Paula Kyrö: Tieteellinen tutkimusprosessi

fi_image91

grafiikka: Nikolas Saikkonen
virtuaalikoordinointi: Sanna Raiskio

Tutkimusprosessia kuvaava käsikirjoitussarja käsittelee tutkimuksen tavoitteita, tutkimusprosessin vaiheita ja näihin liittyviä keskeisiä valintoja. Tavoitteena on auttaa opinnäytetyötään tekeviä opiskelijoita tutkimusprosessin kokonaisvaltaisessa hahmottamisessa, tarjota tukiaineistoa opinnäytetyön ohjaajille sekä tuoda joitakin näkökulmia tieteellisen tutkimuksen muiden ammattilaisten pohdintaan.

Ensimmäinen osa orientoi tutkimustyöhön valottamalla eritasoisille opinnäytetöille asetettavia tavoitteita ja jäsentämällä tutkimusprosessin ja raportin kokonaisuuden.

Toinen osa liittyy alkuvaiheen perusvalintoihin: ilmiön määrittelyyn ja tutkimusongelman rajaamiseen tutkimusprosessissa.

Kolmas osa keskittyy paradigmaan liittyviin valintoihin; tieteenfilosofisiin sitoumuksiin, teorioiden rooliin tutkimuksessa ja metodologisiin ratkaisuihin.

Neljäs osa käsittelee tutkimus-, aineistonkeruu- ja analyysimenetelmiin liittyviä valintoja ja tuloksista vedettäviä johtopäätöksiä.

Viides osa käsittelee tutkimuksen sisäistä ja ulkoista arviointia ja niihin liittyviä tutkimuksen lopun pohdintoja. Sekä kokoaa tutkimusprosessin vaiheita koskevan keskeiset asiat ja päätyy tutkijan muistilistan laatimiseen tutkimuksen keskeisistä valinnoista.

Osa 1 – Orientaatio tutkimusprosessiin

fi_image92

1 Erilaiset tutkimustavoitteet

Tieteen yleisenä määritelmänä voidaan nojata Niiniluodon (1984, 13) ajatuksiin tieteestä, ”luontoa, ihmistä ja yhteiskuntaa koskevien tietojen systemaattisena kokonaisuutena”, jossa tutkimusprosessi tarkoittaa tähän kokonaisuuteen liittyvän tiedon tarkoituksellista ja järjestelmällistä tavoittelua. Tästä lähtökohdasta tieteellistä tutkimusta voidaan luokitella perus- ja soveltavaan tutkimukseen, joissa tieteellisellä tiedolla on erilainen rooli. Vaikka jako on ongelmallinen, se kuitenkin auttaa erilaisten tutkimusten tavoitteiden ja niin muodoin myös tutkimuksen toteuttamisen suuntaamisessa.

fi_image93

Niiniluoto korostaa kuitenkin, että soveltavan tutkimuksen käsite on epäselvä. Sillä voidaan mm. tarkoittaa tieteen tulosten edelleen kehittämistä, jolloin se on usein perustutkimuksen luontoista. Toisaalta se voi tarkoittaa tieteen tulosten soveltamista johonkin, jolloin se on tavoitetutkimuksen luonteista.

Eri tieteenaloilla nämä kaksi erityyppistä tutkimustavoitetta painottuvat eri tavoin, jopa niin, että joitakin tieteenaloja kuvataan soveltavina tieteinä, kuten esimerkiksi tekniikkaa tai lääketiedettä. Perus- ja soveltavan tutkimuksen näkökulmasta tieteenalakohtainen jaottelu on erityisen ongelmallinen sellaisilla aloilla, joissa inhimillinen toiminta on keskeistä. Laajimmillaan voi ajatella, että inhimilliseen toimintaan liittyy aina soveltamisen näkökulma. Tällöin ne tieteenalat, jotka liittyvät inhimillistä käyttäytymiseen, kuten esimerkiksi kasvatustieteisiin tai yrityksen toimintaan, ovat soveltavia. Näiden ongelmien välttämiseksi luontevinta on ajatella, että kaikilla tieteenaloilla on sekä perus-, että soveltavaa tutkimusta.

fi_image243

Kun perustutkimuksen keskeinen tehtävä on uuden tieteellisen tiedon synnyttäminen, niin soveltavassa tutkimuksessa painottuu tieteellisen tiedon soveltaminen käytäntöön. Tutkimuksesta riippuen soveltamisen tavoite voi olla hyvinkin erilainen. Esimerkiksi se voi pyrkiä ennustamaan, kontrolloimaan, ymmärtämään tai muuttamaan ilmiötä. Yhteistä kaikille näille on, että tutkimusprosessi muotoutuu ja sen keskeiset valinnat tehdään asetetun tavoitteen pohjalta. Samoin tieteellisen tutkimuksen, mutta myös käytännön soveltamisen kannalta nousee keskeiseksi tieteellisen tiedon tuottamisen tavan ja rajoitusten oivaltaminen, toisin sanoen tietoisuus siitä, missä ja miten tuloksia voidaan soveltaa. Niiniluoto (1984) viittaa tähän samaan tarpeeseen jonkinlaisena ”esiymmärryksenä” siitä, mitä tiede ja tutkimustyö ovat. Rajoitusten osalta voidaan viitata pätevyysalueeseen, joka Uusitalon (1998, 17) mukaan tarkoittaa, että on pystyttävä arvioimaan, missä olosuhteissa tuloksien voi olettaa pätevän ja missä ei.

Tällä käsikirjoituksella on kaksi tavoitetta:

  1. Auttaa tieteellisen tutkimusprosessin ”esiymmärryksen” muodostamisessa, jotta opiskelija ja tutkija voi hahmottaa tieteellisen tiedon synnyttämisprosessiin liittyviä keskeisiä valintoja ja näiden valintojen suhdetta toisiinsa.
  2. Auttaa tutkimusprosessin kuluessa oppijaa tekemään valintoja ja reflektoimaan niitä ja niiden tarkoituksenmukaisuutta ja johdonmukaisuutta prosessin eri vaiheissa.

Oppijan näkökulman esille nostamiseksi lähdetään liikkeelle tutkimuksen kokonaistavoitteesta suhteessa oppimiseen ja tutkintoihin.

2 Erilaiset tutkinnot, erilaiset oppimistavoitteet

2.1 Tutkimuksen orientaatio korkea-asteella

Tutkimuksen ja siihen liittyvän oppimisen tavoitteita suhteessa perus- ja soveltavaan tutkimukseen voidaan hahmottaa korkea-asteen opetuksessa tieteellisen tiedon tuottamisen näkökulmasta. Taulukossa 1 sitä on havainnollistettu jatkumona, jonka toisessa päässä on perustutkimusluonteisen, uuden tieteellisen tiedon tuottaminen, ja toisessa ääripäässä puhtaasti käytännön kehittämistyö. Jatkumolla on pyritty kuvaamaan erilaisia tutkimustavoitteita, jotka johtavat erilaisiin tutkimusprosesseihin ja joiden erilainen painoarvo korostuu eritasoisissa opinnäytetöissä.

taulukko01

TAULUKKO 1. Tutkimuksen tavoite ja orientaatio

Orientaation pohjalta voidaan hyvin yleisellä tasolla pohtia myös Suomen korkeakoulujärjestelmässä ammattikorkeakoulun ja tiedekorkeakoulun tutkimusopintojen ja opinnäytetöiden periaatteellisia eroja.

Tieteellisessä tutkimuksessa on aina taustaorientaatio, joka koskee uuden tieteellisen tiedon luomista, olipa se perustutkimusta tai soveltavaa tutkimusta. Yksi kriteeri eritasoisille opinnäytetöille on niiden suhde uuden tieteellisen tiedon tuottamiseen ja siihen, miten syvälle opiskelijan valmiuksien edellytetään kehittyvän suhteessa uuden tieteellisen tiedon tuottamisprosessin ymmärtämisessä.

Ammattikorkeakoulun roolista keskustellaan vilkkaasti ja sen opinnäytetyöt ovat myös kehitysvaiheessa. Yleisesti ottaen ne liittyvät tieteellisen tiedon soveltamiseen ja käytännön kehittämistyöhön, ilman välitöntä uuden tieteellisen tiedon tuottamistavoitetta (esim. www.hamk.fi/opiskelu/opintoasiat/opinnayte.htm). Ammattikorkeakoulut ovat alkaneet kehittää myös jatkotutkintoja. Niiden odotetaan vaikuttavan tulevaisuudessa myös ammattikorkeakouluille omaleimaisen tutkimuksen kehittämiseen. Ideoita niihin voi hakea mm. opettajan työhön liittyvästä suuntauksesta ”Opettaja oman työnsä tutkijana”, joka työyhteisöön levitessään kehittää työntekijää oman työnsä tutkijana (Suojanen 2001). Kokonaisuutena voidaan olettaa, että tutkimusprosessin, sekä käytännöllisen ja tieteellisen tiedon vuoropuhelun ymmärtämisen painoarvo tulevaisuudessa kasvaa, vaikka ammattikorkeakoulun opinnäytetöiltä ei edellytettäisi tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. (tutkimuksen tavoitteista. esim. http://www.hamk.fi/opiskelu/opintoasiat/opinnayte.htm). Se merkitsee, että tieteellisen tiedon tuottamisen ja sen käytäntöön soveltamisen rajapinnan merkitys korostuu.

2.2 Eri tieteenalat ja tutkimusprosessi

Vaikka tieteellisissä tutkimusprosesseissa on samankaltaisuutta, niin niiden vaatimukset määritellään kuitenkin yksityiskohtaisemmin tieteenaloittain.

Eräs tieteiden pääluokittelu on jako muodollisiin (formaalisiin) eli käsitteellisiin ja reaalitieteisiin. Muodolliset tieteet, kuten matematiikka, logiikka ja metoditieteet (esim. tilastotiede) eivät suoraan koske todellisuutta vaan pikemminkin sen mahdollista ilmenemistä. Reaalitieteet jaetaan edelleen luonnontieteisiin ja tieteisiin, jotka liittyvät jollain tavoin ihmisen toimintaan. Uusikylä (1997, 44) käyttää niistä ilmaisua ”ihmis-, hengen-, ja kulttuuritieteet”. Tieteen filosofiassa näitä tieteitä kuvaa englanninkielinen käsite ”social sciences”, joka viittaa siihen, että tutkimuksen kohteena ovat kaikki sellaiset ilmiöt, joihin jollain tavalla liittyy ihmisen toiminta tai jossa inhimillinen toiminta näyttelee merkityksellistä roolia (Audi 1995, 611 – 617). Luonnontieteiden tutkimuksen kohteena ovat puolestaan ilmiöt, jossa pääosassa on luonnon muodostama ulkokohtaisesti havaittavissa oleva maailma. Vaikka rajankäynti näiden pääluokkien välillä ei aina ole itsestään selvää, niin jaottelun avulla on mahdollista paikantaa tutkimuksen pääasiallinen alue ja tavoite.

Tieteiden järjestelmässä ”ihmistieteitä” pyritään edelleen jaottelemaan eri tavoin esimerkiksi yhteiskuntatieteisiin (esim. sosiologia, valtio-oppi, taloustieteet, kasvatustieteet) ja humanistisiin tieteisiin (esim. psykologia, historia, filosofia) (Uusikylä 1997). Nämä jaottelut ovat kuitenkin monin tavoin ongelmallisia, koska eri tieteenalat saattavat tutkia samoja ilmiöitä, jopa lähes samoista lähtökohdista ja samalla tavoin.

Onkin tärkeää oivaltaa, että tieteenalakohtaiset jaottelut ovat historiallisesti muovautuneita ja muuttuvat ajan saatossa. Meillä on useita esimerkkejä sekä vanhemmista että uusista tieteenaloista, joiden olemassaolo perustuu tieteenalojen raja-aitojen rikkomiseen. Esimerkiksi kasvatustiede, joka mielellään luetaan ”ihmistieteissä” yhteiskuntatieteisiin on itse asiassa muodostunut pääasiassa filosofian, psykologian ja sosiologian tiedeperinteitä yhdistämällä. Hoitotiede taas on eriytynyt lääketieteellisestä tutkimuksesta yhdistellen esim. psykologian ja kasvatustieteen tiedeperustaa. Monitieteisestä perustasta nousseita uusia tieteitä edustavat myös käsityötiede ja kotitaloustiede. Taloustieteiden kentästä nousemassa oleva yrittäjyys nojaa tyypillisesti useaan taloustieteiden ulkopuoliseen tieteenalaan, kuten psykologiaan, sosiologiaan ja sosiaalipsykologiaan. Ympäristöjohtamisessa taas korostuu yhteys luonnontieteisiin.

Tutkinnot ja näin ollen muodolliset pätevyydet perustuvat kuitenkin tieteenaloihin. Tutkintoihin sisältyvien opinnäytetöiden vaatimukset ovat myös tieteenalakohtaisia, jolloin yleispätevällä tutkimusprosessin kuvauksella on aina rajoituksensa ja viime kädessä tieteenalan sisällä määritellään tutkimuksen tavoitteet ja kriteerit. Tutkijan vastuulle jää perustella tutkimuksensa siinä tai niissä tieteenkentissä, joissa hän haluaa tutkimuksensa esittää. Se merkitsee käytännössä, että tutkijan tulee ymmärtää oman tieteenalansa luonne ja sen suhde muihin tieteenaloihin. Poikkitieteellisessä tutkimuksessa, jossa nojataan useaan tieteenalaan ja rikotaan tieteiden välisiä raja-aitoja, tämä nousee erityisen merkitykselliseksi.

Tieteenalan taustan tunteminen auttaa tutkijaa ymmärtämään niitä kysymyksiä, joihin hänen edellytetään ottavan kantaa tullakseen ymmärretyksi ja toisaalta niitä edellytyksiä, joita tutkimuksen tekemiselle asetetaan. Taustan tunteminen myös edesauttaa tutkijaa määrittämään, miksi hänen tutkimuksensa olisi kiintoisa siinä kentässä, jossa se esitetään.

fi_image94

Tämä tutkimusprosessin kuvaus liittyy ”ihmistieteisiin” ja pyrkii valottamaan niitä valintoja, joita inhimilliseen toimintaan liittyvässä tieteellisessä tutkimuksessa tulee ottaa huomioon ja suhteuttaa toisiinsa. Valittu näkökulma ei välttämättä sulje pois muita tieteenaloja, vaan pikemminkin on sovellettavissa eri tieteenaloilla niiltä osin kuin tällä näkökulmalla on merkitystä. Sen arviointi on tutkijan ja tutkimusta opettelevan omalla vastuulla ja on yksi tutkimusta johdatteleva keskeinen valinta.

2.3 Tutkimuksen tavoitteet tutkintorakenteessa

Tiedekorkeakoulun opinnäytetyöt tällä hetkellä voidaan jakaa neljään tasoon:

  1. Cumlaude/proseminaarityö tai kandidaatin tutkielma
  2. Laudatur eli pro gradutyö
  3. Lisensiaattityö ja
  4. Tohtorin väitöskirja

Nämä tasot ja osin niiden nimityksetkin vaihtelevat tutkinnoittain. Esimerkiksi teknisillä aloilla on yleisessä käytössä pro gradun sijaan diplomityö ja niiden tutkintorakenteet suhteessa tieteelliseen tutkimukseen eroavat perinteisistä yliopistotutkinnoista. Ehkä yhteisenä nimittäjänä eritasoisia opinnäytteitä voisi kuvata termillä lopputyö. Silloin kandidaatin lopputyö kuvaa välitutkinnon tai alempaan korkeakoulututkintoon sisältyvän tutkimuksen tai projektin tavoitteita ja laudaturtaso loppututkintoon johtajaa tutkimushanketta. Lisensiaattityö on alemman jatkotutkinnon edellytys ja tohtorin väistökirja korkeimpaan akateemiseen tutkintoon johtava lopputyö.

Eritasoisten tutkimusprosessia koskevien valmiuksien kehittyminen tulevaisuudessa liittyy kiinteästi nk. Bolognan prosessiin. Prosessi käynnistyi 1998 ja siihen on liittynyt jo 29 Euroopan maata. Prosessin tavoitteena on yhtenäistää Eurooppalaisen korkeakoulujärjestelmän tavoitteita ja tutkintoja. Taustalla on eurooppalaisen korkea-asteen opetuksen ja tutkimuksen kilpailukyvyn parantaminen. Prahan kokouksessa 2001 määriteltiin ensisijaiset toimenpiteet, joista kaksi ensimmäistä liittyy suoraan opinnäytetöihin. Ne ovat:

  1. Tutkintojen selkeyden ja vertailukelpoisuuden kehittäminen
  2. Siirtyminen kaksivaiheiseen tutkintojärjestelmään, joka muodostuu vähintään kolmen vuoden alemmasta tutkinnosta (bachelor) ja sen jälkeen suoritettavasta ylemmästä tutkinnosta (master).
    (Bolognan sopimuksesta ja sen luonteesta esim. Fant, B. (2002), Bolognaan prosessiin liittyvistä englanninkielisistä linkeistä löytyy lista www.utu.fi/bologna/)

Koska Suomessa tämä prosessi on parhaillaan menossa eri yliopistoissa ja korkeakouluissa, on syytä olettaa, että pohdinnan piiriin tulevat jollakin aikajänteellä myös opinnäytetöiden tavoitteet ja kriteerit. Jos ne noudattavat kaksivaiheista tutkintojärjestelmää, se merkitsee, että meillä on ehkä nykyistä selkeämmin kandidaatin (bachelor)-tutkintoon ja maisterin (master)-tutkintoon liittyvät lopputyöt. Näiden luonne saattaa vaihdella ja itse asiassa tälläkin hetkellä vaihtelee yliopistoittain ja korkeakouluittain käytännön projektista, kirjallisuuteen liittyviin raportteihin ja viimein tutkimusprosessiin (esim. Caselius & al. 2001). Tämä käsikirjoitus rajoittuu tutkimusprosessina toteutettaviin lopputöihin.

Lisensiaatin ja tohtorin tutkintojen ero perustuu opinnäytetyöhön. Väitöskirja onkin mahdollista tehdä suoraan maisteritutkinnon jälkeen, mikäli opinnäytetyö täyttää väitöskirjan kriteerit. Taulukkoon 2 on koottu nykyisen ja tulevan opinnäytetöiden rakenteet. Tulevasta käytetään englanninkielisiä termejä, koska niitä on käytetty Bolognan prosessissa, eikä niiden suomenkielisistä vastineista ole sovittu.

TAULUKKO 2. Nykyinen ja tuleva opinnäytetöiden rakenne

fi_image95

Yhteistä eritasoisille opinnäytetöille on, että ne liittyvät kokonaisvaltaisen tutkimusprosessin opiskeluun erotuksena esimerkiksi yksittäisistä menetelmäkursseista tai tieteelliseen ajatteluun liittyvistä kursseista. Lopputyön tavoitteena on osoittaa tutkijan kypsyys omalla alallaan integroida hänen sen hetkinen näkemyksensä ja osaamisensa tieteelliseen ajatteluun ja tutkimuksen tason noustessa luoda uutta merkityksellistä tietoa oman alansa kehittämiseksi. Tämä edellyttää, että samanaikaisesti ymmärretään, miten tutkimusprosessi etenee, eli miten tutkitaan, että hallitaan oman alan tietoperusta eli mitä tutkitaan. Vaativuudeltaan eri tasot kuitenkin poikkeavat ratkaisevasti toisistaan.

Bachelor-tason eli kandidaatin tutkielma on ensimmäinen kokonaisen tutkimusprosessin ymmärtämiseen tähtäävä työ, jossa opiskelijan edellytetään tuottavan omaa tutkimusta ja tekevän siihen liittyviä valintoja. Eri tutkinnoissa ja tieteenaloilla tavoite voi joiltakin osin vaihdella, mutta perusteiltaan pyritään perusvalmiuksien antamiseen kokonaisen tutkimusprosessin ymmärtämisessä ja edellytetään omakohtaista tutkimustyötä. Alla on muutama esimerkki kandidaatin lopputyölle asetetuista tavoitteista kasvatustieteen ja taloustieteiden alalta.

Jyväskylän yliopistossa taloustieteissä tavoitteena on: ”Perehdyttää opiskelija tieteelliseen ajatteluun ja antaa valmius pienehkön tieteellisen tutkimuksen tekemiseen.” (Jyväskylän yliopisto, 1999). Yleistä tavoitetta on täsmennetty taloustietieteiden yhteisillä ohjeistoilla: ”Cumlaude-tasolla tavoitteena on perusvalmiuksien luominen. Opiskelija oppii hankkimaan tutkimusaiheeseensa liittyvää tietoa oma-aloitteisesti ja kriittisesti, oppii käyttämään ja jäsentelemään hankkimaansa aineistoa raportoidessaan sekä ottaa osaa seminaari-istunnoissa oppiaineensa tieteelliseen keskusteluun sekä suullisesti että kirjallisesti” (Pirinen & al. 2001).

Helsingin kauppakorkeakoulussa vastaava tavoite on ilmaistu seuraavasti: ”Kandidaatin tutkielmalla opiskelija osoittaa kykenevänsä soveltamaan tieteellisen tutkimuksen tuloksia oman alansa ongelmien ratkaisussa.” (Helsingin Kauppakorkeakoulu 1996)

Jönköping International Business Schoolissa tavoite on asetettu vertaamalla kandidaatin ja maisterin tutkinnon lopputyötä toisiinsa seuraavasti: ”Maisterin opinnäytetyö on kandidaatintyötä akateemisempi ja tieteellisempi. Opiskelijan tulee osoittaa osaavansa käyttää tieteellisiä teorioita ja menetelmiä hänen valitsemansa ja opintojensa kannalta olennaisen ilmiön kuvailemisessa ja tutkimisessa. Lisäksi opiskelijan tulee kehittyä arvioimaan kriittisesti ja rakentavasti tieteellistä tieto. (Davidsson 1999)

Helsingin yliopistossa kasvatustieteen laitoksella proseminaarityön tavoitteet on asetettu seuraavasti: ”Opiskelijalla on kokonaiskuva tutkimusprosessista perehtymällä tehtyihin kasvatustieteellisiin tutkimuksiin, suorittamalla itse tutkimusta ja kirjoittamalla tutkimusraportti.” (Helsingin yliopisto 2001)

Esimerkkien tavoitteet painottavat kandidaattitasolla perusvalmiuksien hankkimista, tutkimusprosessin ymmärtämistä ja kykyä osallistua oman alan tieteelliseen keskusteluun. Helsingin kauppakorkeakoulu ja Jönköping International Business School ovat myös ottaneet kannan, joka painottaa kandidaattitasolla tieteellisen tiedon soveltamisvalmiutta. Tavoitteista nousee esiin myös kriittisen ajattelun merkitys ja kyky keskittyä oman tieteenalan kannalta olennaisiin ilmiöihin. Jo kandidaattitasolla opiskelija joutuu siis perustelemaan valintojaan suhteessa tieteelliseen tietoon ja oman tieteenalansa keskusteluihin.

Maisterin lopputyössä itsenäisen tutkimustyön suorittamisen tavoite nousee, samoin valmiudet tieteelliseen perusteluun ja alan teorioiden tuntemukseen. Alla on muutamia esimerkkejä tavoitteista.

Helsingin yliopistossa kasvatustieteiden opiskelija tekee maisterin opinnäytetyön valitsemastaan ja perustelemastaan kasvatustieteen ongelmasta sekä tuottaa tutkimuksestaan itsenäisen tieteellisen raportin. Tutkielman tulee osoittaa valmiutta tieteelliseen ajatteluun, tarvittavien tutkimusmenetelmien hallintaan, perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin ja valmiutta tietojen esittämiseen omalla tieteenalalla”. (Helsingin yliopisto 2001)

Jyväskylän yliopistossa taloustieteissä korostetaan kykyä itsenäiseen tieteelliseen työskentelyyn ja maisterin lopputyön kandidaatin lopputyötä korkeampaa tieteellistä tasoa (Jyväskylän yliopisto, 1999). Jönköping international Business Schoolissa lopputyön tavoitteet on tarkemmin yksilöity seuraavasti:

  • Pro gradu-työ on kandidaatintyötä akateemisempi ja tieteellisempi. Siinä tutkitaan jotakin omaan erikoistumisalaan liittyvää ongelmaa tai ilmiötä eli tutkimuksen liittyy omiin syventäviin opintoihin. Opinnäytetyö on tutkimusraportti, mikä tarkoittaa, että se:
  • Osoittaa opiskelijan hallitsevan käymiensä menetelmäkurssien sisältöjä ja osaavan käyttää eri teorioita ja tutkimusmenetelmiä saavuttaakseen uutta tietoa tutkimastaan ilmiöstä.
  • Liittyy aikaisempaan ilmiöaluetta koskevan tutkimukseen. Tekijän tulee osoittaa, että hän on tutustunut aikaisempiin tutkimuksiin (aikaisemmat opinnäytetyöt, tieteelliset artikkelit, väitöskirjat jne.) ja kirjallisuuteen, jotka liittyvät lopputyön aiheeseen.
  • Osoittaa tekijän kykyä arvioida oman työnsä vahvuuksia ja heikkouksia.
  • Käsittelee jotain yleistä ongelmaa ja tuo siihen uutta tietoa ja johtopäätöksiä. Tutkimuksen johtopäätökset eivät näin saisi koskea vain yhtä tiettyä toimijaa (esim. yhden firman ongelmat). (Davidsson 1995)

Kandidaatin ja maisterin lopputyön eroa voi luonnehtia tieteellisen tiedon orientaation pohjalta. Tätä on havainnollistettu Taulukossa 3. Kandidaattitasolla tutkimus voi olla käytäntöorientoitunut soveltaen tieteellistä tietoa. Maisteri-tasolla edellytetään jo itsenäistä tiedonmuodostusta suhteessa oman alan tieteen keskusteluihin ja orientaatiota uuden tiedon tuottamiseen. Teoreettiselta tasoltaan se edellyttää syvempää ymmärrystä teorioiden perusteista ja sovellettavuudesta sekä niiden vahvuuksien ja kriittisten kohtien oivaltamista.

Lisensiaattityön ja väitöskirjan tekijän edellytetään pystyvän itsenäiseen tieteelliseen tutkimukseen, ymmärtävän syvästi keskeiset alansa tieteelliset keskustelut ja oman tutkimuksensa aseman näissä keskusteluissa. Se merkitsee laajaa perehtyneisyyttä alansa kansainväliseen tieteelliseen kirjallisuuteen, johdonmukaisia tieteellistä argumentaatiota ja metodologioiden hallintaa. Keskeinen ero lisensiaattityön ja väitöskirjan välillä liittyy uuden tiedon tuottamiseen. Molemmissa on uuden tiedon tuottamisen orientaatio, mutta väitöskirjalta edellytetään, että se tuottaa uutta tietoa eli kontribuution johonkin alansa tieteelliseen keskusteluun. Esimerkiksi väitöskirjassa ei ole riittävää uuden tiedon tuottaminen käytännön ilmiöstä tieteellisen tiedon avulla, samoin ei esimerkiksi jonkun teorian tai sen osan testaaminen, jos se ei tuota perustellusti jotakin uutta kyseiseen tieteelliseen keskusteluun. Muilta osin väitöskirja voi liikkua vapaasti perus- ja soveltavan tutkimuksen kentällä. (esim. Katila 2001, www.uta.fi/tiedekunnat/kasv)

Asemoitaessa jatko-opinnäytetöitä perus- ja soveltavan tutkimuksen jatkumolla, voidaan sanoa, että jos tutkija onnistuu tuottamaan argumentoidusti perustutkimuksen luonteista uutta tieteellistä tietoa, kehittelemään perustutkimusta edelleen tai soveltamaan perustutkimuksessa tehtyjä havaintoja käytäntöön tai uusiin konteksteihin, se johtaa väitöskirjatason työhön. Soveltavan tutkimuksen osalta taas pyrkimys uuden tieteellisen tiedon tuottamiseen riittää muut kriteerit täyttäessään lisensiaattityön tasoiseen tutkimukseen, mutta väitöskirjataso edellyttää, että siinä myös onnistutaan. Tutkimusprosessi on aina epävarma. Sen lopputuloksia ei voi etukäteen tietää, joten väitöskirjaksi aiottu työ saattaa päätyä lisensiaattityöksi, jos se ei johda kontribuutioon. Mahdollisuus tuottaa kontribuutiota edellyttääkin jo lähtökohdiltaan laajaa näkemystä oman alan kiinnostavista tieteellisistä keskusteluista ja niihin liittyvistä ongelmista. Tutkijan vastuulla on perustella työn uutuusarvo ja se on lähtökohtana väitöskirjaksi aiotulle tutkimukselle.

taulukko01

TAULUKKO 3. Lopputöiden tiedon orientaatio

Tutkintorakenteeseen sisältyvien opinnäytetöiden tavoitteiden tarkastelu konkretisoi tutkimuksen tekemiseen liittyviä perusvalintoja.

Ensimmäinen koskee suhdetta uuden tiedon tuottamiseen, joka määrittää millä tasolla opinnäytetyötä pyritään tekemään. Tämä määrittelee myös ammattitutkijoiden tekemän tutkimuksen suhteen tieteelliseen tietoon. Tutkimus, joka nojaa tieteelliseen tietoon, mutta jossa pyritään toimeksiantoluonteisesti selvittämään asioita jostakin ilmiöstä ja raportoidaan tulokset asiakkaalle, saattaa tuottaa uutta tietoa, mutta ei täytä tieteellisen tutkimuksen kriteerejä.

Toinen koskee tieteenalaan ja sen tieteellisiin keskusteluihin liittyviä perusteluja ja valintoja, joiden onnistuminen on keskeinen kriteeri eritasoisia opinnäytetöitä määriteltäessä.

Molemmissa perusvalinnoissa korostuu tieteellisen tiedon luonteen ymmärtäminen. Seuraavaksi pyritäänkin tuomaan esiin tieteelliseen tietoon ja tutkimukseen liittyviä keskeisiä piirteitä.

3 Tieteellisen tutkimuksen luonteesta

Niiniluoto (1984) nostaa esiin tieteellisen tutkimuksen kriteereinä tiedon perusteltavuuden, julkisuuden ja totuudellisuuden tai totuudenkaltaisuuden.

Uusitalo (1997, 17 – 19) johdattelee tieteellisen ajattelun ominaispiirteisiin kriittisyyden kautta. Hänen mukaansa kriittisyydestä seuraa, että tieteelliseltä tiedolta vaaditaan perusteluja, jotka ovat julkisia. Tuloksista tulee tieteellistä tietoa vasta, kun se on läpikäynyt tutkijayhteisön kritiikin ja osoittautunut kestäväksi. Hän korostaa, että tulokset hyväksytään aina toistaiseksi, kunnes toisin osoitetaan. Julkisuus merkitsee, että perustelujen on oltava sellaisia ja niin esitettyjä, että lukija ja tutkimuksen arvioija pystyy seuraamaan tutkijan päättelyketjuja.

Kriittisyys merkitsee myös epäilevää ja arvioivaa suhtautumista kaikenlaisiin ennakko-oletuksiin – myös tieteen omiin asettamuksiin kuten ennakko-oletuksiin, käsitteistöihin, teorioihin jne. (Anttila 2001).

Toisena tieteellisen tutkimuksen piirteenä Uusitalo nostaa esiin yleistettävyyden, joka merkitsee, että tutkimustuloksia ei voi yleistää perusteettomasti, vaan on pystyttävä arvioimaan, missä olosuhteissa tuloksien voi olettaa olevan pätevän ja missä ei (=pätevyysalue).

Kolmas tekijä koskee metodologiaa, eli sitä, että tutkija joutuu perustelemaan, miten hän on tutkimuksensa suorittanut kunkin tieteenalan edellyttämällä tavalla ja tarkkuudella.

Neljänneksi tiede pyrkii järjestämään tuloksensa systemaattiseksi kokonaisuudeksi eli kohdeilmiötä kuvaavaksi ja selittäväksi teoriaksi, jonka muodostamisessa noudatetaan niukkuuden (=parsimony) tai usein ilmaistuna taloudellisuuden periaatetta (Cohen & Manion 1992). Niukkuus on myös hyvä yleisohje laajemminkin. On syytä keskittyä olennaiseen ja tuoda esiin ainoastaan ne seikat, jotka ovat välttämättömiä päättelyketjun perustelemiseksi.

fi_image96

Tulosten merkitys ja edelleen kehittely arvioidaan myös julkisesti, sen kautta kuinka kiintoisiksi muut tutkijat kokevat tulokset ja lainaavat tai soveltavat niitä omissa tutkimuksissaan. Julkisuuskäytäntö johtaa tieteen itsestäänkorjaavuuteen, joka liittyy tieteen autonomisuuteen. Tieteellisen tutkimuksen arviointi tapahtuu tiedeyhteisön toimesta, ei ulkopuolisten tahojen.

Itsestäänkorjaavuus ei tarkoita kuitenkaan sitä, että tutkija voisi siirtää vastuun tutkimuksestaan ulkopuolisen arvioinnin varaan, vaan päinvastoin, hän on aina henkilökohtaisesti vastuussa tutkimuksesta, siihen liittyvistä valinnoistaan, johtopäätöksistään ja kannanotoistaan. Siinä suhteessa kriittisyys kohdentuu myös omiin valintoihin.

Autonomisuudella pyritään varmistamaan tieteen oikeus kyseenalaistaa ja tuoda esiin vaikeita tai epämieluisia tuloksia. Julkisuus ja laajemmin autonomisuus asettaa tutkijalle eettisiä velvoitteita, jotka täytyy pitää mielessä kaikissa valinnoissa.

Opinnäytetöiden vaativuuden eroja kuvaakin hyvin se, että kandidaatti ja maisterin lopputyöt on mahdollista julistaa määräajaksi salaisiksi, mutta lisensiaatti- ja väitöskirjatasolla se ei tule kyseeseen.

4 Tutkimusprosessin vaiheet ja raportointi

Tutkimusprosessia kuvattaessa on huomioitava, että jokainen tutkimus on omanlaisensa ja edellyttää tutkijan omaa harkintaa. Tutkimusprosessin kuvaus on näin ollen aina ohjeellinen. Erityyppisiä kuvauksia löytyy mm. Anttilan (2001) laajasta tutkimuksen tekoa käsittelevästä käsikirjoituksesta. Alla on kuitenkin luonnehdittu niitä yleisiä vaiheita, jotka prosessissa kohdataan, joihin tulee ottaa kantaa ja joiden suhteen joudutaan tekemään valintoja. Ne on pyritty myös yhdistämään tutkimusraportin otsikoihin, jotta lukijalla on mahdollisuus yhdistää tutkimuksen tekeminen ja sen raportointi toisiinsa. Kuhunkin vaiheeseen palataan tarkemmin myöhemmissä käsikirjoituksissa.

Kun tarkastelee tutkimusta loogisesti vaiheittain etenevänä prosessina, niin ensin määritellään tutkimuksen kohteena oleva ilmiö. Yleensä ilmiön pohdinta lähtee liikkeelle jostain tutkijaa kiinnostavasta aiheesta, ongelmasta tai ristiriidasta, joka askarruttaa tai josta tutkija haluaa tietää enemmän. Se voi koskea esimerkiksi teorioita, käsitteitä, käytännön toimintaa, ongelman ratkaisutapaa jne. Motiivit kiinnostuksen kohteeseen ovat yksilöllisiä, eikä niitä ole syytä määritellä ulkoapäin. Kiinnostuksen kohde tai ristiriita ohjaa ilmiön määrittelyyn.

Tutkimusraportissa ilmiötä koskevat perusvalinnat tehdään jo johdannossa, jossa perustellaan, miksi se on kiintoisa tutkijan näkökulmasta ja mahdollisesti myös tutkimuksen näkökulmasta. Ilmiön määrittely on ensimmäinen vaihe tutkimuksen rajaamisessa. Näkökulma saattaa mahdollistaa jo tutkimustavoitteen määrittelyn johdannon ensimmäisessä osassa, mutta yleensä se seuraa taustan perusteluja ja edelleen rajautuu tutkimustehtäväksi. Joskus tutkimustehtävä määritellään jo tässä vaiheessa tutkimusongelmana, jota edelleen tarkennetaan myöhemmin tutkimuksen edetessä. Johdannon viimeinen osa, tutkimuksen rakenne kertoo, miten tutkija aikoo tutkimustehtävänsä suorittaa.

Jos tutkimuksen konteksti ei ilmene riittävän tarkasti johdannosta, on syytä johdattaa lukija siihen ympäristöön ja tilanteeseen, jota tutkimus koskee ja perustella siihen liittyvät valinnat. Esimerkiksi, jos tutkimus tehdään tietyllä toimialalla, tietyn kokoisissa yrityksissä ym. Tässä on kuitenkin tehtävä ero aineiston ja kontekstin välillä. Jos kyseessä on aineistoa kuvailevat piirteet, kuvaus ja sen perustelut jätetään metodologiaosuuteen. Tälle luonteva paikka on ennen teorioiden käsittelyä, koska konteksti saattaa vaikuttaa teorioihin liittyviin ratkaisuihin. Olennaista on, että tutkija voi tehdä valintoja ja perustella ratkaisujaan ainoastaan sellaisen tiedon valossa, joka lukijalle on jo annettu. Näin ollen jos esimerkiksi teoria käsittelee aihetta yleisesti ja konteksti rajaa sitä erityistapaukseen, se saattaa vaikuttaa siihen, miltä osin teoriaa voidaan soveltaa.

Seuraavat kolme osuutta, kiinnittyminen tieteenfilosofisiin sekä edelleen teoreettisiin ja metodologisiin perusteisiin, ovat vuorovaikutteisia. Näin ollen niiden sijoittuminen tutkimusraporttiin riippuu siitä, millaisia valintoja tehdään.

Tutkijan on aina kuitenkin perusteltava, miten hänen tutkimuksensa kiinnittyy ilmiöstä käytyihin alan tieteellisiin keskusteluihin ja tutkimustuloksiin ja perusteltava oman tutkimuksen asema niissä. Tähän liittyy myös keskeisten käsitteiden määrittely. Tutkimusote ja metodologiset valinnat määrittävät miten ja missä laajuudessa se tehdään. Perustelut rajaavat näkökulman ja usein perusteluista nousee teoreettinen viitekehys, joka ohjaa tutkimuksen toteutusta. Samoin tutkimustehtävä/t ja kysymykset tarkentuvat ja rajautuvat. Teorioiden käsittelyn yhteydessä tai niihin liittyen on myös suositeltavaa ottaa kantaa tieteenfilosofisiin taustaoletuksiin, jotta tutkija pystyy tekemään sisäisesti loogisia valintoja ilmiön olemuksen, teorioiden ja metodologisten ratkaisujen välillä.

Tieteenfilosofia on tieteellisen tiedon luonnetta ja sen saavuttamisen oikeita menetelmiä koskevia käsityksiä ja ideoita koskeva ”metatiede” (Niiniluoto, 1984). Koska teorioiden ja metodologisten ratkaisujen takana on usein tiedostamattomia käsityksiä, jotka ohjaavat tutkimusta, näiden oletuksien tietoinen julkituominen auttaa tutkijaa johdonmukaisten valintojen teossa. Implisiittisinä taustaoletukset saattavat muodostua pullonkaulaksi tutkimuksen etenemisessä. (Kyrö 2002)

Tieteenfilosofiset perustelut esitetään joskus johdannon ja/tai kontekstin kuvaamisen jälkeen esim. tutkimusotteen nimellä. Ne avaavat sekä metodologisia perusteluja, että johdattavat teoreettista tarkastelua. Tutkimuksesta riippuen niitä tai lähinnä osaa niistä voidaan myös käsitellä menetelmäkuvausten yhteydessä. Näitä riippuvuussuhteita valotetaan tarkemmin käsikirjoitussarjan seuraavissa osissa.

Metodologiset valinnat, eli miten tutkitaan johtaa edelleen yksittäisen tutkimusmenetelmän, aineiston valintaan ja keruumenetelmän tai menetelmien sekä viimein analyysimenetelmä/menetelmien valintaan. Metodologia voi kattaa useita menetelmiä, samoin aineiston keruussa voidaan käyttää useita menetelmiä ja analyysi voidaan suorittaa usealla tavalla. Näin ollen tulisi pyrkiä ottamaan kantaa kaikkiin näihin. On toki myös useita metodologisia ratkaisuja, jotka suoraan määrittävät nämä kaikki.

Nämä valinnat, ilmiön määrittely, konteksti, teoreettinen viitekehys ja metodologiaan liittyvät valinnat vaihe vaiheelta rajaavat ja kohdentavat tutkimusta. Niiden looginen raportointi, niin että kohdentaminen koko ajan tarkentuu ja lukija saa aina tarvitsemansa tiedot aikaisemmin käsitellyistä asioista on luettavuuden ja arvioinnin kannalta erityisen tärkeää.

Seuraavaksi useimmissa tapauksissa esitellään tutkimustulokset ja niiden analyysi. Analyysin pohjalta tehdään johtopäätökset, jotka antavat vastaukset tutkimustehtävään tai tutkimusongelmiin ja siten täyttävät tutkimukselle asetetut tavoitteet. Johtopäätösten lisäksi on tärkeää liittää tutkimusraporttiin pohdinta osa, joka on hyvä aloittaa yhteenvedolla keskeisistä tuloksista. Siinä arvioidaan tutkimusprosessia, sen valintojen ja tuloksien onnistuneisuutta ja rajoituksia, avataan tutkimuksen esiin nostamia uusia tutkimustarpeita sekä tuodaan kyseisen tutkimuksen tulokset osaksi yleistä keskustelua ja pohditaan tuloksia laajemmissa merkityksissä.

Taulukkoon neljä on koottu keskeiset asiat prosessista ja raportoinnista. Raportointia on täydennetty alkuun ja loppuun tulevilla osilla, joiden tarkka sijainti on syytä tarkistaa oman yliopiston tai korkeakoulun ohjeistoista.

taulukko04

TAULUKKO 4. Tutkimusprosessin vaiheet ja niiden raportointi

Työn tulee olla looginen kokonaisuus suhteessa sen sisäisiin valintoihin ja suhteessa ilmiöön. Kohta on mukana vain tarvittaessa. Kohtien 3-5 järjestys ja raportointi on riippuvainen tutkimuksen sisäisistä valinnoista.

Julkisuusperiaatteen pohjalta tutkimusraportti on syytä kirjoittaa tuleva lukijakunta mielessään. Sitä silmälläpitäen alla on lainattu Jönköping International Business Schoolissa käytössä olevista ohjeista muistilista niistä seikoista, joita lukijan voi olettaa haluavan.

laatikko05

Tämän yleinen kuvaus toimii jatkossa viitekehyksenä tutkimusprosessin vaiheiden yksityiskohtaisemmalle käsittelylle.

Opinnäytetyön tekemisestä tarjolla olevia julkaisuja on ansiokkaasti arvioitu Helsingin yliopiston virtuaalijulkaisussa ”Matkalla maisteriksi – Graduntekijän selviytymisopas” (Caselius & al. 2001, 45 – 48).

Kyrö, Paula 2003. Tieteellinen tutkimusprosessi. www.metodix.com. Prosessiartikkelit.

Lähteet

Anttila, P. (2001). Tutkimisen taito ja tiedon hankinta.

Audi R. (gen.ed) (1995). The Cambridge Dictionary of Philosophy. Cambridge University Press. USA.

Caselius, T., Harva, M., Knuuttila, M., Kvarnström, C., Laine, A., Leppänen, A-K., Lukkarinen, A., Miettinen, P., Pyysalo, R., Rydman, W. & Tarnanen, S. (2001). Matkalla maisteriksi – Graduntekijän selviytymisopas. Helsingin yliopisto. www.helsinki.fi/hyy/kopo/graduopas4.pdf

Cohen, L. & Manion, L. (1992). Research methods in education. 3rd edition. Croom Helm. London

Davidsson, P. (1995). Guidelines for Master Thesis in Business Administration. Jönköping International Business School (JIBS).
Käännökset Sanna Raiskio

Davidsson, P. (1999). Anvisningar för kandidat- och magisteruppsats i företagsekonomi. Internationella Handelshögskolan i Jönköping.

Fant, B. (2002). ”Korkeakoulutuksen kansainvälistäminen edellyttää lisää voimavaroja. Acatiimi ½. www.acatiimi.fi .

Helsingin Kauppakorkeakoulu, (1996). Opinto-opas 1996-1997. Kirjakas Ky/RT-paino. Pieksämäki.

Helsingin yliopisto (2001). Opinto-opas 2001-2003. Yliopistopaino.

Jyväskylän yliopisto, (1999). Opinto-opas 1999-2000 ja 2000-2001. Gummerus kirjapaino Oy. Jyväskylä

Katila, T. ( 2001). Ohjeita väitöskirjan esitarkastajille.

Kyrö, P. (2002). The paradigm and methodological choices in scientific research.

Niiniluoto, I. (1984). Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen ja teorianmuodostus. Otava. Keuruu.

Pirinen, P., Raatikainen, J., Takala, T. & Uusitalo, O. (2001). Ohjeita seminaari- ja pro gradu-työskentelyyn. Jyväskylän Yliopisto. Taloustieteiden tiedekunta.

Suojanen, U. (2001) Action research.

Uusitalo, H. (1998). Tiede, tutkimus ja tutkielma – johdatus tutkielman maailmaan. WSOY. Juva.

www.hhamk.fi/opiskelu/opintoasiat/opinnäyte.htm

www.uta.fi/tiedekunnat/kasv

www.utu.fi/bologna/

Osa 2 – Ilmiön ja ongelman määrittely

Tutkimusprosessin osa kaksi käsittelee tutkittavan ilmiön määrittelyyn ja ongelman rajaamiseen liittyviä kysymyksiä, jotka johdattavat teoreettisiin keskusteluihin ja metodologisiin valintoihin. On huomioitava, että tutkimusprosessissa nämä harvoin esiintyvät selkeinä toisiaan seuraavina vaiheina. Pikemminkin ne muotoutuvat vuorovaikutteisena prosessina ja ovat aina tekijänsä näköiset. Tavoitteena onkin valottaa niihin liittyviä valintoja ja niiden merkitystä sisäisesti loogisessa tutkimusprosessissa.

fi_image97

1 Ilmiön määrittely

fi_image98

fi_image244

Alussa saattaa tuntua siltä, että tutkittava ilmiö on itsestään selvä, mutta kun tekijä alkaa perustella motiivejaan usein käy ilmi, että ilmiö johdattelee alkuperäisesti ajatuksesta poikkeavaan suuntaan. Epäselvyys ilmiön määrittelyssä saattaa johtaa siihen, että tutkija harhaantuu etsiessään sopivia teorioita ja olemassa olevia tutkimustietoja. Tutkimuksesta saattaa silloin tulla teorioiden, mallien tai aikaisemmista tutkimuksista nostettujen johtopäätösten satunnaista lainailua. Se ei luo edellytyksiä perustellulle ja johdonmukaiselle päättelyketjulle, joka on tieteellisen tutkimuksen keskeinen kriteeri. Poikkitieteellisissä tutkimuksessa eksymisen vaara korostuu, koska niissä yhdistellään eri tieteenalojen näkemyksiä, teorioita ja tutkimustuloksia ja tutkijalla on yleensä laajempi näkemys ainoastaan omasta tieteenalastaan.

Koska ainoastaan tutkija voi olla selvillä ilmiöön johtavista motiiveistaan, hänen tehtävänsä on nostaa ne tietoiselle tasolle varmistaakseen myös ohjausprosessin tehokkuuden. Tieteellistä tutkimusta on vaikea tehdä, jos siihen ei liity tutkijan aito kiinnostus aiheeseen. Sen tulisikin johtaa ilmiön määrittelyä.

Ilmiön määrittely on harvoin suoraviivaista. Yleensä tutkija joutuu paneutumaan aihealueeseen liittyvään kirjallisuuteen ja palaamaan ilmiön määrittelyyn sen pohjalta. Tässä vaiheessa tieteelliset yleis- tai kokoomateokset, jotka perustuvat tutkijoiden kirjoituksiin alan kiinnostavista keskusteluista ja ongelmista ovat usein hedelmällisiä apuvälineitä pohdinnassa. Samoin ilmiötä käsittelevistä väitöskirjoista löytyy usein katsaus alaan johdattelevista keskeisistä keskusteluista. Niistä on hyvä etsiä ideoita ilmiön määrittelyyn. On kuitenkin tehtävä ero yleisten oppikirjojen ja tieteelliseen tutkimukseen nojaavien teosten välillä. Yleiset oppikirjat eivät ole tieteellisen tutkimuksen lähdemateriaalia. Tieteelliseen tutkimukseen nojaavasta teoksesta löytyvätkin sekä perustelut että alkuperäiset lähteet, joihin tutustumalla pääsee tutkimuksen juurille.

Motiivit kiinnostuksen kohteeseen ovat yksilöllisiä, ne voivat nousta esimerkiksi ympäristön viestimistä muutoksista, käytännön kokemuksista, tutkijaa kiinnostavan aihealueen teorioista tai näiden välisistä vuoropuheluista. Vuoropuhelu saattaa sisältää tiedollisen ristiriidan, joka toimii tutkimuksen katalysaattorina. Usein se alkuvaiheessa on tiedostamaton, intuitiivinen oletus jostakin ristiriidasta tai sen ratkaisumahdollisuudesta.

fi_image322

2 Ongelman määrittely

fi_image99
Ongelman muotoilu kohdentaa tutkimuksen ilmiökentässä. Se kertoo, mitä ilmiöstä halutaan selvittää. Usein se jo antaa myös viitteitä siitä, miten tutkimus ajatellaan tehtäväksi. Ongelmaan voi sisältyä myös tieteenfilosofisia oletuksia, jotka on syytä tällöin perustella. Davidsson viittaa tähän Jönköping International Business Schoolin opinnäytetyöohjeissa tutkimuksen tarkoituksen määrittelyllä.

laatikko01

On tärkeä oivaltaa, että yksi tutkimus voi avata ainoastaan jotain näkökulmaa ja osaa ilmiöstä. Tutkimusongelman riittävä rajaus helpottaa myöhemmin tehtäviä valintoja ja edesauttaa johdonmukaista päättelyä. Ongelman muotoilussa voidaan myös täsmentää näkökulman valintaa, esimerkiksi kenen näkökulmasta ilmiötä tarkastellaan.

Tutkimusongelman perustelu ei kuitenkaan voi sisältää tietoja, joita ei vielä ole käsitelty. Näin ollen se voidaan esittää johdannossa yleisellä tasolla ja täsmentää edelleen tutkimuksen kuluessa tieteenfilosofisten sitoumusten, niihin liittyvien metodologisten valintojen ja teoreettisen tarkastelun pohjalta. Professori Per Davidsson on kiteyttänyt ongelman muotoiluun liittyvät olennaiset asiat seuraavasti:

laatikko02

3 Esimerkkejä määrittelypoluista

3.1 Esimerkkien valinnasta

Tutkimusprosessia havainnollistetaan kahdella esimerkillä, joita käsitellään kaikissa tutkimusprosessien osissa. Ne ovat Jönköpingin kansainvälisen kauppakorkeakoulun (Jönköping International Business School) johtamisen oppiaineessa tehtyjä maisterin opinnäytetöitä. Näin ollen ne ovat englanninkielisiä. Esimerkki 1 käsittelee Roslin Ossanloon (2001) tutkimusta ”Uncertainty and motivation in a project context”. Esimerkki 2 on Hussein Aqilin ja Kristian Wallin (2001) yhdessä tekemä käsitteellinen tutkimus ”Marketing and Entrepreneurship – The role of opportunity recognition within the interface”.

Molemmat opinnäytetyöt ovat saaneet erinomaiset arvosanat. Ne ovat esimerkkejä, jotka avaavat mahdollisuuksia kontribuution eli uuden tieteellisen tiedon tuottamiseen, joskin niiden jatkaminen jatko-opinnäytteeksi edellyttäisi kummankin tahollaan syventämistä ja toisaalta laajempaa aineistoa. Jönköping International Business Schoolissa maisterin opinnäytetyöt tehdään pääsääntöisesti kahden hengen ryhmissä. Niille on varattu vuoden neljästä opintojaksosta yksi. Se merkitsee että ne pääsääntöisesti tehdään kolmessa – neljässä kuukaudessa. Tämä asettaa rajoituksia empiiriselle tutkimuksille ja aineistojen laajuudelle. Tämä on havaittavissa molemmissa tutkimuksissa. Ajan niukkuus myös vaikuttaa osin viimeistelyyn ja näkyy erityisesti yhteenvedoissa ja arvioinnissa. Näine rajoituksineenkin molempia esimerkkejä voidaan pitää erinomaisina myös suomalaisten mittapuiden mukaan. Esimerkit soveltavat myös havainnollistamaan jatko-opinnäytetöiden tasoisten tutkimusten keskeisiä valintoja, joten myös jatko-opiskelijat voivat hyödyntää niitä. Toisaalta taas kandidaattitason tutkimuksille ne antavat osviittaa jatkoa ajatellen. Tutkimuksista lainataan havainnollistavia osia ja niitä tulkitaan töiden ohjaajana saatujen kokemusten pohjalta.

3.2 Esimerkki 1: Lähtökohtana kokemuksen ja teorian vuoropuhelu

3.2.1 Ilmiön määrittely

llmiön määrittely lähtee liikkeelle teorian ja opinnoista saadun käytännön kokemuksen vuoropuheluna:

Roslin Ossanloon (2001) maisterin opinnäytetyö ”Uncertainty and motivation in a project context” lähti liikkeelle projektijohtamisen kurssilla saaduista kokemuksista harjoitustyön projektinjohtajana.

Hänellä oli tunne, että luennoilla käsitellyt teoriat eivät oikein kuvaa hänen omia kokemuksiaan. Hän koki, että on vaikea motivoida ryhmän jäseniä työskentelemään tasapuolisesti ja johdonmukaisesti. Reflektoidessaan harjoitusryhmänsä työskentelyä, hän päätyi siihen, että ryhmän jäsenet ahdistuvat työskentelyyn liittyvästä epävarmuudesta ja siitä, että heidän edellytetään itse määrittelevän niin tavoitteensa kuin sen, miten niiden saavuttamiseen pyritään. Pohtiessaan asiaa edelleen, hän tulee siihen tulokseen, että projektityölle on yleisemminkin luonteenomaista epävarmuus.

Tutkija ilmoittaakin olevansa kiinnostunut projektijohtamisesta ja siihen liittyvästä epävarmuudesta. Näin hän lähtötilanteessa määrittelee ilmiökseen projektijohtamisen, ja siellä rajaa työnsä koskemaan motivaatiota.
Ilmiö koskee siis johtamisen kentässä motivaation ja projektijohtamisen vuoropuhelua.

Tarkempi pohdinta ja alustava tutustuminen motivaatioteorioihin johtaa kuitenkin ilmiön uudelleen määrittelyyn. Tutkija päätyy siihen, että itse asiassa epävarmuus, josta hän oli kiinnostunut, on tyypillistä projekteissa, jolloin projekti ei määritä ilmiötä, vaan muodostuu tutkimuksen kontekstiksi. Toisaalta motivaatioteorioissa on vähemmällä huomiolla epävarmuus ja siihen liittyvä riski. Tällöin sen tutkiminen on sekä teoreettisesti että käytännön projektien toteutuksen kannalta mielenkiintoista ja saattaa johtaa uuteen tietoon. Projektijohtamisen sijaan ilmiö kohdentui motivaation ja epävarmuuden väliseen problematiikkaan.

3.2.2 Ongelmasta tutkimuksen tarkoitukseen

Ongelmaa määritellessään tutkija perustelee rajaustaan omilla kokemuksillaan, joihin hän on löytänyt vahvistusta kirjallisuudesta.

laatikko04

Näistä lähtökohdista hän tiivistää tutkimuksensa tarkoituksen seuraavasti:

laatikko051

Tavoitteenasettelussaan tutkija asemoi tutkimuksensa epävarmuutta ja motivaatiota koskeviin teorioihin, kiinnittyy tieteenfilosofisiin keskusteluihin, jotka käsittelevät ilmiön ymmärtämistä, eivät esimerkiksi ennustamista ja selittämistä tai muuttamista. Lopuksi hän myös olettaa, että hänen asettamansa lähtökohdat voivat johtaa uuden tiedon syntymiseen. Tavoitetta hän kirkastaa graafisella kuvauksella, joka selkiyttää valittua tutkimuskohdetta.

Figure 1.1 The general approach of the thesis (Ossanloo 2001, 2)

fi_image100

Tutkija on havainnut ristiriidan lukemiensa teorioiden ja omien kokemustensa välillä epävarmuuden ja motivaatioteorioiden suhteesta. Sen pohjalta hän edelleen kirkastaa näkökulmaansa päätyen siihen, että olisi tärkeää saada lisää tietoa nimenomaan siitä, miten projektin osanottajat kokevat epävarmuuden (Kts. kuva).

laatikko06

Näin tutkimus täsmentyy koskemaan yksilöiden näkemystä epävarmuuden ja motivaation suhteesta projekti-kontekstissa. Tämä tutkimustehtävä täsmentyy ongelmaksi vasta myöhemmin, kun tutkija on käsitellyt aikaisempia teorioita ja muodostanut niistä viitekehyksen tutkimukselleen.

 3.3 Esimerkki 2: Lähtökohtana teoriat

3.3.1 Ilmiön määrittely

Toinen esimerkki, teorioista liikkeelle lähtenyt Hussein Aqilin ja Kristian Wallin(2001) yhdessä tekemä käsitteellinen tutkimus ”Marketing and Entrepreneurship – The role of opportunity recognition within the interface” kuvaa ilmiön valintaa ja määrittelyä seuraavasti:

laatikko07

Ilmiön määrittelyä johti tutkijoiden havainto siitä, että yrittäjyyden ja markkinoinnin kohtaamista käsittelevässä kirjallisuudessa itse asiassa pohdittiin vähän mahdollisuuksien havainnointia. He lähtivät perustelemaan valintojaan kuvaamalla ensin tutkimusalueensa – markkinoinnin ja yrittäjyyden – taustaa. Siitä he vetivät johtopäätöksen, että yrittäjyydessä monitieteinen lähestymistapa oli viime aikoina yleistynyt. Yrittäjyyttä oli sovellettu eri alueille, kuten organisaatioteorioihin, alueellisiin tutkimuksiin, rahoitukseen ja sosiologiaan. Heidän mielestään oli näin ollen varsin luontevaa yhdistää tutkimuksessa markkinointia ja yrittäjyyttä. Seuraavaksi he etenivät johdonmukaisesti pohtimaan markkinoinnin ja yrittäjyyden kohtaantoa (=interface) määritellen, mitä he sillä tarkoittivat. Edelleen he perustelivat ilmiötään luotaamalla ”interfacia” koskevaa tutkimusta ja viimein kirjallisuutta, joka kuvasi mahdollisuuksien havainnointia kohtaannossa

Molemmat näistä esimerkeistä tekivät ilmiötä koskevat perusvalinnat johdannossa. He perustelivat, miksi ilmiö on kiintoisa ja rajasivat oman tutkimuksensa suhteessa ilmiöön.

3.3.2 Ongelman määrittely

Ilmiön määrittelystä tutkijat etenivät kohti tutkimustehtävien ja ongelman määrittelyä seuraavasti.

1.3 Purpose and research tasks

”The purpose with this thesis is to identify the role of ”opportunity recognition” within the marketing/entrepreneurship interface. We will approach this through three research tasks:

fi_image101

Figure 1.2 Research tasks for finding the role of opportunity recognition within the interface

  1. Interpret the role of the opportunity recognition within marketing. (This is illustrated by No. 1 in Figure 1.2)
  2. Interpret the role of the opportunity recognition within entrepreneurship (No. 2 in figure 1.2)
  3. Through combining task one, task two and articles within the interface, we will interpret and analyse, what role the opportunity recognition has within the interface and thereby answers the purpose (this is illustrated by No. 3 in the figure 1.2)

4 Ilmiöstä ja ongelmasta tutkimuksen rakenteeseen

4.1 Yleistä rakenteesta

Molemmat esimerkit määrittelivät omista lähtökohdistaan ilmiön ja asemoivat tutkimuksensa sen kentässä. Eli he perustelivat tutkimuksensa taustan ja lähtökohdat. Edelleen he perustelivat ja täsmensivät tavoitteensa päätyen tutkimustehtävään ja/tai ongelmaan. Nämä ovat jatkossa johdattamassa tieteenfilosofisia valintoja ja niihin liittyviä teoriaa ja metodologiaa koskevia valintoja.

Seuraava vaihe raportoinnissa on kuvata johdannossa tutkimuksen yleinen rakenne, eli miten aikoo lähestyä tavoitetta ja/tai tutkimusongelman ratkaisua. Rakenteesta käytetään usein myös englanninkielistä termiä ”Disposition”.

taulukko012

TAULUKKO 1. Ilmiöstä ja ongelmasta tutkimuksen rakenteeseen

 4.2 Esimerkkejä tutkimuksen rakenteesta

Esimerkki 1:

fi_image102

Figure 1.2 has been developed in order to give the reader an overview of the inter-relation between the different chapters of this thesis.

Disposition

After this introductory chapter a frame of reference will be presented. This chapter is setting the boundaries of the theoretical discussion and is going to be the basis for analyzing the empirical data.

The methodological chapter is going to answer how and why the empirical study has been performed.

The empirical chapter will then give a detailed description of the result from performed study.

After that, in two separate chapters, the results will be analyzed and some general conclusions will be drawn for this study.

The last chapter will include an evaluation of this study and recommendations for further studies will be given.

fi_image241
Figure 1.2 Disposition of thesis

Esimerkki 2:

fi_image321

Chapter 1: In the first chapter we have presented the background and discussed why the marketing/entrepreneurship interface is an interesting and important area for study. We discuss the idea of an interface between the two research areas, and propose the imperative role opportunity recognition have within the interface. Further, the purpose statement and three research task are stated.

Chapter 2: In the second chapter we have presented our methodological considerations. We depart from a discussion about opportunity recognition and its abstract form. Different philosophical/scientific views are presented and debated. Choices we made throughout our writing is reflected over and discussed.

Our research method, interpretive study of concept (ISC), is proposed and described and the different types of ISC are related to our thesis. The research data, consisting of scientific articles on the interface, is also presented and discussed.

Chapter 3: In the third chapter we have presented the domain of marketing from a historical and contextual perspective, regarding opportunity recognition. We attempt to interpret the role of opportunity recognition within the different schools and how it expresses itself within them.

Chapter 4: In the fourth chapter we have presented the entrepreneurship domain from a school of thought perspective. We attempt to interpret the role of opportunity recognition within the different schools and how it expresses itself within them.

Chapter 5: In the fifth chapter, with the frame of reference as a foundation, analysed our data in order to answer the purpose.

Chapter 6, Future research: In the sixth and final chapter we will present ideas for future research.

fi_image415

fi_image511

fi_image611

fi_image711

fi_image811

Tutkimuksen etenemistä seuraavan prosessin vaiheeseen – tieteenfilosofisiin sitoumuksiin teoreettisine ja metodologisine valintoineen käsitellään osassa 3.

Kyrö, Paula 2003. Tieteellinen tutkimusprosessi. www.metodix.com. Prosessiartikkelit

5 Lähteet

Aqil, H, and Wallin, K. (2001) Marketing and Entrepreneurship – The role of opportunity recognition within the interface. Jönköping International Business School.

Davidsson, P. (1995). Guidelines for Master Thesis in Business Administration. Jönköping International Business School (JIBS). Käännökset Sanna Raiskio

Davidsson, P. (1999). Anvisningar för kandidat- och magisteruppsats i företagsekonomi. Internationella Handelshögskolan i Jönköping. Käännökset Sanna Raiskio

Ossanloo, R. (2001) Uncertainty and motivation in a project context. Jönköping International Business School.


Osa 3 – Paradigma ja tieteenfilosofiset sitoumukset

Tutkimusprosessissa paradigma-käsitteen avulla voidaan havainnollistaa tieteenfilosofisten sitoumusten ja metodologisten ratkaisujen välistä yhteyttä. Paradigmaan liittyvät myös olennaisena osana teoreettiset valinnat.

Tutkimusprosessin osa kolme käsittelee näihin liittyviä valintoja ja niiden suhdetta toisiinsa.

fi_image103

1 Paradigma kokoavana käsitteenä

fi_image104

Paradigma käsitteenä on omaksuttu tieteessä 1900-luvun jälkipuoliskolla, jolloin tieteellisen tiedon määrä on kasvanut räjähdysmäisesti (esim. Popper 1992). Kasvu on vauhdittanut myös tieteenfilosofista keskustelua tiedon luonteesta, sen suhteesta ympäröivään todellisuuteen, ja erilaisista tavoista hankkia tietoa tai oppia tietämään todellisuudesta. Käsitteen tarpeellisuutta ja sen roolia tieteellisessä tutkimuksessa voidaankin perustella näistä kahdesta näkökulmasta.

Toisaalta tiedon kasvu on johtanut siihen, että tarvitaan laajempia käsitteitä kuin teoria tai menetelmä, kuvaamaan tieteellisen tiedon kehittymistä ja organisoitumista. Paradigman rinnalla esimerkiksi tutkimustraditio on yksi tällaisista käsitteistä. Niiniluodon mukaan:

”Tieteen filosofiassa onkin viime vuosina pyritty määrittelemään perinteellistä teorian käsitettä laajempia käsitteellisiä yksikköjä, joissa otetaan huomioon teorianmuodostuksen koulukuntarakenne ja ajallinen jatkuvuus. Tällaisia ovat mm. Kuhnin (1962) esittämä paradigman käsite, joka viittaa kokoelmaan tutkijayhteisössä omaksuttuja periaatteita, uskomuksia ja arvostuksia”

(Niiniluoto 1984, 247 – 248)

Nurmen (2003) mukaan käsite on kaiken kaikkiaan ollut varsin osuva, koska se on omaksuttu myös yleisemmässä merkityksessä niin, että nykyisin keskustellaan lähes minkä tahansa sosiaalisten käytänteiden paradigmoista .

Vaikka näillä erilaisilla käyttötarkoituksilla on yhtymäkohtia, niin tieteellisen tutkimuksen kannalta on merkityksellistä erottaa ne toisistaan. Voidaan tutkia esimerkiksi, millaisia paradigmoja käytännön toiminnassa ilmenee, jolloin viitataan paradigman laajaan merkitykseen. Tästä esimerkkinä voi mainita Choin (1993) väitöskirjan Paradigms and conventions Uncertainty, Decision-making and Entrepreneurship . Hänelle paradigma liittyi kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Se oli idea tai ymmärrys maailmasta, joka edelsi toimintaa ja jota tarvitataan elämän hallintaan.

Tieteellisessä keskustelussa paradigma liittyy dynaamiseen näkemykseen tieteen kehityksestä. Dynaaminen näkemys haastoi aiemmin vallalla ollutta empirististä näkemystä. Empirismi olettaa, että tietoa saavutetaan aistihavaintojen kautta. Näin hankitun tiedon kumuloituminen johtaa parempiin ja täsmällisempiin teorioihin ja menetelmiin, joiden avulla on mahdollista päästä lähemmäksi totuutta ja yhtenäisen näkemyksen muodostumista maailmasta ja tavoista hankkia siitä tietoa. Dynaaminen näkemys etsi erilaista lähestymistapaa. Yksi näistä erilaisista ehdotuksista on Kuhnin teoksessaan The Structure of Scientific Revolution (1962) esittämä idea tieteen kehityksestä.

Kuhnille keskeinen käsite oli paradigma. Hänen mukaansa perustavaalaatua olevat luonnontieteiden ja yhteiskunta- tai ihmis tieteiden väliset vastakkaiset lähtökohdat johtivat hänet paradigman keksimiseen.

Minulle paradigmat ovat yleismaailmallisesti tunnustettuja tieteellisiä saavutuksia, jotka jonkin aikaa muodostuvat malliongelmiksi ja niiden ratkaisuksi tiedeyhteisössä (Kuhn 1996,x).

Hän esitti, että tieteellistä ajattelua ja tutkimusta ohjaavat paradigmat, jotka koostuvat muodollisista teorioista, tutkimustuloksista (classic experiment) ja luotettavista menetelmistä (trusted methods). Yhdessä näistä muodostuu käsitteellinen näkemys maailmasta.

Nämä näkemykset kehittyvät vallankumousten ja normaalivaiheiden kautta. Normaalivaiheessa tiedeyhteisö on muodostanut yhtenäisen näkemyksen. Kun tämä näkemys osoittautuu riittämättömäksi kuvaamaan uusia löydöksiä tai ideoita, siirrytään kumousvaiheeseen, joka taas ajan kanssa saavuttaa normaalivaiheen. Kypsään, normaalivaiheeseen siirtyminen edellyttää yhteisymmärrystä perustavaalaatua olevista todellisuutta koskevista lähtökohdista ja siitä hankittavaan tietoon liittyvistä metodeista.

Nurmi (2003) on tiivistänyt nämä ajatukset paradigmasta seuraavaan määritelmään:

Paradigmalla tarkoitetaan suhteellisen yhtenäistä teorioiden, tutkimuskäytänteiden ja niiden myötä myös yhteensopivien tutkimustulosten joukkoa, jonka taustalla on yhteiseen maailmankuvaan perustuva näkemys tieteenalan tehtävästä. (Nurmi 2003)

Vaikka Kuhnin idea tieteen vallankumouksellisesta kehittymisestä on saanut paljonkin kritiikkiä sekä hänen aikalaistensa että myöhempien tieteenharjoittajien keskuudessa, niin paradigman käsite on jäänyt käteväksi tavaksi hahmottaa tieteenfilosofisten lähtökohtien ja tutkimuksen teorioden ja metodologisten ratkaisujen välistä riippuvuutta (Kuhniin kohdistuvasta aikalaiskritiikistä esimerkiksi Feyerabend 1997, 1999, viimeaikaisesta kritiikistä Eskola & Suoranta 1998, 26 -29).

Paradigma ilmentääkin toisaalta jollekin tieteenalalle tai teorioiden joukolle tunnusomaista näkemystä maailmasta ja ihmisten roolista siinä ja toisaalta näkemystä näille soveltuvista metodeista eli tähän näkemykseen soveltuvista tiedonhankintatavoista.

Näin paradigma kiinnittyy tieteenfilosofisiin sitoumuksiin ja metodologisiin ratkaisuihin ja teoriavalintoihin. Päinvastoin tarkastellen tutkija kiinnityessään tiettyä paradigmaa ilmentäviin teorioihin ja metodologisiin ratkaisuihin ottaa myös kantaa perustavaa laatua oleviin käsityksiin maailmasta ja tiedon hankkimisesta siitä. Jos näitä kiinnityksiä ei tehdä tietoisesti, vaan pikemminkin sattumanvaraisesti, tutkija altistaa itsensä myös sattumanvaroisiin valintoihin, jotka koskevat koko tutkimusprosessin keskeisiä ratkaisuja. Tällöin päättelyketjun loogisuus kärsii ja usein esteet, joita kohdataan tutkimuksessa juontavat juurensa näihin valintoihin.

Eron tekeminen niiden kiinnitysten välillä, jotka otetaan annettuina ja niiden joita halutaan kyseenalaistaa, on yksi hyvä lähtökohta onnistuneelle tutkimukselle. Koska näkemykset kullekin tieteenalalle soveltuvista paradigmoista vaihtelevat, tieteenalakohtaisella asemoinnilla ilmiön ja ongelman määrittelyssä on merkitystä koko tutkimusprosessille. Toisaalta Niiniluodon mukaan jo 1980-luvulla uusien näkökulmien ja lähestymistapojen etsintä oli tieteenfilosofian kansainvälistä tilaa luonnehtiva piirre, jolloin voidaan olettaa moninaisuuden ja valintavaihtoehtojen lisääntyvän ja ylittävän perinteisiä tieteidenvälisiä raja-aitoja. (Niiniluoto 1984)

Paradigmasta ja sen merkityksestä tutkimuksessa on tietoa Metodixissa esimerkiksi

Pirkko Anttilan (2001), Tutkimisen taito ja tiedonhankinta ,

Paula Kyrön, (2002), The paradigm and methodological choices in scientific research ja

Kari Nurmen (2003) Systemaattinen tekstianalyysi .

Seuraavaksi valotetaan tieteenfilosofisten lähtökohtien ja paradigman välistä suhdetta.

2 Tieteenfilosofiset valinnat

fi_image105
Paradigma johdattelee meidät tieteenfilosofiaan eli tieteellisen tiedon luonnetta ja sen saavuttamisen oikeita menetelmiä koskevia käsityksiä ja ideoita tutkivaan ”metatieteeseen” (Niiniluoto, 1984). Tutkimuksen taustaoletusten kannalta tieteenfilosofiassa voidaan nojata edelleen ontologiaan eli oppiin olevaisesta ja epistemologiaan eli tieto-oppiin.

Alun perin ontologia viittasi metafysiikan osa-alueeseen, joka käsitteli olemisen ja todellisuuden luonnetta (esim. McKechnie 1977). Ontologiassa tarkastellaan todellisuuden peruselementtejä ja rakennetta. Quinn esittää sen peruskysymyksen muodossa: “Mitä on olemassa?”. Hänen mukaansa eri käsitejärjestelmät sisältävät erilaisia olemassaolo-oletuksia – ontologisia sitoumuksia – jotka tätä järjestelmää käyttävät joutuvat hyväksymään. Metodixista löydät tietoa erilaisista ontologisista perusteista esimerkiksi Pirkko Anttilan käsikirjoituksesta.

Epistemologia puolestaan käsittelee tiedon olemusta eli sitä, mitä tieto on ja kuinka oletamme saavamme tietoa siitä, minkä uskomme olevan olemassa. Se tutkii tiedon käsitettä, tiedon alkuperää ja lajeja, tiedon saavuttamisen mahdollisuuksia ja rajoja sekä tiedon luotettavuutta ja varmuutta.

Tarvetta avata epistemologisia perusteita ja osoittaa niiden suhde omaan tutkimukseen, voidaan havainnollistaa klassisen, kolmiosaisen, tiedon käsitteen avulla. Sen mukaan tieto on “oikeutettu tai hyvin perusteltu tosi uskomus” (esim. Audi 1995). Kustakin näistä tiedon elementistä on erilaisia näkemyksiä määritelmän kannattajien piirissä. Uskomuksen osalta mielipiteet eroavat, mutta pohjimmiltaan ne nojaavat ajatukseen, että se, että tiedän, merkitsee, että uskon tai olen vakuuttunut uskomuksen pätevyydestä. Uskomukseen liittyvän näkemyksen vastustajat perustelevat puolestaan kantaansa muun muassa sillä, että on mahdollista hyväksyä joku tieto, vaikka siihen ei uskoisikaan.

  • Totuutta voidaan tarkastella esimerkiksi vastaavuutena, yhteensopivuutena, yhteisymmärryksenä tai tiedon käytännöllisenä arvona.
  • Vastaavuus eli korrespondenssiteorian mukaan uskomuksen ja tosiasian välillä on jonkinlainen vastaavuussuhde. Eli uskomus on tosi, kun se vastaa todellisuutta.
  • Yhteenopivuus eli koherenssiteorian mukaan lauseen totuus merkitsee sen yhteensopivuutta muiden lauseiden (proposition) muodostaman systeemin kanssa. (esimerkiksi Audi 1995)
  • Yhteisymmärrys eli konsensusteoriassa totuus on yhteisymmärryksen tulosta. (Esimerkiksi Niiniluoto 1984)
  • Käytännölliseen arvoon perustuva pragmatistinen totuusteoria, uskoo, että tieto syntyy toiminnan kautta eli todeksi tai epätodeksi osoittamisen prosessissa. Se on tosi, jos sen pohjalta voidaan toimia hyvin. (Esimerkiksi Rorty 1994)

Hyvin perusteltu tai oikeutettu viittaa siihen, että pystymme osoittamaan ja perustelemaan sen mitä uskomme todeksi. Silloin se, mitä emme pysty perustelemaan jää tämän määrittelyn mukaan tiedon ulkopuolelle. Eli se, mitä uskomme todeksi, voi koskea ainaostaan sellaista tietoa, jonka myös perustelemme valitsemistamme lähtökohdista. Lähtökohdat taas liittyvät keskeisesti tutkimukselle asetettuihin tavoitteisiin ja ontologisiin sitoumuksiin.

Tavoitteita voidaan tarkastella Jürgen Habermasin (1974) kehittämän tiedon intressiteorian pohjalta. Niiniluodon (1984, 71) mukaan Habermasin tiedon intressi tarkoittaa eräänlaista tiedon arvon perustaa tieteelliselle käytännölle, jotka Anttilan (1998, 21) mukaan määrittävät ja motivoivat omantyyppistään tutkimusta. Näitä on Habermasin mukaan kolme, tekninen, praktinen ja kriittinen.

  • Tekninen tiedon intressi tavoitelee tietoa luontoa, sekä luonnon ja ihmisen vuorovaikutusta koskevista säänönmukaisuuksista ja syysuhteista, jonka pohjalta voidaan pyrkiä ennustamaan ilmiöitä ja tapahtumia, sekä kontrolloimaan niiden esiintymistä. Tämä on erityisen merkityksellistä luonnontieteille.
  • Praktinen, eli hermeneuttinen, tulkitseva tiedonintressi tavoittelee ilmiöiden ymmärtämistä.
  • Kriittinen, emansipatorinen tiedonintressi pyrkii vapauttamaan väärästä tietoisuudesta ja tavoittelee pikemminkin totuttujen säännönmukaisuuksien rikkomista ja käytänteiden muuttamista kuin säännönmukaisuuksien kehittämistä (Niiniluoto 1984). Suojanen (2001), kuten toiminnan teoristit laajemminkin, painottavat kriittisen tiedonintressin tavoitteena kehittämistä ja toimintojen muuttamista.

Niiniluoto (1984) esittää, että näitä tiedon intressejä tulisi täydentää neljännellä teoreettisella tiedon intressillä, jonka tehtävä olisi selittää todellisuutta koskevia tosiasioita ja säännönmukaisuuksia ilman ennustamis- ja kontrollitavoitetta. Sen motiivina olisi ihmisen älyllinen tarve jäsentää ympärillään olevaa maailmaa, sekä saavuttaa sitä koskevaa totuudellista informaatiota. Välineenä olisivat tieteelliset teoriat.

Anttila (2001) puolestaan kehittäessään käsityötieteen tiedeperinnettä esittää, että luovuus, jonka rooli tieteen tavoitteissa on tällä hetkellä vielä varsin kiistanalainen ja jäsentymätön, edellyttää oman, intuitiivisen tiedonintressin huomioimista. Sen tavoitteena voisi ajatella olevan uuden luominen intuition avulla.

Taulukkossa 1 Habermasin alkuperäinen intressiteoria on taipunut kätevästi kuvaamaan tiedon erilaisia tavoitteita, joista muodostuu erilaisia lähtökohtia hyvälle perustelulle. Näiden peruslähtökohtien sisällä on useita erilaisia vaihtoehtoja.

taulukko013

TAULUKKO 1 Erilaisia tiedon intressejä ja perusteluja

Erilaisten tavoitteiden pohjalta on varsin helppo ymmärtää, että uskottava perustelu ei voi olla samanlainen kaikkien tavoitteiden osalta. Tieteellisessä tutkimuksessa perustelun luonteen ja merkityksen oivaltaminen eli se, mitä ja miten voimme jostakin asiasta sanoa ja mitä tulee jättää sanomisemme ulkopuolelle, on olennaista päättelyketjun johdonmukaisuuden ja siten uskottavuuden kannalta. Tutkija saattaa tiedostamatta jo ilmiön ja ongelman määrittelyssään tulla kiinnittyneeksi johonkin tavoitteeseen ilmaisemalla esimerkiksi, että ”Tutkimuksen tavoite on ymmärtää jotakin ilmiöstä”, ”Löytää vaikutussuhteita jostakin” tai esimerkiksi ”Selittää jotakin”.

Toisaalta on huomioitava, että tiedonintresseja ei välttämättä voi, eikä ole järkevääkään käsitellä toisensa poissulkevina, vaan eräänlaisina johtoajatuksina tutkimuksen tekemisessä. Esimerkiksi intuitivinen, uutta luova intressi on keskeinen kaiken tieteellisen tiedon luomisen motiivi ja teorioiden muodostaminen on yhteisesti hyväksytty yleinen tieteen päämäärä. Tiede pyrkii löytämään yleisiä selitysmalleja ja/tai säännönmukaisuuksia, jotka kuvaavat todellisuutta.

Perustelun luonteesta onkin olemassa useita erilaisia näkemyksiä, joiden valinnan tulee olla sopusoinnissa tutkimuksen tavoitteiden kanssa. Perustelu edellyttää, että osoitamme riittävällä varmuudella, että se mitä tiedämme, on totta. Riittävä varmuus voi viitata siihen, että pyrimme osoittamaan, että tieto on loogisesti tosi tai epätosi, siihen, että se on loogisesti välttämätön tai mahdollinen jollekin asiantilalle, tai että se on likimäärin tosi tai lähellä tai lähempänä kuin joku toinen lause totuudesta, jolloin se on totuuden kaltainen, että se noudattaa sovittuja päättelysääntöjä, tai se voi esim. maksimoida totuuden mahdollisuutta, tai yksinkertaisesti se on siinä suhteessa riittävä, että sille ei löydy vastakkaista todistusta tai se muuten tukee jonkin asian pitämistä totena.

Intuitiivisen ja kriittisenkin tiedon intressin osalta nämä riittävän varmuuden indikaattorit saattavat osoittautua hankaliksi tai riittämättömiksi, koska uudistamisen tai uuden luomisen kriteerin tulisi ohjata hyvää perustelua. Silloin perustelun tulisi nojata siihen, miten ja missä suhteessa kyseessä on uusi toiminta, käytäntö tai idea eli miten se poikkeaa siitä, mitä on aiemmin ollut. Tällöin voidaan kysyä, onko riittävää hyvälle perustelulle, että lopputuloksen erilaisuus voidaan todeta tai esimerkiksi osoittaa sanallisella tai kuvallisella ilmaisulla. Esimerkiksi, että joku tuote, taideteos tai ratkaisu on erilainen kuin esimerkiksi yhden tai useamman tekijän tai taiteilijan aikaisemmat työt tai jokin yrityksen aikaisempi käytäntö. Tässä suhteessa voidaan todeta, että tieteelliselle tiedolle yleensä ja klassisen tiedon teorian pohjalta erityisesti, se ei ole riittävää. Olennaista on perustella, miten uuteen tietoon on päädytty. Perustelun tulisikin avautua ymmärrettävänä suhteessa johonkin aiempaan tietoon ilmiöstä. Tällöin tieteellisessä perustelussa olennainen osa hyvää perustelua on sekä aikaisemmat teoriat että käytetty metodologia.

Perustelujen ketjussa voidaan tai usein joudutaan käyttämään erilaisia perusteluja. Mitä syvemmällä ollaan inhimillisessä ajattelussa ja toiminnassa, sitä vaikeampaa perustelu on ja sitä kiistanlaisemmaksi saattaa perustelun uskottavuus muodostua. Tässä voi lainata Erik Ahlmanin (1982), kuuluisan filosofin hiukan ennen kuolemaansa kiteyttämää ajatusta inhimillisen olemuksen luonteesta. ”Ihminen on aina arvoitus itselleen”. Vaikka me siitä arvoituksesta jotain onnistumme tietämään, niin perustelu on aina epävarma.

Toisaalta tutkimuksen tavoitetta ja siihen liittyvää perustelua voidaan tarkastella tutkimukselle asetettavan uutuusarvon pohjalta. Jos tutkimus pyrkii tuottamaan kontribuutiota tieteelliseen keskusteluun, liittyy sen tavoitteisiin aina uuden perusteleminen suhteessa siihen, mitä on aiemmin tiedetty. Uuden luomisen suhteesta tiedon tuottamisessa ollaankin tällä hetkellä hiukan ymmällään ja jopa hyvin eri mieltä. Konkreettisesti se näyttäytyy esimerkiksi taiteisiin liittyvien opinnäytetöiden kriteerien pohdinnassa. Eli esimerkiksi, onko riittävää, että kuvataan, miten joku asia on tapahtunut, jollaiseksi voisi ehkä luonnehtia esimerkiksi Riitta Nelimarkan (2000) väitöskirjaa ”Self Portrait, Elisen väitöskirja, Variaation variaatio”.

Vaikka käsitys maailmasta ja olevaisesta ja mahdollisuudesta saada siitä tietoa vaikuttaa lukemattomien vaihtoehtojen viidakolta, niitä voidaan verrata erilaisiin peleihin, joissa on erilaiset säännöt. Kunkin pelin säännöt muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden, jossa ontologisilla ja epistemologisilla valinnoilla on hierarkkinen järjestys. Se, mitä uskomme, että on olemassa, muodostaa syvimman tason ja rajat sille, mitä ja miten uskomme, että on mahdollista tietää ja miten meidän oletetaan perustelevan tietämisemme. Nämä ohjaavat edelleen meidän teoreettisia valintojamme eli sitä mitä ilmiöstä uskotaan tiedettävän ja metodologisia valintojamme, eli sitä miten tulemme tietämään. Paradigma on käsite, joka ulottaa lonkeronsa näihin kaikkiin. Mihin, missä ja miten otamme tutkimuksessamme kantaa siihen liittyviin sitoumuksiin, riippuu kussakin tutkimuksissa tehdyistä valinnoista. Erilaisia päättelypolkuja löydät Pirkko Anttilan tieteellistä tutkimusta kuvaavasta käsitteellisestä kartasta.

Hierarkkista rakennetta on hahmoteltu kuviossa 1.

kuvio011

3 Teorioiden rooli tutkimuksessa

Kreikankielinen sana ”theoria” on alun perin tarkoittanut katselemista, katsontakantaa. Se voidaankin nähdä tiettynä, tarkoin määriteltynä näkökulmana todellisuuteen. Tutkimuksessa se voi olla itseisarvo, päämäärä tai väline. (Anttila 2001)

Tieteelle on ominaista, että se ei tyydy sirpalemaiseen hajatietoon, vaan etsii järjestelmällisesti tietokokonaisuuksia, jollainen teoria on.

laatikko041

Käsitteen ja teorianmuodostus tieteessä liittyvät läheisesti toisiinsa. Käsitteen muodostuksen kriteerinä on viime kädessä teoreettinen hedelmällisyys. (Niiniluoto 1984, 237) Tieteellisessä tutkimuksessa käsitteet määritelläänkin teoreettisesti tai teorioihin nojaten.

Käsitteen ja teorianmuodostuksen periaatteita ovat

  1. Selvyys, (yksiselitteisyys ja täsmällisyys),
  2. yleisyys,
  3. totuus ja
  4. yksinkertaisuus.

Lähellä teoriaa on myös teoreettisen mallin käsite, joka teorian aseman saavuttaneen käsitejärjestelmän sijaan, on ehdotus tai alustava ajatusrakennelma, josta saattaa muodostua uusi teoria tai aineksia siihen (Anttila 2001, Haaparanta ja Niiniluoto 1998)

Teorioilla voi olla suppeampia ja laajempia merkityksiä. Haaparannan ja Niiniluodon (1998) mukaan teoria voi tarkoittaa:

  • Älyllisten toimintojen avulla saavutettuja yleisiä käsityksiä, kuten talousteoria
  • Kokonaista tutkimusalaa esim. peli-, tai systeemiteoria
  • Jonkin tieteenalan sisällä kehitettyä systemaattista tietojärjestelmää kuten suhteellisuusteoria

Se voi olla myös esim. tutkijajoukon eli koulukunnan yhteinen näkemys useine osateorioineen tai yksittäinen ilmiötä kuvaava teoriai, kuten esimerkiksi sosiaalinen verkostoteoria.

Niiniluodon (1984) mukaan “Tieteellinen teorianmuodostus tapahtuu aina jossain intellektuaalisessa ympäristössä, johon sisältyy joukko tutkimusta ohjaavia ennakko-oletuksia. Anttila (2001) kuvaa tätä vahvana ytimenä, jota ei yritetä kumota. Nämä oletukset tai ydin liittyvät paradigmaan. Ne ovat niitä yhteisiä näkemyksiä, joihin teoria pohjaa ja joiden ympärille koulukunnat muodostuvat. Ne korostavat paradigman välittävää ja kokoavaa roolia tutkimuksen keskeisissä valinnoissa.

Niiniluotoa mukaillen ennakko-oletukset voivat koskea:

  1. Maailmankatsomuksellisia ja ideologisia lähtökohtia
  2. Ontologisia sitoumuksia
  3. Tietoteoreettisia lähtökohtia
  4. Käsitteellisiä – omaksutaan tietty käsitejärjestelmä tai tietty tapa ymmärtää näiden perustermien merkitys
  5. Metodologisia (esimerkiksi käsitteen tai teorianmuodostuksen kriteerejä koskevat oletukset sekä erilaisten relevanttien tekijöiden merkitsevyyttä koskevat arvioinnit),
  6. Faktuaalisia (oletetaan annettuna tiettyjen yksityisten tai yleisten tosiseikkojen totuus tai tietyntyyppisten vaikutus- ja riippuvuussuhtieden olemassaolo)

(Niiniluoto 1984, 245, esittämisjärjestys on muutettu johtamalla se esitetystä paradigman hierarkkisesta järjestyksestä.)

Ennakko-oletukset seuraavat johdonmukaisesti hierarkisia tasoja ja tutkimuksessa niihin sitoudutaan hierarkisessa järjestyksessä.

Teorioita valittaessa ja kiinnityttäessä esim. koulukuntiin, näiden perusteiden tiedostaminen ja avaaminen auttaa johdonmukaisissa valinnoissa. Sattumanvarainen tiedostamaton teorioiden valinta ja yhdisteleminen saattaa johtaa ristiriitaisiin valintoihin, jotka joskus jopa estävät tutkimuksen etenemistä. Esimerkiksi jos tietojohtamisessa pyritään ymmärtämään työyhteisöjen toimijoiden tietokäsityksiä ja/tai tiedontuottamisvalmiuksia sekä näihin liittyviä prosesseja ja valitaan teoreettiseksi perusteeksi koulukunta, joka olettaa tiedon olevan informaatiota, jota voidaan mekaanisesti tuottaa ja siirtää ja jonka määrän avulla voidaan ymmärtää prosesseja. Esimerkit edustavat kahta perussitoumuksiltaan erilasta näkemystä.

Tyyppillisiä ristiriitaiset valinnat ovat silloin, kun otetaan avuksi vieraan tieteenalan teorioita. Esimerkiksi jos empirismiin nojaavan ulkoaohjatun behavioristisen oppimisnäkemyksen tai synnynnäisiin ominaisuuksiin perustuvien piirreteorioiden avulla pyritään ymmärtämään yrittäjyyden kokonaisvaltaista, ainutlaatuisen yksilön omaehtoista, innovatiivista oppimista. Tässä näkemykset toimijoista ja heidän suhteestaan todellisuuteen edustavat kahta, lähes vastakkaista näkemystä. Kumpikaan näistä valinnoista ei ole harvinainen yrittäjyyden tutkimuksessa.

Molemmat yllä olevat esimerkit kuvaavat sitä, kuinka teoriavalinnat muodostuvat rajoitteeksi tutkimukselle. Yhtä hyvin ne kuitenkin voivat muodostua myös mahdollisuudeksi, jos teorioihin liittyvät ennakko-oletukset pystytään avaamaan ja teorioden soveltuvuutta ja rajoituksia arvioimaan oletusten pohjalta. Tällöin voidaan löytää uusia teoreettisia avauksia, yhdistellä luovasti tietoisella tasolla teorioita tai niiden osia ja tuoda näin oma kontribuutio teoreettiseen keskusteluun.

Tutkimuksen syvyys ja sen taso liittyvätkin olennaisesti onnistuneisiin teoriavalintoihin. Onnistuneille valinnoille on tyypillistä se, että ne kantavat läpi tutkimuksen. Teorioiden valintaan ja niihin liittyviin prusteluihin panostaminen on näin ollen perusteltua myös tutkimuksen tehokkuuden näkökulmasta. Hyvillä perusvalinnoilla vältetään rönsyilevat tutkimuspolut ja edes takainen tutkimuksen eri vaiheiden välinen sahaaminen.

Koska saman tieteenalan sisällä voi olla erilaisia koulukuntia ja myös laajemmin erilaisia paradigmoja tieteenalan tilanteesta riippuen, on järkevää pyrkiä ensin löytämään nämä pääkeskustelut ja hahmottamaan tutkimuksensa suhteessa erilaisiin koulukuntiin, yksittäisten teorioiden, osateorioiden, käsitteiden tai mallien sijaan. Tällöin on mahdollista hahmottaa yksittäisen teorian rooli suhteessa laajempiin kokonaisuuksiin ja omaan tutkimukseen. Tässä hyvänä apuna ovat tieteenalan tunnustetut klassikot ja tieteenalan historian ja taustan tuntemus. Toisaalta tieteelliset alan sisällä arvostetut kansainväliset journalit edustavat uudempaa, ”turvallista” lähdeperustaa. Ne ovat käyneet läpi tieteellisen arviointiprosessin. Suuri osa niistä on englanninkielisiä. Kotimainen lähdeperusta ei ole riittävä opinnäytetyössä. Vain murto-osa keskeisistä tutkimuksista on julkaistu suomenkielellä ja usein ne sisältävät myös uudelleentulkintoja, jotka saattavat poiketa alkuperäisestä. Tutkijan tulisikin aina, jos suinkin mahdollista, päästä käsiksi alkuperäisiin lähteisiin.

Tietoiset teorioihin liittyvät valinnat auttavat myös vertaamaan yksittäisiä tutkimustuloksia ja löytämään niihin liittyviä ristiriitoja ja/tai mahdollisuuksia, jotka myös ovat omiaan johtamaan perusteltuun uutuusarvoon ja kiintoisiin tutkimusasetelmiin. Teorioihin liittyvien oletusten arviointi antaa myös eväitä ja voi ohjata tutkimuksen metodologisia valintoja.

4 Metodologiset valinnat

fi_image106

4.1 Mitä metodologia on ja miksi sitä tarvitaan?

Metodologia (philosophy of science) eli oppi tieteen järkevistä menetelmistä on tieteen filosofian osa-alue. Sen moderni, suppeampi merkitys, liittyy tieteelliseen tutkimusprosessiin, eli niihin tapoihin tai keinoihin, joilla tieteellistä tietoa tavoitellaan, muodostetaan ja perustellaan. Voidaan ajatella, että tulosten sijaan tai ohella tieteellisyyden kriteerit liittyvät tutkimusprosessiin. Antiikin aikana metodin alaa katsottiin myös kuuluvan se “järjestys”, jossa tieteellinen tieto muotoiltiin opetustarkoituksia varten. Suppeammassa merkityksessä metodologiset ongelmat käsittelevät tieteellistä päättelyä ja systematisointia. Metodologia liittyy myös keskeisesti tieteen etiikan kysymykseen, ”millaista on hyvä tutkimus eli millaiset ovat tutkimustyön sisäiset normit. Yksi tällainen normi, joka velvoittaa tutkijoita, on velvollisuus käyttää tieteellistä menetelmää ja argumentoida tieteellisen päättelyn mukaan”. (Haaparanta ja Niiniluoto 1998, 86).

Metodologiaan liittyvien sääntöjen seuraamisen merkityksestä tutkimuksen tuloksellisuudelle on erilaisia näkemyksiä, jotka liittyvät siihen, miten tieteen ajatellaan kehittyvän. Toisen ääripään, metodologisen optimismin, mukaan oikean metodin käyttäminen tai sopivien metodologisten sääntöjen seuraaminen takaa tutkimuksen onnistumisen ja tieteellisen tiedon jatkuvan kasvun. Toinen äärimmäinen, esimerkiksi Feyerabendin edustama näkemys, esittää, että “everything goes” eli kaikkia sääntöjä voidaan tarpeen tullen rikkoa. (Feyerabend 1997)

Tutkimuksen tuloksellisuuden kannalta näiden välimaastoon mahtuu erilaisia asteita, jotka liittyvät tutkimuksen vaativuuteen ja uutuusarvoon. Tutkimusta opettelevan kandidaatti- ja maisteritason opinnäytteen tekijän on turvallista ja täysin riittävää opetella metodologisia perusratkaisuja. Kun taas pyrittäessä uutuusarvoon, kontribuutioon, metodologiset ratkaisut voivat olla avain tähän. Metodologisen uudistumisen kannalta olisi jopa toivottavaa pyrkiä erilaisiin rajanylityksiin. Ne voivat liittyä joko metodologiseen uudistamiseen yleensä tai sitten tieteenalakohtaiseen metodologisiin ratkaisuihin. Tieteenalakohtaiset metodologiset erityispiirteet liittyvät paradigman muotouttamiseen. Kehittyneillä tieteenaloilla on metodologisia erityispiirteitä, jotka liittyvät niiden peruskäsitteisiin. Toisaalta uudet tieteenalat perustellessaan erityisyyttään pyrkivät löytämään niille ominaisia metodologisia ratkaisuja joko kehittämällä omaa metodologiaansa ja/tai omaksumalla sitä muilta tieteenaloilta. Esimerkiksi yrittäjyydessä tämän pohdinta on ollut niin sen alkuvaiheissa kuin viimeisen kymmenen vuoden ajan yksi pääkeskusteluista. Miten tutkia ja löytää yrittäjyydelle ominaisia metodologisia rakaisuja? (Bygrave 1989, Böhm-Bawerk 1890 – 91, Kirzner 1982) Samantyyppisessä tilanteessa ovat esimerkiksi käsityö- ja hoitotieteet, joskin niiden itsenäisen tieteen asema Suomessa on vakiinnutettu, toisin kun yrittäjyyden. Useimmiten yrittäjyys mielletään johtamiseen liittyväksi alueeksi.

Metodologian ja tieteenalan peruskäsitteiden välinen vuoropuhelu johtaa teoreettisiin valintoihin. Käsitteet perustellaan teoreettisesti ja tutkimuksessa teoria- ja metodologiavalintojen tulisi olla yhteensopivia. Taustasitoumusten ymmärtäminen auttaa valinnassa ja toisaalta mahdollistaa metodologisten uudisteiden keksimisen eli kontribuution tuottamisen. Joskus metodologisten raja-aitojen rikkominen saattaa olla välttämättömyys ilmiön tutkimiselle, koska metodeilla on rajoituksensa, eli ne tuottavat näköisään tuloksia. Rajoitusten oivaltaminen on osa metodologista valintaa. Tämä toimii myös toisinpäin. Tutkimusongelma voidaan rajata myös metodologisesti. Eli ilmiötä tutkitaan metodologisten rajoitusten puitteissa. Tämä antaa tutkijalle joustavuutta metodologisissa valinnoissa. Se kuitenkin edellyttää, että tutkija pystyy perustelemaan valintansa ja ottamaan huomioon valintojen seuraukset. Tähän palataan yksityiskohtaisemmin menetelmävalintoja käsittelevässä osassa.

Toisaalta vaikka tutkija ei itse uudista metodologiaa ja ylitä metodologisia raja-aitoja, kuuluu ”metodologinen lukutaito” korkea-asteen ja erityisesti tiedekorkeakoulututkintojen perusvalmiuksiin. Tieteellisen tiedon luova soveltaminen edellyttää metodologisten rajoitteiden ja mahdollisuuksien oivaltamista. Niiniluoto pitää sitä jopa osana nykyaikaista yleissivistystä.

Nykyaikaiseen maailmankatsomukseen ja yleissivitykseen ei kuulu ainoastaan tieteen tärkeimpien tulosten tunteminen, vaan myös käsitys niistä menetelmistä ja tutkimustavoista, joilla nämä tulokset on saavutettu. Tieteellisen tutkimuksen metodiikan ja pelinsääntöjen tuntemusta ei vaadita ainoastaan tieteen tekijöiltä, vaan myös siltä laajalta joukolta asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä, jotka joutuvat tutkimuksen tuloksia hyväksikäyttämään.” (Niiniluoto 1984, 21.)

4.2 Päättelyn logiikka

Metodologian ydin liittyy päättelyyn, sen logiikkaan ja rakenteeseen. Päättelyn logiikasta on olemassa kolme perusteiltaan erilaista lajia; deduktiivinen, induktiivinen ja abduktiivinen.

  • Deduktiivista päättelyä kuvataan usein etenemisenä yleisestä yksityiseen eli että se esimerkiksi etenee teoriasta empiriaan. Haaparannan ja Niiniluodon (1998) mukaan yleisempi määritelmä kuitenkin on nähdä deduktiivinen päättely totuuden säilyttämisenä eli niin että johtopäätäs on premissien looginen seuraus.
  • Vastaavasti induktiivisen päättelyn yleensä esitetään etenevän yksityistapauksista yleisiin väitteisiin. Kuitenkin määrittely, joka kattaa kaikki induktion muodot liittyy laajemmin sen mahdollisuuteen laajentaa tietoamme. Tyypillistä induktiiviselle päättelylle tutkimusprosessissa on, että se on aineistolähtöinen tutkimustapa, jossa aineistosta tehdyistä havainnoista ja tulkinnoista edetään vaiheittain yleistyksiin eli käsitteisiin ja teoriohin. Tosin sellaisiakin ajatuksia on esittänyt esimerkiksi Hume, että induktio ei olisikaan päättelyn laji, vaan ihmisillä esiintyvä psykologinen taipumus, jolla ei ole loogista oikeutusta.

Induktiosta on useita lajeja, kuten luetteleva, eliminoiva, suora, käänteinen deduktio ja analogiapäättely sekä viimein intuitiivinen. Näistä esimerkiksi luettelevan induktion alalajia täydellistä induktiota, voidaan käsitellä myös deduktiivisen päättelyn muotona. (Intuitiivisten päättelyjen muodoista kts. Haaparanta ja Niiniluoto 1998, 57)

  • Abduktiivinen päättely liittyy keksimisen (discovery) loogiikkaan. Se viittaa pyrkimyksiin löytää päättelysääntöjä keksimiselle. Richenbach esitti aikoinaan, että meidän tulisi erottaa perustelun konteksti ja keksimisen konteksti ja että osin muiden esim. Humen kyseenalaistamaa induktiivista logiikkaa voi olla olemassa, mutta keksimisen logiikkaa ei. (Audi 1995)

Abduktion lähtökohdaksi ehdotetaan milloin teorioita (abduktiivis-deduktiivinen päättely), milloin empiirisiä havaintoja (abduktiivis-induktiivinen päättely), milloin mitä tahansa lähdettä tai intuitiivista ajatusta tai ideaa. (esim. Grönfors 1982, Siitonen 1999) Anttila (2001) puolestaan ehdottaa että abduktiiviselle päättelylle on ominaista, että se kytkee käytännön ajattelun ja toiminnan päättelyprosesseihin.

Toisaalta, kun tarkemmin tarkastelee erilaisia päättelyn lajeja ja niistä johdettuja rakenteita eli päättelyn metodeja, löytää niistä kaikista abduktion luonteista päättelyä. Siinä suhteessa niistä löytyy samankaltaisuutta. Esimerkiksi induktiivisessa päättelyssä on jopa oma lajinsa intuitiivinen induktio, jonka mukaan Aristoteles oletti, että tieteen yleiset totuudet löytyvät abstrahoimalla ne intuition avulla yksityistapauksista. Bacon puolestaan esitti, että induktio oli sekä keksimisen että todistamisen metodi. Deduktiivisessa päättelyssä taas ehdotetaan, että premissien tai totuuksien löytäminen tai valitseminen on keksimisen tulosta. Niiniluodon mukaan keksimisen logiikka on yksi metodologiaan ja tieteenfilosofiaan liittyvä keskeinen ongelma. (Niiniluoto 1984)

Samansuuntaista ajattelua edustaa Pierce loogisen päättelyn järjestelmässään. Sen mukaan tutkimuksessa tarvitaan kaikkia kolmea päättelyn lajia, abduktiota, induktiota ja deduktiota. Tutkimus aloitetaan abduktiolla, jota tarvitaan ongelman löytämisessä, sen jäsentämisessä sekä hypoteesin ja tarvittaessa siihen liittyvien kategorioiden ehdottamisessa. Deduktiota tarvitaan hypoteesin arvioimisessa ja jalostamisessa muiden uskottavien perusteiden avulla. Induktio taas liittyy empiiriseen arviointiin ja toteen näyttämiseen. Siitonen (1999) esittää, että Piercen logiikan mukaan abduktio luo, deduktio kehittelee ja induktio verifioi.

Keksimisen ja intuition rooli ja sen ongelmallisuus tulee selkeämmin esille, kun tarkastellaan päättelyn lajeista kehitettyjä rakenteita eli metodeja.

4.3 Päättelyn rakenne

Haaparanta ja Niiniluoto (1998) esittävät kolme erilaista päättelyn rakennetta – hypoteettis-deduktiivisen, hermeneuttisen dialogin, sekä analyysin ja synteesin. He esittävät, että vaikka ne ovat perusteiltaan erilaisia päättelyn menetelmiä, niiden rakenteessa on myös samankaltaisuutta.

Hypoteettis-deduktiivisessa menetelmässä on kaksi vaihetta, hypoteesien keksiminen ja niiden testaaminen vertaamalla niiden deduktiivisia seurauksia havaintoihin. Hypoteesia ei ajatella havainnoista johdetuksi, vaan sitä testataan tutkimalla sen havaittavia loogisia seurauksia. Tämän tieteellisen päättelyn mallin mukaan hypoteesit yrittävät vastata kuvaus-, ennustus- ja selitysongelmiin.

Hermeneuttinen dialogi eli tulkintamenetelmä
Ihmisen käyttäytymistä koskevissa tieteissä tulee usein eteen tarve ymmärtää tai paljastaa tutkimuskohteen merkitystä. Tällaisen tutkimuksen tulosta kutsutaan tulkinnaksi. Siihen liittyvää metodia voidaan kutsua tulkintatieteiden tai tulkinnalliseksi metodiksi, joka perustuu tutkijan ja aineiston väliseen hermeneuttiseen dialogiin.

Tutkija etsii aineistoa koskevaa tulkintaehdotusta tai ehdotuksia, joka pyrkii tai jotka pyrkivät ilmaisemaan aineistoon liittyviä merkityksiä. Tulkintaprosessissa edetään kokonaisuudesta osiin ja osista kokonaisuuteen hermeneuttisena tutkijan ja aineiston välisenä dialogisena kehänä.

Hermeneuttisen dialogin rakenteessa on samankaltaisuutta hypoteettis-deduktiivisen rakenteen kanssa. Toisessa on hypoteesi ja toisessa tulkintaehdotus. Molemmissa edetään päättelyssä yleisen ja yksityisen välillä ja koetellaan hypoteesin tai ehdotuksen pätevyyttä. Molemmissa on siis kahdenlaisia osia, ehdotuksen keksiminen ja sen testaaminen tai koettelu havaintojen avulla. Niissä on siis sekä päättelyn luonteeseen liityvää samuutta että rakenteellista samankaltaisuutta. (Metodista yleisemmin ja päättelyketjusta esim. Haaparanta ja Niiniluoto 1998, 54 – 71)

Analyysi-synteesi
Analyysillä tarkoitetaan kokonaisuuden hajoittamista osiin lähtemällä lopputulemasta taaksepäin ja pyrkimällä löytämään ne ehdot, joilla lopputulema toteutuu ja synteesissä taas pyritään näitä ehtoja noudattamalla yhdistelemään ja kokoamaan aineksia, joita analyysi on tuottanut.

Keskiajan aristoteelikot ymmärsivät tieteellisen menetelmän kaksi-vaiheiseksi prosessiksi analyysin ja synteesin menetelmän mukaisesti niin, että ensin siirrytään kokonaisuudesta osiin tai havaittavasta ilmiöiden moninaisuudesta yksinkertaisiin ja yleisiin prinsiippeihin tai ilmiöiden syihin ja sen jälkeen kääntäen näistä prinsiipeista tai syistä kokonaisuuteen tai ilmöiden ja vaikutusten havaittavaan moninaisuuteen.” (Haaparanta ja Niiniluoto 1998, 70)

Haaparanta ja Niiniluoto esittävät, että molemmat, analyysi ja synteesi, esiintyvät hypoteettis-deduktiivisen päättelyn eri vaiheissa. He ehdottavat myös, että analyysin menetelmää voisi soveltaa yhtenä tekijänä keksimisen logiikassa. Osin samoin perustein voidaan esittää, että myös hermeneuttisessa dialogissa on havaittavissa samankaltaisuutta analyysi-synteesi metodin kanssa.

Näin ollen kaikissa kolmessa metodissa on rakenteellista samankaltaisuutta ja toisaalta laadullista keksimisen logiikkaan liittyvää samuutta.

Abduktiiseksi rakenteeksi eli metodiksi voidaan rinnastaa Anttilan (1998) esittämä abduktiivinen ajattelu, joka lähtee liikkeelle jostakin konkreettisesta pyrkien jäsentämään sitä ensin teoreettisesti erilaisten mallien ja esimerkiksi erilaisten systeemien avulla ja joka palaa sen jälkeen takaisin konkretiaan. Abduktiivinen ajattelu edellyttää, että tutkijalla on joku johtolanka, jonka olemassaolon edellytys on perehtyneisyys sekä ilmiöön että siitä olemassa oleviin teorioihin. Valintoihin, jotka koskevat sekä konkreettisen ilmiön että jäsentämiseen käytettävien teorioiden tai mallien valintaa, liittyy intuitio. Metodologisesti tämä voi laajentaa tietämystä, kuten induktiivinen päättely. Toisaalta Anttilan kuvaamalla jäsentämisellä voi olla analyysi-synteesi metodin piirteitä. Anttilan rakennetta voi myös pitää yhtenä avauksena keksimisen logiikan pohdinnalle.

Metodologisiin päättelyihin ja rakenteisiin liittyvät samankaltaisuudet tuovat toisaalta joustavuutta metodologisiin valintoihin ja avaavat monimetodisten valintojen mahdollisuuksia, mutta asettavat myös erityisiä vaatimuksia perusteluille ja rajaamisille, eli edellyttävät perustelemaan miten ja miksi niitä käytetään. Tätä voidaan havainnollistaa vertaamalla metodien roolia suhteessa muihin paradigmaan liittyviin valintoihin.

4.4 Paradigma ja metodologia

Tieteen metodeja voidaan tarkastella suhteessa paradigmaan liittyviin muihin perusvalintoihin. Taulukossa 2 niitä verrataan tiedolle asetettuihin tavoitteisiin ja niihin liittyviin tiedon interesseihin.

taulukko021

TAULUKKO 2 Tiedon intressit ja metodologiset valinnat

Jos oletetaan, että keksiminen liittyy kaikkiin metodeihin, niin abduktiivinen päättely liittyy kaikkiin tiedonintresseihin. Jos ei lähdetä Piercen yleisestä päättelyn järjestelmästä, jossa kaikkia päättelyn lajeja tarvitaan tutkimusprosessissa, voidaan tiedon intresseihin kytkeä kullekin tyypilliset päättelyn muodot. Tällöin deduktiivinen päättely on omimmillaan teoreettisessa ja teknisessa tiedon intressissä. Sitä voidaan myös hyödyntää kriittisessä tiedon tavoittelussa, jossa käytännön ja teorian vuoropuhelu korostuu. Induktiivisen ja deduktiivisen päättelyn yhtymäkohdat tuovat sen myös osaksi praktisen ja jopa intuitiivisen tiedon tavoittelua.

Samalla ajatuksella voidaan tarkastella metodin, tiedonintressin ja päättelyn välistä suhdetta. Tällöin hypoteettis-deduktiivinen metodi soveltuu erityisesti teoreettiselle ja tekniselle tiedon intressille, hermeneuttinen dialogi taas praktiselle ja kriittiselle tiedonintressille, joka hyödyntää tutkimuksessa tyypillisesti monimenetelmällisyyttä. Abduktiivinen metodi on omimmillaan intuitiviselle tiedonintressille, mutta samasta syystä soveltuu kriittiseen tiedonintressiin. Praktinen tiedonintressi yhdessä laajan induktiivisen päättelyn tulkinnan kanssa, antaisi myös tilaa abduktiiviselle metodille. Abduktiivinen metodi ottaa kantaa erääseen induktivismin ongelmaan eli siihen millainen rooli teoreettisilla taustaoletuksilla on tutkimuksessa.

Analyysi-synteesi-metodin soveltamiselle eri tiedon intresseissä ja päättelyn lajeissa ei nähdäkseni ole mitään periaatteellista estettä, edellyttäen, että sen ehdot kussakin erityistapauksessa täyttyvät.

Yleisesti ottaen voidaan todeta, että metodiset valinnat ovat varsin joustavia. Niitä johdattelevat oman tieteenalan paradigmaattiset sitoumukset, mutta jos tutkija pystyy perustelemään valintansa sekä omasta tieteenalastaan että yleisistä metodoja ohjaavista sitoumuksista käsin, metodit tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia uudistaa tieteenalan tutkimusta. Päättelyketjujen johdonmukaisuus ja perustelujen kiinnittäminen paradigman eri ulottuvuuksiin ja niiden väliseen vuoropuheluun, antaa vankan lähtökohdan tutkimuksen toteuttamiselle.

5 Valintojen raportointi

Kun paradigmaan liittyviä sitoumuksia käsitellään kokoavana sitoumusten joukkona, on luontevaa raportoinnissa yhdistää ne yhteen kappaleeseen tapauksesta riippuen joko ennen tai jälkeen teoreettisen viitekehyksen. Teoreettinen viitekehys, sen rooli ja aikaisempien tutkimusten käsittely vaihtelee tutkimusotteittain. Valinnoista riippuen menetelmien kuvaus joko jää omaksi kappaleekseen tai yhdistetään tähän osuuteen. Alla olevaan taulukkoon on koottu esimerkki tämän tyyppisestä valinnasta. Jos teoreettinen viitekehys esitetään ennen tutkimusotteeseen liittyviä valintoja, saattaa olla luontevaa yhdistää valinnat. Monissa tapauksissa tutkimusmentelmävalinnat ovat jo suoraan kiinnittyneet määrättyihin taustasitoumuksiin, jolloin niiden käsittely yhdessä on järkevää. Nämä valinnat ovat kuitenkin aina tapauskohtaisia ja tulee miettiä kunkin tutkimuksen kohdalla erikseen. Sama koskee teoreettisen viitekehyksen osuutta ja roolia, jotka liittyvät paradigmaan sitoutuviin valintoihin. Olennaista on, että raportointi on tutkimuksen kannalta looginen ja avautuu myös sellaisena lukijalle.

Esimerkkejä erilaisista perusvalinnoista johdetuista raportoinneista ja niihin liittyvistä eroista löytyy Metodixista Anttilan käsikirjoituksesta. Niitä lukiessa on huomioitava, että myös paradigmaan liittyvät perusvalinnat on ensin syytä perustella.

taulukko031

TAULUKKO 3 Paradigmaan sitoutuvien valintojen raportointi

6 Esimerkkejä valintapoluista

Valintapolkuja kuvaavat esimerkit ovat samoja, joita on käsitelty tutkimusprosessin osassa 2 ”Ilmiön ja ongelman määrittely”. Esimerkki 1 käsittelee Roslin Ossanloon (2001) tutkimusta ”Uncertainty and motivation in a project context”. Esimerkki 2 on Hussein Aqilin ja Kristian Wallin (2001) yhdessä tekemä käsitteellinen tutkimus ”Marketing and Entrepreneurship – The role of opportunity recognition within the interface”. Ossanloon tutkimus etenee teoreettisesta viitekehyksestä paradigmasitoumuksiin ja Aquilin ja Wallin työ taas paradigmaan liittyvistä sitoumuksista teoreettiseen viitekehykseen.

6.1 Esimerkki 1: Teorioista paradigmaan

6.1.1 Paradigmaan liittyvät sitoumukset

Ossanloo etenee tutkimuksessaan teoreettisen viitekehyksen kautta. Hän perustelee valintaansa sillä, että siihen liittyvät valinnat rajaavat tutkimusta ja ohjaavat metodologisia valintoja. Samassa yhteydessä hän kuvaa tutkimuksen kontekstia.

laatikko052

Tutkija päätyy teoreettista viitekehystä rakentaessaan selkeisiin metodologisiin valintoihin:

Näistä lähtökohdista tutkija suuntaa katseensa metodologisiin vaihtoehtoihin, joiden avulla on mahdollista saavuttaa tietoa erilaisista tavoista havainnoida epävarmuutta. Tämä johtaa hermeneuttiseen, tulkinnalliseen tiedon intressiin, ja edelleen fenomenografiaan, johon hän soveltaa hermeneuttisen dialektiikan metodia.

6.1.2 Valintojen raportointi

Tutkimuksen raportointi noudattaa johdonmukaisesti valintapolkua.

taulukko041

TAULUKKO 4 Esimerkki 1:n raportointi – teorioista paradigmaan

6.2 Esimerkki 2: Paradigmasta teorioihin

6.2.1 Ontologiset ja epistemologiset sitoumukset

Aquil ja Wallin tekevät paradigmaan liityviä valintoja lähtemällä liikkeelle ontologisesta pohdinnasta eli ilmiönsä olemassa olon luonteesta.

laatikko08

Heidän esioletuksensa ilmiöstään ohjaa heidät esittämään, että se on olemassa ihmisten mielessä ja että sitä tutkimalla voidaan lisätä lukijoiden ymmärrystä sen roolista. Päättely johdetaan vertaamalla positivistista ja hermeneuttista tieteen traditiota.

laatikko09

Epistemologiset perusteluissaan tekijät rajaavat ensin työnsä suhteessa perus- ja soveltavaan tutkimukseen. He lähtevät siitä, että he haluavat pohtia ilmiönsä käsitteellistämistä lähtökohtana myöhemmälle soveltamiselle.
Lisätietoa

6.2.2 Metodologiset valinnat

Taustasitoumuksistaan tutkijat etenevät pohtimalla erilaisia päättelyn lajeja, jossa näyttäytyy toisaalta ongelma päättelyn rajaamisesta tutkimusprosessissa yhdenlaiseen päättelyyn ja toisaalta induktiivisen päättelyn ymmärtäminen kapealaisesti. Pohdinnassa tulee esiin myös tyypillinen induktivismin ongelma teoreettisten taustaoletusten roolista tutkimuksessa. Ratkaisuna näihin ongelmiin he kiinnittyvät abduktiiviseen metodiin. He edelleen pyrkivät perustelemaan valintaansa asemoimalla tutkimuksensa eräänlaisena hermeneuttisen dialogin esivaiheena.

Metodologisesti yksinkertaisempi ratkaisu olisi ehkä ollut kiinnittyä suoraan induktiiviseen päättelyyn ja perustella abduktiivisen päättelyn rooli tutkimuksessa. Se olisi johdonmukaisesti noussut heidän kuvaamistaan tutkimuksensa lähtökohdista, siitä että aikaisemmat markkinoinnin tutkimukset olivat hyvin vähän hyödyntäneet yrittäjyyden pohdintoja mahdollisuuksien havainnoinnista ja toisaalta, että tästä kohtaannosta ei ollut noussut vielä yhtenäistä teoriaa. Sen jälkeen olisi ollut heidän tutkimustehtäviensä valossa luontevaa kiinnittyä hermeneuttiseen dialogiin ja perustella havaintojensa nouseminen aiemmista teoreettisista keskusteluista. Samalla he olisivat suoraan voineet perustella tutkimuksensa uutuusarvoa eri teorioiden yhdistämisellä päättelyn tuloksena, joka aidosti nousee näistä havainnoista. Myöhemmässä tutkimusmenetelmän kuvauksessa he itse asiassa tekevätkin tällaisen valinnan.

Kun tarkastellaan tutkijoiden asettamia tutkimustehtäviä, perustelut olisivat saattaneet johdatella myös analyysi-synteesi metodiin.

laatikko10

Analyysi-synteesi metodi olisi johdattanut heidät lähtemään ontologisesta oletuksestaan ilmiönsä olemassa olosta inhimillisen mielen tuotteena pitäen eri koulukuntien näkemyksiä mahdollisuuksien havainnoinnista markkinoinnissa ja yrittäjyydessä lopputulemana, josta he lähtevät liikkeelle. Etenemällä siitä taaksepäin analysoiden niitä ehtoja, joilla se toteutuu ja rakentamalla näistä aineksista synteesi tutkimustehtäviensä mukaisesti, olisi ollut yksi varteenotettava vaihtoehto.

Näiden vaihtoehtojen pohdinta ennen lopullista sitoutumista olisi ehkä helpottanut johdonmukaisen päättelyketjun rakentamista ja helpottanut tutkijoiden työtä. Alla olevaan taulukkoon on koottu tutkijoiden valitsema päättelypolku ja kaksi muuta mahdollista metodia.

TAULUKKO 5. Esimerkki 2:n päättelypolku

fi_image107

6.2.3 Kiinnittyminen teoreettisiin keskusteluihin

Ontologisista perusteista tutkijat johdattelevat paradigman kautta suhteensa aikaisimpiin teorioihin ja niiden luonteeseen heidän tutkimuksessaan.

Heidän mukaansa ihmisten mielessä ilmenevät käsitykset ilmiöstä, näyttäytyvät markkinoinnissa ja yrittäjyydessä erilaisina paradigmoina. Tutkimalla näitä on mahdollista löytää tietoa siitä, miten mahdollisuuksien havainnointi ilmenee markkinoinnin ja yrittäjyyden tieteen aloilla ja miten nämä kohtaavat toisensa.

Käytännössä se tapahtui niin, että he ensin paikansivat markkinoinnin historiallisesta kehityksestä erilaiset koulukunnat ja sitten tutkivat, mitä ajatuksia näillä oli mahdollisuuksien havainnoinnista. Vastaavasti he toimivat yrittäjyyden kohdalla. Näistä nousee esiin heidän vastauksensa kahteen ensimmäiseen tutkimustehtävään. Lukijalle tämä osa on vaativa, koska se edellyttää melkoisia perustietoja molemmilta tieteenaloilta. Pääsääntöisesti se on kuitenkin seurattavissa. Tutkijat sortuvat varsin yleiseen ongelmaan yliarvioidessaan lukijoiden kyvyn seurata päättelyketjuja. Heidän raportistaan puuttuukin keskeisiä yhteenvetoja, vaikka se sisällöltään on ansiokas. Alla olevasta sisällysluettelosta on havaittavissa prosessin eteneminen. Yhteenvetojen puuttumisen voi havaita sisällysluettelosta.

laatikko11

Tutkimuksen raportoinnissa tulisi kiinnittää siis erityistä huomiota yhteenvetoihin. Kaiken esitetyn tiedon oletetaan vievän tutkimusta eteenpäin ja tuovan siihen lisäarvoa. Tämän kirkastaminen kunkin kappaleen tai alakappeleiden lopussa antaa lukijalle mahdollisuuden seurata tutkijan päättelyä.

6.2.4 Valintojen raportointi

Tutkimuksen raportoinnissa on päädytty esittämään ensin paradigmaan liittyvät taustasitoumukset yhtenä kokonaisuutena. Samassa kappaleessa myös esitetään edelleen keskeiset tutkimusmenetelmää sekä aineiston keruu- ja analysointimenetelmää koskevat perusteet ja kritiikki.

Tämän tutkimuksen kohdalla nämä valinnat toimivat hyvin. Aineiston analyysin osuuteen jää silloin ainoastaan aineiston kuvailu. Toinen vaihtoehto olisi ollut tyytyä alussa metodologisiin sitoumuksiin ja käsitellä menetelmällisiä valintoja myöhemmin. Usein tutkimuksissa päädytäänkin kaksiosaiseen ratkaisuun. Tässä tapauksessa yksiosainen ratkaisu on perusteltu, koska teoreettisella osalla on kiinteä yhteys aineiston analyysiin.

7 Kokoavia päätelmiä

Tässä osassa on pyritty tuomaan esiin keskeisiä tutkimusprosessiin liittyviä valintoja käyttämällä apuna paradigman koordinoivaa roolia. Usein paradigman eri ulottuvuuksiin liittyvät valinnat jäävät tutkimuksessa taustalle, eikä niiden merkitystä ja hyödynnettävyyttä osata oivaltaa. Hyvin tehdyt perusvalinnat ohjaavat tutkimusta oikeille raiteille ja varmistavat sen, että tehdyt valinnat kantavat läpi tutkimuksen. Tutkija välttyy monelta ongelmalta, jos hän malttaa pysähtyä näiden ratkaisujen eteen.

Toisaalta kontribuution johdonmukaiseen tuottamiseen pyrkiminen tutkimuksen ensiaskeleilta on mahdollista, jos tutkimuksen pystyy asemoimaan, avaamaan ja perustelemaan paradigmaan liittyvien sitoumusten pohjalta.

Kuten lukija on havainnut nämä päätökset ja sitoumukset eivät ole yksiselitteisiä ja itsestään selviä, vaan ne joudutaan johdonmukaisesti perustelemaan kussakin tapauksessa erikseen ja siten luomaan kullekin tutkimukselle soveltuvat pelisäännöt laajasta vaihtoehtojen joukosta. Olennaista kuitenkin on, että valinnat ovat sisäisesti loogisia suhteessa toisiinsa ja suhteessa tutkittavaan ilmiöön. On helppo ymmärtää, että monopolia ja trivial pursuitia tai tietokonesimulointipelejä ei pelata samoilla säännöillä, eikä samalla tavalla, vaikka niissä on samuutta. Kaikissa niissä joku pyrkii voittamaan tai tavoittelee parasta mahdollista tulosta. Monopolissa yksilöt kilpailevat tarkoilla säännöillä toistensa kanssa, trivial pursuitissa joukkueet saavat puhevallan ja keksimisellään tuottavat tulosta, tietokonepeleissä kilpailija pelaa etukäteen tehtyjä päättely- ja toimintasääntöjä vastaan. Samoin on tieteessä. Kaikkien pyrkimys on lisätä tietoa ympäröivästä todellisuudesta, sen toiminnoista ja toimijoista tavalla, joka mahdollistaa tiedon jakamisen muiden kanssa. Siinä suhteessa kyse on aina joukkuepelistä, vaikka se yksittäisestä pelaajasta ei siltä välttämättä aina tunnu. Tällä käsikirjoituksella on pyritty tuomaan esiin sellaisia pelinsääntöjen perusteita, joiden avulla voidaan luoda päättelyketjuja ja uusia pelejä.

Nämä perusteet johtavat edelleen yksityiskohtaisten sääntöjen muovaamiseen eli menetelmävalintoihin, joihin seuraava osa keskittyy.

Kyrö, Paula 2003. Tieteellinen tutkimusprosessi. www.metodix.com. Prosessiartikkelit

8 Lähteet

Ahlman, E. (1982). Ihmisen probleemi. Johdatus filosofisen antropologian kysymyksiin. 2. painos, 1.painos 1953. K.J. Gummerus Oy. Jyväskylä.

Anttila, P. (2001). Tutkimisen taito ja tiedon hankinta.

Aqil, H, and Wallin, K. (2001) Marketing and Entrepreneurship – The role of opportunity recognition within the interface. Jönköping International Business School.

Audi R. (gen.ed) (1995). The Cambridge Dictionary of Philosophy. Cambridge University Press. USA.

Bygrave W. D. (1989) The entrepreneurship paradigm (I): A Philosophical look at its research methodologies. Entrepreneurship Theory & Practice 14(1): 7-26. Baylor University

Von Böhm-Bawerk E. (1890-91). The Historical vs. the Deductive Method in Political Economy. Translated by Henrietta Leonard. Annals of the American Academy. Volume 1, (1890-91)

Choi Y. B. 1993. Paradigms and conventions – Uncertainty, Decision making and entrepreneurship. The University of Michigan Press.

Eskola J. ja Suoranta J. (1998). Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vsatapaino.Tampere.

Feyerabend P. (1997). Against Method. Third edition. Verso. London and New York.

Feyerabend P. (1999, first published 1987). Farewell to reason. Verso. London and New York.

Grönfors M. (1982). Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät. WSOY.Porvoo.

Haaparanta & Niiniluoto I. (1998). Johdatus tietteelliseen ajatteluun. Helisngin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja. No0 3 1986.

Habermas, J. (1974). Theory and Practice. London:Heinemann.

Kirzner I. E. (Ed.) (1982). Method, process and Austrian economics. Essays in Honour of Ludwig von Mises. Lexington books. Toronto.

Kuhn T.(1962). The Structure of Scientific Revolutions, University of Chicago Press

Kuhn T. S. (1992). De vetenskapliga revoltionernas struktur. Thales. Stockholm.

Kyrö, P. (2002) The paradigm and methodological choices in scientific research”

McKehnie J. L. (ed.) (1977). Dictionary of the English language. Unabridged. Sedon edition. The world publishing compnay. USA.

Nelimarkka R. (2000). ”Self Portrait, Elisen väitöskirja, Variaation variaatio”. Tammi.

Niiniluoto I. (1984). Johdatus tieteen filosofiaan. Käsitteen ja teorianmuodostus. Otava. Helsinki.

Nurmi K. E. (2003). Systemaattinen tekstianalyysi.

Ossanloo, R. (2001) Uncertainty and motivation in a project context. Jönköping International Business School.

Popper K. R. (1992). The Logic of Scientific Discovery. Routledge. USA & Kanada. (first published in English 1959 by Hutchinson Education)

Rorty, R., 1986: Consequences of Pragmatism (Esseys: 1972-1980) 3. edition. Minneapolis: University of Minnesota Press.

Siitonen, J. 1999: Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Acta Univ. Oul. E37, 1999. Oulu University Press. Oulu.

Suojanen, U. (2001) Action research.

Osa 4 – Metodologiasta menetelmävalintoihin

fi_image108

Tutkimuksen tavoitteet, tehtävät ja ongelmat sekä metodologiset valinnat ohjaavat tutkimusmenetelmän valintaa. Tutkimusmenetelmän rajauksia seuraavat aineiston hankintamenetelmän ja analyysimenetelmän valinnat. Joissakin tapauksissa nämä muodostavat erottamattoman kokonaisuuden, joissakin tapauksissa kussakin vaiheessa on käytettävissä useita erilaisia vaihtoehtoja. Tutkimusprosessin osa neljä käsittelee näihin liittyviä ja niiden välisiä valintoja.

1 Menetelmien luonteesta ja roolista tutkimuksessa

Pohdittaessa menetelmän luonnetta ja roolia tutkimusprosessissa, suomenkieli avaa kiintoisia mahdollisuuksia, koska meillä on kaksi eri termiä metodi ja menetelmä, joita esim. englanninkielessä ei ole käytössä. Siellä sama termi method viittaa näihin molempiin. Sen seurauksena varsinkin aloitteleva tutkija kohtaa vaikeasti hahmotettavan käsitteiden sekamelskan. Usein käytetään termejä tutkimusote, lähestymistapa, tutkimusasetelma tai strategia, kun viitataan tieteenfilosofiaan liittyviin sitoumuksiin ja siellä käytettyyn method termiin. Menetelmällä puolestaan viitataan näitä seuraaviin, läheisemmin tutkimuksen käytännön toteutukseen liittyviin valintoihin.

Ero metodologiaan sisältyvien metodien ja menetelmien välillä ei olekaan itsestään selvä. Niiniluoto (1984, 24 – 28) kutsuu metodologiaa seuraavia valintoja tutkimustyön metodiikan tekniikoiksi. Hänen mukaansa aineiston keräämiseen, kuvaamiseen, analyysiin ja johtopäätösten tekoon on kehitetty eri tieteenaloja ja tutkimusmenetelmiä silmälläpitäen erityisiä menetelmiä ja välineitä, joiden hallitseminen on olennainen osa tutkijan ammattitaidosta.

Samantyyppiseen käsitykseen menetelmän luonteesta ja roolista tutkimuksessa on päätynyt Alasuutari. Hän käyttää termiä kvantifioiva menetelmä , jolla hän viittaa niihin operaatioihin, joiden kautta todellisuutta koskevia havaintoja tuotetaan kvantitatiivisessa tutkimuksessa. Hän myös kuvaa menetelmän suhdetta tieteenfilosofisiin perusteisiin ja siellä tehtyihin metodikiinnityksiin. (Alasuutari 1994, 115)

Näistä määrittelyistä voidaan johtaa yleisiä menetelmiä kuvaavia piirteitä ja jäsentää niiden roolia tutkimusprosessissa. Voidaan ajatella, että metodologista päättelyä ja sen rakennetta koskevat valinnat ohjaavat menetelmien valintaan. Yhdessä nämä tekniikat muodostavat tutkimuskohtaiset menetelmävalinnat. Ja yleisemmin, että menetelmä käsittää ne käytännön prosessia ohjaavat säännöt, joilla tutkimusprosessi toteutetaan.

Tästä yleisestä määritelmästä voidaan johtaa erilaisten menetelmien väliset suhteet.

Tutkimusmenetelmän voidaan ajatella olevan käsite, joka sekä johdattelee tutkimuksen käytännön suorittamiseen ja siihen liittyviin valintoihin, että metodologisiin perusteisiin. Silloin sen keskeinen kiinnostus on näiden välisissä suhteissa ja niihin liittyvissä valinnoissa. Sillä on siis koordinoiva rooli paradigmaan liittyvien sitoumusten ja tukimuksen käytännön toteutukseen liittyvien tekniikoiden välillä.

Kun tarkastellaan erillisiä tutkimuksen teon tekniikoita, ne voidaan yleisemmällä tasolla yhdistää kahteen luonteeltaan erilaiseen pääryhmään, joita myös voidaan kutsua menetelmiksi. Nämä ovat: 1. Aineiston keruumenetelmät ja 2. Aineiston analyysimenetelmät. Kuviossa 1 on hierarkkisesti havainnollistettu näiden suhteita.

KUVIO 1 Menetelmävalintojen tasot

fi_image109

Tutkimusmenetelmä on laajin käsite, jonka puitteissa voidaan valita erilaisia aineistonkeruutapoja eli aineistonkeruumenetelmiä ja näin tuotettua aineistoa voidaan analysoida erilaisilla aineiston analyysimenetelmillä. Yhdessä näistä muodostuvat tutkimuksen käytännön toteutuksen pelinsäännöt. Joissakin tapauksissa säännöt on muotoiltu sellaisena sääntöjen joukkona, joka automaattisesti seuraa tutkimusmenetelmävalintaa. Näin on esimerkiksi Alasuutarin viittaamissa kvantifioivien menetelmien joukossa. Kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä ovat esimerkiksi faktorianalyysi, regressioanalyysia ja varianssianalyysi.

Kaikissa tapauksissa, erityisesti laadullisen tutkimuksen kentällä, pelinsäännöt eivät ole yhtä selkeitä, vaan yhden tutkimusmenetelmän puitteissa voi valita erilaisten aineiston keruu- ja analyysimenetelmien välillä ja toisaalta yhdistellä erilaisia aineistonkeruumenetelmiä. Tällöin tutkimusmenetelmän rooli on keskeinen tutkimuksen toteutuksessa. Esimerkiksi case -tutkimusmenetelmissä käytetään tyypillisesti erilaisia aineistonkeruumenetelmiä, samoin toimintatutkimuksen, grounded theoryn, diskurssianalyysin ja esimerkiksi käsiteanalyysin tutkimusmenetelmissä. Edelleen aineistoja voidaan analysoida erilaisilla aineiston analyysimenetelmillä. Aineiston keruumenetelmä asettaa rajat analyysille sekä laadullisessa että määrällisessä tutkimuksessa. Laadullisessa tutkimuksessa aineiston keruun ja tutkimusmenetelmän välinen vuorovaikutus korostuu, koska sisällöllisiä tekijöitä ei ole samalla tavalla etukäteen määritelty kuin kvantitatiivisissa tutkimuksissa.

Tutkimusprosessissa menetelmiin liittyvät valinnat asettuvat loogiseen, vuorovaikutteiseen järjestykseen. Ensin tehdään tutkimusmenetelmää koskeva valinta. Sen puitteissa valitaan aineistonkeruumenetelmä, joka asettaa rajat aineiston analyysimenetelmälle. Tutkija joutuu tekemään ja perustelemaan kaikkien näiden valinnan. Seuraavassa kuviossa on havainnollistettu tätä prosessia.

kuvio02

KUVIO 2 Menetelmät tutkimusprosessissa

Kuvio osoittaa, kuinka tutkimusmenetelmä on laajempi tutkimuksen suorittamisen tapaa kuvaava käsite, jonka valintaan liittyy olennaisesti yhteys metodologiaan. Tutkimusmenetelmää puolestaan seuraavat yksityiskohtaisemmat säännöt aineiston keruusta ja analyysista.

2 Tutkimusmenetelmäsitoumukset

Tutkimusmenetelmään liittyviä sitoumuksia voi havainnollistaa laadulliseen tutkimukseen liittyvien esimerkkien avulla. Laadullisen tutkimuksen menetelmäkehitys on erityisesti viime vuosikymmeninä ollut ripeää. On syntynyt erilaisia menetelmiä ja niiden variaatioita. Toisaalta menetelmiä on kokeiltu eri yhteyksissä ja eri tieteenaloilla, jolloin niiden soveltamisalueet ovat sekä täsmentyneet, että laajentuneet.

Esimerkkeinä näistä voidaan mainita alun perin yhtenä tutkimusmenetelmänä kehitetty Glaserin ja Straussin grounded theory, joka vuosien saatossa on eriytynyt kahdeksi eri koulukunnaksi. Siitosen (1999) väitöskirjassa on paikannettu näiden erilaiset paradigmaan liittyvät sitoumukset, jotka johtavat erilaisiin analyysimenetelmiin.

Case-tutkimuksen saralla esimerkiksi Lukka (2001) on kehittänyt konstruktiivisen ongelmaperusteisen case -tutkimuksen variaatiota.

Toimintatutkimuksen osalta voi mainita Engeströmin kehittävän työntutkimuksen koulukunnan tutkimusmenetelmän ja Suojasen (2001) kriittiseen paradigmaan pohjaavan syklisen menetelmävariaation.

Diskurssianalyysin osalta Remes (2002) ehdottaa, että tällä hetkellä on olemassa kolme erilaista diskurssianalyysin tutkimusmenetelmää, joilla on erilaiset paradigmaan liittyvät sitoumukset.

Käsiteanalyysin osalta Takala ja Lämsä ovat kehittäneet tulkitsevaa käsiteanalyysia ja Kontiainen viime aikoina yhdessä Mannilan (2003) kanssa dynaamista käsiteanalyysia.

Esimerkit osoittavat, kuinka erilaisten tutkimusmenetelmäperheiden variaatiot ovat kehittyneet itsenäisiksi tutkimusmenetelmiksi, joilla on erilaiset metodologiset sitoumukset JA jotka johtavat erilaisiin aineiston keruu- ja analyysimenetelmiin. Menetelmien kehittäjät ovat juuri perustelleet menetelmänsä tarvetta ja erityisyyttä suhteessa näihin sitoumuksiin ja niiden seuraamuksiin.

Tutkijan kannalta perustellun päättelyketjun rakentaminen siihen liittyvine valintoineen edellyttää, että tutkimusmenetelmä valitaan loogisesti suhteessa metodologisiin valintoihin.

Silloin on pystyttävä valitsemaan tutkimusmenetelmäperheistä erilliset menetelmät, jotka ovat sopusoinnussa metodologisten sitoumusten kanssa. Tämä edellyttää jatkuvaa reflektointia tutkimuksen eri osien välillä, tutkimusmenetelmien soveltuvuuden vertaamista metodologisiin sitoumuksiin ja edelleen aineiston keruu ja analyysimenetelmien valitsemista johdonmukaisesti tutkimusmenetelmän ehdoilla. Ilman tätä voidaan tiedostamatta sitoutua menetelmävalinnassa ristiriitaisiin ratkaisuihin.

Näitä perustavaa laatua olevia valintoja ei pidä kuitenkaan sekoittaa niihin rajauksiin, joita menetelmävalintojen suhteen voidaan tehdä. Tutkimusmenetelmällistä rajaamista voidaan havainnollistaa kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen kuvauksen eroilla.

3 Tutkimusmenetelmällisistä rajauksista – Kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen kuvaaminen

Usein tutkimusmenetelmiä luokitellaan kvantitatiivisiin ja kvalitatiivisiin. Näiden valintojen luonne on johdettavissa uskomuksiin tutkimuskohteen luonteesta. Toista ääripäätä edustaa Aristoteleen naturalistinen näkemys, jonka mukaan tiedon kohteena on aistien välittämän maailman olioiden ominaisuudet. Tieto näistä ominaisuuksista ei ole kvantitatiivista, vaan on ei-matemaattista tai kvalitatiivista.

Toisen uskomuksen mukaan tutkimuskohteet ovat ytimeltään kvantitatiivisia, joihin havaittavat sekundaariset kvaliteetit tulisi tieteessä redusoida. Jos tähän eli itse todellisuuden matemaattiseen luonteeseen ei usko, niin ero kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen menetelmän välillä koskee ainoastaan todellisuuden erilaisia kuvaustapoja, ei todellisuutta itseään. Tällöin siirtyminen kvaliteetista kvantiteettiin eli laadullisesta määrälliseen kuvaustapaan riippuu tutkimuskohteen rakenteellisista ominaisuuksista, eli siitä toteuttavatko ne sellaiset ehdot, että niitä pystytään kuvaamaan määrällisillä mitta-asteikoilla. Tämä on ratkaistava tapauskohtaisesti. (Näistä eroista esim. Niiniluoto 1984, 188 – 191)

Usein annetaan kvantitatiiviselle kuvaukselle kehittyneemmän kuvauksen leima ja perustellaan kvalitatiivisen kuvauksen roolia eräänlaisena tutkimuksellisena esiasteena. Jos uskoo todellisuuden matemaattiseen luonteeseen, kyseessä on ontologinen sitoumus. Jos taas taustalla on menetelmärajaus, kyse on siitä, että kun olemme määritelleet ilmiön ja eritelleet riittävän tarkasti siihen liittyviä tekijöitä, saatamme löytää niille tai osalle niistä määrällisiä kuvaustapoja.

Kvantitatiivinen menetelmä tarkoittaa kvantitatiivisten käsitteiden käyttöä tieteessä. Se yhdistää empiirisen tieteen kokeellisen menetelmän matemaattiseen kuvaustapaan. Tästä on joitakin etuja. Esimerkiksi matemaattinen terminologia on eksaktimpaa, yksikäsitteisempää, helpommin kommunikoitavaa. Numeerisia datoja voidaan mitta-asteikon laadun sallimissa rajoissa käsitellä matemaattisesti, jolloin niitä voidaan analysoida tilastollisesti, jolloin yleistäminen on mahdollista. Toisin sanoen jos kvantitatiivinen mittaus pystyy antamaan tutkittavasta ilmiöstä tutkimusongelman kannalta relevanttia tietoa, voidaan analyysissä käyttää tilastollisia menetelmiä, jolloin aukeaa mahdollisuus sattuman ja systemaattisen vaihtelun erottamiseen johtopäätösten tueksi (Alkula, Pöntinen ja Ylöstalo, 1995). Vaihtelu koskee nimenomaan eroja:

”Tilastollinen analyysi perustuu siihen, että etsitään tilastollisia säännönmukaisuuksia siitä tavasta, jolla eri muuttujien arvot liittyvät toisiinsa. Siitä, mikä on kaikille tutkimusyksiköille yhteistä, ei kvantitatiivinen tutkimus anna minkäänlaisia johtolankoja vaan se kuuluu perusjoukon määreisiin ” (Alasuutari 1994, 128)

Perusjoukon ja siihen liittyvien ominaisuuksien määrittäminen ja niiden muuntaminen määrälliseen muotoon on siis ehto kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän käytölle. Erilaiset kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät asettavat määrälliselle esittämiselle erilaisia ehtoja, eli edellyttävät erilaisia mitta-asteikkoja. On tärkeää muistaa, että kvantitatiivista menetelmää ei voi puolustaa tieteellisenä silloin, kun se antaa triviaaleja tutkimustuloksia jollakin tieteenalalla. Sen sovellettavuus on arvioitava kussakin tapauksessa erikseen.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että tieteenfilosofisten sitoumusten puitteissa voidaan tehdä myös menetelmällisiä sitoumuksia. Kummasta tutkimuksessa on kyse, tieteenfilosofisesta ja metodologisesta sitoumuksesta vai menetelmällisestä rajauksesta, on syytä perustella. Toisaalta on perusteltava myös yhteys metodologisiin sitoumuksiin eli miten niiden rajoissa voidaan tehdä määrällisiä kuvauksia.

Tämä näkemys on tutkimuksellisesti joustava. Se tekee mahdolliseksi ja järkeväksi esimerkiksi monimenetelmälliset tutkimukset menetelmätriangulaatiot. samoin laajan tutkimusongelman rajaamisen ja kohdentamisen menetelmällisesti johonkin tiettyyn näkökulmaan tai tietyntyyppisten tapausten joukkoon. Toisaalta se edellyttää palaamista filosofisiin sitoumuksiin ja valintojen perustelemista niiden valossa, jotta voidaan pitäytyä valituissa ontologisissa ja epistemologisissa sitoumuksissa.

4 Menetelmien suhde metodologiaan

Tutkimusmenetelmien ja metodologiaan liittyvien valintojen suhdetta voidaan tarkastella sekä menetelmävalintojen että tutkimusmenetelmärajausten näkökannalta.

Metodologiset valinnat liittyvät paradigmasitoumuksiin, jotka käsittelevät päättelyn logiikkaa ja rakennetta eli metodeja. Nämä ovat kiinnittyneet ontologisiin sitoumuksiin ja edelleen epistemologisiin valintoihin. Yhdessä menetelmävalinnat käsittävät ne käytännön tutkimusprosessia ohjaavat säännöt, joilla tutkimus toteutetaan. Tutkimusmenetelmä on laajin käsite, jonka puitteissa voidaan valita erilaisia aineistonkeruumenetelmiä ja näin tuotettua aineistoa voidaan analysoida erilaisilla aineiston analyysimenetelmillä. Nämä kaikki muodostuvat sisäisesti loogisen, perustellun valintojen ketjun. Tutkimuksen tekijän tulee perustella kantansa näihin kaikkiin tai kääntäen perustella, miksi hän mahdollisesti ei ota niihin tai johonkin niistä kantaa. Esimerkiksi mitkä niistä ja missä määrin hän ottaa annettuina.

Toisaalta valintapolun kukin keskeinen kohta avaa mahdollisuuksia uuden tiedon tuottamiseen suhteessa tieteenalaan, teoriaan ja/tai menetelmiin antaen tutkijalle avaimet tutkimuksensa uutuusarvon perustelemiseen.

Menetelmälliset rajaukset taas tehdään paradigmaan liittyvien sitoumusten puitteissa. Näin ollen tulee varmistua, että ne eivät muuta valintojen ketjun perusteita.

Näitä suhteita on havainnollistettu taulukossa 1.

taulukko014
TAULUKKO 1 Tutkimusmenetelmien suhde metodologiaan

5 Näkökulmia tutkimusmenetelmän valintaan

Tutkimusmenetelmän valinta on moniulotteinen tehtävä, jota on syytä tarkastella eri näkökulmista. Se on aina tutkimuskohtainen, juontaen juurensa ilmiön ja ongelman määrittelystä sekä teoreettisista sitoumuksista. Näin ollen valintaan ei ole olemassa standardiratkaisuja.

Yksi keskeinen näkökulma valinnalle on tieteenala, jolla tutkimus esitetään tai joihin se liittyy. Kukin tieteenala pyrkii määrittelemään sille tyypilliset menetelmät ja perustelemaan erityisyyttään myös niiden avulla. Tässä suhteessa tieteenalakohtaiset erot ovat merkittävät.

Inhimilliseen toimintaan liittyvistä tieteenaloista esimerkiksi voi ottaa 1800-luvulla eriytyneet tieteet, sosiologian ja psykologian. Sosiologian kohteena on yhteiskunta, joka muodostuu ihmisistä ja sosiaalisista käytänteistä ja vuorovaikutuksen muodoista.

Sosiologian on toimittava ikään kuin kahden käsitejärjestelmän varassa, toisen muodostaa sosiologinen, yhteiskuntaa ja ihmistä koskeva teoreettinen käsitteistö ja toisen taas se käsitteistö, jonka varassa yhteiskunta muotoutuu ja toimii. (Alkula, Pöntinen ja Ylöstalo 1995, 10)

Psykologia puolestaan on kiinnostunut yksilön käyttäytymisestä ja psyykkisistä ilmiöistä sekä niihin vaikuttavista tekijöistä. Näillä molemmilla on pääkiinnostuksen kohteet, jotka ovat muovanneet menetelmien kehitystä. Jos haluamme oppia yhteiskuntaa koskevista tutkimusmenetelmistä, on luontevaa kääntyä sosiologian puoleen ja toisaalta, yksilöä koskevassa tutkimuksessa psykologian puoleen.

Vastaavan tyyppiset erot löytyvät liiketaloustieteiden ja kansantaloustieteiden välillä. Kansantaloustieteet ovat kiinnostuneita koko kansantaloudesta ja siihen liittyvistä järjestelmistä ja säännönmukaisuuksista ja liiketaloustieteet mikroyksiköistä yrityksistä ja organisaatioista.

Ilmiötä määritellessään ja tutkimustehtäviä ja ongelmia perustellessaan tutkija usein jo valitsee näkökulman, joka määrittää kohdentuuko tutkimus yksilöön, mikrotasoon, yritykseen tai organisaatioon, makrotason ilmiöön ja/tai näiden välisiin suhteisiin. Näihin keskittyneet tieteenalat tarjoavat silloin yhden mahdollisuuden tutkimusmenetelmävalinnan pohtimiseen.

Toisentyyppiseen tutkimusmenetelmien ryhmittelykriteeriin päädytään, jos otetaan vauhtia historian tietieteenalasta. Historia kohde on menneisyys. Se siis pohtii niitä menetelmiä, joilla tyypillisesti voimme saada tietoa menneestä. Toisena ääripäänä voidaan pitää tulevaisuuden tutkimusta, joka vasta viime vuosina on alkanut muodostaa omaa menetelmätraditiotaan.

Näissä molemmissa, historiallisessa ja tulevaisuuden tutkimuksessa, keskeinen menetelmien perusta on aika.

Vaikka kukin tieteenala kehittää erikoisosaamistaan sille tyypillisessä tutkimusmenetelmien joukossa, niin eri tieteenalat tarvitsevat ja hyödyntävät toistensa tutkimusmenetelmiä. Kaikille tieteenaloille on merkityksellistä niin niiden suhde menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin ja toisaalta niillä on yhteydet yksilöihin, organisaatioihin ja yhteiskuntaan.

Esimerkiksi kasvatustiede on tarttunut hanakasti niin sosiologisiin kuin psykologisiin kuin historiallisiin tutkimusmenetelmiin, samalla kun se on kehittänyt omaa sille tyypillistä menetelmien joukkoa, joka nousee kasvatuksen käsitteestä ja ulottuvuuksista (esim. käsitteellisistä ulottuvuuksista Puolimatka 1995, tutkimus menetelmien perusteista ja ryhmittelyistä Cohen ja Manion 1992).

Uusien tieteenalojen muodostumisessa on tyypillistä hakea tutkimusmenetelmiä lähitieteistä, jotka jo ovat vakiinnuttaneet asemansa. Esimerkki tällaisesta asemaansa hakevasta uudesta tieteenalasta on yrittäjyys. Se on asemoitunut liiketaloustieteisiin, mutta määrittelee itseään ja lainaa tutkimusmenetelmiä psykologiasta, sosiologiasta, liiketalous- ja kansantaloustieteistä sen mukaan, mitä näkökulmaa tai tutkimusyksikköä se kulloinkin haluaa painottaa.

Tutkimusmenetelmien jäsentämistä koskevina, tieteenalasta osin riippumattomina esimerkkeinä voidaan nostaa esiin Pirkko Anttilan laaja teos Tutkimuksen taito ja tiedon hankinta , Anttilan rakennekartta, joka avaa menetelmävalintoihin ja päättelyyn liittyviä polkuja sekä Reneta Teschin (1995) laadullisen tutkimuksen menetelmiä jäsentävää teosta. Hänen kriteerinään on tutkimuksen mielenkiinnon kohde, joita hän erottaa neljä pääryhmää ja niiden sisällä edelleen hienosäätöisempiä ryhmiä. Pääryhmät ovat: 1. Kielen ominaisuudet, 2. säännönmukaisuuksien etsiminen, 3. Tekstin tai toiminnan merkityksen ymmärtäminen ja 4. Reflektointi.

Lähde: Tesch 1995, 72-73

KUVIO 3 Graafinen kuvaus kvalitatiivisen tutkimuksen tyypeistä

6 Aineistonkeruumenetelmistä

Aineistonkeruumenetelmä seuraa johdonmukaisesti tutkimusongelman/ongelmien tai tehtävän/tehtävien määrittelyä ja tutkimusmenetelmän ehtoja ja luo mahdollisuudet aineiston analyysimenetelmän valinnalle ja päinvastoin. Aineiston analyysi on mahdollista ainoastaan, jos aineisto on kerätty sisällöltään ja muodoltaan niin, että se mahdollistaa analyysin.

Näin ollen aineistonkeruumenetelmä ottaa kantaa mistä ja miten aineistoa kerätään sekä konkretisoi sen, mitä kerätään. Mitä, mistä ja miten kysymykset ovat vuorovaikutteisia.

fi_image111

KUVIO 4 Aineistonkeruumenetelmän tehtävät

Mitä kysymys konkretisoi sen, mitä tutkimuksen tavoitteissa, tutkimustehtävissä ja ongelmissa on määritelty. Sitä on edelleen täsmennetty teoreettisilla kiinnityksillä ja viitekehyksellä.

Aineistonkeruumenetelmässä tehdään konkreettiset päätökset siitä, missä muodossa aikaisemmat määrittelyt esitetään. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa sitä kutsutaan operationalisoinniksi eli käsitteen saattamiseksi mitattavaan muotoon. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa idea on kutakuinkin sama, vaikka termi operatinalisointi ei välttämättä siihen sovellu eli käsite on saatettava tutkittavaan muotoon.

Tähän erilaiset menetelmät asettavat erilaisia ehtoja ja antavat erilaisia mahdollisuuksia. Joissakin tapauksissa se merkitsee kysymysten muotoilua tai teemojen hahmottelua, joissakin tutkijan oman kiinnostuksen kohteen jäsentämistä, jotta huomio kiinnittyy tutkimuksen kannalta olennaisiin asioihin.

On myös tutkimusmenetelmiä, joissa korostetaan aineiston roolia mitä kysymyksen tuottamisessa. Perusargumentti silloin on, että teoria tai jäsennykset nousevat aineistosta. Tyypillinen esimerkki on Glaserilainen grounded theory tai esimerkiksi fenomenografia. Mitä tällä itse asiassa tarkoitetaan, on ongelmallista erityisesti aloittelevalle tutkijalle, mutta myös varttuneemmat tutkijat joutuvat tämän pohdinnan eteen. Se koskee tutkijan, teorian ja aineiston välistä vuoropuhelua tulisiko ja miten tutkijan erottaa oma roolinsa ja aikaisemmat teoriat aineiston keruussa ja tulkinnassa. Kun tieteellinen tutkimus on aina tutkimuskohtaisesti ja tiedeyhteisökohtaisesti jotakin suhteessa siihen, mitä on aiemmin sanottu, edellyttää se perustelua aikaisempaan. Perustelu taas auttaa havainnoimaan asioita, jotka ovat erilaisia suhteessa aikaisempaan eli tuottamaan kontribuutiota.

Näin ollen ”avoin” tiedonkeruu ei vapauta tutkijaa selvittämästä, mitä ilmiöstä on aiemmin sanottu. Päinvastoin, perustelu sen käyttämiseen nojaa siihen, että aikaisemmat teoriat ja tutkimukset eivät jostain syystä tavoita ilmiötä. Tämän perustelu on erittäin vaativa tehtävä ja edellyttää laajaa perehtyneisyyttä aikaisempiin teorioihin ja tutkimuksiin.

Mistä kysymys
liittyy mitä kysymykseen. Se määrittelee, mistä aineistoa halutaan kerätä eli määritellään perusjoukko ja avataan määrittelyn kriteerit. Keskeinen kysymys on, miten hyvin perusjoukko kuvaa sitä, mitä on ollut tarkoitus tutkia. Seuraavaksi on määriteltävä, mitä tästä perusjoukosta halutaan valita tutkimukseen ja millä kriteereillä.

Vaikka käsite perusjoukko on kehitetty kvantitatiiviseen kuvaukseen, sen perusidea on yhtä tärkeää myös kvalitatiivisessa tutkimuksessa. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa perusjoukon määrittelyssä korostuu ilmiön käsitteellistäminen ja tietojen saatavuus. Tämä koskee sekä tilanteita, joissa tutkitaan koko perusjoukko, että joissa perusjoukosta joillakin kriteereillä määritellään tutkittava joukko. Ihanteellisten asetelmien sijaan joudutaan usein tyytymään siihen, mitä on mahdollista saada ja löytää luovasti kriteerejä määrittelyille.

Esimerkkinä tästä voidaan ottaa yrittäjyyden tutkimus. Käsitteellisesti meillä on siitä useita varsin epätarkkoja määritelmiä. Esimerkiksi yksi kanta on, että yrittäjyys voidaan määritellä uutena taloudellisena toimintana . Toisenlaista kantaa edustaa ajattelu, jossa ihmisten innovatiivinen, vapaa ja vastuullinen toiminta on yrittäjyydelle tyypillinen ilmentymä. Kolmas kanta ehdottaa, että yrittäjyys on liiketoiminnan samanaikaista omistamista ja johtamista. Mistään näistä meillä ei ole mahdollisuutta löytää systemaattista olemassa olevaa suppeampaa tai laajempaa tietokantaa, josta voitaisiin rajata tutkimuksen perus- ja kohdejoukkoa. Tarvitaan melkoinen määrä rajauksia ja kriteerejä sekä perusjoukon, että kohdejoukon määrittelyssä kiinnittyipä mihin tahansa näistä määrittelyistä. Esimerkiksi jos halutaan tutkia uutta taloudellista toimintaa, voidaan olettaa, että taloudellista toimintaa esiintyy tyypillisimmillään yrityksissä, jotka muodostavat toimialoja. Kohdentamalla huomio uusien toimialojen yrityksiin, voidaan olettaa, että löydetään tapauksia, jotka täyttävät halutut kriteerit. Voisi olettaa esimerkiksi, että on todennäköisempää, että ne yritykset, joiden liikevaihto on kasvanut, ovat synnyttäneet uutta taloudellista toimintaa, verrattuna yrityksiin, joiden liikevaihto on laskenut.

Kvalitatiivisessa tutkimuksessa käsitteellistäminen on yhtä tärkeää, mutta saatavuus ei ole yhtä suuri ongelma, koska perusjoukko voidaan erottaa käsitteellisenä konstruktiona, josta valitaan joillakin kriteereillä edustavia tapauksia. Tyypillisempi ongelma on tiedon syvyys ja laajuus. Eli miten itse tiedon hankinnassa onnistutaan.

Aineiston keruutapa ja/tai tavat eli vaihtoehdot miten kysymykseen liittyvät kiinteästi mitä ja mistä kysymyksiin. Anttila jakaa aineistot kovaan , puolikovaan ja pehmeään dataan kriteerinään se, minkälaisia analyysitapoja aineisto tarjoaa.

Toisaalta voidaan ajatella, että aineisto koostuu enemmän tai vähemmän valmiiksi tuotetusta aineistosta tai itse kootusta aineistosta. Kun aineisto tuotetaan itse, sen pääluokat ovat havainnointi, haastattelut ja kyselyt. Havainnointi voi kohdentua esimerkiksi ihmisten käyttäytymiseen tai aineistoihin. Se voi olla joko suoraa tai osallistuvaa havainnointia. Havaintoaineiston voi tuottaa joko tutkija tai tutkittava, esimerkiksi päiväkirjojen, portfolioiden ym. avulla. Aineistot voidaan koota enemmän tai vähemmän strukturoidusti. Niiden kohteena ja tuottajina voivat olla yksilöt, erilaiset ryhmät jne.

Aineiston keruumetodien ryhmittely voidaan tehdä sen mukaan, miten tiukasti tiedonkeruu on strukturoitua ja miten tutkittava todellisuus on käsitetty. Kysymys on ensinnäkin siitä, miten paljon tutkittavaa kohdetta voidaan käsitellä ja muokata toimenpiteitä varten, eli ns. reifikaation, esineellistämisen asteesta. Näin voidaan tehdä silloin, kun kohdetta halutaan tutkia esimerkiksi laboratorio-olosuhteissa ja tehdä kokeita erilaisin vaihtoehdoin. Sen sijaan silloin, kun halutaan tehdä havaintoja jostakin tapahtumasta todellisuudessa, sellaisenaan, kohdetta ei lainkaan manipuloida, vaan tutkitaan ilmiötä sen luonnollisessa olotilassa. Toisaalta tutkittavat kohteet voidaan ryhmitellä sen mukaan kuinka vapaamuotoinen tai tarkkaan etukäteen jäsennelty tarkoitettu metodi on. (Anttila, http://www.metodix.com)

(Alkuperäinen lähde Hirsjärvi et. al. 1986, 52, edelleen sovellettuna lähteestä Anttila, 2001, http://www.metodix.com)

kuvio05

KUVIO 5 Aineistonkeruumenetelmistä

Kuvio 5 havainnollistaa kuinka, mitä, mistä ja miten kysymykset liittyvät toisiinsa. Eli miten konkretisoidaan se, mitä halutaan tutkia, mistä löydetään tutkittava joukko ja viimein kuinka käytännössä aineiston keruu suoritetaan. Yhdessä ne luovat mahdollisuudet aineiston analyysille.

7 Aineiston analyysimenetelmistä

Aineiston analyysimenetelmien kattava jaottelu on hankalaa, koska ne kehittyvät tällä hetkellä voimakkaasti. Saman ”tutkimusmenetelmäperheen” sisältä löytyy hyvinkin erilaisia analyysimenetelmiä edellyttäviä vaihtoehtoja. Toisaalta yhden menetelmäperheen jäsenen analyysissa voi soveltaa erilaisia analyysimenetelmiä. Yksi tapa on erottaa kvantitatiiviset ja kvalitatiiviset analyysimenetelmät ja hakea näille edelleen hienojakoisempia jaotteluja.

Tesch (1995, 78) ehdottaa kvalitatiivisen analyysin osalta, että analyysimenetelmiä voisi tarkastella jatkumona sen pohjalta, kuinka määrämuotoistettuja analyysiin liittyvät prosessit ovat. Tätä ideaa voi soveltaa laajemminkin analyysimenetelmien luonnetta havainnollistettaessa. Periaatteessa Teschin ehdotuksen tapaan kuviossa 5 analyysimenetelmät on jaettu kvantitatiivisiin ja kvalitatiivisiin. Kvantitatiivisille analyysimenetelmille on tyypillistä, että niiden toteutussäännöt on standardoitu ja niihin liittyvät laskutoimitukset voidaan suorittaa valmiilla analyysiohjelmilla, kuten SPSS:llä. Kvalitatiivisten analyysimenetelmien toteutussäännöt taas vaihtelevat sellaisista, jotka on määrämuotoistettu lähes kvantitatiivisten analyysimenetelmien tapaan toiseen ääripäähän, jossa niitä on lähes mahdoton artikuloida.

kuvio061

KUVIO 6 Aineiston analyysimenetelmät jatkumona

Määrämuotoistetuissa analyysimenetelmissä tutkijan taito näyttäytyy toteutusperusteiden ymmärtämisessä, soveltamisessa ja niiden tuottamien tulosten tulkinnassa. Davidsson (1999, 12 – 13) kuvaa tätä seuraavasti:

Tutkimuksessa tulee olla syvää ja luovaa analyysia…Analyysissa tutkimuksen keskeiset käsitteet ja mallit, jotka on esitelty viitekehyksen yhteydessä, jäsentävät ja valaisevat empiirisen aineiston esittelyä. Tärkeää on huomioida se, että analyysissa käy ilmi teorian ja aineiston välinen suhde…Systemaattinen lähestymistapa ja teoria eivät kuitenkaan yksin takaa hyvän analysoinnin syntyä vaan silloin tulee osata katsoa myös olennaisten ja esiin nousevien asioiden taakse/yli.

Kahden kvalitatiivisten analyysimenetelmien ääripään välimaastosta Tesch tunnistaa menetelmien rakennepuustaan kymmenen erilaista periaatetta, jotka ohjaavat analyysia. Osa lähentelee päättelyn metodeja, osa on selkeämmin itse käytännön toteutukseen liittyviä periaatteita.

TAULUKKO 2 Kvalitatiivisen analyysin periaatteita

Kvalitatiivisissa analyysimenetelmissä, mitä kauemmas jatkumon toista ääripäätä kohden mennään, sitä enemmän korostuu kommunikatiivisuus, tutkijan kyky perustella päättelyketjujaan ja niiden muodostumista sekä luoda niistä konkreettisia ymmärrettäviä esimerkkejä eli tuoda omat intentionsa esiin lukijalle ymmärrettävällä tavalla. Toisaalta myös atk-ohjelmien systemaattinen käyttö analyysissa on sitä helpompaa, mitä lähempänä määrämuotoisia päättelysääntöjä ollaan.

Tilanne tässä suhteessa elää kuitenkin voimakkaasti. Uusia atk-pohjaisia työkaluja kehitetään jatkuvasti ja toisaalta myös analyysimenetelmiä pyritään sekä monipuolistamaan, että määrämuotoistamaan. Mukaan ovat tulleet myös graafiset analyysityökalut, kuten kongitiotieteistä liikkeelle lähteneet skeema- ja käsitekartat. Suomessa yrittäjyydessä niitä on kehitellyt emeritus professori Mauri Laukkanen ja käsitekarttoja kasvatustieteen puolella prof. Mauri Åhlberg. Tekniikan kehittyminen on myös luonut uusia mahdollisuuksia puheeseen ja liikkuvaan kuvaan liittyvään analyysiin.

Nopean kehityksen oivaltaminen ohjaa tutkijaa etsimään tietoa uusimmasta menetelmäkehityksestä. Uusien avauksien tuominen myös tutkimuksen kontribuutiona on mahdollista analyysimenetelmien osalta.

8 Ongelmana johdonmukainen menetelmävalintojen polku

Yksi yleisimpiä menetelmiä koskevia puutteita on, että tutkija jättää jonkun tai joitakin menetelmäkuvauksen osia huomiotta. Hän saattaa kuvata hyvinkin tarkasti aineiston keruun, mutta jättää tutkimusmenetelmän ja aineiston analyysimenetelmän kuvaamatta. Tai hän kuvaa tutkimusmenetelmän ja aineistonsa, mutta jättää kuvaamatta aineiston valinnan kriteerit ja aineiston analyysimenetelmän. Tällöin lukija voi seurata tutkijan aikeita ja tavoitteita, mutta ei itse käytännön toteutusta. (Näistä ongelmista esim. Tesch 1995.)

Tyypillinen esimerkki on case, eli tapaustutkimus. Siinä usein sotketaan kaksi eri asiaa toisiinsa. Voimme tutkia tapauksia, jolloin aineistomme koostuu tapauksista tai voimme käyttää case tutkimusmenetelmää, jolloin tehtävämme on seurata case menetelmälle asetettavia ehtoja. Tapauksia voidaan käyttää aineistona useissa menetelmissä. Toisaalta case tutkimus voi kerätä kohdetapauksestaan tai tapauksista tietoa usealla eri menetelmällä. Lisäksi case tutkimuksessa on eri vaihtoehtoja, joiden välillä tutkijan tulisi tehdä valintoja.

Tutkimusmenetelmän kuvaus puuttuu yllättävän usein menetelmäkuvauksista. Silloin usein on kyse menetelmällisten rajausten tuomista ongelmista. Tutkijalla on tällöin erilaisia aineistoja sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia. Tutkija siis kohtaa tilanteen, jossa osaan tutkimuskohteesta on pystytty soveltamaan kvantitatiivista kuvaustapaa tai että tutkijalla on erilaisia aineistoja, jotka vahvistavat toisiaan. Ensimmäisessä on kyse siitä, että tutkimusmenetelmä on sama, mutta kuvaustapa eri. Jälkimmäisessä on kyse aineistoperusteisesta triangulaatiosta, jossa erilaisilla aineistoilla pyritään vahvistamaan johtopäätöksiä. Erilaisuus voi myös liittyä menetelmätriangulaatioon, jossa eri tutkimusmenetelmillä hankitut tiedot esimerkiksi vahvistavat toisiaan tai esimerkiksi hankkivat tietoa eri näkökulmista, jotka johtavat samaan suuntaan.

Jos tutkimusmenetelmää tai menetelmiä ei ole kuvattu, eikä niiden yhteyttä tutkimusongelmaan osoitettu, lukija ei pysty seuraamaan, mikä tai mitkä näistä vaihtoehdoista tulevat kyseeseen. Silloin myös analyysien seuraaminen jää toisarvoiseksi.

Aineiston analyysimenetelmän puute on myös yleinen kvalitatiivisissa tutkimuksissa. Lukija voi seurata tutkimusmenetelmän kuvausta ja perusteluja, samoin aineiston keruumenetelmä kuvataan tarkasti, mutta analyysivaiheen toteutuksesta ei anneta lukijalle mitään käsitystä. Se on rikkaan aineiston muutaman lainauksen varassa, joiden valinnan kriteerejä ja tapaa lukija ei voi ymmärtää. Vaihtoehtoisesti tutkija voi myös uuvuttaa ja eksyttää lukijan massiivisella lainausten määrällä. Molemmissa tapauksissa lukija väistämättä kysyy itseltään, mitä muita johtopäätöksiä aineistosta olisi voinut vetää, jos analyysi olisi suoritettu toisin.

Nämä puutteet eivät koske ainoastaan kuvauksia, vaan myös käytännön toteutusta. Ei ole harvinaista, että tutkija tarttuu ensin empiirisen aineiston keräämiseen. Usein tämä on huonoin mahdollinen vaihtoehto, koska silloin edetään sattumanvaraisesti ja takaperoisesti idealla, mitä tästä aineistosta saa irti. Seurauksia korjaillaan koko tutkimusprosessin ajan ja todennäköisesti joudutaan palaamaan useaan otteeseen aineiston täydentämiseen.

Näiden ongelmien välttämiseksi, tutkijan on syytä paneutua kaikkiin kolmeen, tutkimus-, aineistonkeruu- ja analyysimenetelmään, perustella valintansa ja kuvata ne ratkaisut, joihin hän on päätynyt.

9 Menetelmien raportointi

Tutkimusmenetelmäosiossa kuvataan siis miten tutkimus on käytännössä toteutettu. Siinä otetaan kantaa kaikkiin kolmeen tutkimus-, aineistonkeruu- ja aineiston analyysimenetelmiin. Kuten jo osassa kolme todettiin, näiden sijoittuminen tutkimuksessa riippuu tutkimuksessa tehdyistä muista valinnoista. Alla on esimerkki, jossa ne on sijoitettu yhteen kappaleeseen teoreettisen viitekehyksen jälkeen.

Tutkimusmenetelmäkuvausta raportissa Davidsson on luonnehtinut seuraavasti:

Sen ei tule olla pienimuotoinen oppikirja siitä, millaisia erilaisia menetelmiä olisi voitu käyttää. Pientä vertailua on hyvä suorittaa valitun menetelmän ja ei-valittujen menetelmien välillä sekä perustella, miksi tutkija on päätynyt tutkimuksessaan käyttämään juuri tiettyä menetelmää…” (Davidsson 1999, 12)

Aineistonkeruumenetelmän kuvauksessa keräämiseen käytetyt dokumentit (kyselylomake, haastattelurunko) voi laittaa liitteeksi.

Usein tutkimustulokset ja analyysi-osio on yhdistetty tutkimusraportissa. Samalla siis kun aineistoa esitellään, sitä myös kommentoidaan ja tulkitaan. Tällöin kannattaa osion loppuun tehdä lyhyt yhteenveto, jotta tärkeimmät tutkijan esille nostamat asiat eivät huku tekstin joukkoon. (Davidsson 1999)

Aineiston analyysissa on tärkeää huomioida se, että siitä käy ilmi teorian ja aineiston välinen suhde. Analyysiosion tulee olla loogisesti kirjoitettu ja siinä tulee ottaa kantaa tutkimustehtävään ja tutkimusongelmiin. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan analyysissä tulee osata katsoa myös olennaisten ja esiin nousevien asioiden taakse/yli.

Tutkijan tulee pohtia tutkimustuloksiaan paljon, tunkeutua asioiden ytimeen eikä aina hyväksyä ensimmäistä mahdollista tulkintaa. Mitä tulokset todellisuudessa tarkoittavat? Miten muutoin tämä asia voidaan ymmärtää? Kun tutkija omistaa paljon aikaa ja omistautumista aineistonsa tutkimiseen eri näkökulmista ja antaa myös itselleen aikaa pohdiskella näitä löydöksiään, saa hän tutkimuksestaan varmasti enemmän irti verrattuna tilanteeseen, jossa etukäteen laadittua suunnitelmaa on noudatettu orjallisesti ja analyysi on tehty kiireessä.” (Davidsson 1999, 13.)

Usein on järkevää koota analyysin pohjalta nousseet tulokset, missä ja minkälaisin edellytyksin niitä voidaan soveltaa, sekä tutkimuksen johtopäätökset tiivistetysti vielä erilliseen kappaleeseen. Tässä osassa on syytä huolellisesti vastata tutkimusongelmiin ja/tai ottaa kantaa tutkimustehtäviin.

TAULUKKO 3 Menetelmien ja tuloksien raportointi

10 Esimerkkejä valintapolusta

Valintapolkuja kuvaavat esimerkit ovat samoja, joita on käsitelty tutkimusprosessin osissa 2 ja 3. Esimerkki 1 käsittelee Roslin Ossanloon (2001) tutkimusta Uncertainty and motivation in a project context . Esimerkki 2 on Hussein Aqilin ja Kristian Wallin (2001) yhdessä tekemä käsitteellinen tutkimus Marketing and Entrepreneurship The role of opportunity recognition within the interface . Ossanloon tutkimus valitsi fenomenografian tutkimusmenetelmäkseen ja Aquilin ja Wallin työ puolestaan soveltaa tulkinnallista käsiteanalyysiä.

10.1 Esimerkki 1:Fenomeografia

10.1.1 Menetelmien kuvaukset

Ossanloo kuvaa raportissaan johdonmukaisesti menetelmävalintansa ja arvioi näitä suhteessa aikaisempiin sekä metodologisiin, että teoreettisiin sitoumuksiinsa. Sen jälkeen hän kuvaa tulokset menetelmälle tyypillisenä erilaisten näkemysten luokittelujärjestelmänä.

Fenomenografia on tyypillisesti sellainen tutkimusmenetelmä, jota on kehitetty suhteessa ontologisiin ja epistemologisiin sitoumuksiin. Se määrittelee myös tutkimusmenetelmälle ominaiset käytännön vaiheet. Näin ollen on loogista käsitellä sekä paradigmaan liittyviä sitoumuksia, että menetelmien kuvausta yhdessä kappaleessa, kuten tässä tutkimuksessa on tehty.

Tältä pohjalta tutkija ensin kuvaa tiedon intressinsä ja kytkeytyy siinä tulkinnalliseen, ymmärtävään traditioon. Tutkimusmenetelmäksi hän valitsi fenomenografian ja perustelee valintaansa seuraavasti:

laatikko13

Sen jälkeen hän kuvaa menetelmäkokonaisuuden ja edelleen valitsee menetelmän sisällä tunnistetuista suuntauksista yhden, naturalistisen fenomenografian.

laatikko14

Tutkimusmenetelmän yleistä kuvausta seuraa aineiston keruumenetelmän kuvaus, jossa otetaan kantaa kaikkiin kolmeen kysymykseen: mitä kerätään, mistä kerätään ja miten kerätään. Näitä on kuvattu vuorovaikutteisesti perustellen.

Aineiston keruumenetelmän arviointi kuuluu myös sen perusteluihin. Tässä tutkimuksessa siihen oli paneuduttu perusteellisesti.

Aineiston analyysimenetelmän kuvaus ja perusteet, eli tässä tapauksessa kategorioiden muodostaminen, joka usein on fenomenografiassa myös lopputulos, on saanut paljon kritiikkiä osakseen. Eli juuri se osa, joka kvalitatiivisissa analyysimenetelmissä on usein hankalin tuoda esiin. Tutkija päätyykin johdonmukaisesti seuraamaan tutkimusongelmiaan ja valitsemiaan teoriakiinnityksiä, jolloin hän asettaa itselleen vaateen seurata kategorioiden muodostamisessa eli analyysissaan teoreettista viitekehystään. Apuna hän käyttää kahta uutta tulkintasääntöä, joiden avulla kategorioiden muodostaminen ei jää itsetarkoitukseksi, vaan liittyy laajempaan tulkintakehikkoon. Näin ollen tulosten esittely ja tulkinta kulkevat vuorovaikutteisesti läpi raportoinnin ja avaavat päättelyketjun, jonka kautta lukija voi seurata analyysimenetelmän soveltamista.

10.1.2 Menetelmien raportointi

Tutkimusraportti on johdonmukainen ja siitä on helppo seurata valintoja. Menetelmien kuvaus johtaa tulosten esittämiseen ja analyysiin, joka päätyy luokkien muodostamiseen. Edelleen näitä seuraa vertaaminen ja pohdinta suhteessa teoreettiseen viitekehykseen, joka johtaa teoreettisten ja käytännöllisten seuraamusten pohdintaan.

taulukko042

TAULUKKO 4 Fenomenografian raportointi

10.2 Esimerkki 2:Tulkinnallinen käsiteanalyysi

10.2.1 Menetelmien kuvaukset

Aqil ja Wallin (2001) valitsivat menetelmäkseen tulkitsevan käsiteanalyysin.

laatikko18

Tutkijat asemoivat tulkinnallisen käsiteanalyysin kentässä oman tutkimuksensa ehkä hiukan liiankin perusteellisesti käyden läpi kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot, vaikka heidän työnsä koskettelee ainoastaan kahta niistä.

laatikko20

Seuraavaksi tutkijat kuvaavat aineiston keruumenetelmänsä, johon liittyy myös aineistoa koskeva kritiikki.

laatikko21

Aineiston analyysimenetelmässä tutkijat kuvaavat tulkintansa luonnetta ja analyysiprosessiaan.

laatikko22

Aineiston tarkempi kuvaus ja erittely tehdään ennen sen analysointia.

laatikko23

Tutkijat analysoivat valitsemansa artikkelit aikajärjestyksessä, mikä on järkevää, koska se antaa heille historiallisen koulukuntajaon pohjalta mahdollisuuden nähdä myös ajassa tapahtuneet muutokset. Analyysissaan he vertaavatkin artikkelin löydöksiä koulukuntiin ja erottavat kustakin artikkelista, mitä se ymmärtää mahdollisuuksien havainnoimisella ja millainen rooli sillä on.

Tulokset he kokoavat lopussa yhteen ja tulkitsevat niitä kokonaisuutena. Edelleen he kokoavat lopputulemansa omassa kohdassaan raporttia.

laatikko24

10.2.2 Menetelmien raportointi

Kun Lämsä ja Takala (2001), joihin tutkijat viittaavat, ovat kuvanneet ja perustelleet tulkitsevan käsiteanalyysin suhteessa epistemologiseen perustaansa, on paradigmaan liittyvien sitoumusten ja menetelmien kuvaus samassa kappaleessa varsin perusteltua, samoin aineiston tarkemman kuvauksen jättäminen osaksi aineiston analyysia. Tekijät olisivat kuitenkin voineet erikseen otsikoida sekä aineiston keruu ja analyysimenetelmät kohdassa 2.3, jolloin myös otsikointi olisi antanut selkeän kuvan sisällöstä. Analyysin lopussa ansiokkaat yhteenvedot olisivat voineet muodostaa oman kappaleensa.

TAULUKKO 5 Teoriaorientoituneen tulkinnallisen käsiteanalyysin raportointi 

11 Kokoavia päätelmiä

Tämä osa paneutui menetelmävalintoihin, jossa keskeistä on kuvata erikseen sekä tutkimus-, aineiston keruu ja analyysimenetelmät. Näiden suhteen toisiinsa ja paradigmasitoumuksiin sekä teoreettisiin valintoihin tulee muodostaa johdonmukainen päättelyketju.

Koska menetelmien kehitys on vauhdikasta, tutustuminen uusiin menetelmäartikkeleihin ja uusimpiin tutkimuksiin, jotka soveltavat menetelmiä uudella tavalla ja mahdollisesti kehittävät niitä, on tärkeää. Tutkija voi saada itselleen soveltuvan ratkaisun ja toisaalta välttää sen, että kehityksessä alkujaan yhtenä menetelmänä tunnettu ratkaisu on eriytynyt useaksi vaihtoehdoksi.

Näillä kahdella viestillä edetään seuraavaksi viimeiseen tutkimusprosessin osaan, joka keskittyy tutkimuksen viimeiseen vaiheeseen, sen arviointiin.

Kyrö, Paula 2003. Tieteellinen tutkimusprosessi. www.metodix.com. Prosessiartikkelit

12 Lähteet

Alasuutari, P (1994). Kvantitatiivinen menetelmä. s. 114-129 Julkaisussa Nisaknen V.E. (toim). Tieteellisen menetelmien perusteita ihmistieteissä. Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus. Yliopistopaino. Helsinki.

Alkula, T., Pöntilä, S. ja Ylöstalo, P. (1995). Sosiaalitutkimuksen kvantitatiiviset menetelmät. WSOY. Porvoo

Anttila, P. (2001). Tutkimisen taito ja tiedon hankinta.

Aqil, H, and Wallin, K. (2001) Marketing and Entrepreneurship – The role of opportunity recognition within the interface. Jönköping International Business School.

Cohen, L. & Manion, L. (1992). Research methods in education. 3rd edition. Croom Helm. London

Davidsson, P. (1999). Anvisningar för kandidat- och magisteruppsats i företagsekonomi. Internationella Handelshögskolan i Jönköping. Käännökset Sanna Raiskio

Kyrö, P. (2002) The paradigm and methodological choices in scientific research.

Lukka, K. (2001). Konstruktiivinen tutkimusote.

Mannila, J. (2003) Dynaaminen käsiteanalyysi.

Niiniluoto, I. (1984). Johdatus tieteenfolosofiaan. Käsitteen ja teorianmuodostus. Otava. Keuruu.

Ossanloo, R. (2001) Uncertainty and motivation in a project context. Jönköping International Business School.

Remes, L., (2002). Diskurssianalyysin kolme traditiota.

Siitonen, J. 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Acta Univ. Oulu E37, 1999. Oulu University Press. Oulu.
Suojanen, U. (2001). Toimintatutkimus.

Takala, T. ja Lämsä , A-M. (2001). Tulkitseva käsitetutkimus.

Tesch R. (1995). Qualitative research. Analysis types & Software tools. The Falmer Press. New York.

Uusitalo, H. (1998). Tiede, tutkimus ja tutkielma – johdatus tutkielman maailmaan. WSOY. Juva.

Ahlberg, M. (2002). Käsitekartat tutkimusmenetelmänä.

Osa 5 – Tutkimuksen arviointi

Tutkimusprosessin lopussa tutkija arvioi tutkimuksen onnistuneisuutta – sen toteutusta ja tulosten vaikutusta teoreettiseen keskusteluun, käytäntöön ja uusiin tutkimustarpeisiin. Hän ottaa kantaa myös tutkimuksen eettisiin ulottuvuuksiin. Tutkimusprosessin viides osa käsittelee näitä asioita.

fi_image112

1 Arvioinnin luonne ja rooli tutkimuksessa

Johtopäätöksiä ja sitä seuraavaa arviointia voidaan pitää tutkijan kypsyyskokeena. Niissä hän osoittaa ymmärryksensä tutkimuksesta yleensä, oman tutkimuksensa roolista suhteessa aikaisempiin tieteellisiin keskusteluihin, metodologian ja menetelmien hallintansa ja kykynsä suhtautua luovasti ja kriittisesti myös omaan työhönsä. Tämä laaja näkemys arvioinnista koskee koko tutkimusta, sen sisältöä ja prosessia. Se käsittää myös tutkimuksen eettiset ulottuvuudet ja vaikuttavuuden arvioinnin.

Harvoin tutkimus onnistuu kaikissa suhteissa, pikemminkin joku asia menee kohdalleen ja joku toinen ei. Toisaalta, koska tieteellisen tutkimuksen tuloksia ei voida ennustaa, prosesseihin kytkeytyy arvaamattomia tekijöitä, jotka muuttavat alkuperäisiä ajatuksia. Arviointi on paikka, jossa näitä asioita voi tuoda esiin ja pohtia niiden seurauksia.

Punainen lanka arvioinnissa on, että epäonnistuminen jossakin suhteessa ei ole yllätyksellistä, vaan voi olla jopa tutkimuksen keskeinen anti. Sen sijaan epäonnistumisesta oppimatta tai jopa havaitsematta jättäminen, katsotaan tutkimuksen onnistuneisuutta alentavaksi tekijäksi. Tämä ei tarkoita, että tutkijan täytyisi sortua itsensä ruoskimiseen vaan, että molempia, onnistumisia ja epäonnistumisia on syytä pohtia ja ennen kaikkea antaa myös lukijalle mahdollisuus niiden merkityksellisyyden arviointiin.

2 Arvioinnin käsitteestä

Kattavan käsitteen löytäminen arvioinnille on hankalaa. Laajaa lähestymistapaa arviointiin voi lähteä pohtimaan termin ”critein” avulla. Se merkitsee arvoa, viitaten johonkin, jota pidetään arvokkaana. Suomenkielinen sana kritiikki on muotoutunut sen pohjalta. Tieteessä kritiikki onkin itse asiassa sen pohtimista, mitä pidetään ja mistä lähtökohdista arvokkaana. Tämä koskee yhtä hyvin tutkijan omaa kritiikkiä suhteessa tutkimukseensa kuin muilta tullutta arviointia. On hyvä oivaltaa, että kun tutkijan omaa työtä arvioidaan, se on aina arvostuksen osoitus hänen työlleen.

Arvioinnin tulisi sisältää siis näkemys ja perustelut siitä, mitkä ovat tutkimuksen puutteet ja ongelmat.

Arvioinnin käsitteellistämisen vaikeus juontaa monelta osin juurensa sen taustaan. Usein käytämme apuna termejä validiteetti ja reliabiliteetti, jotka ovat syntyneet kvantitatiivisen tutkimuksen tarpeista. Validiteetilla on haluttu kuvata, kuinka hyvin valittu operationaalinen mittari kuvaa sitä käsitettä, mitä sillä on haluttu kuvata. Reliabiliteetti taas kuvaa mittauksen luotettavuutta eli osoittaa satunnaisuuteen liittyvää todennäköistä virhettä. (Alkula, Pöntinen ja Ylöstalo 1995, Niiniluoto 1984).

Kvalitatiivisen tutkimuksen kehittyessä, validiteetin ja reliabiliteetin käsitettä ja käyttöaluetta on pyritty laajentamaan ja monipuolistamaan myös laadullisen tutkimuksen arviointiin soveltuvaksi. Se on aiheuttanut erilaisia ongelmia, joita on pyritty ratkaisemaan ottamalla käyttöön validiteetin erilaisia variaatioita ja sitä täydentäviä käsitteitä, kuten esimerkiksi tutkimuksen uskottavuus (esim. Anttila 1998, 402 – 407, Eskola ja Suoranta 1998, 209 – 236).

Ongelmia voidaan tarkastella useasta näkökulmasta:

  • Laadullisessa tutkimuksessa validiteetin ja reliabiliteetin yksinomainen käyttö saattaa kaventaa arvioinnin kenttää ja siten vaikuttaa keskeisesti tutkimuksen laatuun.
  • Myös kvantitatiivisessa tutkimuksessa suositellaan validiteettia ja reliabiliteettia monipuolisempaa tutkimuksen onnistuneisuuden arviointia.
  • Laaja näkökulma auttaa kokonaisuuden jäsentämistä ja sen ansioiden ja puutteiden pohtimista tutkimuksissa, joissa käytetään erilaisia, sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä, joko eri asioiden tutkimiseen tai menetelmätriangulaationa tukemaan eri näkökulmista samaa asiaa.
  • Tutkimusmenetelmien kehitys on tuonut mukanaan kovin erilaisia lähtökohtia arvioinnille. Nämä eivät välttämättä taivu olemassa olevaan käsitteistöön. Usein varsin perustellusti esitetäänkin, että arvioinnin lähtökohtana tulee olla tutkimusmenetelmän sisäiset ehdot ja sitoumukset.

Arvioinnin käsitteisiin liittyviä ongelmia voidaan havainnollistaa epistemologisten sitoumusten pohjalta. Jos otamme esimerkiksi näkemyksen totuudesta, niin arviointi on toki erilainen, jos totuus ymmärretään vastaavuutena, yhteensopivuutena, yhteisymmärryksenä tai tiedon käytännöllisenä arvona. Lisätietoja

Ongelmien välttämiseksi voidaan yksittäisten tekijöiden ja kohteiden sijaan arvioida koko tutkimusprosessin valintoja. Tämän suuntaista pohdintaa ja suosituksia ovat tehneet esimerkiksi Eskola ja Suoranta (1998) ja Anttila (1998). Samoin useat tutkijat ovat esittäneet menetelmäkohtaisesti samantyyppistä ratkaisua (esim. Aaltio-Marjosola 2000, Suojanen 2001, Syrjälä, Aholainen, Syrjäläinen ja Saari 1996, Takala ja Lämsä 2001)

Arviointi ottaa siis kantaa sekä sisältöön eli siihen mitä tutkittiin, millaisia tuloksia syntyi ja mihin ja missä olosuhteissa niitä voidaan soveltaa, että metodologiaan ja menetelmiin eli siihen, miten tutkittiin. Arvioinnin laajassa näkemyksessä yhtenä osana on tutkimuksen vaikuttavuus.

3 Vaikuttavuus arvioinnissa

Myös tutkimuksen vaikuttavuutta voidaan tarkastella laajasti. Silloin se sulkee piiriinsä:

1. Tutkimuksen teoreettiset seuraukset ja mahdollisuudet
2. Tutkimuksen käytännön seuraukset ja mahdollisuudet
3. Mahdolliset metodologiset ja/tai menetelmälliset seuraukset
4. Uudet kiintoisat tutkimusaiheet ja ideat

Metodologia ja menetelmät voivat myös olla itse tutkimuskohde, jolloin niiden vaikuttavuutta arvioidaan kohtina 1-2. Englanninkielinen termi vaikuttavuudelle on ”implications”. Yleensä se kattaa kolme ensimmäistä tekijää ja uudet tutkimusaiheet käsitellään omana kohtanaan.

Yhdessä vaikuttavuuden eri näkökulmien pohdinta kirkastaa uutuusarvoa eli kontribuutiota ja antaa sille perustelut.

4 Arvioinnin eettinen näkökulma

Tutkimuksen ja etiikan välinen suhde voi käsitellä sekä tulosten hyödyntämistä että eettisten näkemysten vaikutusta tutkijan ratkaisuihin. Haaparannan ja Niiniluodon (1998, 85 – 88) mukaan tieteen etiikka käsittelee yleensä jälkimmäistä. He liittävät siihen viisi kysymystä:

laatikko03

Sisäisiin normeihin kuuluu tutkijan velvollisuus käyttää tieteellistä menetelmää ja argumentoida tieteellisen päättelyn sääntöjen mukaan. Siihen liittyvät myös muut tekijät, jotka luonnehtivat tieteellistä tutkimusta ja erottavat sen muusta tutkimuksesta ja arkitiedosta. Julkisuus, kriittisyys ja mm. autonomisuus asettavat eettisiä velvollisuuksia, jotka on syytä tiedostaa ja tarvittaessa arvioida myös eettiseltä näkökannalta. Lisätietoja

Tiedonjano liittyy tietämisen oikeutukseen ja haluttavuuteen, siihen kenellä ja millä ehdoin on oikeus tietää. Yleisen pohdinnan lisäksi sitä on mahdollista lähestyä myös yksilöllisestä ja toiminnallisesta näkökulmasta.

Yleisellä tasolla toinen ääripää näkee tietämisen hyvänä ja tavoiteltavana. Baconilaisen ajatuksen mukaan ihmisen tehtävä on hallita luontoa. Sitä varten hän tarvitsee siitä tietoa (Audi 1995, 60 – 61). Toisaalta voidaan ajatella, että tietäminen kontrollin ja vallan sijaan antaa mahdollisuuden elää luonnon ehdoilla, jolloin tietämisen oikeus liittyy tietämisen vastuuseen. Venkula (1996) korostaa tieteessä tietämisen ja toiminnan välistä yhteyttä. Tietäminen on toimintaa ja ilmenee toiminnassa. Edelleen vaihtoehtona on nähdä tietäminen itseisarvona ja sivistyneen ihmisen mittana. Kun edetään toiseen ääripäähän, tietoa pidetään tarpeettomana ja esimerkiksi uskonnollisten pyhien kirjojen tutkimusta arvojärjestyksessä ensisijaisena (esim. Haaparanta ja Niiniluoto 1998). Näiden välimaastoon mahtuu erilaisia näkemyksiä ja variaatioita tiedon haluttavuudesta ja oikeudesta. Oikeus tietää ei siis ole itsestäänselvyys. Sukupuolen näkökulmasta, jos tietäminen sallitaan, se saatetaan osin tai kokonaan kuitenkin nähdä ainoastaan miehien etuoikeutena. (Ahlman 1982.)

Tutkijan kannalta merkittävää on tietämisen vapauden, vastuun ja toiminnan välinen jännite, jonka kanssa tasapainoileminen on tutkijan eettistä arkipäivää. Ne, jotka tekevät tieteellistä tutkimusta, ovat väistämättä vaikuttamassa siihen mitä ja miten maailmasta tiedetään ja edelleen, miten maailmassa toimitaan. Näkemys tietämisen oikeutuksesta ja luonteesta ohjaa tutkijan päätöksiä ja valintoja. Vastuullinen näkökulma merkitsee sitä, että etuoikeus tietää tuo aina mukanaan vastuun tietämisestä ja tietämättä jättämisestä.

Kun tiedonjanoa tarkastellaan yksilöllisesti tutkijan motiivien näkökulmasta, voidaan se nähdä tutkimuksen tekemisen moottorina, jolloin siihen liittyvät keskeisesti tutkijan motiivit tutkimuksen tekemiseen. Tämä voi olla hyvinkin tiiviisti sidoksissa muihin kysymyksiin. Tutkija voi esimerkiksi ensisijaisesti tavoitella tutkintoa, jolloin tutkimus on väline siihen. Tai hän voi aidosti tavoitella jonkin ilmiön ymmärtämistä ja tutkinto-ohjelmassa mukana oleminen mahdollistaa tämän. Tällöin tutkinto on väline tutkimuksen tekemiseen.

Molemmissa tapauksissa hän mitä todennäköisimmin valitsee sellaisen aiheen, jonka kokee tärkeäksi. Eettiset perustelut sille, miksi aihe koetaan tärkeäksi, on ulottuvuus, joka on hyvä tuoda esiin jo tutkimuksen johdannossa. Se saattaa olla avain tutkimuksen merkittävyyden perustelulle. Siihen palaaminen arvioinnissa on silloin varsin perusteltua.

Kysymys neljä on ongelmallinen, koska tutkijan on vaikea etukäteen tietää, mitä mahdollisia seurauksia hänen tutkimuksellaan on. Vielä ongelmallisemmaksi sen tekee tieteellisen tutkimuksen julkisuuden ja rehellisyyden vaatimukset. Nämä edellyttävät, että tulokset on julkisesti esitettävä sellaisina, kun ne näyttäytyvät, eli ettei niihin saa liittyä manipulointia, eikä niitä näin ollen saa ohjailla sellaiseen suuntaan, jollaisena ne haluaisi näyttää.

Tämä liittyy viidenteen kysymykseen tutkijan käyttämistä keinoista. Sen yksi ulottuvuus on pohdinta oikeudesta tehdä kokeita tai kokeiluja ihmisillä ja eläimillä.
Useimmin se kuitenkin tulee tutkijan eteen käytännössä hänen pohtiessaan, kuinka kohdata ihmiset ja kunnioittaa heidän yksityisyyttään tai yrityksen ja organisaation yksityisyyttä ja tuoda näihin liittyviä asioita päivänvaloon.

Davidsson (1999, 15) antaa tähän seuraavanlaisia ohjeita:

”Kun tutkija kerää tietoa yksittäisiltä henkilöiltä tai yrityksistä/yhteisöistä, on tärkeää kertoa, että tutkimus tulee olemaan julkista tietoa. Kyselylomaketutkimuksissa vastaajille normaalisti taataan annettujen tietojen luottamuksellinen käsittely. Tutkijan vastuulla on täyttää antamansa luottamuslupaukset. Jos tutkimushenkilö esimerkiksi haastattelun aikana tai heti sen jälkeen pyytää tietojensa käsittelemistä luottamuksellisesti, tulee tutkijan vastata tähän pyyntöön. Tutkimuksen ohjaajan kanssa on syytä neuvotella heti, jos tutkimusta ei haluta julkiseksi.

Mikäli tutkimusaineistona käytetään esimerkiksi jonkun yrityksen salaisia dokumentteja, tulee tutkijan säilyttää kyseisten asiakirjojen sisältämät asiat myös salassa.”

Kun vertaa eettisiä näkökulmia laajaan näkemykseen arvioinnista on helppo havaita, että itse asiassa eettinen pohdinta on osa kaikkia tutkimuksessa tehtäviä keskeisiä päätöksiä ja näin ollen se lomittuu koko tutkimusprosessiin ja sen arviointiin. Tutkija ei vain välttämättä tule sitä ajatelleeksi. Eettisen näkökulman havaitseminen ja pitäminen tietoisesti mukana tutkimusprosessissa auttaa nostamaan esiin myös uusia näkökulmia ja toisaalta havaitsemaan niitä myös muiden tutkijoiden ajatuksissa.

Toisaalta eettinen reflektointi auttaa usein tutkimuksessa oman motiivin ylläpitämisessä, valintojen tekemisessä ja monien tutkimuksen eri vaiheisiin sisältyvien käytännön ongelmien ratkaisuissa. Tietoisena toimintana se saattaa usein toimia myös perusteluna ja johtaa uusiin kiinnostaviin polkuihin. Arvioinnin kannalta se voidaan nähdä proaktiivisena, uutta luovana toimintana, jatkuvana prosessin sisäisenä toimintana ja viimein retrospektiivisena tutkimuksen lopussa tehtävänä eettisen ulottuvuuden arviointina.

5 Arvioinnin toteutus

Kun arviointia tehdään laajasta näkökulmasta, se merkitsee käytännössä tutkimuksen keskeisten valintojen ja niiden seuraamusten arviointia. Arvioinnissa käydään silloin läpi valintapolku ilmiön rajaamisesta johtopäätöksiin ja edelleen johtopäätösten seuraamuksiin. Arvioinnissa vastattavat kysymykset voidaan jaotella seuraavasti:

  1. Kuinka hyvin kukin valinta on onnistunut suhteessa siihen, mitä on haluttu tutkia ja mitä ongelmia ja/tai seurauksia se on tuottanut?
  2. Kuinka johdonmukaisia valinnat ovat olleet suhteessa toisiinsa ?
  3. Mitä seuraamuksia ja vaikutuksia valintapolun avulla aikaan saaduilla tuloksilla on?
  4. Kaikkiin kolmeen kysymykseen liittyen, kuinka hyvin päättelyketju on osattu perustella ja kommunikoida eteenpäin, eli raportoida.

Valinnat, joita arviointi koskee, voidaan suoraan koota tutkimusprosessin vaiheista. Taulukkoon 1 ne on tiivistetty tämän käsikirjoituksen osista. Eri kohtien painoarvo vaihtelee tutkimuksittain ja niiden rooli ja merkitys arvioinnissa on harkittava tapauskohtaisesti.

taulukko015

TAULUKKO 1

Kun ensimmäinen kysymys ottaa kantaa siihen, kuinka hyvin valinnat ovat onnistuneet suhteessa siihen, mitä on haluttu tutkia, niin toinen kysymys on kiinnostunut niiden toimivuudesta suhteessa toisiinsa eli tutkimuksen valintojen sisäisestä loogisuudesta. Näiden näkökulmien suhde on vuorovaikutteinen ja määräytyy tutkimuskohtaisesti.

Erikseen kunkin tekijän arvioinnissa voi olla omat kriteerinsä. Nämä muodostuvat tutkimuskohtaisten valintojen pohjalta.

Tutkimus päättyy siihen, että tutkija pohtii tuloksien merkittävyyttä ja uutuusarvoa, sekä niitä vaikutuksia, joita sillä on suhteessa teoriaan, käytäntöön sekä esittää näiden johdattamana tutkimuksesta nousseita uusia tutkimusideoita. Eettinen näkökulma kulkee läpi tämän prosessin. Sitä voidaan myös tarkastella omana kohtanaan.

6 Nimi, tiivistelmä ja avainsanat

Arvioinnin suorittamisen jälkeen tutkijan on hyvä palata arvioimaan tutkimuksensa nimeä. Yleensä nimi saa monta erilaista muotoa prosessin kuluessa tutkimuksen muotoutuessa. Lopulliseen nimeen vaikuttavat tulokset ja niiden seuraamukset. Nimen tulisikin kertoa olennainen, tutkimuksen ydin. Siihen huomio kiinnittyy ensimmäisenä ja se ohjaa lukijan odotuksia. Sama koskee tiivistelmää ja avainsanoja.

Näissä kolmessa tutkija kertoo sen, mitä hän on halunnut tutkimuksellaan viestittää. Niiden perusteella tutkimus löytää lukijansa ja lähtee rikastumaan muiden tutkijoiden ja tulosten soveltajien käytössä.

7 Arvioinnin raportointi

Raportoinnissa on hyvä lähteä liikkeelle kokoamalla tutkimusprosessin keskeinen kulku. Yhteenvedossa usein erotetaan sisällölliset ja metodologiset ja menetelmiin liittyvät valinnat omiksi kokonaisuuksiksi. Erottaminen on kuitenkin tutkimuskohtainen ratkaisu. Olennaista on johdonmukaisesti kirkastaa arvioinnin pohjaksi, mitä ja miten tehtiin. Yhteenveto antaa myös lukijalle kokonaiskuvan tutkimuksen aikomusten ja tulosten välisistä suhteista. Yksityiskohtaisempi arviointi joistakin osista on jo todennäköisesti sisältynyt tai olisi tullut sisältyä tutkimusprosessin aikaisempaan kuvaukseen: perusteluihin ilmiöstä, ongelmasta, metodologisista lähtökohdista, tutkimusmenetelmästä, aineistosta ja sen keruusta sekä analyysia koskevista valinnoista. Näiden yhteydessä on pohdittu kriteerejä ja myös ongelmia, joita valinnat ovat sisältäneet. Tämä on hyvä huomioida, koska yhteenvedon tavoite on antaa perusta valintojen onnistuneisuuden arvioinnille eli niiden seurauksille. Se merkitsee, että tutkijan on kyettävä löytämään tasapaino olennaisen ja riittävän välillä. Raportissa yhteenveto tai yhteenvedot avaavat kootusti tutkijan kulkeman valintojen polun ja sen keskeisen annin.

Seuraavaksi tulee tulosten valintojen arviointi kappale, sen jälkeen vaikutusten arviointi ja viimein uudet tutkimusideat ja ajatukset. Yhdessä nämä muodostavat viimeisen pohdintakappaleen, jota kutsutaan myös diskussioksi. Taulukossa kaksi on havainnollistettu näitä osia suhteessa raporttiin.

TAULUKKO 2 Arvioinnin raportointi

8 Esimerkkejä arvioinnista

Arviointia kuvaavat esimerkit ovat samoja, joita on käsitelty tutkimusprosessin muissa osissa. Esimerkki 1 käsittelee Roslin Ossanloon (2001) tutkimusta ”Uncertainty and motivation in a project context”. Esimerkki 2 on Hussein Aqilin ja Kristian Wallin (2001) yhdessä tekemä käsitteellinen tutkimus ”Marketing and Entrepreneurship – The role of opportunity recognition within the interface”.

8.1 Fenomenografia

8.1.1 Arvioinnin sisältö

Tutkija arvioi monipuolisesti tutkimuksensa valintoja ja seurauksia. Hän käyttää arvioinnissa fenomenografialle sovellettuja kriteerejä. Eettisiä näkökulmia ei ole erikseen käsitelty, vaan ne liittyvät eri valintoihin tutkimuksen sisällä, erityisesti aineiston keruuseen.

8.1.2 Arvioinnin raportointi

Raportointi päättää johdonmukaisesti tutkimuksen. Alla olevasta taulukosta voi seurata koko valintojen polkua raportin muodossa

TAULUKKO 3 Fenomenografian raportointi

8.2 Tulkitseva käsitetutkimus

8.2.1 Arvioinnin sisältö

Tulkitsevan käsitetutkimuksen tekijät joutuivat kovin yleiseen tutkijan ongelmaan eli kiireeseen. Heille jäi kovin vähän aikaa viimeistellä työtään ja se näkyy arviointiosassa. Yhteenveto puuttuu, samoin metodologian ja menetelmien arviointi. Heidän arviointinsa kattaa ainoastaan sisällölliset näkökohdat ja uudet tutkimusideat.

laatikko053

8.2.2 Arvioinnin raportointi

TAULUKKO 4 Tulkinnallisen käsiteanalyysin raportointi

9 Tutkimuksen ulkoinen arviointi

Tieteen julkisuusperiaate ja idea itsensä korjaavuudesta merkitsee sitä, että tieteellinen tutkimus on aina julkista ja sen arvo määräytyy vertaisarvioinnin pohjalta. Julkisuusperiaatteesta poikkeuksena ovat perustutkintoon liittyvät opinnäytetyöt, jotka voidaan julistaa määräajaksi salaiseksi. Vertaisarvioinnista poikkeuksena ovat kaikki opinnäytetyöt. Niissä arviointi on tutkijaa ylemmän oppiarvon saavuttaneiden vastuulla. Yleisenä periaatteena on nimittäin, että tutkimuksia voivat arvioida henkilöt, joilla on vähintään samantasoinen tutkinto, kuin se, johon sisältyvää tutkimusta he arvioivat.

Arvioinnin tavoitteena on kaikissa tapauksissa auttaa tutkijaa parantamaan tutkimustaan ja/tai reflektiivisesti oppiminaan uutta. Näin ollen sen keskeinen tuotos on lisäarvon tuottaminen tutkimukseen. Vaatimukset ja menettelytavat poikkeavat kuitenkin tutkimuksesta riippuen. Ne voidaan karkeasti jakaa opinnäyttöihin ja muihin tieteellisiin julkaisuihin. Jälkimmäiset taas voidaan jakaa erilaisiin julkaisusarjoihin ja tieteellisiin artikkeleihin.

Kaikissa tapauksissa arviointi kohdistuu samoihin seikkoihin kuin tutkijan oma arviointikin, eli se noudattaa johdonmukaisesti tutkimuksen valintapolkua ottaen kantaa valintojen ohjaamana tutkimuksen kiinnostavuuteen, sisältöön, toteutukseen, vaikuttavuuteen, argumentointiin ja raportointiin. Kuinka korkeat kriteerit näille asetetaan riippuu opinnäytetyön tasosta ja kulloisestakin julkaisufoorumista.

Olennaiset erot opinnäytetöissä voidaan määritellä tutkimustasoittain. Kandidaatin tasolla edellytetään tutkimusprosessin vaiheiden ymmärtämistä, maisteritasolla kykyä tehdä jo melkoisen itsenäistä tutkimusta ja lisensiaattityö edellyttää itsenäisen tutkimuksen teon syvää hallintaa. Tohtorin tasoisen tutkimuksen on lisäksi tuotava jotain uuttaa alansa tieteelliseen keskusteluun.

Näistä vaatimuksista on johdettavissa myös se, että lisensiaatti- ja tohtorin tutkintoon oikeuttavat opinnäytetyöt ovat aina yksilösuorituksia. Kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtavien opinnäytetöiden osalta käytäntö vaihtelee. Nykyisin monessa oppiaineessa ja oppilaitoksessa hyväksytään ja jopa rohkaistaan kahta tai jopa kolmea opiskelijaa yhdessä tekemään lopputyönsä.

Opinnäytetöistä annetaan usein myös yksilöity arvosana. Tosin monella taholla ollaan siirtymässä yksityiskohtaisesta arvosteluasteikosta väljempään arviointiin, jolloin tutkimuksen arvioinnissa käytetään kahta tai kolmea arvosanaa – hylätty, hyväksytty tai hyväksytty erinomaisin arvosanoin. Yleensä näissä arviointi sisältää myös osallistumisen seminaariin ja oman työn esittelyn ja toisten töiden arvioinnin. Nämä vaatimukset ovat kuitenkin oppilaitos- ja/tai oppiainekohtaisia.

Miten arviointi suoritetaan, vaihtelee oppilaitoksittain ja/tai oppiaineittain. Pääsääntöisesti tutkimuksen arvioi vähintään kaksi henkilöä. Kandidaattitutkinnoissa arvioinnin voi myös tehdä ohjaaja yksin. Maisteritutkinnoissa toinen arvioitsijoista on yleensä ohjaaja. Lisensiaatti- ja tohtoritasolla taas molemmat ovat ulkopuolisia arvioitsijoita. Lisäksi vastaväittäjä/t tai opponentti saattaa vielä olla kolmas arvioitsija osapuoli. Näille on tyypillistä se, että tekijä tietää arvioitsijat ja saa heiltä lausunnon. Hän voi myös ilmaista eriävän mielipiteensä arvioinnista.

Tieteellisten julkaisusarjojen kriteerit ja arviointi vaihtelevat oppilaitoksittain ja -aineittain. Niissä ei ole yhtä yhteisesti sovittua menettelytapaa.

Tieteelliset artikkelit voivat käydä läpi joko nk. vertais-, tai sokkovertaisarvioinnin. Vertaisarviointi tarkoittaa sitä, että arvioitsija tietää tekijän, kun taas sokkoarvioinnissa arvioitsijat eivät tiedä, kenen työstä on kyse. Pääsääntöisesti pyritään siihen, että arvioitsijoita on kaksi. Artikkeli pääsee arviointiprosessiin, jos päätoimittaja katsoo sen riittävän korkeatasoiseksi, kiintoisaksi ja julkaisun aihepiiriin sopivaksi. Arvioinnin jälkeen tekijä saa kirjallisen lausunnon, jossa usein ehdotetaan tehtäväksi korjauksia. Jos tutkija osaa riittävän hyvin noudattaa korjausehdotuksia, artikkeli etenee julkaisemisprosessiin.

Tutkijan on myös tärkeää tietää, minkä prosessin hänen lähteinä käyttämänsä julkaisut ovat läpikäyneet. Sen avulla hän pystyy arvioimaan käyttämänsä lähteiden tasoa ja luotettavuutta. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että lisensiaattityöstä eteenpäin voi kohtuullisen turvallisesti nojata lähteisiin.

10 Tutkimus valintojen polkuna

10.1 Yhteenveto ja tutkimuksen tekijän muistilista

Tämän käsikirjoitussarjan tavoitteena on ollut toisaalta auttaa tukijaa oivaltamaan, mistä tieteellisessä tutkimuksessa on kysymys ja toisaalta antaa työväline, jonka avulla tutkija voi reflektoida omaa työtään tehdessään tutkimustaan.

Ensimmäisen osa hahmotti tutkimusprosessin kokonaisuutta tutkimusrakenteiden, ja tieteellisen tiedon luonteen näkökulmasta sekä jäsensi tutkimusprosessin ja raportin vaiheet. Se keskittyi auttamaan tutkijaa tutkimuksen asemoimisessa eritasoisten ja luonteisten tutkimusten kentässä ja näkemään kokonaisuuden, johon hän sitoutuu lähtiessään tekemään tutkimusta.

Osissa 2-5 käytiin läpi tutkimusprosessin valinnat ja niiden luonne vaiheittain. Osa kaksi keskittyi ilmiön ja tutkimusongelman määrittämiseen, osa kolme paradigmaan liittyviin sitoumuksiin, osa neljä menetelmiin ja tuloksista tehtäviin johtopäätöksiin ja viimeinen, osa viisi tutkimuksen arviointiin.

Näistä osista voi kerätä tutkijan ”muistilistan”, joka voi toimia huoneentauluna ensimmäisen tutkimushankkeen ajan. Sen avulla voi myös hahmottaa tutkimussuunnitelman tekoa, pohtia siihen liittyviä resursseja, toimenpiteitä ja aikataulua.

TAULUKKO 5 Tutkimuksen tekijän muistilista

10.2 Tutkiminen on rajojen rikkomista

Kahlattuasi läpi kaikki viisi osaa, olet varmaan oivaltanut, että tutkimuksen tekeminen on erilaisten pelinsääntöjen opettelemista ja johdonmukaista valitun pelin sääntöjen noudattamista. Pelinsääntöjen tunteminen auttaa johdonmukaisen tutkimuksen tekemisessä ja toisaalta toisten tutkimusten soveltamisessa. Pelinsäännöillä on kuitenkin myös syvempi tarkoitus. Kun osaa valita pelinsäännöt ja tietää riittävästi niiden luonteesta, tarkoituksesta ja rajoitteista, on avoin luomaan uusia pelinsääntöjä. Samoin tunnistaa uudet löydöksensä ja pystyy ne perustelemaan. Mitä paremmin säännöt ovat tiedossa, sitä enemmän tutkijalla on vapauksia ja mahdollisuuksia uuden luomiseen ja löytämiseen iloon. Ilo ja innostus ovat hyvien tutkimuksien kantavia voimia. Niiden toivoisi olevan läsnä kaikessa tutkimuksessa.

Onnea uusien sääntöjen keksimiselle. Tuntemalla säännöt voi rikkoa niiden rajoja.

Kyrö, Paula 2003. Tieteellinen tutkimusprosessi. http://www.metodix.com. Prosessiartikkelit

11 Lähteet

Aaltio-Marjosola, I. (2000). Case tutkimus metodisena lähestymistapana.

Ahlman, E. (1982). Ihmisen probleemi. Johdatus filosofisen antropologian kysymyksiin. 2. painos, 1.painos 1953. K.J. Gummerus Oy. Jyväskylä.

Alkula, T., Pöntilä, S. ja Ylöstalo, P. (1995). Sosiaalitutkimuksen kvantitatiiviset menetelmät. WSOY. Porvoo

Anttila, P. (1998). Tutkimisen taito ja tiedon hankinta.Taito-, taide- ja muotoilualojen tutkimuksen työvälineet. Akatiimi Oy. Helsinki.

Anttila, P. (2001). Tutkimisen taito ja tiedon hankinta.

Aqil, H, and Wallin, K. (2001) Marketing and Entrepreneurship – The role of opportunity recognition within the interface. Jönköping International Business School.

Audi R. (gen.ed) (1995). The Cambridge Dictionary of Philosophy. Cambridge University Press. USA.

Davidsson, P. (1999). Anvisningar för kandidat- och magisteruppsats i företagsekonomi. Internationella Handelshögskolan i Jönköping. Käännökset Sanna Raiskio

Eskola J. ja Suoranta J. (1998). Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vsatapaino.Tampere.

Haaparanta ja Niiniluoto I. (1998). Johdatus tieteelliseen ajatteluun. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja. No0 3 1986.

Niiniluoto, I. (1984). Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen ja teorianmuodostus. Otava. Keuruu.

Ossanloo, R. (2001) Uncertainty and motivation in a project context. Jönköping International Business School.

Suojanen, U. (2001). Toimintatutkimus.

Syrjälä, L., Ahonen, S., Syrjäläinen, E. ja Saari, S. (1996). Laadullisentutkimuksen työtapoja. Kirjayhtymä Oy. Helsinki.

Takala, T. ja Lämsä , A-M. (2001). Tulkitseva käsitetutkimus.

Venkula, J. (1996). Tiede, etiikka, viisaus. Tieteellisen toiminnan ulottuvuuksia II. 2. painos. Yliopistopaino. Helsinki.



Kategoriat:artikkeli, Tutkimus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: