että juuri kompensaatioverkoston takia naiset hyväksyvät hierarkkisen sukupuolijärjestelmän suhteellisen pitkälle.

1990-luvulla naishistorian tutkijat ovat korostaneet yhä enemmän sitä, että menneisyydenkään naiset eivät ole yhtenäinen ryhmä. Naiset olivat ja ovat erilaisia ja erilaisissa asemissa ja käyttivät myös valtaa esimerkiksi suhteessa toisiin naisiin. Toisin sanoen työväenluokkaan kuuluvien naisten historia on erilainen kuin yläluokkaisten naisten, valkoisten naisten on erilainen kuin värillisten tai heteroseksuaalisten erilainen kuin lesbojen. Tämä näkökulma ammentaa teoreettiset lähtökohtansa postmodernista, eroja ja monimuotoisuutta korostavasta feminismistä, joka ei aseta naista tutkimuken keskukseksi. Toisaalta oman aikamme naishistorioitsijat ovat standpointfeministien tapaan korostaneet naishistorian merkitystä naisten omien kokemusten ja arkielämän tulkkina. Ei haluttu enää tutkia naisalistusta vaan sitä, mitä naiset olivat itse tehneet ja ajatelleet. Standpointfeminismi (the feminist standpoint) on gynosentristä, naiskeskeistä, ja sen mukaan feministisen tiedon perustana on naisen kokemus ja arkielämä.

Naishistoria ja muutos

  • Historian periodisointi
  • Nainen ja työ
  • Nainen ja perhe

Länsimainen historiantutkimus periodisoi menneisyyden antiikkiin, keskiaikaan, varhaismoderniin aikaan ja nykyaikaan. On katsottu, että länsimaisen ihmisen elinympäristö ja elinehdot muuttuivat ratkaisevasti siirryttäessä aikakaudesta toiseen. Naishistoria suhtautuu näihin käsityksiin varauksellisesti. Naiset ovat usein olleet niin marginaalisessa asemassa, etteivät suuretkaan poliittiset tai taloudelliset muutokset vaikuttaneet heidän elinoloihinsa. Historialliset muutokset vaikuttivat naisten elämään myös usein eri tavalla ja eri aikataululla kuin miesten elämään. Voidaan siis kysyä, oliko naisilla renessanssia tai onko nykyinen paljolti poliittiseen historiaan perustuva historian periodisointi olleenkaan relevantti naisten historian näkökulmasta.

Erityisen runsaasti naishistorioitsijat ovat tutkineet naisten työtä, kotityötä ja etenkin naisten ansiotyötä. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että länsimaisen naisen työn luonne ja samalla sen arvo on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Toiset taas ajattelevat, että mitään oleellista muutosta ei ole tapahtunut. Meidän aikaamme asti ovat vaikuttaneet englantilaisten Alice Clarkin ja Ivy Pinchbeckin näkemykset naisten työn luonteen muutoksesta siirryttäessä kohti nykyaikaa. Alice Clarkin mukaan miehet ja naiset työskentelivät vielä 1600-luvun Englannissa yhdessä perheyrityksissä. Naisten työpanosta arvostettiin, koska tuotannon ylläpitämiseen tarvittiin molempien puolisoiden työpanos. Vasta kun tuotanto kapitalisoitui ja miehet – ja myös monet naiset – 1700-luvulla siirtyivät kotitalouksista tehtaisiin, menetti naisten tekemä kotitaloustyö merkityksensä tuotantoprosessin osana ja muuttui samalla kansantaloudellisesti tuottamattomaksi kotiäitiydeksi. Ivy Pincbeckin mukaan tuo murtuma sijoittuu sataa vuotta myöhemmäksi, vuosien 1790 ja 1840 väliseen industrialismin nousuun. On myös naishistorioitsijoita, jotka katsovat, että naisten siirtyminen teolliseen palkkatyöhön kodin ulkopuolelle oli merkki naisten itsenäistymisestä ja orastavasta modernista tasa-arvosta.

Monet naishistorioitsijat, heidän joukossaan Judith Bennet, kuitenkin katsovat, että miehiä kapeampi ammatillinen liikkumavara, alhaisempi ammatillinen status ja matalampi palkkataso olivat tyypillisiä naisten tekemälle työlle jo keskiajalla ja että nämä piirteet ovat säilyneet muuttomattomina siirryttäessä feodaaliajasta kapitalismiin ja teollistuneeseen yhteiskuntaan. Sukupuoliero on aina ollut sekä horisontaalista että vertikaalista. Ruokahuolto, vaatehuolto ja sairaanhoito ovat lähes kaikissa yhteisöissä ja kaikkina aikoina olleet naisten käsissä. Samassa työpaikassa miehet ovat työskennelleet hierarkian ylätasolla, naiset alatasolla.

Perhettä tutkiessaan naishistorioitsijat ovat kyseenalaistaneet käsityksen yhtenäisestä perheestä: perheen sisältä löytyy yksilöitä, naisia ja miehiä, joiden elämään perhettä koskevat päätökset ja muutokset ovat vaikuttaneet hyvin eri tavoin ja joilla on saattanut olla myös perheen tulevaisuuden suhteen erilaiset pyrkimykset. Useat tutkijat ovat korostaneet tässäkin kohdin jatkuvuutta, sitä, miten perheen käytössä olevat taloudelliset resurssit ovat kautta historian jakautuneet epätasaisesti perheen miespuolisten jäsenten eduksi. Esimerkiksi esiteollisessa perheessä elannon hankkiminen vaati kaikkien perheejäsenten työpanoksen, mutta resurssit ja mahdollinen taloudellinen voitto olivat viime kädessä miesten hallussa. Myös poikien perimysoikeus oli useimmissa maissa pitkään naisia suurempi.

Perheet ovat olleet kautta historian rakenteeltaan hyvin vaihtelevia ja joustavia, mutta jos perheessä asui aikuinen mies, taloudellinen päätöksenteko ja asuinpaikan valinta rakentui vielä viimeksi kuluneellakin vuosisadalla miehen työn varaan ja hänen uratoiveidensa ehdoilla. Lapsiperheissä naiset mahdollistivat miestensä kokopäivätyön, koska yleensä he jäivät tarvittaessa kotiin hoitamaan lapsia. Osa tutkijoista onkin korostanut, että aina 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle asti romanttiseen rakkauteen perustuva perheihanne erotti naisten ja miesten maailmat aiempaa tiukemmin toisistaan ja sitoi samalla naiset entistä kiinteämmin yksityiseen kodin piiriin ja äidin rooliin.

Suomalainen naishistoria

  • Suomalainen nainen poliittisena vaikuttajana
  • Suomalaisen naisen ansiotyön historia

Suomessa naisten historian tutkimus on paljolti keskittynyt tutkimaan suomalaisten naisten ansiotyön historiaa ja suomalaista naista poliittisena vaikuttajana. Tutkimuskohteet on haettu useimmiten 1800- tai 1900-luvuilta. On pohdittu sitä, miksi naisten ansiotyö on maassamme aina ollut yleistä ja miksi juuri suomalaiset naiset saivat ensimmäisinä maailmassa täydet poliittiset oikeudet. Irma Sulkunen on korostanut suomalaisen sukupuolijärjestelmän historiallista kaksijakoisuutta, kaksijakoista kansalaisuutta, joka sitoi naisten kansalaiskelpoisuuden ensisijaisesti perheeseen ja miehen työelämään. Sukupuolittuneeseen kansalaisuuteen sisältyi myös naisten välinen hierarkia, jossa korkein koulutus ja yhteiskunnan näkyvimmät paikat kuuluivat yläluokan naisille. Työväenluokan naisille oli varattu kotirouvan ja äidin rooli. Tämä kuvasi hyvin ajan maternalismia, yhteiskunnallista äidillisyyttä painottavaa ajatusmaailmaa, jota esimerkiksi Anne Ollila on kuvannut Marttajärjestön varhaisvuosista kertovassa väitöskirjassaan.

Suomalaisten naisten ansiotyön tutkiminen oli aluksi pitkälti tasa-arvotutkimusta: tutkittiin millainen naisen työura oli ollut menneisyydessä verrattuna miehiin. Tutkijat ovat myös osoittaneet, ettei ansiotyötä tekeviä naisia voi tutkia yhtenä ryhmänä: samalla kun ylä- ja keskiluokkaiset naiset taistelivat pitkään oikeudesta kodin ulkopuoliseen työhön, joutuivat työväenluokan naiset aina ansiotyöhön – joko ansiokotityöhön tai kodin ulkopuoliseen palkkatyöhön.

Esiteollista aikaa ei ole Suomessa juurikaan tutkittu naisnäkökulmasta, vaikka muualla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa keskiaikaa tai varhaismoderneja vuosisatoja käsittelevää naishistoriallista tutkimusta on kirjoitettu runsaasti. Uraauurtava teos oli Anu Pylkkäsen tutkimus ‘Puoli vuodetta, lukot ja avaimet’, jossa hän tarkasteli suomalaista 1600-luvun naista lakien ja oikeuskäytännön valossa. Kirsi Vainio-Korhonen puolestaan analysoi tutkimuksessaan ‘Käsin tehty – miehelle ammatti, naiselle ansioiden lähde’ tuotannon ja sukupuolen suhdetta 1700-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa: käsityötä miesten lakisääteisenä ammattina ja naisten toimeentulostrategiana.

Tutkimustavat

  • Naishistorian ja historiallinen analyysi
  • Naisten näkymättämyys lähteissä
  • Yksityisluontoiset lähteet naisten elämänpiirin kuvastajina

Pertti Haapala on todennut, ettei naishistoria ole tuottanut eikä se edes tarvitse uusia, muusta historiantutkimuksesta poikkeavia tutkimusmetodeja. Naishistorian merkitys on ennen kaikkea uudessa tavassa ymmärtää historiaa. Naishistoria ei ole myöskään ‘löytänyt’ suoranaisesti uusia lähteitä. Se on ainoastaan lukenut lähteitä uudella tavalla, asettanut niille uusia kysymyksiä. Naishistorian tutkijat ovat kuitenkin korostaneet aiempaa enemmän yksityisluontoisten lähteiden merkitystä naisten elämänpiirin kuvastajina.

Naishistorian tutkimuksen lähdetilanne on kuitenkin ‘epätasa-arvoinen’: naisten menneisyyden tutkiminen teettää aivan konkreettisesti paljon enemmän työtä kuin miesten historian tutkiminen. Etenkin vanhemmissa lähteissä on eniten ja helpoimmin saatavissa olevia tietoja miespuolisesta väestöstä. Suomessa esimoderni lähteistö syntyi veronkannon, väestökirjanpidon ja oikeuslaitoksen tarpeisiin. Tuon ajan tutkimuksen tärkeimmät lähderyhmät muodostavat viranomaislähteet: erilaisten verojen kantoluettelot, seurakuntien rippikirjat ja historiakirjat sekä tuomioistuinten pöytäkirjat. Naistutkimuksen arvostamia yksityisiä päiväkirjoja tai kirjeitä on maassamme 1800- lukua varhaisemmalta ajalta säilynyt vain niukasti.

Vailla säätyasemaa, statusta ja valtaa olevien kansalaisten – siis etenkin naisten – elämä jätti vain vähän jälkiä vanhempiin viranomaislähteisiin. Naisen kohdalla siviilisääty ja hänen suhteensa edusmieheensä tai holhoojaansa oli aina merkityksellisempi tieto kuin esimerkiksi naisen ammatillinen toiminta. Vielä 1800-luvun lopullakin aviomiehen päämiehisyys oli voimakkaampi (tilastointi)kriteeri kuin vaimon ammatti tai tämän itsensä elättäminen. Pääsääntöisesti naiset on merkitty lähteisiin neiteinä, vaimoina tai leskinä, kun taas miehet tunnistetaan aina joko ammatista tai säätyasemasta.

Naisten näkymättömyyttä lähteissä lisää myös heidän tekemänsä työn luonne. Useimmat naiset tekivät työtä, joka oli sääntelemätöntä, osa-aikaista, väliaikaista tai kausiluontoista ja joka ei vaatinut viranomaisten vahvistamia lupia ja jota ei siksi myöskään verotettu. Useimmiten naiset harjoittivat ansiotyötä – kehruuta, kudontaa, ompelua, pyykinpesua, silitystä, leivontaa – kotonaan. Tämänkaltainen työ ei näy vanhemmissa viranomaislähteissä. Vuodesta 1750 laadittujen väkilukutaulujen ammattititilastot luokittelivat käytännössä vain miespuolisen väestön: työtä tekevien naisten tilastointi oli ylimalkaista. Naisten ammatteja ei merkitty systemaattisesti myöskään kirkolliseen väestökirjanpitoon tai henkikirjoihin. Naisten ‘näkymättömyyttä’ lisäsi myös se, että naisilla ei yleensä ollut yhtä ainoaa, koko aikuisiän kestävää tointa tai uraa. Monet naiset tekivät useita osaaikaisia töitä samanaikaisesti.

Vielä 1900-luvullakin naisia tilastoidaan lähteisiin kahdella eri tavalla, joko ammattiaseman tai siviilisäädyn mukaan. Ansiotyössä käyvät, naimisissa olevat naiset luokiteltiin Suomen virallisissa tilastoissa aina vuoteen 1950 aviomiehensä ammatti- ja elinkeinoryhmän perheenjäseniksi olivatpa he missä ammatti- tai arvoasemassa tahansa. Kotityötä tekevä puoliso luokitellaan tänäkin päivänä päämiehen ammattiaseman mukaisesti esimerkiksi opettajan tai autonkuljettajan vaimoksi. Vailla ammattia olevaa ‘kotimiestä’ ei kuitenkaan koskaan luokitella vaimonsa ammattiaseman mukaisesti: hänet sijoitetaan tilastoissa ryhmään ”muut”. Myös lapset on luokiteltu ja luokitellaan pääsääntöisesti edelleen miehen ammattiaseman mukaan. Samoin maatilan emäntä tai miesyrittäjien puolisot luokitellaan edelleen vain avustaviksi perheenjäseniksi huolimatta siitä, miten tasavertaisia omistuksen tai työn kannalta maatila tai yritys ovat. Kaikesta tästä seuraa, että miesten ammattiasemat ovat ylikorostuneita uusimmassakin tilastoluontoisessa lähdeaineistossa. Silloin kun tietojen keruun perusyksikkö on yksilön sijasta perhekunta, kaikkien perheenjäsenten luokka-asema johdetaan vielä nykyäänkin asuntokunnan suurituloisimman henkilön eli useimmiten miespuolisen perheenpään tiedoista.

Kahdelta viimeksi kuluneelta vuosisadalta on säilynyt runsaasti yksityisluontoistakin suomalaisten naisten elämästä kertovaa arkistomateriaalia. Tästä aineistosta on julkaistu kattavat tiedot Suomen Historiallisen Seuran kustantamassa teoksessa Naisia, asiakirjoja, arkistoja: Suomen naishistorian arkistolähteitä. Luettelossa on esitelty naisten yksityisarkistoja ja kokoelmia, runsaasti naisten asiakirjoja sisältäviä sukujen ja perheiden arkistoja, erilaisten naisjärjestöjen ja -yhteisöjen arkistoja sekä naisten koulutusinstituutioiden arkistoja. Aineisto painottuu sivistyneistön, taiteilijoiden ja naispoliitikkojen arkistoihin. Julkaisussa yleisimmin esiintyvät ammatit ovat opettaja, kirjailija, runoilija, näyttelijä, laulaja, kansanedustaja ja toimittaja. Valtakunnallisista naisjärjestöistä edustavimmin ovat esillä martat, lotat ja vasemmiston poliittiset naisjärjestöt. Julkaisun yleisimmät asiahakusanat ovat poliittinen toiminta, hyväntekeväisyysjärjestöt, kotitalous- ja kotiteollisuusoppilaitokset ja naisasiatoiminta.

www.metodix.com

Menetelmäartikkelit

Lähteet

Anneli Anttonen, Feminismi ja sosiaalipolitiikka: Miten sukupuolesta tehtiin yhteiskuntateoreettinen ja sosiaalipoliittinen avainkäsite. Tampere University Press: Tampere 1997.

Renate L. Bridenthal & Claudia Koonz (eds), Becoming Visible. Women in European History. Houghton and Mifflin Co: USA and London 1979; Aura Korppi-Tommola, Mitä naishistoria on? Teoksessa Nainen historiassa. Historian perintö 10. Turku 1984.

Sandra Harding, The Science Question in Feminism. Cornell Universtiy Press: Ithaca and London 1986.

Ann Oakley, Sex, Gender and Society. Harber Colophin Books: New York 1972.

Thomas Laqueur, Makin Sex: Body and Gender from Greeks to Freud. Havard University Press: Cambridge, Mass. & London 1990.

Joan W. Scott, Gender: A Useful Category of Historical Analysis. The American Historical Review 5/1986.

Yvonne Hirdman, Genussystemet. Teoksessa Demokrati och makt i Sverige: Maktutredningens huvudrapport. SOU 1990:44. Stockholm 1990.

Hirdman 1990; Anu Koivunen & Marianne Liljeström (toim.), Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Vastapaino: Tampere 1996, 125-126.

Leena Laine & Pirjo Markkola (toim.), Tuntematon työläisnainen. Vastapaino: Tampere 1989, Johdanto; Pirjo Markkola, Constructing and Deconstructing the ‘Strong Finnish Woman’: Women’s History and Gender History. Historiallinen Aikakauskirja 1997/2.

Anttonen 1997, 40-43.

Alice Clark, Working Life of Women in the Seventeenth Century. G. Routledge and Sons: Lohdon 1919; Ivy Pinchbeck, Women Workers and the Industrial Revolution 1750-1850. Routledge and Keegan Paul: London 1930.

Louise A. Tilly and Joan W. Scott, Women, Work and Family. Holt, Rinehart and Winston: London 1978.

Judith M. Bennet: Medieval Women, Modern Women: Across the Great Divide. Teoksessa David Aers (ed.), Culture and History 1350-1600. Harvester Wheatsheaf: New York 1992; Virginia Novarra, Women´s Work, Men´s Work: The Ambivalence of Equality. Marion Boyars Publishers Ltd: London, Boston 1980. Robert B. Shoemaker, Gender in English Society 1650-1850: The Emergence of Separate Spheres? Longman: London and New York 1998, 145-146.

Kai Häggman, Johdatus perhehistoriaan. Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisuja 11. Helsinki 1996, 64-67.

Bennet 1992; Margaret R. Hunt, The Middling Sort: Commerce, Gender and the Family in England, 1680-1780. University of California Press: Berkeley, Los Angeles and London 1996.

Harriet Bradley, Men´s Work, Women´s Work: A Sociological History of the Sexual Division of Labour in Employment. University of Minnesota Press: Minneapolis 1989; Hirdman 1990.

Shoemaker 1998, 6-9.

Markkola 1997; Kaarina Vattula, Palvelustytöstä konttoristiin – naisten työhön osallistuminen 1880-1940. Teoksessa När samhället ändras – Kun yhteiskunta muuttuu. Historiallinen arkisto 76. Helsinki 1981.

Irma Sulkunen, Retki naishistoriaan. Hanki ja Jää: Helsinki 1991.

Irma Sulkunen, Naisten järjestäytyminen ja kaksijakoinen kansalaisuus. Teoksessa Kansa liikkeessä. Kirjayhtymä: Helsinki 1987.

Anne Ollila, Suomen kotien päivä valkenee… Marttajärjestö suomalaisessa yhteiskunnassa vuoteen 1939. Historiallisia Tutkimuksia 173. Helsinki 1993

Leena Laine – Pirjo Markkola (toim.), Tuntematon työläisnainen. Vastapaino: Tampere 1989; Markkola 1997, 154-155; Maritta Pohls, Suvuista virkoihin. Postilaitoksen virkakunta 1864-1899. Hallintohistoriakomitea: Helsinki 1994; Kaarina Vattula, Palvelustytöstä konttoristiin – naisten työhönosallistuminen 1880-1940. Teoksessa När samhället förändras – kun yhteiskunta muuttuu. Historiallinen Arkisto 76. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki 1981.

Anu Pylkkänen, Puoli vuodetta, lukot ja avaimet. Nainen ja maatalous oikeuskäytännön valossa 1660-1710. Lakimiesliiton kustannus: Helsinki 1990.

Kirsi Vainio-Korhonen, Käsin tehty -miehelle ammatti, naiselle ansioiden lähde: Käsityötuotannon rakenteet ja strategiat esiteollisessa Turussa Ruotsin ajan lopulla. Historiallisia Tutkimuksia 200. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki 1998.

Pertti Haapala, Sosiaalihistoria: Johdatus tutkimukseen. Suomen Historiallisen Seuran Käsikirjoja 12. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki 1989.

Kirsi Vainio-Korhonen, Mamselli Falckin tarina eli kaupunkihistorian tutkimaton sukupuoli. Teoksessa Ihmiset ovat kaupunki. Turun Historiallinen Arkisto 53. Turun Historiallinen Yhdistys: Turku 1999.

Vainio-Korhonen 1998.

Merja Kinnunen, Työt, toimet ja luokittelut. Työelämän tutkimuskeskus Tampereen yliopisto: Tampere 1989.

Mirja Härkönen, Naisia, asiakirjoja, arkistoja: Suomen naishistorian arkistolähteitä. Käsikirjoja 15. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki 1994.



Kategoriat:artikkeli, Artikkelit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: