Anita Rubin: Tulevaisuuksientutkimus tiedonalana ja tieteellisenä tutkimuksena

Tulevaisuuksientutkimuksen tarkoitus

Tulevaisuuksientutkimuksen tavoitteet ja tehtävät

Miten saada tietoa siitä, mitä ei vielä ole?

Tulevaisuuksientutkimus on ennakoimista, ei ennustamista

Tulevaisuuksientutkimuksen lähtökohdat

Aika ja tulevaisuudesta tietämisen haaste

Tulevaisuuksientutkimuksen monialainen luonne

Nykyisyyden kartoittaminen tulevaisuuden näkökulmasta

Tulevaisuuden muodostuminen nykyhetkestä

Tulevaisuuksientutkimuksen tiedonalan pohdituimmat kysymykset

Näkemyksellisyys ja hiljainen tieto

Ennustamisen muodot

Tulevaisuus vaihtoehtojen valintamyymälänä

Proaktiivisuus ja tulevaisuudenkuvat

Tulevaisuuksientutkimus tieteen kentässä

Tulevaisuuksientutkimus päätöksentekoa avustavien tieteiden kentässä

Yhteiskunta ja tulevaisuus

Tietoaika ja verkostoyhteiskunta

Tulevaisuuksientutkimuksen lähestymistavat

Perinteinen näkemys

Teknokraattinen ja humanistinen tulevaisuuksientutkimus

Deskriptiivinen, skenaario- ja evolutionaarinen paradigma tulevaisuuksientutkimuksessa

Ennakoiva, kulttuurinen ja kriittinen tulevaisuuksientutkimus

Novákyn ja Hidegin jaottelu

Lopuksi: tulevaisuuksientutkimuksen anti arjessa

Lähteet ja kirjallisuus

Tulevaisuuksientutkimuksen tarkoitus

Tulevaisuuksientutkimus (puhutaan myös tulevaisuudentutkimuksesta) on omana, itsenäisenä tieteenalanaan ja tulevasta tietämisen tapana luonteeltaan tieteidenvälistä ja poikkitieteellistä tutkimusta. Se on monien tieteenalojen menetelmiä yhdistävää tutkimustoimintaa, joka kuvaa, selittää ja ymmärtää laaja-alaisia yhteiskunnallisia ja luontoon liittyviä, jatkuvasti muuttuvia ilmiöitä sekä niihin liittyviä eri elämänalueiden muutos- ja kehitysprosesseja. Tulevaisuuksientutkimuksen tarkoitus on keksiä, arvottaa ja ehdottaa mahdollisia ja todennäköisiä tulevaisuuksia ja auttaa ihmisiä käymään läpi erilaisia vaihtoehtoja, jotta he voivat keskustella ja tehdä päätöksiä siitä, millaisen tulevaisuuden monien vaihtoehtoisten tulevaisuuksien joukosta he haluavat. Tällä tavalla on mahdollista tehdä tehokkaita suunnitelmia edistämään parhaan mahdollisen tulevaisuuden toteutumista. (Masini 1993, Bell 1996).

Tieteenä tulevaisuuksientutkimus sisältää sekä tieteenfilosofian kehittämistä ja tieteenalan historian ymmärtämistä, uuden teorian muodostusta ja menetelmäkehitystä että soveltavaa toimintaa. Soveltavana toimintana (erityisesti ennakointi- eli foresight-menetelmät) pyrkimyksenä on vaikuttaa yleiseen ajatteluun, arvoihin ja sitä kautta parantaa päätöksentekoa, jotta osaisimme edistää toivottavimman mahdollisen tulevaisuuden toteutumista. Tulevaisuuksientutkimuksen menetelmiä käytetään hyväksi mm. strategisessa johtamisessa, teknologiaennakoinneissa, aluesuunnittelussa, organisaatiokehittämisessä, vapaassa kansalaistoiminnassa ja erilaisissa kulttuurihankkeissa, opetussuunnitelmatyössä ja opetuksen ja oppilaitosten kehitysprojekteissa, vuorovaikutusta, globalisaatioilmiöitä ja taloutta, kulutusta, kestävää kehitystä ja ympäristön tilaa koskevissa hankkeissa sekä etsittäessä vastauksia yksityisen ja julkisen puolen päätöksentekoon liittyviin monimuotoisiin kehittämishaasteisiin.

Tieteellisen tulevaisuuksientutkimuksen tarkoituksena on

  1. kuvailla inhimillisen elämän ydinteemoja ja mielenkiinnon kohteita tulevaisuuden näkökulmasta,
  2. etsiä, ymmärtää ja tarkastella tärkeimpiä kehityssuuntia ja aikomuksia, jotka ovat antaneet tai antavat häivähdyksiä tulevaan todellisuuteen,
  3. tarkastella yllätyksellisiä kehityskulkuja (villit kortit (linkki Metodix-tekstiin), heikot signaalit (linkki Metodix-tekstiin), mustat joutsenet;
  4. muodostaa mahdollisia vaihtoehtoisia inhimillisten organisaatioiden ja järjestelmien kehitysprosessien, tapahtumien ja päätösten ketjuja. Nämä ketjut voivat olla kausaalisia (syy-yhteyden perusteella toinen toisistaan riippuvaisia) ja intentionaalisia (tarkoituksella rakennettuja) ja ne perustuvat tietoon nykyhetken ja menneisyyden yhteiskunnallisista tiloista sekä vallalla olevista tarpeista, oletuksista, voimista ja päämääränasetteluista;
  5. tehdä arvioita erilaisista tulevaisuuden vaihtoehdoista arvojen muutoksen ja jatkuvasti tai kertaluonteisesti muuttuvien tilanteiden ja tosiasioiden pohjalta,
  6. tiedonalan teoreettisen taustan metodologisen kirjon edistäminen siitä näkökulmasta, miten parhaalla mahdollisella tavalla pystytään esittämään tulevaisuutta koskevia olennaisia kysymyksiä ja löytämään niihin vastauksia.

palaa alkuun

Tulevaisuuksientutkimuksen tavoitteet ja tehtävät

Malaskan (2000) mukaan tulevaisuuksientutkimuksen (Malaska kutsui tieteenalaa vielä tulevaisuudentutkimukseksi) perustehtävä on pyrkiä ymmärtämään tulevaa kehitystä nykyisyydessä sekä yhteiskunnalle että yksittäiselle ihmiselle mielekkäällä tavalla.

Tulevaisuuksientutkimus voidaan myös ymmärtää sekä määrätyksi ajattelun tavaksi, tavaksi rakentaa mielekkäitä kokonaisuuksia mielessämme että keinoksi muodostaa käsitys elämästä, päätöksistä ja toiminnoista (Masini 1993, 2-3).

Bellin (1997a, 111) mukaan tulevaisuuksientutkimuksen tavoitteena on viime kädessä ylläpitää tai parantaa ihmiskunnan hyvinvointia ja elämää ylläpitäviä valmiuksia. Idealistisuudestaan ja normatiivisuudestaan huolimatta Bellin ilmaus pohjautuu kuitenkin selkeästi tieteen yleisesti hyväksyttyihin eettisiin ja filosofisiin perusteisiin.

nimetön

Wendell Bell

Bellin kaksiosainen tulevaisuuksientutkimuksen perusteita käsittelevä teos Foundations for Futures Studies (1997a, b) saavutti lähes heti ilmestymisensä jälkeen klassikon aseman alan tutkijoiden piirissä. Teoksen toisessa osassa (1997b, 111-115) Bell käy laajasti läpi vuosien mittaan käytyä keskustelua siitä, kuinka tulevaisuuden vaihtoehtojen paremmuutta ja toivottavuutta voidaan arvioida tieteenfilosofian lähtökohdista. Tämän keskustelun tuotoksena Bell laati sitten suosituksen tulevaisuuksientutkijoiden ammatillista etiikkaa ja arvokeskustelua varten. Näiden suositusten taustana on Bellin yhdeksänkohtainen luettelo tulevaisuuksientutkimuksen perustehtävistä:

  1. Mahdollisten tulevaisuuksien tutkiminen;
  2. Todennäköisten tulevaisuuksien tutkiminen;
  3. Tulevaisuudenkuvien tutkiminen;
  4. Tulevaisuudentutkimuksen tiedollisen perustan tutkimus;
  5. Tulevaisuudentutkimuksen eettisen perustan tutkimus;
  6. Menneisyyden ja nykyisyyden tulkinta tulevaisuusnäkökulmasta;
  7. Tiedon ja arvojen yhdistäminen sosiaalisen toiminnan suunnittelun tueksi;
  8. Demokraattisen osallistumisen vahvistaminen tulevaisuuden hahmottamisessa ja suunnittelussa, ja
  9. Tietystä tulevaisuudenkuvasta ja sen valinnasta tiedottaminen ja sen toteuttamisen edistäminen.

Niiniluoto (1999) täsmentää lisäksi, että kun tulevaisuuksientutkimusta tehdään Bellin suuntaviivojen mukaan, kysymyksessä ei niinkään ole tulevaisuuden tietäminen kuin tulevaisuuden luotaaminen. Tämänkaltainen tulevaisuuksientutkimus on siis paremminkin oman ja yhteisen toiminnan vastuullista harkintaa ja suunnittelua tieteellisen tutkimuksen avulla, jolloin taustafilosofiaksi nousee ajatus ihmisestä oman elämänsä proaktiivisena rakentajana.

Tulevaisuuksientutkimus tuo näkyviin sitä, mikä on mahdollista, mikä on todennäköistä ja mikä on toivottavaa tai ei-toivottavaa. Tieteenalan perustehtävä on siten pyrkiä ymmärtämään tulevaa kehitystä nykyisyydessä mielekkäällä ja yhteiskuntaa hyödyttävällä  tavalla.

palaa alkuun

Miten saada tietoa siitä, mitä ei vielä ole?

Tulevaisuuksientutkimuksen tutkimuskohteena on sekä menneisyys että nykyisyys, sillä siitä, mitä ei vielä ole, on mahdotonta saada suoraa tietoa. Tulevaisuutta koskeva ja nyt käytettävissä oleva tieto on luonteeltaan toisenlaista kuin muu tieteellinen tieto. Ihmisen tarve tietää tulevasta – tulevaisuustietoisuus – on kulttuurisesti määrittynyt ja ikiainen inhimillinen ominaisuus. Perinteinen, jo Platonilta lähtöisin oleva tiedon määritelmä sanoo, että tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus, mutta tieto tulevaisuudesta voi parhaimmillaankin olla vain tietoa mahdollisuuksista ja odotuksista — edesmennyt suomalaisen tulevaisuuksientutkimuksen isähahmo Pentti Malaska  kutsuikin tätä tiedon lajia kontingentiksi ja potentiaaliksi eli ehdollisesti mahdolliseksi ja erilaisista muuttujista ja niiden vaihtelevista tiloista riippuvaiseksi tiedoksi (2003, 2013; Malaska & Holstius 2009; ks. myös Malaska ym. 1999).

nimetön

Pentti Malaska (1934-2012)

Tulevaisuutta ei ole olemassa empiirisesti aisteilla havaittavaksi, koska siitä voidaan saada tietoa vain tarkastelemalla niitä erilaisia vaihtoehtoja, mahdollisuuksia ja odotuksia, jotka ovat tiedossamme nyt. Tulevaisuus ei tiedon hakemisen hetkellä ole vielä määräytynyt joksikin, josta voitaisiin sanoa jotakin varmaa. Siksi tulevaisuus on tietämisen kohteena kontingentti, koska se on olemassa vain erilaisen todennäköisyyden tason omaavina vaihtoehtoina. Eilinen, nykyhetki ja huominen muodostavat kolme toisiinsa sidoksissa olevaa aikaulottuvuutta, joilla kullakin on oma tietämyksen tyyppinsä: Pentti Malaska puhuikin jälkiviisaudesta (hindsight), ennakkotietämyksestä (foresight) ja oivallustiedosta (insight). Tulevaisuuden mahdollisuuksien tutkiminen ja oivaltaminen nykyhetkessä perustuu siis jo nyt olemassa olevan eli kokemuksellisen, hiljaisen ja julkisen sekä vielä ilmassa vain erilaisina merkkeinä, merkityksinä, oletuksina ja juonteina olevan eli systeemisen ja näkemyksellisen tiedon hyödyntämiseen. (Malaska 2003, 2013; Malaska & Holstius 2009)

Sen vuoksi tulevaisuuksientutkimuksen tieteenala tarkastelee yhteiskuntaan vaikuttavia kehitystrendejä erityisestä tulevaisuudesta tietämisen näkökulmasta. Sen tehtävänä on yhdistää muilta eri tieteenaloilta saatuja tutkimustuloksia päätöksenteon tueksi. Siten tulevaisuuksientutkimus tarjoaa päätöksentekijöille ja toimijoille — liikeyritysten johdolle, valtiollisten ja kunnallisen tason päättäjille, kansalaisjärjestöjen ja oppilaitosten toimijoille ja yksittäisille ihmisille — keinoja etsiä ja tarkastella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja valita niiden joukosta se, joka tarjoaa toteutuessaan parhaimmat edellytykset tuottavaan ja kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan ja hyvään, aktiiviseen ja onnelliseen elämään.

palaa alkuun

Tulevaisuuksientutkimus on ennakoimista, ei ennustamista

Tulevaisuuksientutkimuksen lähtökohta on suurelta osin sama kuin yhteiskuntaa koskevan tiedon yleensäkin: se perustuu tarpeeseemme pyrkiä laajentamaan näkyvissä olevien valintojen määrää ja antamaan moraalisen oikeutuksen ja merkityksen nykyhetkessä tekemillemme päätöksille. Nämä valinnat ovat kuitenkin myös aina riippuvaisia menneestä kehityksestä ja aikaisemmista valinnoistamme – voidaankin ajatella, että joissain asioissa voimme seurata valintojen ja seuraamusten jälkiä kauas – ehkä vuosisatoja – taaksepäin. Nyt tekemämme valinnat ovat lisäksi myös aina sidoksissa kullakin päätöstilanteen hetkellä käytettävissä olevaan tietoon samoin kuin niihin kuviin ja käsityksiin tulevaisuudesta, joita meillä on (Rubin 1999, 2000). Sekä yhteiskunnan, sen organisaatioiden että yksittäisten ihmisten valinnoissaan käyttämä tieto puolestaan on riippuvaista niin historiasta, kulttuurista, arvoista ja ajan hengestä kuin valinnan tekijän omasta osaamistasosta, luonteesta, mielikuvituksesta, kyvyistä ja henkilökohtaisista kokemuksista. (Rubin & Linturi 2001).

Työssään tulevaisuuksientutkijat käyttävät hyväkseen eri tieteenaloilla saavutettuja tutkimustuloksia ja löydöksiä ja vetävät johtopäätöksiä siitä, millaisia erilaisia mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia tai uhkaavia tulevaisuudentiloja edessämme on. Kaikissa skenaarioissa samoin kuin muussakin tulevaisuuksientutkimuksessa yleensä on pidettävä huolta siitä, että erilaisia tulevaisuudentiloja ja mahdollisuuksia koskevat johtopäätökset voidaan perustella tieteellisen tarkasti ja huolellisesti nykyhetkellä olemassaolevan tiedon ja ymmärryksen pohjalta – kyseessä ei siis ole mikään tieteiskirjallisuus tai fantasia. Niin tutkimusprosessin, tiedon hankinnan ja käsittelyn kuin tulosten analyysin ja raportoinnin validiteetti (oikea kohdennus ja tarkkuus) ja reliabiliteetti (luotettavuus) ovat oleellisia kriteereitä myös tulevaisuuksientutkimuksessa.

Vaikka tulevaisuus avautuu meille nykyhetkellä ja menneisyydessä tehtyjen päätösten ja valintojen tuloksena, sen ominaisuuksia ei voida kuitenkaan suoraan päätellä näistä päätöksistä – eli tulevaisuutta ei voida ennustaa sanan perinteisessä merkityksessä. Karl Popperin tulevaisuuskäsityksen mukaan tulevaisuutta ei ole edes mahdollista ennustaa, koska sen muoto riippuu meistä itsestämme. Tulevaisuus on Popperin filosofisen ajattelumallin mukaan riippuvainen keksinnöistä, innovaatioista, mutta koska kaikkea ei ole vielä keksitty eikä kaikkia uusia innovaatioita ole tehty — eihän meillä ole edes käsitteitä kaikelle niille uusille ja jatkuvasti muotoutuville muutosilmiöille, joiden kanssa joudumme päivittäin tekemisiin jo nyt — emme voi tietää siis tulevaisuudestakaan juuri mitään. Jos tietäisimme seuraavan keksinnön, olisimme tehneet sen jo. (Popper 1995)

Tämä popperilainen perustelu pätee luonnollisesti silloin, jos tietäminen on määritelty tiukasti eli pyrimme tietämään tai tuntemaan tulevan keksinnön täsmällisesti ja olemme varmoja sen käyttötarkoituksesta ja merkityksestä. Mutta koska ihminen ei kuitenkaan periaatteessa voi ennalta tietää, mitä ja millaisia tieteellisiä ja teknisiä keksintöjä tulevaisuudessa tullaan tekemään, saati sitten sitä, miten nämä tulevaisuuden keksinnöt vaikuttavat yhteiskuntaan ja ihmiseen tai millaisia yllättäviä yhteisvaikutuksia niillä on, on mahdotonta tehdä pitäviä päätelmiä tulevasta. Emme myöskään voi tietää tällä hetkellä, miten ihmiset ajattelevat ja toimivat huomenna – millainen on se toiminta- ja asenneympäristö ja ajatusmaailma, jossa tulevaisuuden ihminen elää. Viisautta on kuitenkin myös kartoittaa mahdollisuuksia ja niiden todennäköisyyksiä. Meidän täytyy yrittää valmistautua tuntemattomaan tulevaisuuteen – se on tietoisen olennon kohtalo. Toimintaa, valintojen tekemistä ja elämää on jatkettava epävarmuudesta huolimatta yhtä rohkeina kuin löytöretkeilijät aikoinaan. Se edellyttää parasta mahdollista valmistautumista sen tiedon ja osaamisen varassa, jota meillä kussakin ajanhetkessä on saatavilla. (Rubin 2010)

Tulevaisuus on aina laajan tapahtumavalikoiman seuraamusten kompleksinen sekoitus, josta emme voi tällä hetkellä tietää juuri mitään varmaa – poikkeuksena kenties sellaiset asiat, jotka liittyvät suoraan luonnonlakeihin. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa auringon nousu- ja laskuajat tai kuun kiertoliikkeen aiheuttama vuorovesi-ilmiö tai jonkin aineen käyttäytyminen määrätyssä lämpötilassa. Myös sellaiset tieteet kuten meteorologia, joka kuuluu omana tieteenalanaan matemaattis-luonnontieteellisiin tieteisin eikä siis ole tulevaisuuksientutkimusta, tekee ennusteita tulevasta erilaisten mittaustulosten ja aikaisemman ilmastokäyttäytymisen mallien avulla. Kaksi plus kaksi on neljä myös tulevaisuudessa, eikä se Isaac Newtonin kuuluisa omena tipahda huomennakaan ylöspäin.

palaa alkuun

Tulevaisuuksientutkimuksen lähtökohdat

USA:laisen tulevaisuuksientutkijan Roy Amaran mukaan tulevaisuuksientutkimuksen lähtökohdat voidaan kiteyttää seuraavalla tavalla (Amara 1981a):

Tulevaisuus ei ole ennustettavissa. Voimme muodostaa mielikuvia ja käsityksiä vain siitä, millaisia mahdollisia tapahtumia on edessämme.

  • Tutkitaan monia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja polkuja niihin.

Tulevaisuus ei ole ennaltamäärätty. Voimme pohtia sitä, mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan, kun mietimme eri mahdollisuuksia.

  • Erilaisten vaihtoehtoisten tulevaisuudentilojen toteutumisen todennäköisyyden tason arvioiminen ja mittaaminen jossain määrätyssä aikajänteessä muodostaa yhden haasteellisimmista tulevaisuuksientutkimuksen tieteellisistä tehtävistä.

Voimme vaikuttaa tulevaisuuteen teoillamme ja valinnoillamme. Sen vuoksi on tärkeää tietää, mikä on mahdollista, mikä on todennäköistä ja mikä on toivottavaa.

  • Arvojen analyysi ja arvokeskustelun merkitys tulevaisuuden vaihtoehtojen pohtimisessa on siten väistämätön. Tähän vaikuttavat myös valtasuhteet — kenen tulevaisuudenkuvan teemme tai haluamme tehdä todeksi pätöksillämme ja valinnoillamme?
nimetön

Roy Amara (1925-2007)

Tulevaisuutta ei siis ole mahdollista tutkia suoraan. Se ei ole olemassa tässä hetkessä samassa mielessä esimerkiksi artefakteina (esineinä, dokumentteina, rakennuksina, arkeologisina löydöksinä, jne.) tai muistoina kuin nykyhetki ja menneisyys. Sen sijaan se on olemassa nykyisyydessä oletuksina ja aikomuksina sekä tulevaisuudenkuvina, joita voimme tutkia. Voimme myös tutkia sellaisia meistä riippumattomia tosiasioita ja ilmiöitä, joilla on vaikutusta tulevaisuuteen (Bell 1997a, 174). Koska tulevaisuus ei myöskään ole ennaltamäärätty, niin voimme tutkia sinne johtavia vaihtoehtoisia kehityksen polkuja, kunhan pidämme mielessä, että erilaisilla lopputuloksilla on erilainen toteutumisen todennäköisyyden taso. Koska toteutuvan tulevaisuuden laatuun voidaan vaikuttaa yksittäisillä valinnoilla, on luonnollisesti selvitettävä, millaiset valinnat johtavat parhaimpaan ja hyväksyttävimpään mahdolliseen tulevaisuuden tilaan. Tämän vuoksi arvokeskustelu ja valtasuhteiden ymmärtäminen onkin niin tärkeässä asemassa tulevaisuudentutkimuksen piirissä (ks. Amara 1981a, b ja Masini 1993).

palaa alkuun

Aika ja tulevaisuudesta tietämisen haaste

Vaikka jokainen sukupolvi mieltää oman aikansa ja sen tuomat muutoshaasteet ainutlaatuisiksi, on perusteltuja syitä väittää myös, että nyt muutos on itsessään muuttunut, sen perimmäinen luonne on erilaista kuin aikaisemmassa muutoksessa. Globaali tietoverkko, uusi tietoteknologia ja niiden kautta mahdollistunut tosiaikainen vuorovaikutus saavat aikaan sen, että määrällisestä muutoksesta on tullut laadullista. Sen seurausta viime kädessä on myös se spatiaalinen globaalin tason muutos, että ajallisuus paikallisuuteen sitoutuneena on menettänyt tietoteknologian kehityksen myötä merkityksensä.

Muutos on irrottanut toisistaan kaksi aiemmin toisiinsa tiiviisti sitoutunutta asiaa: ajan ja välimatkan. Tunnettu edesmennyt tulevaisuuksientutkija Roy Amara esitti tutkimustensa tuloksena yhden uuden teknologian säännön eli ns. Amaran lain (ks. esim. http://www.pcmag.com/encyclopedia/term/37701/amara-s-law): ”We tend to overestimate the effect of a technology in the short run and underestimate the effect in the long run.” Eli vapaasti suomennettuna: Meillä on taipumus yliarvioida jonkin teknologian vaikutuksia lyhyellä aikavälillä ja aliarvioida niitä pitkällä aikavälillä.

Vuorovaikutus on aikaisemmin ihmiskunnassa ollut ajallisesti alisteista välimatkalle, mutta niin ei ole enää, vaan välimatka on menettänyt merkityksensä vuorovaikutuksen säätelijänä. Voimme periaatteessa tietoverkon avulla tavoittaa kenet tahansa missä tahansa milloin tahansa vain haluamme. Tämä ei tarkoita sitä, että emme olisi enää sitoutuneita paikkaan tai aikaan, vaan sitä, että ajallisuuden – saavutettavuuden ja keston – ja välimatkan välillä ei ole enää sidettä. Paikka on edelleen meille tärkeä – elämme elämäämme paikoissa. Nyt kuitenkin yhteiskunnan tavat ja käytännöt, kulttuurit ja organisaatiot yhtäältä ja talouden muodot, valtasuhteet ja arvot toisaalta törmäävät yhteen, kun välimatkalla vuorovaikutuksessa ei ole enää merkitystä.

Ihmiset hahmottavat todellisuuden kahdella tavalla. Toinen, kokemuksellinen tapa on intuitiivinen, automaattinen, luonnollinen, ei-sanallinen ja narratiivinen eli tarinallinen. Toinen, analyyttinen tapa on luonteeltaan harkitseva, sanallinen ja rationaalinen. Vaikka analyyttinen ja rationaalinen ote on tärkeä päätöksentekotilanteissa, on silti ihmisille tyypillistä hahmottaa todellisuutta intuitiivisesti. Tämä on myös tehokkaampi tapa, kun joudumme navigoimaan yhä epävarmemmaksi, kompleksisemmaksi ja abstraktimmaksi muotoutuvassa aika-avaruudessa.

palaa alkuun

Tulevaisuuksientutkimuksen monialainen luonne

Tulevaisuuksientutkimus on lähtökohtaisesti monialaista ja monitieteistä, koska siinä pyritään holistisiin malleihin. Siksi se voidaan määritellä sekä tiedonalaksi että tieteenalaksi sanan perinteisessä merkityksessä. Tieteellinen tulevaisuuksientutkimus on systemaattinen prosessi, jossa ongelmat esitellään yhdeltä tieteelliseltä näkökannalta toiselle ja luodaan näin korrelaatioita eri tieteenalojen välille. Tulevaisuuksientutkijat käyttävät työssään hyväkseen eri tieteenaloilla saavutettuja tutkimustuloksia ja pyrkivät muodostamaan niiden perusteella johtopäätöksiä ja perusteltuja näkemyksiä siitä, millaisia mahdollisia tapahtumia meillä on edessämme. Näin pyritään yhteiseen näkemykseen tarkastelussa olevan ongelman luonteesta. Tällaisen prosessin seurauksena kehittyy vähitellen tulevaisuuksientutkimuksen omia työkaluja eli menetelmiä ja teorioita tutkittavien ilmiöiden erilaisten tulevaisuusnäkökulmien ja ominaisuuksien ymmärtämiseksi. (Ketonen 1985)

Tutkimustoimintana tulevaisuuksientutkimus pyrkii erottumaan yksittäisten tieteenalojen tulevaisuusluotauksista korostamalla erityisesti kokonaisvaltaisuutta. Tulevaisuuksientutkimuksen monialaisuus tarkoittaa monitasoisen ja moniosaisen tarinan kertomista: miten esimerkiksi ekologiset, sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset tekijät vaikuttavat toisiinsa ja mitä yllättäviä ja odottamattomia tilanteita tai jännitteitä näin saattaa syntyä. Haasteina on ensinnäkin se, kuinka yksittäinen tulevaisuuksientutkija voi oppia ja kyetä hankkimaan omaan työhönsä vaikuttavaa oleellista uutsinta tutkimustietoa monilta eri tieteenaloilta. Toisaalta haasteellista on se, miten kyseenalaistetaan rakentavasti eri tieteenalojen välisiä turhia raja-aitoja. Monitieteisessä ja poikkitieteellisessä tutkimuksessa käytettävät käsitteet, teoriat ja menetelmät juontavat juurensa moniin eri tieteenaloihin. Tulevaisuuslähtöisen tarkastelun lähtökohtana on saada ongelmasta tai tutkimuskohteesta kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaisempi kuva. (Ks. Niiniluoto 2013)

Toteutuva tulevaisuus on yksi monista tällä hetkellä pelkkänä mahdollisuutena ilmenevistä vaihtoehdoista. Se, mikä näistä mahdollisuuksista sitten tulevaisuudessa toteutuu, on erilaisten niin inhimillisten kuin ihmisen toiminnasta riippumattomienkin toimijoiden ja tekijöiden yhteisvaikutuksen tulos (Godet 1994, 36-37). Samalla tavalla myös tällä hetkellä elämämme todellisuus on aikaisemmin tehtyjen päätösten ja valintojen, niiden seuraamusten ja ihmisen toimista riippumattomien asioiden tuottama lopputulos.

palaa alkuun

Nykyisyyden kartoittaminen tulevaisuuden näkökulmasta

Viisaan päätöksentekijän on tiedettävä eri toimintavaihtoehtojen mahdolliset seuraukset ennen kuin lopullinen toimintavaihtoehto valitaan. Tulevaisuuksientutkija etsii vaihtoehtoisten tulevaisuuksien todelliset mahdollisuudet ja arvioi näitä mahdollisuuksia sen mukaan, mikä niistä on toivottavaa ja mikä taas ei-toivottavaa. Tulevaisuuksientutkimuksen empiirisen havainnoinnin kohteet ovat sekä menneisyys että nykyhetki, joista pyritään saavuttamaan mahdollisimman laaja-alainen ymmärrys kartoittamalla monien tieteiden tutkimustuloksia ja uutta tietoa. Mennyttä ja nykyhetkeä tarkastellaan tulevaisuuden tarpeiden ja vaihtoehtojen näkökulmasta.

Tulevaisuutta koskevaa tietoa voidaan käsitellä tieteellisessä tutkimuksessa vain siinä muodossa, jossa se esittäytyy tällä hetkellä – nykyisyydessä – tutkimustuloksina, trendeinä ja kehityskulkuina, oletuksina todellisuuden luonteesta ja lainalaisuuksista, artefakteina, aikomuksina, mahdollisuuksina, unelmina, toiveina, pelkoina jne. Nämä ominaisuudet voidaan tavoittaa esimerkiksi päätöstemme ja valintojemme perusteita ja syitä analysoimalla. Näistä käsityksistä ja toiminnoista voidaan vetää johtopäätöksiä siitä, kuinka nämä vaikuttavat toteutuvaan tulevaisuuteen.

Lisäksi on pohdittava päätöksenteon tulevaisuusvaikutuksia ja pyrittävä löytämään pienistä tapahtumista – villeistä korteista (linkki Metodix-tekstiin), heikoista signaaleista (linkki Metodix-tekstiin), mustista joutsenista – ja jopa ”ilmassa liikkuvista” ajatuksista sellaiset, joilla on mahdollisesti laajempaa merkitystä tulevaisuuden kannalta. Samalla tavoin ymmärrys nykyhetken todellisuudesta kasvaa, kun tulevaisuuden tarkastelukulmaksi valitaan tätä hetkeä, nyt käytävää keskustelua, tehtäviä päätöksiä ja toimintoja koskeva analyysi.

Kuvio 1. Kuviteltu, mahdollinen ja todennäköinen tulevaisuus projektiona nykyhetkestä (toivottava, pelottava ja arvoneutraali)

Mahdollista tulevaisuutta ympäröi kaikki se, mikä voidaan kuvitella olevaksi (kuvion uloin oranssi ovaalikehä). Tähän alueeseen kuuluu niin tieteiskirjallisuus, tarinat, myytit, unelmat, sadut, unet kuin perinteinen utopiakirjallisuuskin. Jotta emme kuitenkaan liian jyrkästi tuomitsisi jotain tapahtumista mahdollisen tulevaisuuden ulkopuolelle, on myös muistettava Popperin (1995) viisas huomautus, että meidän on lopultakin aika mahdotonta tietää tulevaisuudesta, koska niin suuri osa sen muotoutumiseen ja luonteeseen vaikuttavista keksinnöistä on kerta kaikkiaan vielä tekemättä emmekä siis pysty mitenkään näkemään niiden merkitystä. Esimerkkinä tästä voidaan ottaa vaikkapa pyörän keksiminen tuhansia vuosia sitten: ennen pyörää ihmisen ainoa tapa liikkua oli kävellen tai hevosen selässä. Pyörä on viime kädessä mahdollistanut niin rattaat kuin auton. Tai puhelin: reaaliaikainen vuorovaikutuksen ja saavutettavuuden lisäksi sen kehittyminen on johtanut vähitellen Internetiin ja antamaan teoreettisesti mahdollisuuden kenelle tahansa päästä lähes minkä tahansa tiedon lähteille. Eräiden arvioiden mukaan viime vuosituhannen lopulla internetissä oli yli 550 miljardia sivua tietoa. Tiedon määrän kasvu on eksponentiaalista eli määräajoin tuplaantuvaa (2-4-8-16-32…) Kukaan ei enää pysty laskemaan, paljonko tietoa nyt on ja paljonko se lisääntyy päivittäin, mutta haasteellista on myös se, ettei kukaan pysty määrittämään selkeästi, mikä Internetissä ja SOME:ssa oleva tieto on oikeaa, mikä väärää, mikä oleellista ja relevanttia ja mikä turhaa ja tarpeetonta kulloinkin tarkastelun alla olevan ilmiön tai asian näkökulmasta. Niiniluoto (2003, 56-58) sanokin, että tosi todellisuus häipyy yhä enemmän todellisuuden representaatioiden, esitysmallien taakse. Todellisuus muuttuu yhä enemmän virtuaaliseksi eli merkeiksi ja kuviksi, mediassa näyttäytyväksi ja välitettäväksi materiaaliksi, jonka totuudellisuuden kriteeri on juuri sen välitettävyydessä.

Mahdollisen tulevaisuuden rajat määräytyvät luonnonlakien yms. perusteella. Mahdollisen sisään asettuu sitten todennäköinen tulevaisuus. Todennäköisen kentässä on tulevaisuudentilojen eri asteita – kaikkien edessämme avoinna olevien mahdollisten tulevaisuuksien toteutuminen ei ole yhtä ilmeistä ja luultavaa, vaan jonkin tulevaisuuden toteutumismahdollisuudet ovat suuremmat kuin jonkin muun. Jotkin todennäköiset tulevaisuudentilat ovat toivottavampia kuin toiset, ja jotkin taas ovat selvästi pelottavia ja epätoivottuja. Lisäksi hyvin monet väliintulevat muut ja riippumattomat ilmiöt ja asiat vaikuttavat siihen, miten todennäköisesti juuri tämä tai tuo tulevaisuus voi tai ei voi toteutua. Ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa tulevaisuuteen ovat riippuvaisia siitä, kuinka voimakkaasti hän kykenee vaikuttamaan asioiden toteutumistodennäköisyyden tasoon.

palaa alkuun

Tulevaisuuden muodostuminen nykyhetkestä

Tulevaisuus ei ole ennustettavissa, mutta vaikka emme voikaan tietää juuri mitään varmaa tulevasta, ei meidän silti kannata unohtaa koko tulevaisuutta tai jäädä odottamaan, mitä tuleman pitää, luottaen hyvään onneen tai kohtaloon. Ei myöskään ole kovin rakentavaa vain valmistautua selviytymään jotenkin tai pötkimään pakoon, kun tulevaisuuden äkilliset käänteet sattuvat kohdalle. (Dator 1996, 107)

Tulevaisuuden muodostuminen koostuu viidenlaisista asioista ja näiden asioiden välisistä suhteista: tapahtumista, trendeistä (linkki Metodixiin), esille tulevista uusista asioista, ilmiöistä ja niiden yhteisvaikutuksista, tulevaisuudenkuvista (linkki Metodixiin) ja toiminnasta. Tapahtumilla voidaan ymmärtää mitä tahansa asioita, joilla on vaikutusta elämään ja asioiden kulkuun tavalla tai toisella. Trendit ovat asioiden ja tapahtumien kehityskulkuja, joita pystytään seuraamaan ja mittaamaan taaksepäin. Esiin tulee kuitenkin myös uusia asioita ja ilmiöitä, joilla ei ole historiaa. Joillakin tällaisilla uusilla asioilla voi olla suuri merkitys toteutuvan tulevaisuuden luonteeseen – ne voivat kääntää kehityksen kulkusuuntaa voimakkaastikin. Silloin puhutaankin heikoista signaaleista (linkki Metodix-tekstiin) tai villeistä korteista  (linkki Metodix-tekstiin) joita joskus kutsutaan myös mustiksi joutseniksi. Tulevaisuudenkuvat ovat niitä mielikuvia, odotuksia ja pelkoja, joita ihmiset ja yhteiskunta liittävät tulevaisuuteen. Tulevaisuudenkuvilla on voimakas merkitys valintoja ja päätöksentekoa motivoivana tai lamauttavana tekijänä ja joskus myös itseään toteuttavina ennusteina. Ne ohjaavat toimintaa ja tulevaisuus toteutuu sitten erilaisten toimien ja toimintojen tuloksena. ((Rubin 1998, 2000, Dator 1996, 107-110.)

palaa alkuun

Tulevaisuuksientutkimuksen tiedonalan pohdituimmat kysymykset

Historiallisesta näkökulmasta tulevaisuuksientutkimuksen pohdituimpia kysymyksiä on ollut se, onko tulevaisuuksientutkimus todella tieteellistä eli onko se oikeasti tiedettä vai taitoa, vai onko se katsottava strategisen suunnittelun yhdeksi haaraksi? Pitäisikö tulevaisuuksientutkimuksen olla ehkä teknisesti suuntautunutta ja keskittyä erityisesti ennusteiden rakentamiseen? Vai pitäisikö sen olla praktista, käytännönläheistä alueellista tai yritystoimintaan liittyvää tulevaisuuden haasteiden ennakointia (foresight), vai olisiko se pikemminkin lähempänä kulttuurintutkimusta, jolloin päähuolenaihe olisi löytää uudelleen tulevaisuuden vaihtoehtojen inhimilliset ja humanistiset ulottuvuudet modernin rationaalisuuden tuomasta tehokkuuden ja tuottavuuden painotuskentästä? Vai olisiko tulevaisuuksientutkimus pääasiassa kansanliike tai idealismi, jonka tarkoituksena on muistuttaa päätöksentekijöitä moniarvoisesta todellisuudesta – siis kiinnostunut sosiaalisesta toiminnasta akateemisen pohdiskelun ja tieteellisyyden kustannuksella? (Inayatullah 1998)

Itse asiassa voidaan ajatella, että tulevaisuuksientutkimus on osaltaan näitä kaikkia. Tieteellisenä tutkimuksena sen on täytettävä perinteiset tieteen vaatimukset. Toisaalta se on myös taitoa ja eräänlainen uusi tapa suhtautua ympäröivään todellisuuteen ja siihen heijastettaviin tavoitteisiin. Toisaalta tulevaisuuksientutkimuksessa tehdään vaihtoehtoisia skenaarioita, toisaalta tulevaisuusajattelu (linkki Metodixiin) sisältää myös muita inhimillisen todellisuuden ulottuvuuksia. Monet tulevaisuuksientutkijat tekevät arkista tulevaisuustyötä tuottamalla erilaisia tutkimustuloksia päätöksenteon pohjaksi ja laatimalla toimintaehdotuksia – strategioita – niiden pohjalta. Jotkut tulevaisuuksientutkijat tekevät lisäksi työtä myös kansalaisten parissa esimerkiksi vetämällä tulevaisuusverstaita (ks. linkki Metodixiin), joiden tarkoitus on aktivoida ja voimaannuttaa tavallisia kansalaisia tai esimerkiksi yritysten tai organisaatioiden henkilökuntaa oman tulevaisuutensa rakentajiksi.

Toinen tulevaisuuksientutkijoita kauan askarruttanut kysymys on, kuinka tulevaisuuksientutkimus ja sen avulla saatava tulevaisuustieto voidaan konkreettisesti kytkeä käytäntöön ja päätöksentekoon. Nykyaikaisen tulevaisuuksientutkimuksen perustajan Ossip Flechtheimin (1972, 1150-1152) käsityksen mukaan tulevaisuuksientutkimuksen, jota hän nimitti futurologiaksi, tavoitteet olivat

  1. sodan estäminen ja rauhan turvaaminen,
  2. nälän ja kurjuuden poistaminen,
  3. riiston vastustaminen,
  4. yhteiskunnan demokratisoiminen,
  5. luonnon riistokäytön lopettaminen ja luonnon suojelu ja
  6. taistelu vieraantumista vastaan.
  7. Näiden toimien avulla luotaisiin uusi, parempi ihminen, ”Homo Humanus”.

Ossip Flechtheim (1909-1998)

Tämä normatiivisuus on perinteisesti hyväksytty osaksi tulevaisuuksientutkimusta, vaikka esim. Borg (1992, 302-303) näkee, että varsinainen suunnittelun ja päätöksenteon avuksi kehitetty tulevaisuuksientutkimus on lähellä perinteisiä arvoneutraaleja sosiaalitieteitä.

Kolmas näkökohta, josta tulevaisuuksientutkijat puhuvat kansainvälisellä tasolla on, kuinka määritellään ”toivottava”, ”hyvä”, ”tavoiteltava” tulevaisuus. Usein onkin nähty, että perinteinen tulevaisuuksientutkimus on liian länsimaiskeskeistä ja hyvän tulevaisuuden mallit vedetään liian yksinkertaistetusti suoraan länsimaisesta maailmankuvasta, arvoista ja edistyksen käsityksestä. Kriittinen tulevaisuuksientutkimus (Metodix-linkki tulevaan CLA-artikkeliin) erityisesti pyrkii löytämään laajempia vastauksia tähän ongelmaan analysoimalla myös valtakysymyksiä ja kyseenalaistamalla tulevaisuudenkuvien sisältöjä sekä pohtimalla myös, kenen tulevaisuudesta ja kenen sanelemista intresseistä kulloinkin on kyse.

Neljäs näkökohta on puhtaasti tutkimukseen liittyvä. Jotta tulevaisuuksientutkimusta voidaan pitää laadullisesti hyvänä tutkimuksena, sen on oltava kurinalaista ja noudatettava kaikelle muullekin tieteelliselle tutkimukselle asetettuja kriteereitä. Sen on täytettävä viisi vaatimusta, jotka Godet (2000, 7) esittää seuraavasti: Ensinnäkin tulevaisuuksientutkimuksen on oltava tieteellisesti merkityksellistä (relevanssivaatimus), johdonmukaista (koherenssivaatimus), tieteellisesti uskottavaa (vakuuttavuusvaatimus), merkityksellistä ja avointa (tieteellinen läpinäkyvyys). Lisäksi tulevaisuuksientutkimuksessa on osattava kysyä oikeat kysymykset, joiden vastauksissa tutkittava tulevaisuuden osa-alue, kehityskulku tai tilanne avautuu tutkijalle mahdollisimman laaja-alaisesti.

palaa alkuun

Näkemyksellisyys ja hiljainen tieto

Tulevaisuuksientutkimuksen tuotos, esimerkiksi skenaariot, strategiat ja mallit, on siis synteesin tulos, ja tällaisen synteesin tekemiseen tarvitaan

  1. kulttuuria ja yhteiskuntaa, niiden nykyistä tilaa ja tapahtumien historiaa koskevaa tieteellistä tietoa,
  2. tieteellistä tietoa ihmisten odotuksista, toiveista ja peloista,
  3. käsitystä asioiden loogisista seuraamuksista ja johtopäätöksistä,
  4. tieteellistä tietoa trendeistä ja muista muutosilmiöistä,
  5. mielikuvitusta ja rohkeutta, ja
  6. sellaista taitoa, jota Malaska (1993, 2003) kutsuu näkemyksellisyydeksi.

Hän osoitti, että tulevaisuuksientutkimuksessa tieteellisenä toimintana ei riitä pelkästään se, että otetaan huomioon päätösten ja toimintojen suorat seuraamukset, vaan on tarkasteltava myös muutoksen lähes näkymättömiä merkkejä ja ilmiöitä, ns. heikkoja signaaleja, joiden merkitys tulevaisuuden muodostumisessa voikin olla perustavanlaatuinen. Nämä heikot signaalit ovat omalla tavallaan ns. hiljaista tietoa, joka auttaa tutkijaa tunnistamaan päätöksenteon ja valintojen taustalla vaikuttavia rakenteita ja olettamuksia. Kuitenkaan hiljainen tieto ja näkemyksellisyys eivät vielä sellaisenaan riitä vaan tarvitaan lisäksi tukea sellaisesta tieteellisestä tiedosta, joka voidaan osoittaa oikeaksi tai vääräksi lisätutkimuksella, jota voidaan testata ja joka on laadullisesti korkeatasoista. (Malaska 1993, 2003)

palaa alkuun

Ennustamisen muodot

Tulevaisuuksientutkimuksessa tarkastellaan erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja. Tällainen tarkastelu vaatii tietoa tutkittavan asiantilan itsensä sekä siihen liittyvien muiden asioiden historiasta, kehityssuunnista ja tavoitteista, toiveista, peloista ja odotuksista, joita asian tulevaisuuteen liitetään. Lisäksi tarvitaan mielikuvitusta, rohkeutta, oivalluskykyä ja näkemyksellisyyttä sekä kykyä hahmottaa ajassa liikkuvia ns. heikkoja signaaleja, sellaisia ”ilmassa olevia” pieniä asioita tai ilmiöitä, joilla saattaakin olla suuri merkitys tutkittavan asian kehityksen kannalta.

Tulevaisuuksientutkimus ei siten siis ole ennustamista. Ennustamisen käsitteinä voidaan puhua intuitiivisesta ennustamisesta ja induktiivisesta ennustamisesta. Syklisen ajankäsityksen omaavissa yhteiskunnissa puhutaan ennustajista ja tutkitaan enteitä: Intuitiivinen ennustaminen on sisäistä tietoa, joka jollain mystisellä tavalla saapuu tai annetaan tietäjän mieleen. Tällaista tietoa saadaan esimerkiksi ekstaasissa näkyinä tai jumalallisena ilmoituksena, huumaavista aineista, unista, inspiraation avulla tai vaikkapa kristallipallosta, kahvinporoista tai maksasta katsomalla tai tähtien liikeratoja laskemalla. Ennustajat ovat tietäjiä, pappeja, druideja, noitia, oraakkeleita tai shamaaneja. Usein he myös ovat ammattilaisia, jotka perivät ennusteistaan maksun.

Induktiivinen ennustaminen taas perustuu ulkoisen tiedon analysoinnille ja yhdistelemiselle, eikä ennustaminen ole mystinen lahja vaan opittua taitoa. Tällainen ennustaminen on jo lähempänä tieteen kriteereitä ja sitä kautta myös nykyisin harjoitettavaa tulevaisuuksientutkimusta. Siinä missä ennustaja esittää tulevaisuudesta yhden ainoan kuvan tai näkemyksen, jonka hän uskoo (tai uskottelee) olevan tosi ja oikea, tulevaisuuksientutkija puolestaan kuvaa useita mahdollisia, jonkin ennalta tiedetyn ja arvioidun menetelmän avulla esille nostettuja tulevaisuuksia eikä hän tiedä tai väitä tietävänsä varmasti, mikä niistä todella toteutuu. Tulevaisuuksientutkijan tehtävänä on siis harkita erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja mahdollisimman objektiivisesti (Godet 2000, 6).

Ennakointi eli foresight on tulevaisuuksientutkimuksen soveltavaa toimintaa päätöksenteon tueksi. Ennakointiprojekteissa pyritään löytämään tulevaisuuksientutkimuksen menetelmiä soveltamalla toimijalle (usein esimerkiksi alueelle, organisaatiolle tai yritykselle) yhteinen päämäärä — visio — ja ne kehittämällä strategia eli ne keinot, taktiikat, toimenpiteet ja välitavoitteet, joiden avulla ko. toimija pääsee tähän tavoitteeseen. Ennakoinnin päämääränasettelu ja sitä kautta aikaperspektiivi on usein lyhyempi (useimmiten 2-5 vuotta) kuin varsinaisessa tulevaisuuksientutkimuksessa (3-50 vuotta, joskus pitempikin). (Malaska 2013, 19)

palaa alkuun

Tulevaisuus vaihtoehtojen valintamyymälänä

Tulevaisuuksientutkimus ja sen sovellutukset keskittyvät yhä enemmän vaihtoehtoisten tulevaisuudentilojen selvittämiseen ja kuvailuun. Voidaankin sanoa, että tässä roolissaan tieteenala ehkä antaa parhaan tuotoksensa tieteen piirissä tarjoamalla työkaluja tulevaisuuden luovaan lähestymistapaan, tulevaisuuden tekemiseen ja tulevaisuusargumentointiin. Mahdollisten tulevaisuuksien kartta muodostuu siten tulevaisuusargumentoinnin kautta. (Kuusi & Kamppinen 2002)

Kuten edellä osoitettiin, tulevaisuuksientutkimukselle tyypillisten tutkimusongelmien rajaaminen jonkin yksittäisen tieteenalan piiriin ei ole tarkoituksenmukaista, koska tulevaisuusnäkökulma ja asioiden tulevaisuusvaikutusten ymmärtäminen edellyttää monitieteistä näkökulmaa ja poikkitieteellistä tutkimusotetta. Luonteeltaan monitieteisten tutkimusongelmien ratkaisemiseksi käytetään yleensä skenaariotyöskentelyä. Toisaalta eri kansalaisryhmien tai yhteiskuntien tulevaisuudenkuvia (linkki Metodixin tutukuvia koskevaan artikkeliin) tutkimalla voidaan selvittää sitä, millaisia ilmenemismuotoja tulevaisuus voi saada ja miten käsitykset tulevaisuudesta motivoivat nykyhetken valinnoissa ja päätöksenteossa. Lisäksi tulevaisuuksientutkimus voi kohdistua joko itse tieteenalan ontologiseen (mitä tulevaisuudentutkimus on?) tai epistemologiseen (miten tulevaisuudesta saadaan tietoa?) perustaan. Tällaisessa tutkimuksessa tutkitaan tiedonalan omia menetelmiä, teorioita ja filosofista perustaa.

nimetön
Kuvio 2. Tulevaisuuksientutkimus ja tulevaisuusajattelu liittyvät toisiinsa siksi, että halu tietää tulevasta on ikivanha ja perustavanlaatuinen, väistämätön inhimillinen tarve, jonka systematisoiminen on johtanut uuden tieteenalan syntyyn viime vuosisadan puolen välin jälkeen.

Kaikkien tieteenalojen tapaan tulevaisuuksientutkimuksen metodologia kehittyy asteittain tieteenalan historian analyysin, tieteenfilosofisen pohdinnan ja perustutkimuksen ja konkreettisen soveltavan tutkimuksen avulla. Tulevaisuuksientutkimuksen piirissä kehitettyjä omia metodeja on jo käytössä useita, kuten esimerkiksi morfologinen analyysi, Delfoi-tekniikka, pehmeä systeemianalyysi, CLA, moninaiset tulevaisuusverstasmenetelmät, visionäärisen johtamisen menetelmät, erilaiset skenaariotekniikat ja ristivaikutusanalyysi. Monitieteisenä ja aidosti poikkitieteellisenä tiedonalana tulevaisuuksientutkimus käyttää soveltuvin osin hyväkseen myös muilla tieteenaloilla kehitettyjä tutkimusmenetelmiä.

palaa alkuun

Proaktiivisuus ja tulevaisuudenkuvat

Nykyhetkellä tekemämme toimet, päätökset, valinnat ja reaktiot juontuvat tulevaisuuteen liittämistämme oletuksista, uskomuksista, toiveista ja peloista. Näistä muodostuu tulevaisuudenkuvia (linkki Metodix-artikkeliin), jotka puolestaan ovat jokaisen toimijan sekä tietoisia että tiedostamattomia päätöksenteon ja valintojen motivaattoreita. Tulevaisuusajattelua voidaan siten luonnehtia

  • aktiiviseksi ja toimintaan ohjaavaksi näkökulmaksi tulevaisuuteen, nykyisyyteen ja menneisyyteen sekä niiden välisiin suhteisiin;
  • ajattelun rakentumisen sisäistetyksi muodoksi, ja
  • erityiseksi pyrkimykseksi muodostaa käsitys asioiden ja päivittäisten toimien merkityksistä ja seuraamuksista.

Otamme jatkuvasti kantaa tulevaisuuteen ajatuksillamme, puheellamme ja teoillamme, joko tietoisesti tai tietämättämme. Henkilökohtainen suhde tulevaisuuteen vähenee merkityksessään, kun tarkasteltavan asian temporaalinen (ajallinen) tai spatiaalinen (maantieteellinen) ulottuvuus etääntyy. Vaikkemme pysty tietämään juuri mitään varmaa tulevasta, meidän on sekä elämän merkitykselliseksi kokemisen että järkevän toiminnan valintaan liittyvistä syistä tehtävä sitä koskevia oletuksia. Sen vuoksi mennyt, nykyhetki ja tuleva muodostavat saumattoman jatkumon ja kokonaisuuden. Tulevaisuuksientutkimus luo ja käyttää näin muodostuvia tulevaisuudenkuvia tulevaisuuden tekemisen työkaluina.

Yksi tärkeimpiä välineitä tietoajan ja tietoyhteiskunnan haltuunotossa on proaktiivisuus, joka voidaan ymmärtää samalla sekä kykynä (ja sitä myöten haluna) olla mukana tulevaisuuden tekemisessä ja suunnittelemisessa että myös sen tiedostamisena, että tulevaisuuden suunta ja laatu ovat viime kädessä meistä itsestämme kiinni. Proaktiivinen ihminen on myös oivaltanut, että hän voi vapaasti valita reaktionsa kaikissa tilanteissa, mutta samalla hän auttamatta valitsee myös valintojensa seuraukset. Se, miten reagoimme virheeseemme, vaikuttaa väistämättä virheen seurauksiin. Proaktiivisuus edellyttää siten aktiivisuutta, aloitteellisuutta ja vastuunottoa valinnoista.

nimetön

Taulukko 1: Asenteet tulevaisuuteen (Godet’n 2001 alkuperäisestä kuviosta muokattu)

Tulevaisuutta koskevat asenteet voivat olla erilaisia ja eri valinta- tai päätöksentekotilanteissa osoittaa viisautta, että toimija osaa valita neljästä erilaisesta tulevaisuusasennevaihtoehdosta oikean. Passiivinen asenne tulevaisuuteen kertoo siitä, että tulevaisuus ei kiinnosta tai toimija kokee, ettei hänelle ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Niinpä tulevaisuuskuviin ei kiinnitetä sen kummempaa huomiota eikä visioita eli tavoitetulevaisuuksia välitetä rakentaa. Haasteena tässä asennemallissa on se, että sitten tapahtuvaan ja toteutuvaan tulevaisuuteen ei olla mitenkään valmistauduttu — asiat vain tapahtuvat. Reaktiivinen asenne kuvaa pyrkimystä sopeutumaan siihen, mitä tulevaisuus sattuu eteen tuomaan. Silloin asioiden, prosessien, kehityskulkujen ja tapahtumien annetaan edetä omaa vauhtiaan, niihin ei semmoisenaan juurikaan puututa. Tulevaisuus nähdään nykytilan jatkumona, jossa tulee tapahtumaan ehkä määrällistä muutosta joko parempaan tai huonompaan — laadulliseen muutokseen ei kiinnitetä huomiota. Niinpä strategiatyöskentely nojautuu siihen, että osataan valita oikea ja toteuttamiskelpoisin selviämisen menetelmä, mitä sitten tapahtuukin. Preaktiivinen eli ennakoiva ajattelu pohtii trendejä ja seuraa niiden kehityskulkuja — tulevaisuus nähdään trendien jatkumona. Niinpä valittava toimintastrategia on useimmiten ennaltaehkäisevä — pyritään löytämään se toimintamalli ja keino, joka vastaa trendien näyttämiin haasteisiin mahdollisimman tehokkaasti ja vähillä resursseilla. Proaktiivisella tulevaisuusajattelulla tarkoitetaan mallia, jossa ensinnäkin otetaan huomioon yllättävät ja ennalta-arvaamattomat vaihtoehdot ja mahdollisuudet ja pyritään näkemään tulevaisuus monien erilaisten vaihtoehtojen kautta. Toiseksi, proaktiivinen ajattelu sisältää sen, että tulevaisuuteen pyritään vaikuttamaan nyt tehtävillä päätöksillä ja valinnoilla. Päätökset kohdistuvat siis myös nykyhetkeen, jossa pyritään miettimään saatavilla olevan tiedon pohjalta, miten toteutuvan tulevaisuuden luonteeseen voidaan parhaiten vaikuttaa tässä ja nyt, niin että siitä muodostuu paras mahdollinen.

Yhtä oleellista tietoyhteiskuntastrategiassa on kehittää kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, ymmärtää loogisia, ajallisia jatkumoja ja pystyä tiedostamaan asioiden syyt ja seuraukset kaiken sisään tulvivan reaaliaikaisen tiedon joukosta. Muuten on uhkana tietoähky, jonka yhtenä ongelmana on se, että kun ihmisen fysiologia ja kognitiivinen tiedonkäsittely edellyttää, että hän pyrkii hahmottamaan kokonaisuuksia peräkkäisestä tiedosta, tietoa tulvii nyt yhä enemmän rinnakkaisuuksina ja pirstaleisina palasina monesta eri kanavasta (Koski 1998). Hahmotuskyky kärsii ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla todellisuudentajun heikentyminen, sitä kautta alttius manipulaatiolle, ahdistus ja ehkä lopulta fiktiivisen todellisuuskäsityksen luominen oman toiminnan viitekehykseksi, kun todellisuutta ei enää pysty koostamaan eikä hallitsemaan.

Ihmisen ja yhteiskunnan käsitys tulevaisuudesta perustuu tulevaisuudenkuviin. Tulevaisuudenkuvat vaikuttavat päätöksiin ja valintoihin niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla sekä tietoisesti että tiedostamattomasti. Tulevaisuudenkuvien positiivisilla ja negatiivisilla sisällöillä on merkitystä niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisella tasolla motivoivana ja aktivoivana tekijänä kunkin hetkisessä päätöksenteossa ja valinnoissa. Vaikutus on dialektinen, vastakohtien kautta itseään vahvistava: samalla kun nyt tehtävät päätökset ja valinnat vaikuttavat toteutuvan tulevaisuuden laatuun, tulevaisuudenkuvien sävy vaikuttaa päätösten ja valintojen sisältöön.
palaa alkuun

Tulevaisuuksientutkimus tieteen kentässä

Kuten muiltakin tieteenaloilta, myös tulevaisuuksientutkimukselta edellytetään, että se täyttää tieteelliselle tutkimukselle asetettavat vaatimukset. Tämä vaatimus kuitenkin nostaa esille tieteenalan perusongelman: Koska tulevaisuus ei ole konkreettisesti läsnä aistein tutkittavaksi eikä siis siten täytä tieteellisessä tutkimuksessa tutkimuskohteelta vaadittavaa olemassaolon edellytystä, tulevaisuutta tutkittaessa on joihinkin tieteen perusedellytyksiin suhtauduttava uudella tavalla.

Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta tulevaisuutta ei pitäisi nähdä vain pelkkänä erityisen tiedon alueena tai metodina tai tekniikkana, joka voidaan oppia kirjoista. Masini (1993, 3) esittää, että tulevaisuuksientutkimus voidaan ymmärtää erityisenä tapana ajatella ja tapana rakentaa ajatusmaailmaamme. Samalla se on tapa ymmärtää elämä ja arki jokapäiväisten toimiemme, päätöstemme ja valintojemme tulosten seuraamuksena.

nimetön

Kuvio 3: Tulevaisuuksientutkimukseen vaikuttavat tekijät.

Tulevaisuuksientutkimus tieteellisen tutkimuksen osana saa vaikutteita tutkimustuloksista ja tieteellisestä tiedosta, joka nykyhetkellä on käytettävissä, kansalaisten ja yhteiskunnan erilaisista tulevaisuutta koskevista odotuksista, toiveista ja peloista ja ilmassa liikkuvista heikoista signaaleista. Tulevaisuuksientutkimus tieteellisenä näkökulmana auttaa järjestämään tätä informaatiota sen piirissä kehitettyjen teorioiden, metodien ja näkökulmien avulla. Yhteiskunnassa vallitseva yleinen tulevaisuusajattelu arkiajatteluna on myös riippuvaista yhteisistä, sosiaalisesti jaetuista tulevaisuutta koskevista ajatuksista samoin kuin perinteisesti koetelluista tavoista ja käytännöistä, joiden avulla tulevaisuuteen on pyritty vaikuttamaan. Siksi myös tulevaisuudenkuvien tuntemus ja sen ymmärtäminen, millä tavalla tulevaisuudenkuvat vaikuttavat päätöksentekoon motivoivana tekijänä on tulevaisuudentutkimuksen erityinen osa-alue.

Tulevaisuuksientutkijan tehtävänä on pysyä tieteellisen tiedon kehityksessä ajan tasalla ja selvittää muilla tieteenaloilla saavutettuja tutkimustuloksia. Tämä tieteellinen tieto voi olla sekä esimerkiksi tilastollista, aikasarjoihin ja matemaattiseen mallintamiseen perustuvaa kvantitatiivista että vaikkapa yhteiskunnan, talouden, kulttuurin tai historian tutkimuksessa saatavaa kvalitatiivista tietoa.

Tällä hetkellä luonnontieteiden, yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden kesken on käynnissä prosessi, jossa tieteiden väliset raja-aidat hämärtyvät ja kaatuvat. Ei ole enää lainkaan itsestään selvää, että jokin tutkimusalue kuuluu yksinomaan jonkin määrätyn tieteenalan tai edes tieteen alueen piiriin. Tulevaisuuksientutkimuksen monitieteinen ja poikkitieteellinen luonne on hyvä esimerkki tällaisesta tieteiden välisestä integraatiosta, kuten kuvio 1 osoittaa. Wallerstein (1996, 1998) kutsuukin tätä prosessia luonnollisten tieteiden sisällä tapahtuvaksi suureksi vallankumoukseksi”.

Esimerkkinä voidaan ajatella, että kun yritetään tutkia ihmisen käyttäytymistä ja ymmärtää sen pohjalta hänen valintojaan nyky-yhteiskunnassa, on äärimmäisen vaikeaa erottaa, mikä osa käyttäytymisestä pitäisi ymmärtää sosiaalisena, mikä taas on taloudellista, poliittista tai minkä osan analyysi olisi tuloksellisinta tehdä henkilöhistoriaan liittyvän psykologisen tutkimuksen avulla. Sen sijaan ymmärretään, että persoonallisuus, identiteetti ja käyttäytyminen muodostuvat näiden kaikkien osa-alueiden — ja monien muiden — yhteisvaikutuksesta. Tästä syystä holistiset lähestymistavat ja tieteenalat, kuten siis tulevaisuuksientutkimus, voivatkin tarjota hedelmällisempiä työkaluja ja malleja jo yhden yksittäisen toimijan ymmärtämisessä, saati sitten nykyisen kompleksisen todellisuuden tutkimisessa, kuin perinteisemmät tiedon- ja tieteenalat. Tästä näkökulmasta katsoen tulevaisuuksientutkimus onkin erityisen tiedonala, joka vaatii perehtymistä myös muiden tieteenalojen viimeisimpiin tutkimustuloksiin ja menetelmiin.

palaa alkuun

Tulevaisuuksientutkimus päätöksentekoa avustavien tieteiden kentässä

Tulevaisuuksientutkimuksella on myös vahvasti soveltava rooli, koska sen tuloksia ja menetelmiä käytetään paremman ja tuloksekkaamman päätöksenteon tukena. Tällaisia päätöksentekoa avustavia tieteenaloja ja metodeja voidaan kutsua ”analyysiperheeksi” (OPM 1989, 17). Ilkka Niiniluoto (2013) puhuukin tulevaisuuksientutkimuksesta suunnittelutieteenä, koska hänen mukaansa sen omaleimaiseen tieteelliseen ytimeen kuuluu luonnollisena osana metodologian kehittämisen rinnalla myös erilaisten teknisten normien perusteleminen ja muotoileminen. Hänen mukaansa tekninen normi on totuusarvollinen lause, joka määräytyy näin: “Normi N on tosi, jos X:n tekeminen on tilanteessa B tavoitteen A  välttämätön ehto. Eli kannattaa siis tehdä X.”

Julkisen vallan hyödyntämistä tulevaisuuksientutkimuksen sukulaisista voidaan poimia esiin myös tutkimuksessa käytetty policy-analyysi, sotastrategioista peräisin oleva operaatioanalyysi, yleiseen systeemiteoriaan perustuva systeemianalyysi, taloustieteeseen pohjautuva kustannus-hyöty-analyysi, erilaisten käytännön hankkeiden vaikutusten tarkasteluun kehitetyt arviointitutkimukset sekä päätösten vaikutusten seurantaan kehitetyt indikaattoritutkimukset (OPM 1989, 17; Bell 1997, 1-73).

Yrityssektorilla tulevaisuuksientutkimusta lähellä ovat lisäksi ainakin liikkeenjohdon pitkän aikavälin strateginen suunnittelu, päätösteoria ja johtamisen teoriat (Meristö 1991, 6-10). Kansalaisyhteiskunnan piirissä eräillä tulevaisuuksientutkimuksen menetelmillä on selkeitä yhtymäkohtia osallistuvan suunnittelun teoriaan, erilaisiin elämänhallintamenetelmiin ja -oppaisiin sekä psykoanalyysiin, joskin näitä yhteyksiä harvemmin korostetaan. Tulevaisuuksientutkimuksen katsotaan yleensä tuottavan laajempia käsityksiä yksilön tai organisaation ulkopuolisen maailman kehityssuunnista kuin perinteisillä päätöksentekomenetelmillä on mahdollista hahmottaa. Tyypillistä on myös sen korostaminen, että omaan tulevaisuuteen voi vaikuttaa ja että tulevan kehityksen suunnasta pitäisi käydä avointa yhteiskunnallista keskustelua.

palaa alkuun

Yhteiskunta ja tulevaisuus

Tulevaisuuksientutkijan perustehtäväksi voidaan katsoa yhteiskuntaan vaikuttaminen siten, että sosiaalisesta toiminnasta ja päätöksenteosta tulee yhä mielekkäämpää, vastuullisempaa ja tehokkaampaa. Samalla lähtökohtana on se, että päätöksenteko perustuu yhä laaja-alaisempaan ja merkityksellisempään tietoon. Tutkimuksen tai tulevaisuussuuntautuneen toiminnan on täytettävä neljä ehtoa, jotta se ylipäänsä voidaan määritellä tulevaisuuksientutkimukseksi:

  1. Tulevaisuutta koskevien päätelmien on perustuttava todeksi osoitettuihin faktoihin ja empiirisesti ja teoreettisesti moitteettomiin olettamuksiin.
  2. Päätelmien on oltava loogisesti johdonmukaisia.
  3. Muiden on voitava vahvistaa ne olettamukset, joihin väitetyt tulevaisuutta koskevat otaksumat perustuvat.
  4. Tulevaisuutta koskevia väittämiä ei voida osoittaa vääriksi tai oikeiksi pelkästään tarkastelemalla sitä, kuinka tarkasti tällaiseen tietoon pohjautuvat ennusteet toteutuvat

(Bell 1997a, 172-173; Kuusi & Gröhn 1998).

palaa alkuun

Tietoaika ja verkostoyhteiskunta

Se millaisena tulevaisuus toteutuu on viime kädessä kiinni meistä itsestämme. Niin globaali maailma yleensä kuin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta erityisesti ovat muuttumassa: turvaverkot repeilevät, hallinnon instituutiot ja organisaatiot ovat ahtaalla ja yksittäiset kansalaiset saavat tuntea nahoissaan murroksen teollisuusyhteiskunnasta tietoyhteiskunnaksi. Olemme saavuttaneet tilanteen, jossa mediasta tutut globaalit uhat tuntuvat pelottavasti suuremmilta kuin paikalliset mahdollisuudet. Nyt onkin tärkeää, että osaisimme nähdä tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia ja positiivisia haasteita ja elää murroksessa pelkäämättä globaaleja katastrofeja ja muutosta.

Suomalaisen yhteiskunnan murros modernista teollisuusyhteiskunnasta kohti uutta jälkimodernia vaihetta tuottaa eteemme ristiriitaisuuksia ja yhteen sovittamattomia osa-alueita. Olisi tärkeätä muistaa, että tämän hetkinen yhteiskunnallinen ajanjakso — murros — on kuitenkin vain välivaihe modernin teollisuusyhteiskunnan kypsyttyä niiden tarpeiden, edellytysten, ideaalien ja toimintamallien ohi ja yli, jotka sen aikoinaan loivat. Tätä murros- tai välivaihetta voimme nimittää tietoyhteiskunnaksi, tai, kuten viime vuosituhannen lopulla paljon huomiota saanut espanjalais-amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä ja tietoyhteiskunta-ajattelija Manuel Castells (1996, 1997, 1998) kutsuu nimellä information age.

anita

Kuvio 4: Murros yhteiskunnalliessa kehityksessä.

Olemme matkalla kohti jotain uutta vakaata yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystilaa, mutta vasta siis matkalla: emme ole vielä kokonaan siellä, samoin kuin emme ole enää täysin edellisessä vakaassa vaiheessakaan. Teollisen rationaalisuuden, siinä muodossa kuin olemme oppineet sen ymmärtämään teollisen yhteiskunnan kantavana voimana, merkitys on vähenemässä ja uudenlaisen yhteiskuntaa määrittävän rationaalisuuden merkitys kasvaa. Murros merkitsee uusien edellytysten ja mahdollisuuksien, mutta myös uudenlaisten haasteiden syntymistä päätöksentekijöille ja toimijoille. Murrosajalle ominaista on, että valinnan mahdollisuudet — monet mahdolliset tulevaisuudet — ovat lukuisammat kuin ennen sitä ja sen jälkeen. Valintoja ei kuitenkaan tehdä yksimielisesti vaan ristiriitaisten tarpeiden, arvojen ja aikomusten vallitessa, jolloin nämä erilaisiin lähtökohtiin pohjautuvat valinnat joutuvat kilpailemaan keskenään murroksen tarjoamista edellytyksistä. Nopeudesta, reaaliaikaisuudesta, tulosvastuullisuudesta ja elämyksellisyydestä on tullut ihanteita ja tämä johtaa siihen, että päätöksiä ja toimintaa ohjaavat syyt ovat yhä useammin tunnepohjaisia, emotionaalisia. Asioiden pitkäjänteisyyttä ei hallita, syyn ja seurauksen laki menettää vähitellen merkitystään.

Nykyinen tietoyhteiskunta lukuisine vaatimuksineen ja menestymisen ja selviämisen edellytyksineen ymmärretään deterministisesti, jonain muodottomana kaiken turvallisen ja totutun myllertäjänä, joka vain tulee ja jonka tuloa emme voi välttää, mutta joka myös aiheuttaa sen, että meidän itsemmekin täytyy muuttua selvitäksemme. Castells (1996, 1997, 1998) ajattelee, että historian määräytymättömyydestä huolimatta pako avoimen ja globaalin verkostoyhteiskunnan vapauteen saattaa johtaa ahdistukseen yksilötasolla ja yhteiskunnalliseen väkivaltaan. Tämä kehityskulku näyttää väistämättömältä, ennen kuin uudet yhdessä olemisen muodot, toimintatavat ja vastuunjako ovat kehittyneet ja sellaiset elämisen mallit, jotka takaavat kaikille turvallisen ja hyvän elämän yhdessä, ovat muodostuneet.

palaa alkuun

Tulevaisuuksientutkimuksen lähestymistavat

Tulevaisuuksientutkimuksen lähestymistapoja jaotellessa törmätään kahteen erilaiseen jaottelujen lähtökohtaan. Toisaalta jotkut kirjoittajat jakavat tulevaisuusorientoituneen ajattelun sinänsä erilaisiin lähestymistapoihin, jotka ovat olleet historian eri ajanjaksoina ja eri kulttuureissa erilaisia. Toisaalta tulevaisuuksientutkimuksessa tieteenalana voidaan nähdä erilaisia suuntauksia, jotka voidaan jakaa ajallisesti tai niissä yleisimmin käytettyjen menetelmien mukaisesti. Nämä suuntaukset heijastavat laajemmin yleisiä tieteen epistemologisia malleja, paradigmoja ja tieteen kentässä tapahtuvia muutoksia Seuraavaksi esitellään muutamia useimmin käytettyjä lähestymistapoja ja jaottelumalleja ja päädytään lopuksi nelijakoon, joka perustuu ennakoivaan, kulttuuriseen tai tulkitsevaan, kriittiseen sekä analyyttiseen lähestymistapaan.

palaa alkuun

Perinteinen näkemys

Tulevaisuuksientutkimuksen tarkoitus ei ole tuottaa tyhjentäviä tai edes esimerkiksi sääennusteiden tarkkuuteen verrattavia ennusteita – se on lähes mahdotonta. Sen sijaan tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja ja sen jälkeen toteuttaa niistä toivottavin. Tulevaisuuksientutkimuksen tehtäväksi voidaan myös katsoa näitä vaihtoehtoja koskevan julkisen keskustelun alullepano ja/tai osallistuminen siihen (Boulding & Boulding 1995, 8; Dator 1996, 110).

Masini (1999, 40-41) jaottelee tulevaisuuksientutkimuksen filosofiset ja historialliset lähestymistavat kolmeen, (1) ekstrapolaatioon perustuvaan analyysiin, (2) utopia-ajatteluun ja (3) visiointiin. Hänen mielestään nämä lähestymistapansa pohjautuvat ihmisen tarpeeseen ymmärtää yhä paremmin ihmisen, yhteiskunnan ja ympäristön välisiä suhteita. Ekstrapolaatio tarkoittaa menneen kehityksen määrällisten muuttujien tutkimista ja tulevan kehityksen arviointia näiden osoittamaan suuntaan.

nimetön

Eleonora Masini

Utopia on kuvaus (usein fiktiotyylinen) parhaasta mahdollisesta tulevaisuudesta. Sen vastakohta on dystopia, negatiivisen tulevaisuuden kuvaus. Sekä utopia että dystopia ovat molemmat ljuonteeltaan nykytilan kritiikkiä ja omalla tavallaan kuuluvat kriitisen tulevaisuuksientutkimuksen piiriin. Sir Thomas More uskalsi jo vuonna 1516 julkaista oman kuvitelmansa parhaasta mahdollisesta maailmasta, Utopiasta, ja tämän tarinan lähtökohta ja päätarkoitus oli osallistua sen aikakauden poliittiseen keskusteluun yhteiskunnan tilasta. Visiointi on erilaisiin lähteisiin, kokemukseen, muiden tieteenalojen tutkimusuloksiin ja taustamateriaaliin perustuvaa, toivottavan, tavoitettavissa olevan ja realistisen tulevaisuuskuvan rakentamista ja siihen vaadittavien toimenpiteitten ja valintojen ja niiden seuraamusten — tulevaisuuspolun — muodostamista.

Tämä ei tarkoita sitä, että tulevaisuuksientutkimus ei pyrkisi totuudellisuuteen, mikä on kaiken tieteellisen tutkimuksen ehdoton edellytys. Tämä ei myöskään tarkoita sitä, etteikö tulevaisuuksientutkimuksessa voitaisi hyödyntää uusia ennakointimenetelmiä. Tulevaisuuksientutkija samoin kuin kuka tahansa vakavasti otettava tieteentekijä on velvollinen noudattamaan yleisesti hyväksyttyjä tieteen ja tieteellisen tiedon hankkimisen periaatteita.

Malaskan (1995, 84-86) mukaan tulevaisuuksientutkimuksen tieteellisen ajattelun ja lähestymistapojen muodot voidaan jaotella seuraavasti:

  1. utopioihin perustuva lähestymistapa,
  2. dystopioihin perustuva lähestymistapa,
  3. analogioihin perustuva lähestymistapa,
  4. systeemiajattelu,
  5. skenaariolähestymistapa, ja
  6. evolutionaarinen lähestymistapa.

Kaikkia em. lähestymistapoja on käytetty tulevaisuuksientutkimuksessa.

palaa alkuun

Teknokraattinen ja humanistinen tulevaisuuksientutkimus

Mannermaa (1991, 23-28) puolestaan puhuu teknokraattisesta ja humanistisesta tulevaisuuksientutkimuksen lähestymistavasta. Tämä jaottelu perustuu perustuu tieteenalan harjoittamisen tarkoitukseen ja on hyödyllinen silloin, kun tulevaisuuksientutkimusta tarkastellaan historiallisesta näkökulmasta.

Mannermaan mukaan teknokraattinen lähestymistapa oli vallalla 70-luvulle saakka ja sen avulla pyrittiin tulevaisuutta ennustamaan tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Suurin osa nykyäänkin käytössä olevista menetelmistä on alun perin kehitetty tämän näkökulman pohjalta. Tuloksena oli kuitenkin usein yksinkertaistettuja ja kapea-alaisia analyysejä, joiden luotettavuus ei ollut kovin hyvä.

Humanistisen näkökulman painopiste oli ja on tärkeä erityisesti silloin, kun halutaan korostaa tulevaisuuteen vaikuttamista — toisaalta tietoista tulevaisuuden tekemistä ja toisaalta tulevaisuuden ei-tiedollista puolta. Tämän näkökulman yhteys Ossip Flechtheimin jo 1940-luvulla esittämiin tulevaisuuksientutkimuksen lähtökohtiin onkin selkeä.

nimetön

Mika Mannermaa (1957-2012)

palaa alkuun

Deskriptiivinen, skenaario- ja evolutionaarinen paradigma tulevaisuuksientutkimuksessa

Tulevaisuuksientutkimuksen varsinaiset paradigmat Mannermaa (1991) jaottelee

  1. deskriptiiviseen l. kuvailevaan tulevaisuuksientutkimuksen paradigmaan,
  2. skenaarioparadigmaan ja
  3. evolutionaariseen tulevaisuuksientutkimukseen.

Deskriptiivinen tulevaisuuksientutkimus (Mannermaa 1991, 92-95) mukaan tulevaisuuksientutkimus on ennustustiedettä, jonka pyrkimyksenä on esittää menneisyyden kehityslinjojen jatkamisen perustuvia ennusteita. Näihin tulevaisuutta koskeviin arvioihin liitetään korkea todennäköisyys. Tämä näkökulma perustuu siten siihen, että tapahtumat ja aika käsitetään koostuvaksi erilaisista säännönmukaisesti toistuvista tai kehittyvistä ilmiöistä, joista on mahdollista saada tietoa seuraamalla niiden kehitystä taaksepäin tarpeeksi pitkälle ja vetämällä siitä luotettavia johtopäätöksiä tulevan kehityksen suunnan ja määrän ennustamiseksi.

Skenaarioparadigman (Mannermaa 1991, 145-159) lähtökohta on se, että tulevaisuudesta ei ole mahdollista saada suoraa ja varmaa tietoa. Pikemminkin tulevaisuus nähdään monina erilaisina vaihtoehtoina, joita ja joihin johtavaa kehitystä voidaan tarkastella erilaisten skenaariomenetelmien avulla.

Kolmas Mannermaan paradigma on evolutionaarinen tulevaisuuksientutkimus (Mannermaa 1991, 177-191), joka perustuu kompleksisuusteorioihin. Lähtökohtana on ajatus, että sosiaalinen kehitys tai ihmisyhteisöt eivät noudata suoraviivaista kaavaa vaan kehittyvät evolutionaarisesti, siis tasaisen kehityksen sisällä ja välillä tapahtuvin hyppäyksin ja ennakoimattomasti. Puhutaankin evoluutiohypyistä ja ajattelu perustuu Darwinin evoluutioteoriaan käyttäen sekä siitä että kaaosteoriasta peräisin olevia käsitteitä. Niinpä yhteiskunnallisesta kehityksestä löytyy murroskausia ja kompleksisen muutoksen jaksoja, jolloin tasaisen kehityskauden aikana kehitetyt tulevaisuuden ennakoimisen mallit eivät enää annakaan luotettavaa tietoa tulevasta kehityksestä. Puhutaan yhteiskunnallisesta murroksesta, jonka ymmärtämiseen ja tutkimiseen on siis löydettävä uusia menetelmiä — esimerkkinä on pehmeä systeemimetodologia (linkki tätä koskevaan Metodix-artikkeliin).

palaa alkuun

Ennakoiva, kulttuurinen ja kriittinen tulevaisuuksientutkimus

Inayatullah (1990, 115-141; 1996, 192-194) näkee, että tulevaisuuksientutkimuksen taustalla vaikuttaa kolme peruslähestymistapaa, jotka ovat perustaltaan löydettävissä laajemmaltikin tieteessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa: ennakoiva, kulttuurinen tai tulkitseva ja kriittinen lähestymistapa.

nimetön

Sohail Inayatullah

 

Ennakoiva tulevaisuuksientutkimus pyrkii tarkkaan ja virheettömään tulevaisuuden ennakoimiseen ja tarkoituksena on täsmällisen ja virheettömän, usein matemaatisen tiedon saaminen tulevaisuudesta. Inayatullah kritisoi ennakoivaa tulevaisuuksientutkimusta erityisesti sen jäykkyydestä, lyhyistä aikajänteistä ja mekanistisuudesta, jotka ovat johtaneet yksioikoisiin ja vain määrällistä kasvua mittaaviin tuloksiin.

Kulttuurisessa lähestymistavassa pyritään ymmärtämään erilaisuuden, erilaisten arvojen ja perinteiden merkitys tulevaisuuden hahmottamisessa ja toivottavan tulevaisuuden valitsemisessa. Kulttuurinen lähestymistapa on Inayatullahin mielestä kuitenkin liian vahvasti länsimaiseen ja teollistuneeseen yhteiskuntaan perustuvien ajatusmallien läpäisemää, jotta sen avulla voitaisiin avoimesti ja oikeudenmukaisesti tutkia esimerkiksi kehitysmaiden tai erilaisten vähemmistökulttuurien tulevaisuuksia. Niinpä hän esitteleekin kolmannen vaihtoehdon eli kriittisen lähestymistavan, jonka avulla voidaan tutkia ja aktivoida erityisesti näitä tulevaisuuksia.

Kriittisessä lähestymistavassa painoa ei panna niinkään ennusteiden tai skenaarioiden laatimiselle sinänsä, vaan pikemminkin tutkitaan ja kyseenalaistetaan niitä oletuksia, käsitteitä ja alkuasetelmia, joista tulevaisuutta lähdetään hahmottamaan ja niitä odotuksia, joita toivottava vaihtoehto pannaan täyttämään. Erityisesti pohditaan valtakysymyksiä: kenen on se tulevaisuus, jota pyritään toteuttamaan? Kenen etuja se palvelee? Tässä lähestymistavassa tärkeintä ei niinkään ole tiedon saaminen sinänsä vaan pikemminkin tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden tekeminen ja ihmisten osallistuminen ja aktivoiminen sosiaaliseen toimintaan. Nykyhetki ymmärretään särkyvänä ja hauraana ja sen näkyvät ilmenemismuodot — instituutiot, käytännöt, organisaatiot ja jopa käytetyt kielelliset mielikuvat ja käsitteet — määräytyvät sen perusteella, että jokin määrätty todellisuuden näkemys monien erilaisten joukosta on saavuttanut hallitsevan aseman. Päämääränä kriittisessä tulevaisuuksientutkimuksessa onkin horjuttaa näitä valta-asetelmia, jotta viime kädessä voitaisiin muuttaa sosiaalisia olosuhteita siten, että tulevaisuuden sukupolvien ja kaiken elollisen tarpeet otetaan päätöksenteossa huomioon.

palaa alkuun

Novákyn ja Hidegin jaottelu

Novákyn ja Hidegin (2000, 19-22) käsitys tulevaisuuksientutkimuksen lähestymistavoista lähestyy sekä Inayatullahia että Mannermaata. Heidän mukaansa perinteisessä tulevaisuuksientutkimuksessa painotetaan mahdollisten tulevaisuuksien objektiivisuutta. Vaihtoehtoja lähestytään siitä näkökulmasta, että tulevaisuudenkuvan sisältö ja muoto ei saanut määräytyä sen rakentajan omien henkilökohtaisten ja subjektiivisten näkemysten mukaisesti. Uusimmat näkökulmat, evolutionaarinen ja varsinkin kriittinen tulevaisuuksientutkimus ovat kehittyneet osittain kritiikistä tätä perinteisempään tiedenäkemykseen pohjautuvaa ajattelutapaa kohtaan.

Evolutionaarisen lähestymistavan mukaan perinteisillä menetelmissä ei voida saada tarpeeksi kattavaa tietoa ja ymmärrystä tulevaisuuden vaihtoehdoista, koska todellisuuden luonne muuttuu. Sen vuoksi tulevaisuuksientutkimuksen kohteena pitäisi olla käsitys sellaisesta tulevaisuudesta, joka on avoin, yhtaikaa sekä selkeästi määräytynyt että määräytymätön, ja samalla kertaa ihmisen toiminnan foorumi. Näkökulman kannattajat hyväksyvät yleisen evoluutioteorian sovellukset yhteiskunnalliseen tutkimukseen ja ajatteluun. Siten tulevaisuuden nähdään muodostuvan emergenttien, (esille työntyvien) kompleksisten ilmiöiden evoluutiosta. Kriittisessä tulevaisuuksientutkimuksessa tulevaisuus nähdään ilmiöinä, jotka ovat olemassa myös nykyhetkessä ajatuksissamme ja tunteissamme. Tästä syystä tulevaisuus vaikuttaa väistämättä myös nykyisyyteen ja myös emotionaaliset osa-alueet otetaan tutkimuksen piiriin.

Kuitenkin myös Novákyn ja Hidegin jaottelusta puuttuu selkeä kuva siitä, mihin kuuluu yleisimmin tehty, objektiivisuuteen pyrkivä ja tieteellisyyteen perustuva, mahdollisimman hyvin hyvän ja tasapuolisen tieten kriteerit täyttämään pyrkivä tulevaisuuksientutkimus.

Yhteenveto: tulevaisuuksientutkimuksen neljä lähestymistapaa

Voidaan ajatella, että tarkoituksenmukaisin tapa jaotella tulevaisuuksientutkimus voisi olla seuraavanlainen: Tulevaisuudentutkimuksen taustalla vaikuttaa kolmen sijasta neljä peruslähestymistapaa, jotka ovat perustaltaan löydettävissä laajemmaltikin tieteessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa: ennakoiva, kulttuurinen tai tulkitseva, kriittinen sekä analyyttinen lähestymistapa.

Ennakoiva lähestymistapa antaa parhaat mahdollisuudet silloin, kun painopiste asetetaan tulevaisuuteen, joka ei ole nykyhetkestä ajallisesti kovin kaukana ja jossa kuvattavaan tilanteeseen ei ole vaikuttamassa kovin paljon erilaisia muuttujia. Perustana on välineellinen ajattelu — tulevaisuuksientutkimuksen avulla pyritään löytämään työkaluja tulevaisuuden muokkaamiseksi ja oman toiminnan suuntaamiseksi. Menetelmät perustuvat ennen kaikkea aikasarjoihin ja matemaattiseen mallintamiseen, mutta muitakin menetelmiä voidaan käyttää hyväksi. Lopullisena tavoitteena on yhden mahdollisimman selkeän ja täsmällisen ennusteen laatiminen päätöksenteon ja strategisen suunnittelun avuksi tai BAU-ennusteen (business as usual; se skenaario, joka muodostuu oletuksesta, että muutos on pelkästään määrällistä kasvua/pienenemistä) löytäminen osaksi laajempaa, muilla menetelmillä aikaansaatua skenaarioiden koostetta.

Kulttuurinen lähestymistapa perustuu näkemykseen, että tulevaisuus muodostuu erilaisista vaihtoehdoista. Näiden tulevaisuuden vaihtoehtojen rakentamisessa otetaan huomioon mahdollisimman tasa-arvoisesti kaikkien osapuolten erilaiset arvot, traditiot ja kulttuuriset käytännöt. Tärkeintä ei ole ennusteiden laatiminen vaan näkemys, ja totuus on siten aina suhteellista. Menetelmät ovat enimmäkseen hermeneuttisia, ymmärtävän tiedekäsityksen pohjalta kehitettyjä, ja niiden avulla selvitellään esimerkiksi päämäärän asettelua tai erilaisten kulttuuristen tai sosiaalisten tekijöiden vaikutuksia päätöksentekoon ja sitä kautta toteutuvaan tulevaisuuteen.

Kriittisessä lähestymistavassa painoa ei panna niinkään ennusteiden tai skenaarioiden laatimiselle sinänsä, vaan päämääränä on pikemminkin kyseenalaistaa ja tutkia niitä oletuksia ja alkuasetelmia, joista tulevaisuutta lähdetään hahmottamaan. Tärkeintä on silloin ihmisten osallistuminen ja aktivoiminen sosiaaliseen toimintaan. Toisaalta kriittisen lähestymistavan tärkein perustelu ei ole toimia pelkästään vastareaktiona kahdelle edelliselle lähestymistavalle, vaan sillä ja sen piirissä kehitetyillä erityismenetelmillä (esim. storytelling tai causal layered analysis) voidaan nähdä olevan oma merkityksensä erityisesti silloin, kun tarkastellaan sellaisia ryhmiä, kulttuureita tai käytäntöjä, joita on vaikea ymmärtää perinteisempien näkökulmien kautta.

Analyyttisen tulevaisuuksientutkimuksen perustana on normatiivisen näkökulman lisäksi välineellinen ajattelu — tulevaisuuksientutkimuksen avulla pyritään selvittämään mahdollisia, todennäköisiä, ehdollisesti mahdollisia, toivottavia ja pelottavia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja kehittämään sitten työkaluja tulevaisuuden muokkaamiseksi ja oman toiminnan suuntaamiseksi pitemmällä aikavälillä. Analyyttisen tulevaisuuksientutkimuksen piiriin voidaan itse asiassa sijoittaa suurin osa esimerkiksi Suomessa tehtyä tulevaisuuksientutkimusta ja sen piirissä kehitetyt teoriat, menetelmät ja mallit. Esimerkiksi tämän artikkelin pohjana käytetty teoreettinen kehikko on muodostunut analyyttisen tulevaisuuksientutkimuksen näkökulmasta.

palaa alkuun

Lopuksi: tulevaisuuksientutkimuksen anti arjessa

Tulevaisuus on avoinna ihmisille mahdollisten toimintojen ja valintojen rajattomana valikkona (Giddens 1991, 28-29). Vaikka jokapäiväiset toimintomme perustuvat olettamukseen, että maailmassa on kuitenkin jotain pysyvää ja kestävää, muutoksen kiihtyvä nopeus vaikuttaa valintoihimme ja arvoihimme. Vattimo (1989, 34-35) esittääkin, että tiedotusvälineet ja aikamme tiedekäsitys tekee arkielämästämme yhä enemmän kuvallista ja mielikuviin perustuvaa. Tästä huolimatta meidän on mahdollista ja ehkä jopa velvollisuus pohtia ja arvottaa eettisestä näkökulmasta erilaisia mahdollisia tulevaisuuden tiloja – mahdollisia tulevaisuuksia – ja tehdä omat valintamme näiden pohdintojen tulosten pohjalta. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että pohdimme valintojemme seurauksia mahdollisimman monesta eri näkökulmasta.

Aikaisemmat valinnat ja niiden seuraamukset ovat nykyisen todellisuutemme perusta. Samalla tavalla tulevaisuus muodostuu tämän hetken tilanteen ja sen pohjalta tehtyjen valintojen seurauksena. Vaikka emme voi tietää paljoakaan varmaa tulevaisuudesta, joka tapauksessa meidän on elämänhallinnan ja toimintakykymme ylläpitämiseksi tehtävä jatkuvasti sitä koskevia oletuksia ja arvioita.

Tietoyhteiskunnan ja teknologisen kehityksen myötä todellisuutemme muodostuu jo tässä hetkessä yhä vaikeammin määriteltäväksi. Se koostuu yhä abstraktimmista ilmiöistä ja osista, joiden keskinäisiä suhteita, syitä ja vaikutuksia on vaikea ymmärtää. Tällä tavalla mahdollisen rajat piirtyvät jatkuvasti uudelleen kumoutuakseen taas uuden tiedon edestä hetken kuluttua. Tuntuu siltä, että asioihin ja tapahtumiin on yhä hankalampi vaikuttaa – tai ainakin kokea voivansa vaikuttaa. Niinpä korostammekin reaktiivisesti enemmänkin sitä, miten muutokseen ja uusiin haasteisiin pitäisi tai voidaan sopeutua sen sijasta, että mietittäisiin, kuinka kehityksen suuntaan ja laatuun voitaisiin vaikuttaa.

Tulevaisuus ei ole jossain siellä, mihin olemme menossa, vaan se on jotain sellaista, mitä olemme yhdessä luomassa. Kenelläkään ei siis ole yksinoikeutta tulevaisuuteen, vaan se on meidän kaikkien yhteinen.
palaa alkuun

Lähteet ja kirjallisuus

Amara, Roy 1981a. The Futures Field. Futurist Vol. XV, No. 1, pp. 25-29.

Amara, Roy 1981b. How to tell Good Work from Bad. Futurist Vol. XV No. 2, pp. 63-71.

Bell, W. 1996. The Sociology of the Future and the Future of Sociology. Sociological Perspectives.

Bell, W. 1997a. Foundations of Futures Studies. Human Science for a New Era. Volume I: History, Purposes, Knowledge. Transaction Publishers, New Brunswick and London.

Bell, W. 1997b. Foundations of Futures Studies. Human Science for a New Era. Volume II: Values, Objectivity and the Good Society. Transaction Publishers, New Brunswick and London.

Borg, O. 1992: Tulevaisuudentutkimuksen suhde muihin tieteisiin ja tiedonaloihin. Kirjassa Vapaavuori M. (toim.): Miten tutkimme tulevaisuutta? ss. 299-307.

Boulding, E. & . Boulding K. S. 1995. The Future. Images and Processes. Sage Publications, Thousand Oaks, London, New Delhi.

Flechtheim, O.K 1972. Futurologie. Kirjassa von J. Ritler (toim.): Historisches Wörterbuch der Philosophie, Schwabe & Co. Verlag, Basel, ss. 1150-1152.

Flechtheim, O.K. 1996. History and Futurology. Verlag Anton Hain. Meisenheim am Glan.

Castells, M. 1996. The Information Age: Economy, Society and Culture. Volume I, The Rise of the Network Society. Blackwell Publishers, Malden and Oxford.

Castells, M. 1997. The Information Age: Economy, Society and Culture. Volume II, The Power of Identity. Blackwell Publishers, Malden and Oxford.

Castells, M. 1998. The Information Age: Economy, Society and Culture. Volume III, The End of Millennium. Blackwell Publishers, Malden and Oxford.

Covey, S. R. 1989. The Seven Habits of Highly Effective People. Powerful Lessons in Personal Change. Simon & Schuster Ltd, London, Sydney.

Dator, J. 1996. Futures Studies as Applied Knowledge. Kirjassa Slaughter, R. (toim.). New Thinking for a New Millennium. Routledge, London & New York, ss. 103-115.

Godet, Michel: From Anticipation to Action. A Handbook of Strategic Prospective. Future-Oriented Studies, UNESCO, Paris 1993.

Godet, M. 2000: How to be rigorous with scenario planning. Foresight Vol. 2 No. 1, February, ss. 5-9.

Inayatullah, S, 1990: Deconstructing and Reconstructing the Future: Predictive, Cultural, and Critical Epistemologies. Futures Vol. 22, Issue 2, pp. 115-141.

Inayatullah, S, 1996: Methods and Epistemologies in Futures Studies. Kirjassa Slaughter, Rick (toim.): The Knoweledge Base of Futures Studies. Vol.1, Foundations. DD; Media Group, Futures Study Centre, Hawthorn, Australia, ss. 186-203.

Inayatullah, S. 1998. Teaching Futures Workshops: Leadership, ways of knowing and institutional politics. Futures Research Quarterly Vol. 14, No. 4, 29-35.

Jouvenel, H. de 1967. The Art of Conjecture. Basic Books, Inc. Publishers, New York. English translation from the French by Nikita Lary.

Ketonen, O. 1985. Tulevaisuudesta tietäminen. Kirjassa Malaska, P. & Mannermaa M. (toim.), Tulevaisuuden tutkimus Suomessa. Gaudeamus, Juva, ss. 9-21.

Koski, J. T. 1998. Infoähky ja muita kirjoituksia oppimisesta, organisaatioista ja tietoyhteiskunnasta. Opinion-sarja. (Gummerus, Jyväskylä ja Helsinki).

Kuusi, O. & Gröhn, L. 1998. Oppimiskyky tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtana — vastauksia Lauri Gröhnin kysymyksiin. Futura Vol. 17 Issue 3, ss. 66-76.

Kuusi, O. & Kamppinen, M. 2002. Tulevaisuuden tekeminen. Teoksessa M. Kamppinen, O. Kuusi, S. Söderluns (toim.), Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Malaska, P. 1993. Tulevaisuustietoisuus ja tulevaisuuteen tunkeutuminen. Kirjassa Vapaavuori, M. (toim.) Miten tutkimme tulevaisuutta? 6-12. Acta Futura Fennica 4. Painatuskeskus, Helsinki.

Malaska, P. 2003. Tulevaisuustietoisuus ja tulevaisuuteen tunkeutuminen. Teoksessa Vapaavuori, M. & von Bruun, S. (toim.): Miten tutkimme tulevaisuutta?, s. 9-16. Acta Futura Fennica No 5, 2. muokattu painos. Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Tampere.

Malaska, P. 2013. Tulevaisuustietoisuudesta ja tulevaisuudesta tietämisestä: Tulevaisuus mielenkiinnon kohteena. Kirjassa Kuusi, O., Bergman, T. & Salminen, H. (toim.) Miten tutkimme tulevaisuuksia?  Acta Futura Fennica 5. Tulevaisuuden tutkimuksen seura. 3. uudistettu painos, ss. 14-28.

Malaska, P. & Voipio T. 1995. Futures Beyond Poverty — assessing the Poverty Discourse. Kirjassa Ogutu D., Malaska, P. & Kojola J. (toim.) Futures Beyond Poverty — Ways and Means out of the Current Stalemate. Selections from the XIV World Conference of WFSF, Nairobi, Kenya July 25-29, 1995. Turku.

Malaska, P., Kamppinen M. & Wilenius M. 1999. Tulevaisuudentutkimuksen tieto ja Futu-hanke. Kirjassa Pantzar, E. (toim.) Tiedosta ja tiedon tutkimuksesta. University of Tampere, Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus, ss.175-190.

Malaska, P. & Holstius, K. 2009. Modern Futures Approach. Futura Vol. 28, No. 1, ss.85-96.

Mannermaa, M., 1991. Evolutionaarinen tulevaisuudentutkimus. Tulevaisuudentutkimuksen paradigmojen ja niiden metodologisten ominaisuuksien tarkastelua. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran julkaisuja Acta Futura Fennica 2. VAPK-kustannus, Helsinki.

Mannermaa, M. 1999. Tulevaisuuden hallinta. Skenaariot strategiatyöskentelyssä. WSOY, Ekonomia-sarja. Porvoo.

Masini, E. 1993. Why Futures Studies? Grey Seal, London.

Masini, Eleonora, 1999: Rethinking Futures Studies. Kirjassa Sardar, Ziauddin (toim.): Rescuing All Our Futures. The Future of Futures Studies. Praeger, Westport, Conn., ss. 36-48.

Meristö, T. 1991. Skenaariotyöskentely yrityksen johtamisessa. Acta Futura Fennica No. 3, VAPK Helsinki.

More, Thomas 1516 (1551). Utopia. Julkaistu uudelleen 1997, Wordsworth Edition Ltd. Hertfordshire, UK.

Niiniluoto, I 1999. Voidaanko tulevaisuudesta tietää? Tieteessä tapahtuu Vol. 17, Issue 1, ss. 5-9.

Niiniluoto, I. 2003. Totuuden rakastaminen. Tieteenfilosofisia esseitä. Otava, Keuruu.

Niiniluoto, I. 2013. Tulevaisuuden tutkimus – tiedettä vai taidetta? Kirjassa Kuusi, O., Bergman, T. & Salminen, H. (toim.) Miten tutkimme tulevaisuuksia?  Acta Futura Fennica 5. Tulevaisuuden tutkimuksen seura. 3. uudistettu painos.

Novaky, E. & Hideg, É. 1999. Factual and Methodologial Experience Probing Future Orientation in Modern and Late-modern Societies, Especially the Case of Hungary. Kirjassa Nováky, E. & Kristóf, T. (toim.) The Youth for a Less Selfish Future. Papers of the 1. Budapest Futures Course. Department of Futures Studies, Budapest University of Economic Sciences and Public Administration. Budapest.

Popper, K. 1995. Arvauksia ja kumoamisia. Tieteellisen tiedon kasvu. Tammer-Paino Oy, Tampere. (Suom. Eero Eerola alkuperäisestä teoksesta Conjectures and Refutations, 1963.)

Rubin, A. 1998. The Images of the Future of Young Finnish People. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja D-2:1998. Turku

Rubin, A. 2000. Growing up in Social Transition: In Search of a Late-modern Identity. Annales Universitatis Turkuensis, Series B, Tom. 234, Humaniora. Turun yliopisto, Turku 2000.

Rubin, A. 2010. Muuttuvan ajan muuttuvat haasteet: Mihin tulevaisuudentutkimuksen opetuksessa tulisi kiinnittää huomiota?  TVA-julkaisuja 1/2010. Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia. https://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/tva/tutkimus/julkaisut/Documents/TVA-sarja-2010-1.pdf

Opetusministeriö 1989. Muutos, valinnat, tulevaisuus. Tulevaisuudentutkimuksen edistäminen Suomessa. Komiteamietintö 1989:3, Valtion Painatuskeskus, Helsinki.

Wallerstein, I. 1996. Open the Social Sciences. Social Science Research Council Publications, Vol. 50, Number 1. http//www.ssrc.org/mitems1.htm.

Wallerstein, I. 1998. Introduction. Current Sociology Vol. 46, Issue 2, ss. 1-3.

Wright, G.-H. von 1982. Determinism and the Knowledge of the Future. Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Julkaisusarja A4. Turku.



Kategoriat:artikkeli, Tutkimus

Avainsanat:, , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: