Kari Lukka: Konstruktiivinen tutkimusote

Johdanto

Vaikka yhteiskuntatieteissä on jokseenkin tyypillistä puhua “case-tutkimusmetodista” ikään kuin se olisi vain yksi erillinen tutkimustapa, tulisi kiinnittää huomiota siihen, että tuon sateenvarjokäsitteen alta voidaan erottaa useita eri alametodeja (esim. Lukka, 1999). Kaikki case-tutkimustyypit ovat lähtöisin antropologian ja sosiologian etnografisista tutkimuksista, mutta ajan mittaan alkuperäisestä ideasta on eriytynyt erityyppisiä metodisia käytäntöjä. Konstruktiivinen tutkimusote on yksi tapa case-tutkimuksen suorittamiseen.

Konstruktiivinen tutkimusote on kehitetty nimenomaan liiketaloustieteen alueella (Kasanen et al., 1991, 1993; Lukka & Tuomela, 1998; Lukka, 2000; vrt. Mattessich, 1995; Puolamäki, 2000), mutta sen potentiaalinen soveltamisalue on laaja. Tämä tutkimustapa on viime aikoina saanut osakseen paljon positiivista huomiota liiketaloustieteen ja tekniikan tutkijoilta. Samanlaista tai vastaavaa tutkimusotetta on usein sovellettu myös tietojärjestelmätieteiden ja lääketieteen alalla. Lisäksi konstruktiivista tutkimustapaa on sovellettu esimerkiksi kasvatustieteissä (Vaso 1998). Tällä hetkellä on käynnissä lukuisia tutkimuksia, joissa hyödynnetään konstruktiivista tutkimusotetta. Tämä Metodix-verkon aineisto kuvaa ja analysoi tätä suhteellisen hiljattain kehitettyä tutkimusmetodologiaa.

Mitä tarkoittaa

Konstruktiivinen tutkimusote on innovatiivisia konstruktioita tuottava metodologia, jolla pyritään ratkaisemaan reaalimaailman ongelmia ja tällä tavoin tuottamaan kontribuutioita sille tieteenalalle, jossa sitä sovelletaan. Tämän tutkimusotteen ydinkäsite, (uusi) konstruktio, on abstrakti käsite, jolla on suuri, itse asiassa loputon määrä mahdollisia toteutumia. Kaikki ihmisen luomat artefaktit, kuten mallit, diagrammit, suunnitelmat, organisaatiorakenteet, kaupalliset tuotteet ja tietojärjestelmämallit, ovat konstruktioita. Niille on tunnusomaista se, että ne eivät ole löydettyjä, vaan ne keksitään ja kehitetään. Kehittämällä konstruktion, joka poikkeaa kaikesta jo olemassa olevasta, luodaan jotain aivan uutta: uudenlaiset konstruktiot itsessään kehittävät uutta todellisuutta.

Matemaatiiset algoritmit ja uudet matemaattiset kokonaisuudet ovat teoreettisia esimerkkejä konstruktioista. Filosofiassa konstruktiivista tutkimusotetta käytetään tapauksissa, joissa maailma on rakennettu askel askeleelta, oletetuista peruselementeistä kuten objekteista, aika-tilapaloista, havainnoista, ajatuksista tai loogisista suhteista. Keinotekoisen kielen, kuten Morse-aakkosten, Braillen aakkosten tai ohjelmointikielten, luominen on esimerkki konstruktion kehittämisestä puhtaimmillaan. Lääketieteessä konstruktiivista tutkimusotetta käytetään uusien lääkkeiden tai hoitomuotojen kehittämisessä (Kasanen et al., 1993).

Konstruktiivisen tutkimusotteen ydinpiirteet edellyttävät, että se

  • keskittyy tosielämän ongelmiin, jotka koetaan käytännössä tarpeellisiksi ratkaista,
  • tuottaa innovatiivisen konstruktion, joka on tarkoitettu ratkaisemaan alkuperäinen tosielämän ongelma, – sisältää kehitetyn konstruktion toteuttamisyrityksen, jolla testataan sen käytäntöön soveltuvuutta,
  • merkitsee tutkijan ja käytännön edustajien hyvin läheistä tiimimäistä yhteistyötä, jossa odotetaan tapahtuvan kokemuksellista oppimista,
  • on huolellisesti kytketty olemassa olevaan teoreettiseen tietämykseen, ja
  • kiinnittää erityistä huomiota empiiristen löydösten reflektoimiseen takaisin teoriaan (Lukka, 2000).

fi_image
Kuvio 1: Kontruktiivisen tutkimusotteen keskeiset elementit.

Konstruktiiviselle tutkimusotteelle on luonteenomaista, että tutkijan empiirinen interventio on eksplisiittistä ja voimakasta. Vastakohtana tyypilliselle tutkimuksen päämäärälle, jossa pyritään minimaaliseen empiiriseen häirintään, tässä tutkimusotteessa vaikuttaminen tosielämään on osa metodia itseään (Lukka, 1999). Siksi konstruktiivinen tutkimus on luonteeltaan kokeellista: kehitettyä ja implementoitua uutta konstruktiota tulisi tarkastella instrumenttina, jolla yritetään havainnollistaa, testata tai jalostaa aikaisempaa teoriaa, tai luoda kokonaan uusi teoria. Konstruktiivinen tutkimusote perustuu pragmatistisesta filosofiasta lähtöisin olevaan ajatukseen, jossa perinpohjaisella käytännön analyysillä siitä, mikä toimii (tai ei toimi), voidaan tuottaa merkittävää teoreettista kontribuutioita (esim. James, 1955).

Konstruktiivisen tutkimusotteen ideaalinen tulos on, että tosielämän ongelma ratkaistaan implementoidulla uudella konstruktiolla, ja tämä ongelmanratkaisuprosessi tuottaa suuren kontribuution sekä käytännön että teorian näkökulmasta. Tämänkaltainen tulos olisi luultavasti tyydyttävä tutkimusprojektin kaikkien sidosryhmien kannalta. Kuitenkin tulisi huomata, että akateemisesta näkökulmasta tarkasteltuna myös projekteilla, jotka syystä tai toisesta epäonnistuvat käytännön tasolla, voi silti olla huomattavaa teoreettista merkitystä (katso tästä edempänä).

_____________________________________________

1 Mukaellen Kasanen et al. (1993) ja Lukka & Tuomelaa (1998).

Prosessi

Konstruktiivista tutkimusta voi ehkä parhaiten kuvailla tarkastelemalla sille tyypillistä tutkimusprosessia (vrt. Lukka, 2000):.

kappale3

1. Etsi käytännössä relevantti ongelma, jossa on mahdollisuus myös teoreettiseen kontribuutioon.

fi_image1

Tutkimusaiheen valinta on epäilemättä tärkein vaihe kaikissa tutkimuksissa, eikä konstruktiivinen tutkimusote tee tässä poikkeusta. Tutkijan tulisi pohtia asiaa sekä käytännön että teorian kannalta: ideaali tutkimusaihe on sellainen, jolla on käytännöllistä merkitystä, ja samalle se on paradoksaalinen tai alianalysoitu aikaisemmassa kirjallisuudessa. Useilla tieteenaloilla, kuten esimerkiksi liiketaloustieteessä, tutustuminen käytännön edustajien ajatuksiin, toimintaan ja vaikeaksi kokemiin asioihin voi olla konstruktiivisen tutkimusotteen potentiaalisten tutkimusaiheiden hedelmällisin lähde.

2. Selvitä mahdollisuudet pitkän aikavälin tutkimusyhteistyöhön kohdeorganisaation kanssa.

fi_image29

Konstruktiivisessa tutkimuksessa tulisi saavuttaa kysynnän ja tarjonnan balanssi: molempien osapuolten tulisi sitoutua (usein merkittäviin) panostuksiin projektissa. Tyypillisesti tutkijan tulisi tulla jäseneksi työryhmään, joka ongelman ratkaisemiseksi muodostetaan. Projektiryhmässä pitäisi olla myös tärkeitä avainjäseniä kohdeorganisaatiosta. Tutkija voi olla ko. työryhmän vetäjä, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Tähän asti saavutettu kokemus konstruktiivisista tutkimusprojekteista osoittaa, että yksin toimiva tutkija, oli hänellä kuinka innovatiivisia kehitysideoita tahansa, tulee lähes väistämättä epäonnistumaan: projekti ei luultavasti tule koskaan johtamaan todelliseen toteutusvaiheeseen. Tutkijalle hyvin vaativa haaste on siis onnistua vakuuttamaan kohdeyrityksen henkilöstö siitä, että projektiin kannattaa todella panostaa.

Kirjallisen tutkimussopimuksen tekeminen on molempien osapuolten edun mukaista. Sopimuksen tulisi käsitellä mm. tutkimuksen rahoittamista, tietoihin käsiksi pääsyä ja eritoten tulosten julkaisemisen ehtoja. Tutkijan tulisi aina tavalla tai toisella varmistaa, että hänellä on todellinen mahdollisuus julkaista projektista saadut tulokset. Muuten on olemassa riski, että aikaa vievän tutkimusprojektin akateeminen kontribuutio ei toteudu.

3. Hanki syvällinen tutkimusaiheen tuntemus sekä käytännöllisesti että teoreettisesti.

fi_image32

Tämä vaihe projektista muistuttaa hyvin paljon tavanomaista kenttätutkimusta. Etnografisia metodeja (havainnointi, haastattelut ja kirjallisten aineistojen analysointi) hyödyntämällä tutkija alkaa perehtyä kohdeorganisaatioon pyrkien saavuttamaan syvällisen yleisnäkemyksen sen lähtötilanteesta. Tämän analyysin tulisi paljastaa kohdeorganisaation eksplisiittiset ja implisiittiset ongelmat ja tavoitteet. Tämän tutkimuksen osan on tarkoitus myös käsitteellistää ongelma-alue (ainakin osittain) aiempaan tietämykseen perustuen niin, että osapuolten välinen viestintä mahdollistuu.

Tutkijan tehtävänä on varmistaa, että hän on tietoinen (mahdollisesti olemassa olevista) alan aiemmista teorioista – ei vain siksi, että hän voisi perustaa tulevan kehitystyönsä aiempaan tietämykseen, vaan myös siksi, että hän kykenisi myöhemmin tunnistamaan ja analysoimaan tutkimuksen teoreettista kontribuutiota.

Tämä konstruktiivisen tutkimusprosessin vaihe erottaa sen merkittävästi konsultointiprojekteista, joissa empiirisen ja teoreettisen pohjatyön osuus on tyypillisesti vaatimaton.

4. Innovoi ratkaisumalli ja kehitä ongelman ratkaiseva konstruktio, jolla voisi olla myös teoreettista kontribuutiota.

fi_image41

Tämä vaihe on kriittinen siitä yksinkertaisesta syystä, että jos innovatiivista konstruktiota ei pystytä kehittämään, projektia ei ole mitään syytä jatkaa.2 Tämä projektin vaihe on luonteeltaan luova ja heuristinen, ja siksi siihen on tarjolla hyvin vähän yleispäteviä metodologisia ohjeita.3 On tärkeää erottaa innovaatioihin pyrkivä konstruktiivinen tutkimus pelkästään valmiiden ratkaisujen siirtämisestä ja implementoinnista tutkimuskentälle.4 Pelkkää aiemmin kehitettyjen konstruktioiden soveltamista uuteen ympäristöön ei tule pitää konstruktiivisen tutkimusotteen sovelluksena.

Innovatiivisen konstruktion kehittäminen tulisi nähdä ryhmätyönä, johon sekä käytännön edustajat että tutkija myötävaikuttavat, ja joka perustuu sekä käytännöllisiin että teoreettisiin syötetietoihin. Kehitystyö voi olla aikaa vievä iteratiivinen prosessi sisältäen alkuperäisten konstruktioideoiden generoimisen, niiden pienimuotoisen implementoimisyrityksen sekä näiden vaiheiden jälkeisen paluun innovatiiviseen vaiheeseen muuttuneiden uskomusten ja tietämyksen kera.

5. Toteuta ratkaisu ja testaa sen toimivuus.

fi_image51

Tämä kehitetyn konstruktion ensimmäinen käytännön testi (“markkinatesti”) on eräs tärkeimmistä konstruktiivisen tutkimuksen ominaispiirteistä ja nojaa pragmatistiseen totuuskäsitykseen.5 Juuri tämän tutkimusvaiheen vuoksi konstruktiivinen tutkimusote eroaa tyypillisestä analyyttisestä mallinnuksesta, jossa kehitetyt konstruktiot usein vain rakennetaan ilman että niiden empiiristä toteuttamiskelpoisuutta millään tavoin testataan.

Tämä vaihe on tärkeä testi kahdessakin mielessä: innovoitua konstruktiota ei tässä testata pelkästään “teknisesti”, vaan tutkimusprosessin “toimivuus” testataan myös kokonaisuudessaan. Jo pelkkä tämän tutkimusvaiheen saavuttaminenkin on hyvin vaativa tehtävä, ja sitä voidaan pitää positiivisena signaalina kyseisen konstruktiivisen tutkimusprosessin onnistumisesta.

Varsinkin prosessin tässä vaiheessa tutkijan ja hänen tiiminsä on oltava syvästi omistautunut innovoidulle konstruktiolle ja toimia sen mukaisesti – muuten konstruktion toteutus luultavasti epäonnistuu, eikä tavoiteltua toimivuustestiä saada suoritettua. Kehitetty innovaatio täytyy yleensä aktiivisesti “myydä” kohdeorganisaatiolle mm. riittävällä ohjeistuksella, henkilökunnan koulutuksella ja mahdollisilla pilottitesteillä. Tutkijan sitoutuminen, jonka merkitys korostuu nimenomaan tässä tutkimusprosessin vaiheessa, poikkeaa selkeästi perinteisestä akateemisen tutkimuksen puuttumattomuuden ja neutraaliuden ideaalista. Tätä sitoutumista ei tulisi pitää pelkästään väistämättömänä prosessin eteenpäin viemisen kustannuksena, vaan myös luonnollisena osana konstruktiivista tutkimusta, jossa aina on avoimesti normatiivisia piirteitä.

6. Pohdi ratkaisun soveltamisalaa.

fi_image61

Tässä vaiheessa prosessia, kuten myös seuraavassa vaiheessa, tutkijan täytyy pystyä ottamaan etäisyyttä empiiriseen työhönsä, kontrolloimaan oman sitoutumisensa tasoa sekä alkaa pohtia yhdessä kohdeorganisaation kanssa läpikäymäänsä oppimisprosessia. Tärkeintä on prosessin tulosten ja sen ennakkoehtojen analysoiminen. Jos innovoitu konstruktio läpäisee ensimmäisen markkinatestin (eli jos se tuotti ennalta odotetut tulokset), on luonnollisesti mielenkiintoista pohtia, miten laajasti ja millä tapauskohtaisilla muunnoksilla konstruktio voisi olla siirrettävissä toisiin organisaatioihin. Ja vaikka markkinatesti olisikin epäonnistunut, on silti olemassa tarve teoreettiselle analyysille: luultavasti olisi hyödyllistä analysoida, voitaisiinko vastaava epäonnistuminen välttää toisissa organisaatioissa.

Kuitenkin mahdollinen innovoidun konstruktion pidemmälle leviäminen tarkoittaa normaalisti myöhempien markkinatestien tekemistä ja niiden analysointia. Tätä lisäprosessia ei tulisi pitää ainoastaan primaarisen konstruktiivisen tutkimuksen suorittajan tehtävänä, vaan laajemman akateemisten tutkijoiden piirin ja käytännön edustajien asiana. Laskentatoimen tutkimuksen yhteydessä Kaplan (1998) kuvailee tällaista diffuusioprosessia ja sitä edistäviä tekijöitä.6 Uusien johtamisinnovaatioiden diffuusioprosessin ex post facto -analyysi on mitä tyypillisin aihe akateemisille tutkijoille. Näin ollen, jos kyseessä olevan uuden konstruktion diffuusioprosessi todella alkaa, voidaan tätä ilmiötä kuvailevia ja selittäviä tutkimuksia odottaa ajan kuluessa nousevan esiin.

7. Tunnista ja analysoi teoreettinen kontribuutio.

fi_image71

Akateemisesta näkökulmasta tämä on väistämätön ja ratkaiseva vaihe projektissa: tutkijan on pystyttävä eksplikoimaan projektin teoreettinen kontribuutio, esimerkiksi reflektoimalla havaintonsa (mahdollisesti jo olemassa olevaan) aiempaan teoriaan. Kuten vaiheessa kuusi, myös tässä vaiheessa on elintärkeää, että tutkija voi todella etäännyttää itsensä erityisesti implementointivaiheessa olennaisesta konstruktioon sitoutuneesta suhtautumistavasta.

Konstruktiivisessa tutkimuksessa on mahdollista saavuttaa teoreettista kontribuutiota kahdessa mielessä:

i) Uusi konstruktio itsessään. Jos kehitetyn uuden konstruktion on todettu toimivan alkuperäisessä case-ympäristössä, tuottaa se luonnollisen tietämyksen lisän olemassa olevaan aiempaan kirjallisuuteen. Siihen tulisi suhtautua uutena, käytännöllistä relevanssia omaavana keinona tietyn tavoitteen saavuttamiseksi, ja tätä kautta esille nousevat uudet keino-lopputulos-suhteet7 avautuvat pidemmälle menevän analyysin kohteiksi. Konstruktiivisen tutkimusprojektin empiirinen työ on tyypillisesti varsin voimakkaasti suuntautunut tämänlaisen potentiaalisen kontribuution tuottamiseen.

ii) Riippuvuussuhteet uuden konstruktion takana. Uuden konstruktion rakentamisyrityksen ja sen toimivuuden testaamisen lisäksi konstruktiivinen tutkimusprojekti on areena olemassa olevan rakenteita ja prosesseja koskevan teoreettisen tietämyksen soveltamiselle, testaamiselle ja kehittämiselle. Pääasiallisesti pragmatistisessa totuustestissä (onko uusi konstruktio todella toimiva vai ei?) koetellaan samalla myös perimmäisiä positiivisia riippuvuussuhteita. Siinä missä primaari konstruktion toimivuustesti (ks. yllä vaihe viisi) nojaa pragmatistiseen, luonteeltaan holistiseen totuuskäsitykseen, konstruktioon upotettujen positiivisten riippuvuussuhteiden testi keskittyy perinteisemmän totuuden yhtäpitävyyden tarkasteluun totuuden korrespondenssiteorian mielessä. Juuri tämän takia konstruktiivisen tutkimusotteen soveltamista voidaan pitää integroituna yrityksenä, joka käyttää olemassa olevaa (mahdollista) perustietämystä soveltavantyyppisen empiirispainotteisen tutkimusprosessin eräänä syötteenä ja palaa taas prosessin lopussa perustietämyksen tasolle analysoidakseen sen suhteen saavutettavaa kontribuutiota.8

Tutkimuksen teoriakytkennän periaatteelliset vaihtoehdot ovat uuden teorian kehittäminen, vanhan jalostaminen, sen testaus tai – vaatimattomimpana vaihtoehtona – sen havainnollistaminen (vrt. Keating, 1995; Lukka, 1999). Käytännön ongelmat voivat hyvinkin nousta esiin alueilla, joita aiempi akateeminen tutkimus ei ole lainkaan kartoittanut (kuilutilanne teoreettisesta näkökulmasta). Tällöin konstruktiivinen tutkimus voi generoida täysin uusia teoreettisia ajatuksia. Koska tällaisessa tilanteessa konstruktiivinen tutkimusprosessi on luonteeltaan erityisen luova ja heuristinen, voi kysymys nyt helposti kääntyä muotoon: kun olemme nyt saaneet kehitetyksi tämän uuden konstruktion, joka näyttää toimivan ainakin tutkitussa case-organisaatiossa, niin mitkä ovat ne yleisemmät keino-lopputulos-suhteet sekä rakenteelliset tai prosessuaaliset riippuvuussuhteet, jotka paljastuvat tässä uudessa todellisuudessa? Konstruktiivinen tutkimusprosessi saattaa siis tuottaa vähintäänkin johtolankoja uusiin ja yllättäviin positiivisiin riippuvuussuhteisiin.

Teorian jalostus (”refinement”) on luultavasti konstruktiivisen tutkimusprojektin tyypillisin teoreettinen tulos. Konstruktiivinen tutkimus saattaa antaa aiheen tarkistaa ja muokata uskomuksiamme keino-lopputulos-suhteista tai rakenteita tai prosesseja koskevista riippuvuussuhteista, joiden odotettiin olevan voimassa ennen tutkimuksen suorittamista. Taaskaan mielenkiintoisten teoreettisten tulosten tuottaminen ei välttämättä riipu siitä, toimiko kehitetty uusi konstruktio vai ei: tutkimuksella on mahdollisuus tuottaa teoreettista kontribuutiota molemmissa tapauksissa. Esimerkiksi voimme kysyä, onko olemassa olevassa riippuvuussuhteita koskevassa teoriassa jotain vikaa, jos asia, jonka sen mukaan olisi pitänyt toimia, ei toiminutkaan. Kuitenkin tulisi huomata, että edellytyksenä minkäänlaisten johtopäätösten tekemiselle konstruktiivisen tutkimuksen pohjalta on, että siihen liittyvän empiirisen työn tulee olla onnistunutta prosessina.

Kenttätutkimusten kohdalla teorian testaamista on pidetty yleensä poissuljettuna teoreettisen kontribuution vaihtoehtona. Kuitenkin Keating (1995) argumentoi varsin uskottavasti, että myös suppeaan empiiriseen aineistoon pohjautuvissa tutkimuksissa on tosiasiassa tähän mahdollisuuksia. Ensinnäkin on olemassa se (tosin enemmän tai vähemmän vain teoreettinen) mahdollisuus, että kenttätutkimus tuottaa vastanäyttöä universaalille hypoteesille. Tässä tilanteessa seurauksena olisi luonnollisesti universaalin teorian kumoutuminen. Yhteiskuntatieteissä on kuitenkin hyvin harvoja universaaleja teorioita tai hypoteeseja, jos yleensä lainkaan – sen sijaan ne ovat tyypillisesti epämääräisessä todennäköisyysmuodossa “X pitää paikkansa tyypillisesti ja suurimmaksi osaksi” (esim. McIntyre, 1987, s. 104). Kuitenkin näissä tavallisemmissakin tilanteissa on mahdollista suunnitella tutkimus niin, että jo muutama empiirinen tapaus riittää antamaan suhteellisen vahvan testievidenssin suuntaan tai toiseen. ”Least-likely” -tutkimusasetelmassa (jossa, olettaen testattavan teorian olevan voimassa, analysoidaan tapauksia, joissa se kaikkein epätodennäköisimmin pitää paikkansa) on mahdollisuus vahvaan teoriaa tai hypoteesia tukevaan testievidenssiin, mikäli empiiriset tulokset osoittautuvatkin teorian mukaisiksi. Toisaalta “most-likely” –asetelmassa (jossa puolestaan, olettaen olettaen testattavan teorian olevan voimassa, analysoidaan tapauksia, joissa se kaikkein todennäköisimmin pitää paikkansa) on mahdollisuus vahvaan teorian vastaiseen todistusaineistoon, mikäli empiiriset tulokset havaitaankin teorian vastaisiksi (Keating, 1995). Tätä taustaa vasten voidaan väittää, että konstruktiivisessakin tutkimuksessa pitäisi olla mahdollista jopa testata teorioita, jos testiympäristö on huolellisesti suunniteltu tuottamaan mahdollisimman tehokkaita testituloksia.

Jos teoreettinen kontribuutio on aikaisemman teorian havainnollistus, ei konstruktiivinen tutkimus tuo mitään sinänsä uutta relevanttiin aikaisempaan teoriaan kehitetyn uuden konstruktion (jos tämä vaikuttaa toimivalta) lisäksi. Tällaisessa tapauksessa konstruktiivinen tutkimus voi kuitenkin olla uusi mielenkiintoinen sovellus jo olemassa olevalle teorialle, joka – perustuen jollekin jo tunnetulle keino-lopputulos-suhteelle ja/tai rakenteita tai prosesseja koskevalle riippuvuussuhteelle – vahvistaa edelleen teorian paikkansapitävyyttä ja samalla osoittaa millaisia uusia käytännön seuraamuksia sillä voi olla.
_____________________________________________
2 Vaikka projekti käytännön kannalta epäonnistuisikin, on silti mahdollista, että tutkimus on akateemisesta näkökulmasta mielenkiintoinen: tällaisessa tilanteessa tutkijan tulisi tietenkin pohtia, miksi ongelmanratkaisuprosessi epäonnistui ja sitä kautta tunnistaa, mitä muutoksia ennakkoehtoihin tarvittaisiin, jotta voitaisiin löytää toimiva ratkaisumalli.
3 Esim. Moustakisin (1990) kirja tosin tarjoaa alustavia neuvoja.
4 Liiketaloudellisessa ympäristössä tällainen valmiiden ratkaisujen siirtämistoiminta on tyypillistä konsulttitoimistoille.
5 Erilaisista “markkinatesteistä” konstruktiivisissa tutkimuksissa, katso Kasanen et al. (1993).
6 On kuitenkin tehtävä selvä ero konstruktiivisen tutkimusotteen ja Kaplanin (1998) kuvaileman “innovatiivisen toimintatutkimuksen” välille. Kaplan puhuu prosessista, joka alkaa ideoiden ja konstruktioiden keräämisestä käytännön elämästä ja jatkuu sitten diffuusioprosessina, jossa akateemiset tutkijat, kuten hän itse, voivat toimia aktiivisina edistäjinä. Kaplanin kuvaamasta prosessista kuitenkin puuttuu todellisen uuden konstruktion kehittäminen, mikä juuri on konstruktiivisen tutkimuksen ydinkohta.
7 Suora käännös Mattessichin (1995) käyttämästä ilmaisusta ”means-ends relations”.
8 Kuten missä tahansa pienen otokseen/aineistoon pohjautuvassa kenttätutkimuksessa, myös konstruktiivisessa tutkimuksessa on tyypillisesti rajattu mahdollisuus kontrolloida tutkittuja muuttujia. Tämä johtaa sisäisen validiteetin ongelmaan. Tätä kenttätutkimuksen rajoitusta on yritetty tyypillisesti lievittää – vaikka sitä ei voidakaan täysin eliminoida – eksplisiittisellä ja intensiivisellä metodien trianguloinnilla aineiston keruuvaiheessa (esim. McKinnon, 1988).

Tarve

fi_image8
Konstruktiivisen tutkimusotteen käyttämistä voidaan perustella ensinnäkin tutkimusaiheen relevanssilla. Mm. liiketaloustieteessä on ollut viime aikoina varsin paljon keskustelua akateemisen tutkimuksen käytännöllisen relevanssin menettämisestä (esim. Johnson & Kaplan, 1987; Osborne, 1996). Koska konstruktiivinen tutkimus aloitetaan tutkimusaiheen käytännöllisen ja teoreettisen merkittävyyden pohdinnalla, tutkimusongelman relevanssi tulee varmistettua heti tutkimuksen alussa.

Toinen tutkijan mahdollisesti kohtaama ongelma on, että tutkimuskohteet (esim. yritykset tai muut organisaatiot) osoittavat väsymystä pelkästään akateemisen neutraaliin kuvaukseen tai selitykseen pyrkivien kysely- tai kenttätutkimusten tarkkailukohteina olemiseen. Käytännön edustajat kysyvätkin yhä useammin: entä mitä me saamme näistä akateemisista analyyseistä? Konstruktiivinen lähestymistapa korostaa luonnostaan kahdensuuntaisen kommunikaation merkitystä: tutkimuksen empiirinen osa on intensiivistä tiimityöskentelyä, joka tähtää lähtötilanteen käytännöllisten ongelmien ratkaisemiseen. Eräs tutkijan tärkeistä tehtävistä on tuoda aikaisempi teoreettinen tietämys mukaan prosessiin – tämän tietämyksen hankkiminen on usein pullonkaulakysymys käytännön edustajille, ei vähiten siksi, että he ovat kiireisiä hoitaessaan muita velvollisuuksiaan. Konstruktiivinen tutkimusote tarjoaa ideaalisen lähtökohdan motivoida tutkimuskohteet aktiiviseen, intensiiviseen yhteistyöhön tutkijan kanssa.

Kolmas konstruktiiviseen tutkimusotteeseen ohjaava tekijä voidaan johtaa totuusväitteiden pätevyydestä. Konstruktiivinen lähestymistapa lisää tavanomaisiin korrespondenssiteoriaan nojaaviin totuusväitteisiin pragmatismin edustaman totuuskäsityksen, jossa pohjimmiltaan argumentoidaan “se mikä toimii, on totta”. Pragmatistinen totuustesti tulee tehdyksi, kun kehitettyä uutta konstruktiota yritetään implementoida, ja sitä voidaan pitää varsin vaativana. Konstruktiivista tutkimusotetta kuvaavassa aiemmassa kirjallisuudessa todetaan, että lisätäkseen käytännön toteutuskelpoisuutta, tutkijan tulisi pyrkiä tekemään innovoidusta konstruktiosta merkityksellinen, yksinkertainen ja helppokäyttöinen (Kasanen et al., 1991; 1993). Nämä käytäntöorientoituneet laatukriteerit poikkeavat esimerkiksi analyyttisessa mallintamistutkimuksessa käytetyistä hyvyyskriteereistä, jossa dominoivana piirteenä on pyrkimys kehitetyn konstruktion korkeaan teoreettiseen hienostuneisuuteen.

Monilla tieteenaloilla, joissa voisi odottaa useinkin kohtaavansa konstruktiivisia tutkimuksia, on konstruktiivista tutkimusotetta tähän asti sovellettu suhteellisen harvoin. Esimerkiksi suurin osa liiketaloustieteen tärkeistä konstruktioista, kuten pääoman tuottoasteen (ROI:n) kaava, toimintolaskenta (ABC) tai balanced scorecard, on kehitetty käytännön toiminnan yhteydessä, ei akateemisissa piireissä. Huolimatta siitä, että akateeminen maailma on viime aikoina osoittanut kiinnostusta konstruktiivista tutkimusotetta kohtaan, konstruktiivinen tutkimusote ei ole vielä onnistunut saavuttamaan vakiintunutta asemaa. Tähän on monia syitä. Soveltavasta ja normatiivisesta luonteestaan johtuen konstruktiivinen tutkimus voi vaikuttaa epäilyttävältä, jos sitä arvioidaan dominoivien tieteellisten ideaalien pohjalta. Monet tieteenalat suosivat nomoteettisia tai tulkitsevia tutkimuksia, joista molemmat korostavat tutkijan neutraalia suhtautumista, oli se sitten objektivismiin tai subjektivismiin nojaavaaa (Burrell & Morgan, 1979), ja sen vuoksi konstruktiivisten tutkimusten (osittain) sitoutunut luonne voi vaikuttaa vaaralliselta.

Lisäksi esimerkiksi liiketaloustieteessä on epäilty, että konstruktiivinen tutkimus on liian lähellä konsultointia, jotta sitä voitaisiin pitää tieteellisenä. Kuitenkin tulisi huomata, että konstruktiivinen tutkimus sisältää useita olennaisia piirteitä, jotka poikkeavat voimakkaasti tyypillisestä konsultointitoiminnasta. Nämä liittyvät erityisesti konstruktiivisen tutkimuksen eksplisiittisiin teoriakytkentöihin (jotka normaalisti puuttuvat konsulttiprojekteista, koska niiden päämääränä ei ole teoriakontribuutio) sekä sen empiirisen pohjatyön laajuuteen ja syvyyteen, joka tehdään ennen kuin uuden ratkaisukonstruktion kehittäminen todella aloitetaan.

Metodologinen luonne

Konstruktiivinen tutkimusote voidaan yhtäältä ymmärtää metodologisena tutkimusotteena, jolloin se rinnastuu Neilimon ja Näsin (1980) esittelemään nelijakoiseen tutkimusotetypologiaan9. Muut metodologiset vaihtoehdot ovat tällöin käsiteanalyyttinen, nomoteettinen, toiminta-analyyttinen ja päätöksentekometodologinen tutkimusote. Nomoteettinen lähestymistapa on läheisesti linkittynyt modernistiseen (positivistiseen) tutkimustraditioon. Se nojaa kausaaliseen selitysmalliin ja tavoittelee yleisten säännönmukaisuuksien löytämistä tutkimuskohteistaan. Päätöksentekometodologinen lähestymistapa keskittyy analyyttiseen mallintamiseen ja on yleensä sidottu samantapaisiin oletuksiin kuin nomoteettinen tutkimusote. Kuitenkin näiden kahden tutkimusotteen välillä on myös merkittävä ero: toisin kuin nomoteettisessa tutkimuksessa, on päätöksentekometodologisessa tutkimuksessa mukana normatiivinen elementti, koska sen tulokset on tarkoitettu esimerkiksi auttamaan yrityksen johtoa sen johtamisessa. Toiminta-analyyttinen tutkimusote taas tarjoaa tavallaan vaihtoehdon nomoteettiselle lähestymistavalle tuomalla ihmisen analyysin keskipisteeseen. Selittävä malli on nyt usein teleologinen ja tarkasteltavan ilmiön historiallinen tausta selvitetään huolellisesti. Vaikka toiminta-analyyttisessa tutkimuksessa useimmiten on keskeisenä pyrkimyksenä tutkittavien ilmiöiden syvällisen ymmärtämyksen saavuttaminen, voi tutkimus käsittää (ns. toimintatutkimuksen tapauksessa) myös aktiivisen osallistumisen muutosprosessiin. Käsiteanalyyttinen tutkimusote voidaan puolestaan erottaa sen a priori -luonteen perusteella: se tuottaa uutta tietoa ensisijaisesti “päättelyn metodilla”. Näihin neljään jo pitkään tunnettuun vaihtoehtoon konstruktiivinen tutkimusote lisää metodologisen lähestymistavan, joka on luonteeltaan sekä normatiivinen että empiirinen.

Kuvio 2 (alla) kuvaa konstruktiivisen tutkimusotetta näissä puitteissa.

kappale5kuvio2

Kuvio 2: Konstruktiivinen tutkimusote metodologiana (Kasanen et al. 1993)

Mitä Neilimo & Näsin luokitukseen tulee, konstruktiivisella tutkimusotteella on joitain yhteisiä piirteitä päätöksentekometodologisen tutkimusotteen kanssa. Molemmissa tapauksissa teoreettinen analyysi, päättely yms., on merkittävässä roolissa uuden mallin tms. konstruktion kehittämisessä. Kuitenkin päätöksentekometodologinen tutkimusote käyttää tyypillisesti deduktion menetelmää, kun taas konstruktiiviselle tutkimusotteelle ovat luonteenomaisia heuristiset innovaatiot. Näiden kahden suurin ero on kuitenkin siinä, että konstruktiiviseen tutkimusotteeseen liittyy aina eksplisiittinen yritys testata rakennetun konstruktion käytännön toimivuutta – piirre, joka tyypillisesti puuttuu päätöksentekometodologisista tutkimuksista.

Toinen Neilimo & Näsin luokituksen tutkimusote, joka on lähellä konstruktiivista tutkimusotetta, on toiminta-analyyttinen lähestymistapa. Molemmissa tapauksissa yhteys empiriaan on suora ja käytännönläheinen ja case-tutkimusmetodin soveltaminen on tärkeässä osassa. Toiminta-analyyttisen ja konstruktiivisen tutkimuksen suurin ero on siinä, että toiminta-analyyttiset tutkimukset pyrkivät tyypillisesti empiiristen ilmiöiden huolelliseen kuvaukseen ja perinpohjaiseen ymmärtämiseen ilman ongelmanratkaisuun tähtääviä normatiivisia tavoitteita, jotka taas ovat tunnusomaisia konstruktiivisille tutkimuksille. Monista toiminta-analyyttisen tutkimusotteen alalajeista on toimintatutkimus kaikkein normatiivisin vaihtoehto (esim. Susman & Evered, 1978, Argyris, 1988, Kuula, 1999) ja tulee sitä kautta lähimmäksi konstruktiivista tutkimusotetta. Ensinnäkin nämä molemmat tutkimustavat edellyttävät perinpohjaista organisatoristen prosessien ymmärtämistä, jotta aiotut muutokset voidaan todella käytännössä toteuttaa. Toiseksi molemmat tutkimustavat edellyttävät tutkijan omaksuvan muutosagentin roolin, joka tukee organisaation jäseniä heidän oppimisprosesseissaan. Tärkeä ero näiden kahden tutkimustavan välillä on kuitenkin siinä, että toimintatutkimus ei näytä erityisesti tähtäävän eksplisiittisten liikkeenjohdollisten konstruktioiden kehittämiseen.11 Lisäksi konstruktiivisessa tutkimusotteessa tutkijan empiirinen rooli on jonkin verran voimakkaammin interventionistista kuin mihin toimintatutkimuksessa on yleisesti totuttu.

Sen lisäksi, että konstruktiivinen tutkimus ymmärretään metodologisena lähestymistapana, sitä voidaan tarkastella myös yhtenä case-tutkimuksen muotona ollen siis rinnastettavissa etnografiseen tutkimukseen, ”grounded theory”, teoriaa havainnollistavaan case-tutkimukseen, teoriaa testaavaan case-tutkimukseen ja toimintatutkimukseen (ks. Lukka, 1999). Näihin viiteen case-tutkimuksen muotoon lisää konstruktiivinen tutkimus vaihtoehdon, joka soveltaa voimakasta ongelmanratkaisuun tähtäävää interventiota ja intensiivistä yritystä tehdä teoreettisia johtopäätöksiä empiiriseen työhön perustuen.12
Yhteisiä piirteitä kaikille näille case-tutkimuksen muodoille ovat tutkijan toiminta suoraan kentällä, pienet aineistokoot ja etnografisten metodien (havainnointi, haastattelut ja arkistojen analysointi) soveltaminen tutkimuksen empiirisessä osassa. Kaikille case-tutkimuksen muodoille on tyypillistä nojata suurimmaksi osaksi laadullisiin tutkimusmetodeihin, vaikka kvantitatiivisten metodien käyttökin on tietysti mahdollista. Suurimmat erot näiden kuuden case-tutkimuksen toteutustavan välillä liittyvät toisaalta niiden erilaisiin rooleihin teorian kehittämisessä, ja toisaalta siihen, pyrkiikö tutkija välttämään empiiristä interventiota vai käyttämään sitä nimenomaisena tutkimusinstrumenttina.13

Habermasin (1971) esittämiä tiedonintressejä (tekninen, käytännöllinen tai emansipatorinen) ajatellen konstruktiivista tutkimusotetta tulisi pitää potentiaalisena hybridivaihtoehtona: kaikki nämä intressit saattavat realisoitua konstruktiivisessa tutkimuksessa ja, ehkäpä yllättäen, ne kaikki jopa yhdessä ja samassa tutkimuksessa. Kuitenkin konstruktiivisessa tutkimuksessa yleisin kombinaatio on varmasti teknisen ja käytännöllisen tiedonintressin läsnäolo. Ongelmanratkaisuun suuntautuneesta luonteestaan johtuen konstruktiivisen tutkimuksen tunnusomaisin tiedonintressi on tekninen: tyypillinen uusien konstruktioiden päämäärä on parantaa kykyjämme ennustaa ja kontrolloida tosielämän tapahtumia. Käytännöllinen tiedonintressi (pyrkimys syvälliseen kulttuuristen ilmiöiden ymmärtämiseen ja itsereflektoinnin kykyjemme parantamiseen) hallitsee tyypillisesti konstruktiivisen tutkimusprosessin alkuvaiheita (erityisesti vaihetta kolme, katso edellä), missä tutkija tekee pohjatyötä voidakseen myöhemmin luoda konstruktion, joka todella pystyy ratkaisemaan alkuperäisen ongelman. Tyypillisesti tämä tarkoittaa analyysiä, joka suurelta osin vastaa tulkitsevaa, toiminta-analyyttista tutkimustapaa. Lisäksi jopa emansipatorista tiedonintressiä (joka tähtää mahdollisten vääristyneiden kommunikaatiomallien ja perustelemattomien yhteiskunnallisten hyväksikäytön muotojen tiedostamiseen ja näiden ongelmien poistamiseen) ei ole syytä pitää poissuljettuna: konstruktiivisen tutkimuksen heuristisesta luonteesta johtuen tuotetut tulokset voivat olla periaatteessa niin radikaaleja, että ne ravistelevat uskomuksiamme ja arvojamme hyvinkin vallankumouksellisella tavalla.
_____________________________________________
9 Vaikka Neilimon ja Näsin typologia on kehitetty liiketaloustieteeseen, se lienee siirrettävissä monille muillekin yhteiskuntatieteiden aloille.
10 Neilimon & Näsin typologian nelikenttäkuvan, joka esitteli kuvassa 2 näkyvät kaksi akselia merkittävimpänä tapana erottaa neljä eri alkuperäistä tutkimustapaa, esitti ensimmäisenä Lukka (1991).
11 Kuitenkin on luonnollisesti mahdollista, että konstruktio vain nousee esiin aktiivisen tutkimusprosessin aikana.
12 Vaikka konstruktiiviset tutkimukset ovatkin tyypillisesti case-tutkimuksia, eivät muutkaan vaihtoehdot ole poissuljettuja. Tästä voidaan mainita esimerkkinä Black & Scholesin (1973) hyvin tunnetun option hinnoittelukaavan kehittäminen, jota hyödynnetään nykyisin laajasti rahoitusmarkkinoilla.
13 Tarkempi analyysi tästä, katso Lukka (1999).

Potentiaalisia etuja

Konstruktiivinen tutkimus tuo mukanaan monia potentiaalisia etuja. Tutkijan näkökulmasta voidaan todeta, että tämä tutkimusote tarjoaa uusia mahdollisuuksia päästä käsiksi mielenkiintoisiin tutkimuskohteisiin: perinteisempiin ei-interventionistisiin kenttätutkimustapoihin verrattuna konstruktiivisen tutkimusprojektin mahdollisuus tuottaa selkeitä käytännön hyötyjä muodostaa yrityksille ja muille organisaatioille lisäkannustimen aloittaa yhteistyö sellaisen tutkijan kanssa, joka pystyy antamaan itsestään kyvykkään vaikutelman tutkimusprojektin aloitusneuvotteluissa.

Kohdeorganisaation näkökulmasta mahdolliset edut liittyvät tietysti pyrkimykseen saada relevantit liikkeenjohdolliset ongelmat huolellisen, kriittisen analyysin kohteeksi, ja saada ne myös ratkaistuksi. Kokemuksen perusteella yhteistyöorganisaatiot odottavat erityisesti, että konstruktiivinen tutkija pystyy tuomaan ongelmanratkaisuprosessiin mahdollisesti olemassa olevaan aikaisempaan teoriaan liittyvää tietämystä. Käytännön edustajat eivät tyypillisesti kykene seuraamaan, tai edes ymmärtämään, mitä teoreettinen kirjallisuus voisi kertoa heidän sen hetkisistä ongelmistaan. Käytännön edustajat korostavat erityisesti sitä, että he voivat odottaa akateemisilta tutkijoilta puolueettomampaa asennetta ja paljon syvällisempää teoreettisen tietämyksen hallintaa kuin esimerkiksi konsulteilta.

Tietämyksen kehittymisen kannalta yleensä konstruktiivinen tutkimus on luonnostaan sovelias pienentämään käytännön ja tutkimuksen välistä kuilua. Esimerkiksi liiketaloustieteessä tämän kuilun olemassaolo on tunnistettu jo pitkään, ja tällä hetkellä tämä ilmiö ja sen negatiiviset seuraukset näyttävät olevan kasvava huolenaihe (esim. Johnson & Kaplan, 1987; Osborne, 1996). Konstruktiivista tutkimusta suoritettaessa käytännön toimijoiden ja akateemisten tutkijoiden välinen vuorovaikutus, tietämyksen ja ideoiden vaihto, on luonnollinen osa tutkimusprosessia.

Konstruktiivisessa tutkimuksessa on erityisen tärkeää, että molemmat osapuolet (kohdeorganisaation henkilökunta ja tutkija) ovat sitoutuneet kehitysprojektiin. Tällaisessa tilanteessa on tyypillisesti käytännön edustajien edun mukaista antaa tutkijan käyttöön ja tutkimusprosessin raaka-aineeksi kaikki merkityksellinen aineisto ja paras osaaminen.14 Tässä mielessä konstruktiivisen tutkimuksen voidaan katsoa olevan perinteisempiä case-tutkimuksen muotoja paremmassa asemassa – puhumattakaan välillisempään empiiriseen kytkentään nojaavista metodeista, kuten kyselytutkimuksista, joissa vastaajilla ei yleensä ole paljoakaan pelissä, ja tästä johtuen heidän antamansa informaation laatu voi paljonkin vaihdella.

Lisäksi voidaan väittää konstruktiivisen tutkimuksen merkitsevän varsin vaativaa tutkimusprosessin aikana käytössä olevan aikaisemman tiedon testausta. Hyvin suoritetussa konstruktiivisessa tutkimuksessa kehitetyn ratkaisumallin toteutettavuus ja käytännön toimivuus testataan syvällisesti. Konstruktiivinen tutkimus johtaa todelliseen toimintaan kohdeorganisaatiossa ja tämän toiminnan perusteelliseen analysointiin. Tämä asetelma poikkeaa suuresti esimerkiksi teoreettisen mallin suunnittelemisesta laboratorio-olosuhteissa tai haastateltavien kuuntelemisesta, kun he kertovat ajatuksistaan tai teoistaan.
_____________________________________________
14 Tietenkään tämä ei ole universaali sääntö, sillä kannustimia yksipuolisen informaation jakamiseen voi esiintyä myös konstruktiivisessa tutkimuksessa, ja tutkijan tulisi aina pitää tämä mahdollisuus mielessään.

Potentiaalisia riskejä

fi_image9

Sen lisäksi, että konstruktiivinen tutkimus tarjoaa monessa mielessä huomattavia potentiaalisia etuja, sen suorittamiseen sisältyy myös riskejä, joista tutkijan tulisi olla tietoinen. Osa ongelmista liittyy tällaisen tutkimuksen tuloksen mahdollisesti korkeaan relevanssiin: asiat, jotka paljastuvat tutkimusprosessin aikana, sekä kehitetty konstruktio itsessään, voivat olla tutkimussubjektin (esim. liikeyrityksen johdon) mielestä liian arkaluontoisia julkaistaviksi. Jos näin tapahtuu, tarkoittaa se suurta kohdeyrityksen ja tutkijan intressien yhteentörmäystä. Kuten aiemmin todettiin, tutkijan tulisi huolellisesti pyrkiä välttämään tällaisen tilanteen syntyminen tekemällä selkeä, erityisesti julkaisukysymyksiä koskeva, tutkimussopimus jo yhteistyön alkumetreillä. Jos tällaista sopimusta ei voida tehdä, paras neuvo tutkijalle on yleensä: yritä löytää toinen yhteistyöorganisaatio. Konstruktiivinen tutkimusote kestää yleensä suhteellisen pitkään (useista kuukausista useisiin vuosiin), minkä vuoksi tutkijalla ei yleensä liene varaa tämän tapaisiin riskeihin.

Tähänastisen kokemuksen perusteella yksi tyypillisimmistä konstruktiivisten tutkijoiden ongelmista on se, että kohdeorganisaation projektiin sitoutuminen ei kestä. Tämä saattaa luonnollisesti heijastaa monia asioita. Ensinnäkin voi olla, että käytännön ongelman merkittävyys ei alunperin ollutkaan riittävä, tai että se on ajan kuluessa osoittautunut vähemmän tärkeäksi kuin mitä alunperin oletettiin. Tämä riski tulisi minimoida analysoimalla alkuperäisen ongelman käytännön merkitys perusteellisesti ja kriittisesti yhdessä kohdeorganisaation edustajien kanssa jo ennen projektin varsinaista aloittamista. Sitä, että kohdeorganisaatio näyttää vaikuttavan haluttomalta muodostamaan ongelman ratkaisuun omistautuvaa projektiryhmää, tulisi pitää hyvin huolestuttavana tähän liittyvänä merkkinä. Toiseksi, eritoten nuorille tutkijoille (esim. gradu-tutkielmaa laativille opiskelijoille) on valitettavasti aivan liian tavallista, että he eivät ymmärrä pitää jatkuvaa yhteyttä kohdeorganisaatioon. Monista muista empiirisen tutkimuksen suoritustavoista poiketen ei normaalisti ole mahdollista, että konstruktiivista tutkimusta prosessoidaan “silloin-tällöin” tapahtuvaan yhteydenpitoon perustuen. Tutkimusta tulisi päinvastoin pitää nimenomaan todellisena projektina, jolla on tietty aikakehys ja joka edellyttää hyvin intensiivistä yhteistyötä kohdeorganisaation kanssa. Jos tutkija katoaa kuvasta liian usein, tuloksena on luultavasti epäonnistunut projekti.

Kohdeorganisaation näkökulmasta katsottuna mahdolliset huolenaiheet sisältävät pelon liikesalaisuuksien menettämisestä. Tämä voi olla syy tutkimuksellisesta yhteistyöstä kieltäytymiseen ja konsultin palkkaamiseen. Kuten aiemmin todettiin, tämä kysymys tulisi selkeyttää sopimuksella. Kohdeorganisaation voidaan myös olettaa kantavan huolta siitä, ettei prosessi pystykään tuottamaan ratkaisua alkuperäiseen ongelmaan, jolloin projekti menisi heidän kannaltaan hukkaan. Kuitenkin kokemusten perusteella voidaan sanoa, että liikeyritykset ovat tottuneet tämänkaltaisten riskien ottamiseen, ja siksi ne ovat yleensä valmiita niitä myös kantamaan.

Yksi konstruktiivisen tutkimusotteen ongelmista on tutkijan kyky olla tietyissä projektin vaiheissa sitoutunut innovatiiviseen kehitystyöhön ja ongelman ratkaisevan konstruktion implementoimiseen, mutta silti lopulta säilyttää se neutraali, jopa kriittinen yleisasenne, jota akateemisilta tiedemiehiltä odotetaan. Tämä ei ole välttämättä helppoa ja voi aiheuttaa merkittävän riskin ylistää epäoikeutetusti ja turhaan projektin tuloksia. Vilpitöntä, kriittistä tutkimusprosessin tulosten reflektointia tulee pitää yhtenä hyvän konstruktiivisen tutkimuksen pääpiirteistä. Tutkijan kykyyn vaihtaa näitä rooleja sopivalla tavalla prosessin aikana riippuu, paitsi tutkijan persoonallisuudesta, myös tämän juuri konstruktiiviselle tutkimukselle ominaisen ongelman tiedostamisesta ja siten tämän tutkimusotteen perimmäisen luonteen ymmärtämisestä. Eräs merkki tutkijan kyvystä omaksua neutraali ja tarvittaessa kriittinenkin asenne tutkimusprosessin edetessä on kehitetyn ja implementoidun konstruktion vastaisten argumenttien huolellinen analysointi, arviointi ja raportointi.

Myös julkaisuongelmiin liittyen tutkijan tulisi (ainakin tässä vaiheessa) tiedostaa, että vaikka konstruktiivinen tutkimusote onkin viime aikoina saanut osakseen paljon positiivista huomiota ja keskustelua, ja vaikka sitä voidaankin pitää esiin nousevana tutkimusotteena, se on silti edelleen (tätä kirjoitettaessa vuonna 2001) vakiintumaton metodologia. Tutkijayhteisöillä on taipumus olla näissä kysymyksissä konservatiisia, ja kuten aina vakiintumatonta metodologiaa käytettäessä, tutkijan tulisi varautua mahdollisiin vaikeuksiin julkaisuprosesseissa. Tutkijan, joka soveltaa konstruktiivista tutkimusotetta, tulisi siten olla valmistautunut siihen, että hän joutuu ensinnäkin hyvin tarkoin perustelemaan valitsemansa tutkimusotteen soveltuvuuden kyseiseen tutkimusasetelmaan, ja edelleen luonnollisesti osoittamaan, että konstruktiivista tutkimusotetta soveltamalla hän on todellakin pystynyt tuottamaan relevanttia ja uskottavaa kontribuutiota akateemiselle yleisölle.

Lukka, Kari 2001. Konstruktiivinen tutkimusote. www.metodix.com. Menetelmäartikkelit

Lähteet

fi_image10

Argyris, C. (1988) Producing Knowledge That Is Generalizable and Usable for Practice, Accounting, Organizations and Society, Vol.13, No.1, p.101-106.

Black, F. & Scholes, M. (1973) The Pricing of Options and Corporate Liabilities, Journal of Political Economy, No. 3, p.637-54.

Burrell, G. & Morgan, G. (1979) Sociological Paradigms and Organizational Analysis. Guildford and King’s Lynn: Gower.

Habermas, J. (1971) Knowledge and human interests. Boston: Polity Press.

James, W. (1955) Pragmatism and Four Essays from the Meaning of Truth. The New American Library.

Johnson, H.T., & Kaplan, R.S. (1987) Relevance Lost. The Rise and Fall of Management Accounting. Boston: Harvard Business School Press.

Kaplan, R.S. (1998) Innovation Action Research: Creating New Management Theory and Practice, Journal of Management Accounting Research, Vol.10, p.89-118.

Kasanen, E., Lukka, K. & Siitonen A. (1991) Konstruktiivinen tutkimusote liiketaloustieteessä, Liiketaloudellinen Aikakauskirja, No.3, s.301-329.

Kasanen, E., Lukka, K. & Siitonen, A. (1993) The Constructive Approach in Management Accounting Research, Journal of Management Accounting Research, Vol.5, p.241-264.

Keating, P.J. (1995) A Framework for Classifying and Evaluating the Theoretical Contributions of Case Research in Management Accounting, Journal of Management Accounting Research, Vol.7, p.66-86.

Kuula, A. (1999) Toimintatutkimus. Tampere: Vastapaino.

Lukka, K. (1991) Laskentatoimen tutkimuksen epistemologiset perusteet, Liiketaloudellinen Aikakauskirja, No.2, s.161-185.

Lukka, K. (1999) Case/field-tutkimuksen erilaiset lähestymistavat laskentatoimessa. Teoksessa Hookana-Turunen, Heli (toim.) Tutkija, opettaja, akateeminen vaikuttaja ja käytännön toimija. Professori Reino Majala 65 vuotta. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, C-1:1999, s.129-150.

Lukka, K. (2000) The Key Issues of Applying the Constructive Approach to Field Research. In Reponen, T. (ed.) (2000) Management Expertise for the New Millenium. In Commemoration of the 50th Anniversary of the Turku School of Economics and Business Administration. Publications of the Turku School of Economics and Business Administration, A-1:2000, p.113-128.

Lukka, K. & Tuomela, T-S. (1998) Testattuja ratkaisuja liikkeenjohdollisiin ongelmiin: konstruktiivinen tutkimusote, Yritystalous, No.4, 1998, s.23-29.

Macintyre, A. (1987) After Virtue. A study in moral theory. Guildford and King’s Lynn: Duckworth

McKinnon, J. (1988) Reliability and Validity in Field Research: Some strategies and tactics, Accounting, Auditing & Accountability, Vol.1, No.1, p.34-54.

Mattessich,R. (1995) Conditional-Normative Accounting Methodology: Incorporating Value Judgments and Means-Ends Relations of an Applied Science, Accounting, Organizations and Society, Vol.20, No.4, p.259-284.

Moustakis, C. (1990) Heuristic Research. Design, Methodology and Applications. Newbury Park: Sage.

Neilimo, K. & Näsi, J. (1980) Nomoteettinen tutkimusote ja suomalainen yrityksen yrityksen taloustiede. Tutkimus positivismin soveltamisesta (Tampereen yliopisto, Yrityksen taloustieteen ja yksityisoikeuden laitoksen julkaisuja, A:2-12).

Osborne, P. (1996) The State of Relevance in Management Accounting Research. British Accounting Association Research Monograph, Ch. 4, No. 1, February.

Puolamäki, E. (2000) Beyond Normative Empiricism. Working paper, Turku School of Economics and Business Administration.

Silverman,D. (1985) Qualitative Methodology & Sociology. Guildford and King’s Lynn: Gower.

Susman, G.I. & Evered, G.D. (1978) An Assessment of the Scientific Merits of Action Research, Administrative Science Quarterly, Vol.23, p.582-602.

Vaso, J. (1998) Ammatillisen aikuiskoulutuksen laatu. Acta Universitatis Tamperensis 588.



Kategoriat:artikkeli, Artikkelit

Avainsanat:, ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: