eDelphi – metodievoluutiota verkossa

Hannu ja Jenni Linturi, Anita Rubin 2013 (päivitetty 17.12.2018)

Tiivistelmä

Delfoi-menetelmän tunnistaa palautteisista kyselykierroksista sekä niihin reagoivasta anonyymistä asiantuntijaraadista. Viime vuosina Delfoille on löydetty uusia menetelmämurteita ja käyttökohteita, joissa sovelletaan sekä verkkoteknologian että -median nykykehitystä. Suomi on tulevaisuuksientutkimuksen tekijänä edelläkävijämaa. Edelläkävijyys koskee sekä tulevaisuuksientutkimuksen tieto-oppia että metodikehitystä. Delfoi-tekniikka on nykyvaiheessaan sillanrakentajametodi, joka kelpaa yhtä hyvin akateemisen opinnäytteen päämetodiksi kuin työyhteisön käytännölliseksi kehittämisen työkaluksi. eDelphi-ohjelmisto (http://www.edelphi.org) on menetelmäevoluution pioneeri, jota kannattelee avoimen lähdekoodin kehittäjäyhteisö. (kuva Carol Munro 12/2007/Flickr)

Artikkelissa kuvataan tulevaisuuksientutkimuksen piiriin kuuluvan Delfoi-menetelmän traditiota ja nykymuotoja. Tarkastelua laajennetaan ja syvennetään pohtimalla asiantuntijuuden muuttuvaa luonnetta sekä verkon ja tietotekniikan vaikutuksia metodikehitykseen. Artikkelin ajatusten taustalla vaikuttaa tekijöiden omaksuma murroskäsitys, jonka luonne on avattavissa dekonstruktruoimalla teollisuus- ja kulutusyhteiskunnan keskeisiä ideoita.

Asiantuntijapohdiskelu juontuu tästä lähestymistavasta. Samalta perustalta luotiin viisitoista vuotta sitten ensimmäinen Delfoi-metodin ideoita hyödyntävä verkko-ohjelmisto, jonka kokemuksia artikkelissa kuvataan. Kokemusten myötä artikkeliin johdatetaan myös aineksia tulevaisuuden tekemisestä eikä vain sen tutkimisesta.

Kolmas artikkeliosuus liittyy Delfoi-yhteisön aikaansaannoksiin ja menetelmäkoulutukseen, joka on synnytetty  täydentämään, laajentamaan ja vaihtoehtoistamaan eri aikoina ja konteksteissa syntyviä oppimistarpeita. Suljetun asiantuntijayhteisön sijasta on kehitetty avointa paikasta ja ajasta riippumatonta Delfoi-kehittäjäyhteisöä. Kehittäjäyhteisön instituutioita ovat avoimen lähdekoodin eDelphi-ohjelma (http://www.edelphi.org sosiaalisen median Ning-ympäristö (http://edelfoi.ning.com) ja avoimen korkeakoulun Delfoi-koulutus.

Hajautunutta käyttöä edistetetään koulutuskonseptilla, jossa ylitetään useita modernin yhteiskunnan ”pyhiä” rajoja toimialojen ja -hierarkioiden suhteen. Delfoi-koulutukseen osallistuu vuosittain useita kymmeniä opiskelijoita ja tutkijoita, joista osa tekee väitöstutkimuksia, osa postdoc-ammattitutkimusta ja osa kehittää omaa ammatti- tai toimialaa.

eDelphi – verkko-ohjelmisto

Delfoi-menetelmä on tulevaisuudentutkijoiden kehittämä metodi, jonka avulla saadaan esille sekä valistuneita arvauksia että erityisesti perusteltuja mielipiteitä tulevaisuuden mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Luonteeltaan Delfoi on laadullista tutkimusta, mutta erityisesti verkkopohjainen tekniikka mahdollistaa myös laajat ennustetyyppiset kyselyt ja niiden kvantitatiivisen analyysit.

Delfoita voi luonnehtia haastattelu- tai kyselymuotoiseksi tutkimustekniikaksi, jossa rakenteisen vuorovaikutusprosessin avulla pyritään kokoamaan asiantuntijoista kootun ryhmän eli paneelin jäsenten tieto ja oletukset jostain tutkittavasta asiasta tai ilmiöstä. Delfoi on erityisen hyödyllinen menetelmä silloin, kun tutkittava asia tai ilmiö on kompleksinen – vaikeaselkoinen ja mutkikas – tai kun halutaan tutkia jotain sellaista asiaa, jota on hankalaa tai arkaluontoista käsitellä muulla tavoin.

Nykymuodossaan metodin kehittivät Olaf Helmer ja Norman Dalkey vuonna 1953 sodankäynnin strategioiden suunnitteluun. Alkuperäinen Delfoi koostuu useimmiten kahdesta tai kolmesta asiantuntijakierroksesta, joiden kuluessa mielipiteet kerätään ja niistä saatu informaatio – erityisesti yleisestä linjasta poikkeavat mielipiteet perusteluineen – palautetaan takaisin asiantuntijoille kommentointia varten.

Linstonen & Turoffin (2002) tunnetun määritelmän mukaan: ”Delfoi-tekniikkaa voidaan luonnehtia ryhmän kommunikaatioprosessin strukturointimenetelmäksi, jonka tarkoituksena on auttaa yksilöiden muodostamaa ryhmää kokonaisuutena käsittelemään mutkikasta ongelmaa”. (Linstone & Turoff 2002, 4; Kuusi 1993, 136) Osittain määritelmää ja osittain syntyneitä kokemuksia hyödyntäen Delfoi on käyttökelpoinen tutkimusmetodi kun:

• ongelmaa (tutkimusongelmaa) ei voida tutkia täsmällisillä analyyttisillä menetelmillä,
• kollektiivisesti käsitellyt subjektiiviset arvioinnit ovat ongelman ratkaisun kannalta hyödyllisiä,
• ongelma on laaja, kompleksinen ja monitieteinen ja osallistujilta puuttuu ’yhteinen kieli’ tai menetelmä ratkaista ongelma,
• aika- ja kustannusrajoitukset estävät toistuvat ryhmätapaamiset,
• prosessiin tarvitaan suuri määrä asiantuntijoita ja asiantuntijaryhmän koko on liian suuri toteutettavaksi ryhmätyömenetelmin,
• erillisen välittäjän (Delfoi-managerin) käyttö on tarpeen erimielisten asiantuntijoiden tiedon keräämiseksi yhteiseen käyttöön,
• on halutaan välttää asiantuntijoiden pyrkimyksiä vaikuttaa muiden mielipiteisiin muuten kuin argumentoimalla.

Delfoi-prosessissa tuotetaan erilaisia näkökulmia, hypoteeseja ja väitteitä, jotka saatetaan avoimen asiantuntijatestin ja argumentoinnin kohteeksi. Prosessissa pyritään seulomaan näkemykset jaetuiksi tai erimielisiksi yhteisönäkemyksiksi. Molemmat lopputulokset ovat arvokkaita. Erimielisiä voidaan olla paitsi argumenteista myös tavoitteista, vaihtoehtojen todennäköisyydestä ja haluttavuudesta. (Linturi 2006, 2007, 103)

Delfoi- menetelmässä etsittiin alun perin konsensusta, nyttemmin menetelmää käytetään usein innovaatio- ja oppimisjärjestelmänä, jossa eriävillekin mielipiteille annetaan arvoa. Tulevaisuuksia on tämän lähestymistavan mukaan aina monta. Osa eriävistä mielipiteistä saattaa ennakoida heikkoa signaalia tulevasta kehityksestä. Subjektiivisten mielipiteiden perusteella muodostetun tiedon katsotaan sisältävän hiljaista tietoa, joka muodostaa tärkeän osan tulevaisuustiedon perustasta. Perusominaisuutena on iteratiivisuus (useita haastattelukierroksia), asiantuntijuus, anonyymisyys ja palaute. (Soini-Salomaa 2010)

eDelfoi-verkkoympäristö on Delfoi-metodin käyttöön suunniteltu verkko-ohjelmisto. Sen ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 1998 nimellä Professional Delphi Scan. Ohjelma tehtiin Opetusministeriön rahoituksella yhteistyössä Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen, Metodix Oy:n ja Internetix Campuksen (Otavan Opiston tuottama avoin verkko-oppimisympäristö) kanssa.

Ohjelmakonseptin kehittäjät Jari Kaivo-oja, Osmo Kuusi ja Hannu Linturi määrittelivät hankkeen tavoitteet seuraavasti: “ohjelmisto koostuu tutkimuskehittimistä, jonka avulla manageri voi suunnitella, toteuttaa, analysoida ja raportoida tutkimuksen. Kyselyn ensi vaiheessa manageri luo kyselylomakkeen tai lomakkeita, joihin voi sisältyä teksti- ja grafiikkaosioita (esimerkiksi johdanto ja selvitykset), kvantitatiivisia osia (erityyppiset kysymykset), tekstivastausosia (kvalitatiivinen aineisto) sekä linkkejä. Lomakkeen rakentelu tehdään hakemistopuuhun, jonka elementit ovat samalla tavalla kopioitavissa ja liitettävissä leikepöydän kautta kuin Windowsissa yleensäkin vaikka lomakkeen käsittely tapahtuukin selaimella ja edellyttää internet -yhteyttä. Työskentely onnistuu jo GPRS –yhteyksillä, mutta sujuvaa se on vasta ADSL –tasoisilla yhteyskaistoilla.”

Ensimmäisen ohjelmiston koodauksesta vastasi atk-suunnittelija Juha Kyllönen tiimeineen. (Linturi 2003) Ohjelmiston käyttöönotto johti tutkimushankkeisiin, joista osa oli monet aikarajat ylittäviä kansainvälisiä projekteja. Tutkimuskohteina olivat mm. koulutuksen etämuodot, sosiaali- ja terveysalan ulkoistukset ja yritystoiminta, ympäristökysymykset ja heikot signaalit. Käyttökielinä ovat olleet alusta alkaen suomi ja englanti.

2000-luvulla siirryttäessä Delphi Scanista versioitui NexusDelfix -niminen ohjelmisto, joka aiempaa paremmin hyödynsi kehitteillä olevia selainstandardeja. Uusi ohjelmisto koostui tuolloin joukosta toisiinsa kytkettyjä Nexus-verkkopalveluita. Myöhemmin NexusDelfixista (http://nexusdelfix.internetix.fi) rakennettiin sisarversio eDelfoi (http://www.edelfoi.fi), joka perustui ns. Ajax-tekniikkaan. Kehitysaskel oli enemmän tekninen kuin menetelmällinen. Versio tarjosi managerille aiempaa nopeampia ja tehokkaampia työkaluja. Nexus-kehityksestä vastasi tietojärjestelmäpäällikkö Ville Venäläinen.

NexusDelfix päivitettiin eDelfoi-muotoon vuonna 2005, jolloin sille luotiin myös itsenäinen domain-osoite http://www.edelfoi.fi). Ohjelmisto suunniteltiin erityisesti organisaatioiden käyttöön, joille oli tarjota oma sivustokokonaisuutensa kymmenien Delfoi-tutkimusten suorittamiseen. Tässä vaiheessa käynnistyi useita laajoja tutkimushankkeita, joista mainittakoon Aila Paason väitöstutkimukseen johtanut ammatillisten oppilaitosten opettajien tulevaisuuden osaamista tutkinut hanke, johon osallistui noin 700 panelistia. Ammattitutkimuksia edustavat Markku Wileniuksen elinkeinosektorin (Evira) riskitulevaisuuksia käsittelevä skenaario-Delfoi ja Itä-Suomen yliopiston metsäalan tulevaisuutta luotaavat tutkimukset.

Kuva 1. Osaava opettaja -tutkimuskokonaisuuteen osallistui satoja ammatillisen koulutuksen ja opetuksen asiantuntijoita

Delfoi-menetelmän lisääntynyt kysyntä johti kymmenen vuotta sitten koulutukseen, joka tukeutui etä- ja lähiopetuksen vuorotteluun. eDelfoi-ohjelmisto toimi myös opetuksen verkkoalustana. Delfoi-opetuksen kokemuksia oli jo tätä ennen kerätty useina vuosina Tulevaisuuden Verkostoakatemian menetelmäopintojen yhteydessä. Metodiopettajina toimivat mm. Osmo Kuusi, Petri Tapio ja Hannu Linturi. Delfoi-kurssi toteutettiin kahden päivän intensiivityöpajana, jota tuettiin ennen ja jälkeen työpajaa tehdyin verkko-opinnoin.

Delfoi-opinnot porrastettiin näyttöjen mukaan neljään kurssikokonaisuuteen: tulevaisuudentutkimuksen metodiperusteet, Delfoi-tekniikka ja ohjelmiston hallinta, tutkimussuunnittelu ja tutkimuksen toteuttaminen. Lähityöpajoja järjestettiin aluksi kahdeksan vuodessa, sittemmin joka kuukausi. Lähityöpajat pidetään viikonloppuisin ja ne lähetetään myös verkkoon. Koulutukseen on hakeutunut kymmenen vuoden aikana lähes 500 avoimen korkeakoulun opiskelijaa.

Koulutuksen tavoitteena on poikkeuksetta autenttinen tutkimuksen toteutus. Useimmissa tapauksissa tutkimus liittyy opinnäyttöihin (amk-jatkotutkinnot, gradut ja väitökset), joita on tehty eri yliopistoihin ja korkeakouluihin. Niiden rinnalla ammattitutkimus on kasvanut vuosi vuodelta. Useimmiten ne ovat projektirahoitettuja. 2000-luvun hankkeita ovat olleet mm. Opetusministeriön sivistysbarometri 2017 (2006-2009), Aalto-yliopiston Cemat-tutkimussarja (2008) ja Kimmo Kevätsalon työn tulevaisuutta käsittelevät Delfoit (2009). Delfoi-avusteisista väitöksistä mainittakoon Aila Paason (Lapin yliopisto) lisäksi Yrjö Myllylän (Itä-Suomen yliopisto) Murmanskin aluetutkimus, Vesa Valtosen (Maanpuolustuskorkeakoulu) turvallisuusalaa käsittelevä tutkimus, ja Vesa Raasumaan (Jyväskylän yliopisto) oppilaitosjohtamista uudistava tutkimus.

Ohjelmiston kehityksestä ovat vastanneet Metodix Oy ja Otavan Opisto. Kehitystyössä ovat mukana myös Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry (http://www.futuresociety.fi), Otavan Opisto (http://www.otavanopisto.fi), Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus (http://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/Sivut/home.aspx), Suomen eOppimiskeskus (http://www.eoppimiskeskus.fi/) ja Edunetix ry. Uusin verkko-Delfoin versio on Antti Lepän tiimeineen koodaama avoimen lähdekoodin eDelphi (http://www.edelphi.org). Ohjelmakehityksestä vastaa Metatavu Oy (http://www.metatavu.fi)..

Kuva 2. eDelfoin kolmosversiossa luovuttiin organisaatiolähtökohdasta ja kehitettiin paneelikohtaisia menetelmäpiirteitä

Delfoi-menetelmäkoulutus luotiin pilotoimaan joustavaa koulutusmallia, jossa koulutus mukautuisi oppijaan ennemmin kuin opettajaan tai koulutusinstituutioon. Lopputyö on monen korkeakouluopiskelijan kompastuskivi. Usein gradun tai muun päättönäytteen tekemistä tukemaan tarkoitetut metodikurssit ajoittuvat sattumanvaraisesti tarpeeseen nähden. Seurauksena on sinällään merkittävien resurssien tehotonta käyttöä. Pienryhmämuotoinen seminaarityöskentely harvoin riittää purkamaan yksilöohjauksen tarvetta vaan kohtaamattomuusongelmat toistuvat.

“Luokattomat” Delfoin verkko-opinnot tulevat opiskelijan avuksi juuri silloin, kun oppija niitä tarvitsee ja haluaa. Se toki edellyttää opiskelijan oma-aloitteisuutta, mutta vaiva palkitaan kaikissa prosessin vaiheissa. Kuukausittaiset pajat mahdollistavat oman työn intensiivisen käynnistämisen, ohjauksen ja arvioinnin. Vertaistoiminta ja jatkuvasti rikastuva verkkoympäristö antavat tukea myös itseopiskelijoille eikä noviiseja ja eksperttejä eroteta toisistaan. Monet muutkin kuin metodi-ideat ylittävät disipliinirajat, kun eri yliopistoista ja tiedekunnista ponnistavat opiskelijat ja tutkijat kohtaavat töitään esitellessään toisiaan ja omien viiteryhmiensä hyviä – ja toisinaan vähemmän hyviä – käytäntöjä.

Kuva 3. Delfoi-kehittäjäyhteisö on kartuttanut Ning-ympäristöään viisi vuotta

Delfoi-yhteisöllä on ollut viisi vuotta käytössään sosiaalisen median Ning-ympäristö (http://edelfoi.ning.com), johon kootaan menetelmätietoa, -kokemuksia ja työpajatietoa. Ningissä on kirjautunut tätä kirjoitettaessa lähes tuhat jäsentä. Vuonna 2011 tehdyn käyttäjätutkimuksen mukaan verkostokäyttäytyminen seuraa 1-9-90 -kaavaa. Yhtä tuotteliasta kestoaktivistia kohti on yhdeksän aktiivia tiedon tuottajaa ja 90 tiedon käyttäjää. Tärkeitä palveluja ovat ryhmät, joita on dokumentoitu vuodesta 2008. Niihin kerätään työpajakokemukset ja -dokumentit. Lisäksi mm. koulutusohjelmille ja ohjelmistokehittämiselle on luotu omat ryhmänsä. Työpajojen Delfoi-esitykset on enimmäkseen videoitu ja tallennettu. Kosolti metoditietämystä on yli 900 blogikirjoituksessa.

Ningissä on haudottu myös uusimman eDelphin konsepti. Avoimen lähdekoodin kehittäjäryhmässä http://edelfoi.ning.com/group/delfoiohjelmistonopensourcekehittjyhteis määriteltiin vuoden 2011 aikana piirteet, joita tässä kehitysvaiheessa tarvitaan. Tammikuussa 2012 ohjelma (http://edelfoi.fi) julkistettiin ja kehittäminen on jatkunut pajarytmissä. Ennen kutakin kuukausipajaa on tehty ohjelmapäivitys, jossa palveluja on parannettu tai otettu käyttöön uusia ominaisuuksia.

Kuva 4. eDelfoi koodattiin kokonaan uudestaan v. 2012, versionumerokseen se sai 4.0, uusin evoluutioversio on eDelphi v. 2017

Open source -prosessilla luotiin aiempaa helppokäyttöisempi ohjelma, jonka tehtävänä oli myös turvata suorituskyky hyvin kuormittavissakin Delfoi-prosesseissa. Sellaisia on tiedossa laajoissa teknologiaennakoinneissa ja avoimissa Delfoi-tutkimuksissa, joilla osallistetaan laajoja kansalaispiirejä. Näistä lähtökohdista johtuen ohjelma rakennettiin kokonaan uudelleen ja edellinen versio (eDelfoi 3.0 http://www.edelphi.fi) jätettiin rinnakkaiskäyttöön.

Käyttöä helpottavia piirteitä ovat ohjelman integrointi muihin ohjelmistoihin (Google, Facebook, Twitter, Ning), joka helpottaa prosessin alkupäässä kirjautumisia ja loppupäässä raportointia. Ohjelmiston jatkokehitystä helpottavat linkitykset Googlen palveluihin (Google Apps ja Docs).

eDelfoi 4.0:ssa (http://edelfoi.fi) kysely laaditaan sivuperiaatteella, jolloin yhdellä sivulla (näytöllä) on yksi kysymys. Poikkeuksena on lomaketyyppi, jolloin esimerkiksi kaikki taustamuuttujat voidaan kerätä yhdelle sivulle. Sivukohtaiset taittoelementit optioineen on vakioitu, mikä helpottaa managerin kyselyn luontia ja muokkausta, mutta vähentää tutkijan mahdollisuuksia muotoilla lomaketta.

Vuonna 2016 eDelfoi siirrettiin virtuaalipalvelimille ja alustaohjelmisto uudistettiin. Uusin versio on eDelphi ja osoite http://www.edelphi.org . Vanha versio jätettiin toimimaan rinnalla ylimenekaudeksi, mutta sen tuki on lopetettu.

Kuva 5. Delfoi -metodivariaatioita on useita, paneelin luonti aloitetaan valitsema niistä omaan tutkimustarkoitukseen sopivin

Aiemmissa versioissa managerilla on ollut monipuoliset mahdollisuudet vaikuttaa kyselyn ulkonäköön, uudessa eDelfoissa on runsastettu sisällöllisiä mahdollisuuksia. Useita uusia Delfoi-käyttöön soveltuvia kysymystyyppejä on kehitetty käyttäjäkokemusten pohjalta. Uutta on myös parannettu tuki erilaisille Delfoi-menetelmävariaatioille. Etenkin tosiaikaisen Delfoin (Real-Time Delphi) käyttöön voi povata lisäystä uuden version myötä. Live-Delfoi on viimeisin kehityshyppy. Siinä on kyseessä lähituettu Delfoi-prosessi, jossa ensimmäinen Delfoi-kierros viedään läpi ohjatusti ja intensiivisesti.

Ohjelmiston käyttöä ja hyödyntämistä edesautetaan avoimella paneelinluontityökalulla ja havainnollisella kuvantamisella. Teesejä voi tuottaa myös videoiden pohjalta. Managerin työtä helpottaa mahdollisuus kloonata kyselyitä paneelista toiseen. Paneelin kutsukäytäntöjä on useita. Jatkoanalyysejä helpottaa Google-dokumenttien tuki ja datan siirtomahdollisuus taulukkomuodossa.

Uusinta eDelfoi-tutkimusta edustavat mm. Kimmo Laakson (mobiiliregulaatio) ja Kristiina Soini-Salomaan (Käsi- ja taideteollisuuden tulevaisuus) väitöstutkimukset. Demos Helsinkin toteutti eurooppalaisen skenaario-Delfoin, jossa backcasting-tekniikalla luettiin aikaa vuodesta 2050 tähän päivään. Spread-projektin visuaalisestikin väkevät skenaariot ovat nähtävissä ja luettavissa verkossa.

Kuva 6: Demos Helsinki vastasi eurooppalaisesta Spread-tutkimuksesta vuosina 2011-2012.

Metodikehityksen kannalta uusia aluevaltauksia mallintavat barometritutkimukset: OPH:n Oppimisen tulevaisuus 2030 (http://www.edelphi.fi/fi/groups/ot/content/index), Oulun opettaja-ammattikorkeakoulun ennakointihanke (http://www.osaavaopettaja.fi/) ja Tampereen yliopiston huumebarometri. Barometrimalliselle Delfoi-tutkimukselle luodaan kevään 2013 aikana oma verkkoympäristö. eOppimiskeskuksen Työelämä oppimisympäristönä- hanke (TYYNE http://www.eoppimiskeskus.fi/projektit/tyyne) ja kansainvälinen COST -metsätutkimus (European Forest Institute http://www.efi.int/portal/) ovat osaltaan laajentamassa menetelmäkirjoa.

Nykyisen eDelfoin teknisen tiimin avainhenkilöt ovat Antti Leppä (tiiminvetäjä), Pasi Kukkonen (atk-suunnittelija) ja Jari Lankinen (www-suunnittelija) ja Robert Blomerus (graafikko). Metodiohjaukseen osallistuvat mm. Osmo Kuusi, Hannu ja Jenni Linturi, Yrjö Myllylä, Juha Nurmela, Anita Rubin ja Petri Tapio.

Tulevaisuuksien pitkospuilla

Tulevaisuuteen johtava polku on päällystetty kahdenlaisilla kivillä. Toisaalta ihmisillä on ikiaikainen tarve ymmärtää, mitä edessä on, ja toisaalta parhaiden valintojen tekeminen edellyttää ymmärrystä vaihtoehdoista. “Uteliaisuuden laattojen” kautta hyppimällä on löydettävissä henkilökohtaisten odotusten, toiveiden ja pelkojen tulevaisuus. Tulevaisuuden valloitukseen on tarjolla myös tiedon “pitkospuita”, joiden kautta tulevaisuus saattaa rakentua hallitummin ja halutummin. Jos emme yhtään tietoisesti mieti tulevaisuuden vaihtoehtoja, olemme “pakotettuja” siihen tulevaisuuteen, joka vain tulee.

Toisaalta tutkimuksessa (Rubin 2000) tuli selvästi esiin yhtenä tutkimustuloksena se, että kaikilla toimijoilla, niin yksittäisillä ihmisillä, organisaatioilla, ryhmillä kuin yhteiskunnalla jne. on jo itsessään käsitys tai käsityksiä tulevaisuudesta eli tulevaisuudenkuvia. Osa näistä kuvista on tiedostettuja, osa taas toimii päätöksenteon ja valintojen taustalla tiedostamatta. Nämä tulevaisuudenkuvat voivat olla pelottavia (=vältettäviä) tai toivottavia (=tavoiteltavia) ja sitä kautta ne ovat myös osin sisäisesti tai keskenään ristiriitaisia, epäjohdonmukaisia ja epärealistisia. Erityisesti sen takia olisi tärkeää tuoda ne julki ja avata ne, jotta voidaan yhdessä keskustella, mitä halutaan ja sitten miten toimitaan sen saamiseksi.

Tulevaisuus muodostuu tässä ja nyt tehtävien valintojen ja niiden seuraamusten summasta. Nämä valinnat ovat aina myös riippuvaisia menneestä kehityksestä ja aikaisemmista valinnoista. Joissain asioissa voimme seurata valintojen ja seuraamusten jälkiä kauas – ehkä vuosisatoja – taaksepäin.

Tulevaisuudentutkimuksen tarkoitus on keksiä, arvottaa ja ehdottaa mahdollisia ja todennäköisiä tulevaisuuksia ja auttaa ihmisiä käymään läpi erilaisia vaihtoehtoja, jotta he voivat tehdä päätöksiä siitä, millaisen tulevaisuuden he haluavat. (Ks. esim. Masini 1993, 1999, Bell 1996, 1997a, 1997b, Kamppinen ym. 2002). Työssään tulevaisuudentutkijat käyttävät hyväkseen myös eri tieteenaloilla saavutettuja tutkimustuloksia ja löydöksiä sekä etsivät ns. heikkoja signaaleja – pienenpieniä merkkejä siitä, että jokin asia tai kehitysprosessi, trendi, on muuttumassa tai kokonaan uusi trendi on syntymässä. Tästä kaikesta he vetävät johtopäätöksiä siitä, millaisia erilaisia mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia tulevaisuudentiloja – puhutaan myös mahdollisista maailmoista – edessämme on. (Metodix 2000, ks. myös Rubin 2013)

Kaikissa skenaarioissa samoin kuin tulevaisuudentutkimuksessa yleensäkin on pidettävä huolta siitä, että erilaisia tulevaisuudentiloja ja mahdollisuuksia koskevat johtopäätökset voidaan perustella tarkasti ja huolellisesti nykyhetkellä olemassaolevan todellisen tiedon ja ymmärryksen pohjalta – muuten kirjoitetaan science fictionia tai fantasiaa.

Popperilaisen (1995) tulevaisuuskäsityksen mukaan tulevaisuutta ei voida ennustaa, vaan sen muotoutuminen riippuu meistä itsestämme. Tulevaisuus on Karl Popperin filosofisen ajattelumallin mukaan riippuvainen keksinnöistä, innovaatioista, mutta koska kaikkea ei ole vielä keksitty eikä kaikkia uusia innovaatioita ole tehty, emme voi tietää siis tulevaisuudestakaan juuri mitään. Jos tietäisimme seuraavan keksinnön, olisimme tehneet sen jo.

Perustelu pätee silloin, jos tietäminen on määritelty tiukasti, eli tiedämme tai tunnemme keksinnön täsmällisesti. Koska ihminen ei periaatteessa voi ennalta tietää, mitä ja millaisia tieteellisiä ja teknisiä keksintöjä tulevaisuudessa tullaan tekemään, saati sitten sitä, miten nämä tulevaisuuden keksinnöt vaikuttavat yhteiskuntaan ja ihmiseen, on mahdotonta tehdä pitäviä päätelmiä tulevasta. Emme myöskään voi tietää tällä hetkellä, miten ihmiset ajattelevat ja toimivat huomenna – millainen on se toimintaympäristö ja ajatusmaailma, jossa tulevaisuuden ihminen elää. Samalla viisautta on kuitenkin myös kartoittaa mahdollisuuksia ja niiden todennäköisyyksiä. Meidän täytyy yrittää valmistautua tuntemattomaan tulevaisuuteen – se on tietoisen olennon kohtalo. Toimintaa, valintojen tekemistä, elämää on jatkettava epävarmuudesta huolimatta yhtä rohkeina kuin löytöretkeilijät aikoinaan. Se edellyttää parasta mahdollista valmistautumista sen tiedon ja osaamisen varassa, jota meillä kussakin ajanhetkessä on saatavilla

Tulevaisuutta ei voida ennustaa sanan perinteisessä merkityksessä eikä sitä voida tutkia suoraan samalla tavalla kuin esimerkiksi solun rakennetta, liito-oravan levinneisyyttä papanoiden perusteella tai vaikka energian kulutuslukemien vaihteluita erilaisissa sääolosuhteissa. (Bell 1997a, 174) Tulevaisuus ei ole olemassa tässä hetkessä samassa mielessä konkreettisena kuin nykyhetki tai dokumentteina, muistoina ja esineinä kuten menneisyys. (Kamppinen & Malaska 2002)

Sen sijaan tulevaisuus on läsnä nykyisyydessä intentioina, aikomuksina, joita voimme tutkia.  (Kamppinen & Malaska 2002) Voimme myös tutkia sellaisia kehityskulkuja ja ilmiöitä, joilla on vaikutusta tulevaisuuteen Tulevaisuus on aina laajan tapahtumavalikoiman seuraamusten sekoitus, josta emme voi tällä hetkellä tietää juuri mitään varmaa – poikkeuksena vain sellaiset asiat, jotka liittyvät suoraan luonnonlakeihin. (Niiniluoto 1993, Kamppinen & Malaska 2002. Katso myös Malaska & Masini 2009.) Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa auringon nousu- ja laskuajat tai kuun kiertoliikkeen aiheuttama vuorovesi-ilmiö tai jonkin aineen käyttäytyminen määrätyssä lämpötilassa.

Kaksi plus kaksi on neljä myös tulevaisuudessa, eikä se Isaac Newtonin kuuluisa omena tipahda ylöspäin. Tulevaisuus ei myöskään ole ennaltamäärätty siten, että ihminen voisi siitä jotain etukäteen tietää. Ainoa mahdollisuus on siis tarkkailla nykyhetkeä ja etsiä siitä erilaisia tulevaisuuteen mahdollisesti vaikuttavia asioita, merkkejä, prosesseja ja odotuksia. Lisäksi ihminen voi vaikuttaa tulevaisuuteen omilla teoillaan ja valinnoillaan. Sen vuoksi on tärkeää tietää, mikä on mahdollista, mikä on todennäköistä ja mikä on toivottavaa. (Amara 1981a, 1981b.) Arvojen ja arvokeskustelun merkitys tulevaisuuden vaihtoehtojen pohtimisessa on sen takia myös väistämätöntä. Tämä on arjen todellisuuttamme varsinkin juuri nyt, kun elämme yhä nopeammin muuttuvassa aikakausien välisessä murrosajassa, jossa myös erilaisten toimijoiden, kulttuuristen käsitysten ja tapojen ja sosiaalisen todellisuuden myllerrys vaikeuttaa aikaisemmin niin itsestäänselvien valintojen tekemistä. (Metodix 2000, ks. myös Rubin 2013)

Vaikka emme voikaan tietää juuri mitään varmaa tulevasta, silti ei kannata unohtaa koko juttua tai jäädä odottamaan mitä tuleman pitää vain luottaen hyvään onneen tai kohtaloon. Ei ole kovin rakentavaa vain valmistautua pärjäämään jotenkin tutkimattoman ja tuntemattoman edessä tai pötkimään pakoon, kun tulevaisuuden äkilliset käänteet sattuvat kohdalle. Reaktiivinen toimija sen sijaan huokaisee ja alkaa rakentaa itselleen parempia varustuksia selviytyäkseeen tulevaisuuden tuomista haasteista ja hankaluuksista.

Kun valmistaudutaan, tarkastellaan trendejä ja niiden tuomia mahdollisia tulevaisuuksia ja sitten sen pohjalta hankitaan tarpeellisia resursseja, ominaisuuksia ja taitoja, puhutaan tulevaisuuden ennakoinnista (englanniksi foresight). Tulevaisuudentutkimuksessa käytetään myös käsitettä proaktiivisuus, jolla tarkoitetaan tahtoa ja kykyä ottaa tulevaisuus omiin käsiin ja tehdä siitä paras mahdollinen. Silloin ei tarkastella pelkästään muutostrendejä tulevaisuuteen varustautumisen ja erilaisiin mahdollisiin varautumisen takia, vaan mietitään sen lisäksi, mitä voitaisiin nyt tehdä toisin ja paremmin, jotta toteutuva tulevaisuus itse olisi toivomusten mukainen.

Tulevaisuudentutkimus on luonteeltaan monitieteistä. Erilaisista ilmiöistä ja tapahtumisista voidaan saada syvällisempi ja mielenkiintoisempi, ehkä myös hyödyllisempi kuva, kun niitä tarkastellaan monen tosiaan täydentävän tietämysjärjestelmän ja näkökulman kautta. Näkökulmien moneus sopii nykykäsitykseen tulevaisuudesta, joka on monta. Tulevaisuudentutkimus -termin voisikin perustellusti vaihtaa käsitteeseen tulevaisuuksientutkimus.

Tulevaisuuden valloituksesta tulevaisuuksien kartoitukseen

Antiikin Kreikan kulta-aikoina Delfoin temppelissä asioitiin sekä omissa että valtion asioissa. Apollonin tulevaisuudentutkimuskeskus säilytti merkityksensä satoja vuosia. Toiminta lakkasi vasta kristinuskon levitessä. Antiikin ihmisille tulevaisuuksia oli vain yksi. Jumalat sen tiesivät, mutta olivat kitsaita jakamaan ymmärrystään ihmisille.

Nyky-ymmärryksen mukaan ”oikeita” tulevaisuuksia on useita. Delfoi-menetelmän evoluutiossa esiintyy sama kehityskulku. Alkuun Delfoi-tekniikalla tähdättiin konsensukseen, jota voi pitää yhden tulevaisuuden tuottamisena. Iso ero antiikkiin on siinä, että tulevaisuus on konsensus-Delfoissakin tekemisen eikä sopeutumisen kohde. Myöhemmin Delfoi tekniikasta on kehitetty menetelmämurteita, joissa avataan useita tulevaisuuspotentiaaleja.

Muinaisten tarinoiden mukaan Delfoissa palvottiin muiden jumalien joukossa myös Maan jumalatarta Gaiaa. Tarun mukaan Gaian pyhäkköä eli Pythoa vartioi valtava käärme, jonka nimi python viittaa siis nykyisinkin muinaisiin aikoihin ja Maan jumalattareen. Muinaisten jumalten elämä muistuttaa nykyisiä saippuaoopperoita juonitteluineen ja juonen käänteineen. Niinpä Gaialle kateellinen valon ja parannustaidon jumala surmasi Python-käärmeen ja asetti Gaian entiseen temppelipyhäkköön oman papittarensa eli Pythian. Apollo ryhtyi sitä myöten ennustustaidon jumalaksi, teki temppelistä omansa.

Apollonin papittaresta kehkeytyi ennustaja, oraakkeli, joka uskomusten mukaan osasi kertoa Apollon mielipiteen mitä erilaisimmista asioista. Antiikin Delfoista (muinaiskreikaksi Δελφοί) muodostui tunnetun maailman (tulevaisuus)tieteellinen keskus. Apollon neitsytpapittarien uskottiin siis tiettyjen yrttien tai sienien vaikutuksen alaisena osaavan ennustaa tulevaisuutta ja tuoda tulevaisuusviestejä suoraan jumalalta itseltään. Apollonin papit vuorostaan tulkitsivat näitä ennustuksia ja pukivat niitä runomuotoon.

Apollon pappien valta kasvoi suureksi, kun heillä oli yksinoikeus tulkita Pythiaa. Tapana oli, että kuninkaat, sotapäälliköt ja muut johtajat tulivat Delfoihin kysymään neuvoa aina, kun oli tehtävä jokin merkittävä päätös, aloitettava sotaretki, vallattava naapurikaupunki tai muuta poliittisesti tärkeää.

Vaikka ennuspapittaret ja muinaisten soturipäälliköiden ja ruhtinaiden valtasuhteet ovat jääneet kauas menneisyyteen, Delfoi elää edelleen tutkimusmenetelmänä ja joukkona sitä toteuttamaan kehitettyjä tekniikoita. Delfoi-prosessin tarkoituksena oli silloin määrittää asiantuntijoiden avulla jonkin erityisen ilmiön tulevaisuus. Päämääränä oli prosessin myötä saavuttaa lopulta asiantuntijoiden kesken yksimielisyys siitä, millaisena he olettivat tämän kehityksen tapahtuvaksi. Pyrittiin siis konsensukseen, yksimielisyyteen. Tämä konsensus saavutettiin kierrättämällä mielipiteitä asiantuntijaraadissa eli paneelissa niin monta kertaa, että lopulta kaikki ajattelivat samalla tavalla.

Delfoin temppeliä ja sotastrategista tutkimuskeskusta yhdistää sama funktio: halu tavalla tai toisella hallita tulevaisuutta. Pythiaan ennustukset korvataan Randissa monen yleisesti tunnustetun asiantuntijan yhtenäistetyllä näkemyksellä tulevaisuuteen tunkeutuvasta  ilmiöstä tai ratkaisusta. Nykytilanteessa Delfoita käytetään ennen muuta keinona kartoittaa tulevaisuutta, mutta tarkoitus on edelleen sama. Tulevaisuutta pyritään ottamaan haltuun vähintäänkin mahdollisuuksina ja valintoina. Tähän tulkintaan päädyttiin mutkan kautta.

Aluksi Delfoihin suhtauduttiin myönteisesti, mutta vähitellen menetelmän saavuttamia tuloksia ruvettiin tarkastelemaan kriittisemmin. Lopulta Delfoita arvosteltiin voimakkaasti 1970-luvulla erityisesti siitä, että se tuotti liian ”helppoja” tuloksia. Kritiikin kohteeksi joutuivat erityisesti silloinen Delfoin seuraavat piirteet:

• Delfoi nojaa liian voimakkaasti mielipiteiden “keskiarvoon”. Keskiarvotulosta pidettiin siis aina kaikkein pätevimpänä arviona minkä tahansa tutkittavan ilmiön kehityskulusta tulevaisuudessa.
• Delfoi sai aikaan joidenkin vastaajien joukossa ns. bandwagon-ilmiön. Tämä tarkoittaa sitä, että oli helppo hypätä mukaan ajamaan sellaista mielipidettä, joka oli ”yleisesti hyväksytty” ja suosituin tai joka esitettiin tarpeeksi voimakkain perusteluin sen sijaan, että vakiintuneita mielipiteitä ja itsestäänselvyyksiä olisi lähdetty kyseenalaistamaan. Näin Delfoista tuli vähitellen yleisimmin hyväksytyn mielipiteen esiin kaivamisen tekniikka.
• Delfoi sallii joidenkin asiantuntijoiden käyttää anonymiteettia yleisen mielipiteen muokkaamiseksi hänen itsensä edustamaan suuntaan prosessin myötä. Tämä oli ehkä vakavin tutkimuseettinen kritiikki, jota Delfoita vastaan esitettiin.
• Delfoin asiantuntijoiden avulla monimutkaisen ja kalliin prosessin tuotoksena saatavat keskiarvomielipiteet olivat lopulta niin mitäänsanomattomia ja väljiä, että samoihin tuloksiin päädyttiin ilman asiantuntijoitakin. (Kuusi 1999, Soini-Salomaa 2012)

Kritiikin pohjalta tehtiin muutamia Delfoi-koekierroksia, joissa samaa kysymystä tai ongelmaa käsittelemään muodostettiin kaksi tutkimusryhmää, toinen koostuen tutkittavan asian asiantuntijoista ja toinen ei-asiantuntijoista, siis tavallisista kansalaisista. Jälkimmäiseen paneeliin valittiin siis keitä tahansa, vaikka tutkimuksen kohteena oleva kysymys tai ongelma periaatteessa olisi vaatinut syvällistä asiantuntemusta, jotta siitä olisi voinut olettaa tulevan esille kunnollista tietämystä. Silti kyselykierrosten lopussa valmiit keskiarvovaihtoehdot olivat jokseenkin samanlaisia niin asiantuntijapaneelin kuin ei-asiantuntijoista koostuneen paneelin kanssa tehdyn työn tuloksena.

Alun perin siis Delfoissa pyrittiin löytämään konsensus eli päätymään sellaisiin lopputuloksiin, joista kaikki paneeliin osallistuvat asiantuntijat olivat lopulta yhtä mieltä. Tämä ajatus on kuitenkin itsessään vieras ajatus tulevaisuudentutkimukselle. Ensinnäkään tulevaisuudentutkimuksessa ei oleteta, että kenelläkään voisi olla varmaa tietoa tulevaisuudesta nykyhetkessä. Ainoa mistä voimme jotain tietää, on nykyhetki, koska tulevaisuutta siis ei vielä ole muuna kuin ajatuksina, tavoitteina, oletuksina, toiveina ja pelkoina.

Malaska (1993) ja Niiniluoto (2003, 2009) puhuvat tulevaisuudesta tietämisestä omana erityisenä tietämisen ja tiedon lajinaan. Niinpä myöskään ei voida olettaa, että asiantuntijoiden konsensustietokaan olisi yhtään sen pitävämpää tai varmempaa tulevaisuustietoa kuin mikään muukaan tieto. Toiseksi konsensus-ajattelu johtaa väistämättä siihen, että mahdollisia tulevaisuuksia on vain yksi. Tulevaisuudentutkimuksen peruslähtökohta on kuitenkin siinä, että meillä on monia mahdollisia tulevaisuuksia (mahdollisia maailmoja), joista yksi toteutuu. Suurempi haaste onkin selvittää, millaisia erilaisia todennäköisyyden tasoja eri vaihtoehdoilla on nykytietämyksen valossa.

Kritiikin johdosta Delfoi jäi lopulta lähes 20 vuodeksi vain muutaman tutkijan käyttämäksi menetelmäksi. 1980-luvulla menetelmä löydettiin uudestaan. Erityisesti kannattaa mainita yhdysvaltalaiset Harold Linstone ja Murray Turoff (1975, 2002), joiden kehitystyön pohjalta menetelmä nousi uudestaan suosituksi. Suomessa Delfoin alennustilaan tarttui Osmo Kuusi. Hän teki ensin useita vuosia hyvin erityyppisiä Delfoi-menetelmään pohjautuvia tutkimuksia 1980- ja 1990-luvuilla ja keräsi niiden kautta monipuolisen kokemuksen menetelmän hyvistä ja huonoista puolista (Kuusi 1993, 1996). Väitöstyössään 1990-luvun lopulla (Kuusi 1999) hän mietti asiantuntijamenetelmien yleensä ja erityisesti Delfoi-tyyppisen iteraatioon perustuvan menetelmän teoreettista taustaa, merkitystä ja mahdollisuuksia ja kehitti sitten Delfoita edelleen paremmin soveltuvaksi nykytutkimuksen tarpeisiin.

Tällä hetkellä Delfoi on tulevaisuudentutkimuksessa käytetyimpiä menetelmiä. Nyt sen avulla ei enää etsitä asiantuntijoiden yksimielistä käsitystä tulevaisuudesta tai sen piirteistä. Sen sijaan nyky-Delfoissa korostetaan uuden ja erilaisen tiedon paikantamista ja nostamista esiin muiden asiantuntijoiden tietoon ja kommentoitavaksi. Delfoin avulla myös sellaiset asiantuntijat, jotka eivät ehkä ole alalla vielä kovin kokeneita tai joiden ääni ei tavallisesti syystä tai toisesta kanna tai kuulu, saavat omat mielipiteensä ja tietonsa julkisuuteen ja muiden tietoon. Yksi tärkeimmistä nyky-Delfoin piirteistä on sen kyky paljastaa hiljaista tietoa, jota Murray Turoffkin (2009) painottaa menetelmäopissaan. Tutkijalta edellytetään ammattitaitoa ja viitseliäisyyttä perehtyä tutkittavaan asiaan ja sen asiantuntijoiden näkemyksiin niin, että hän osaa rakentaa sellaisen kysymys- tai väitepatterin, jonka avulla saadaan myös tämä tavallisesti piiloon jäävä tieto esille.

Delfoi-menetelmää tarkasteltaessa on tärkeää muistaa, että se pohjautuu parhaimmillaankin subjektiiviseen tietoon. Onnistunutkaan Delfoi ei kerro varsinaisesti mitään varmaa tulevaisuudesta. Tutkimuksen avulla selvitetään “vain” sitä, mitä asiantuntijat ajattelevat tulevaisuudesta. Tarkasteluun saadaan siis vain panelistien käsityksiä ja oletuksia. Tosin Delfoi ei tyydy pelkkiin mielipiteisiin vaan edellyttää niiden perustelemista. Silloin kun argumentoitu tieto on tärkeää – esimerkiksi päätöksenteon taustaksi tai tulevaisuudenskenaarioiden rakennuspalikoiksi – Delfoi on mainio menetelmä.

Verkko on tuonut option metodievoluutioon, jota eDelfoi-verkkokonsepti pyrkii hyödyntämään. Delfoi-prosessi voi parhaimmillaan kehittyä oppimistapahtumaksi sekä panelisteille että tutkijoille.

Anonyymit asiantuntijat

Delfoita sovellettiin ensi kerran modernina aikana 1948 hevos- tai koirakilpailujen tulosten ennustamiseen (Häder ja Häder 1995, 9). Toinen valtainstituutio eli sotateollisuus sai siitä inspiraatiota ja kehitti varsinaisen Delfoi-tekniikan RAND-yhtiössä sotilaallisissa tulevaisuudentutkimusovelluksissa 1950-luvulla (Kuusi 2002, 205). Tutkimukset olivat luonteeltaan salaisia, jonka vuoksi ensimmäisiä julkisia tieteellisiä tutkimuksia saatiin odottaa aina seuraavalle vuosikymmenelle, jolloin julkaistiin Delfoi-menetelmän tunnetuksi tehnyt Gordonin ja Helmerin raportti Report on a Long-Range Forecasting study (1964).

Itsekin Delfoi-metodilla väitellyt Vesa Valtonen (2010) pitää Delfoi-konseptia yhdysvaltalaisen puolustusteollisen tutkimuksen jatkotuotteena. Tarkoituksena  oli mm. ”kerätä asiantuntijoiden arvioita, neuvostoliittolaisen strategisen suunnittelijan näkökulmasta, optimaalisesta yhdysvaltalaisen aseteollisuuden maalittamisesta ja paljonko atomipommeja tarvitaan sen lamauttamiseksi määritetylle tasolle”. Tavoitteena tässä ”Project Delphi” -tutkimuksessa oli tuottaa aiheesta ”asiantuntijoiden mahdollisimman luotettava konsensus … sarjalla intensiivisiä kyselyitä, joiden väliin on siroteltu asiantuntijapalautteita” (Linstone ja Turoff 2002, 10).

Delfoista on esitetty aikojen saatossa useita eri määritelmiä (mm. Brown 1968, Linstone ja Turoff 1975, Woudenberg 1991, Slaughter 1997). Varsin kattavan määritelmäsynteesin mukaan Delfoi-menetelmää voidaan luonnehtia anonyymisti esiintyvän asiantuntijaryhmän kommunikaatioprosessin strukturointimenetelmäksi, jonka tarkoituksena on auttaa eri orientaation omaavien yksilöiden muodostamaa ryhmää kokonaisuutena ja argumentoiden käsittelemään mutkikasta ongelmaa. (Linturi 2003; Turoff 1975, Linstone ja Turoff 2002, 3).

Delfoin eri versioita ovat läpi sen lyhyen historian yhdistäneet kolme tunnuspiirrettä: anonyymisyys, asiantuntijuus ja iteratiivisuus. Viime aikoina kukin ominaislaatu on vuorollaan kyseenalaistettu. Menetelmämuutoksiin ovat vaikuttaneet sekä viestintäteknologian kehitys että laajeneva ymmärrys (yhteisö)tiedon muodostuksesta. Uudelleenarviointien jäljiltä Delfoi on käytetympi kuin koskaan. Käyttöä lisää myös läheinen yhteys suosittuihin skenaario- ja heikkojen signaalien tekniikoihin.

Gordon (2005) kuvaa alkuperäisen Delfoi -tekniikan perusvaiheet avaruusesimerkin kautta. Tehtävänä on arvioida, milloin ihminen laskeutuu ensi kerran Marsiin. Sen selvittämiseksi kootaan 15–35 henkilön ryhmä erityyppisiä asiantuntijoita (avaruustutkijoita, tähtitieteilijöitä, raketti-insinöörejä), joilta kultakin kysytään aluksi aika-arviota Marsiin pääsemisestä. Toisessa vaiheessa vastaajille näytetään ensimmäisen kyselykierroksen vastausjakaumat ja poikkeavien vastausten esittäjiä pyydetään tarkistamaan kantaansa tai perustelemaan näkemyksensä. Kolmannessa vaiheessa täydennetty ja tarkistettu ryhmätulos esitetään kaikille vastaajille, joita kannustetaan vielä kerran täydentämään ja tarkistamaan vastauksensa ja argumenttinsa. Kierrosten jälkeen aineisto analysoidaan ja lopuksi raportoidaan tulokset.

Lähestymistapa on popperilainen. Delfoi-prosessissa tuotetaan erilaisia näkökulmia, hypoteeseja ja väitteitä, jotka saatetaan avoimen asiantuntijatestin ja argumentoinnin kohteeksi. Prosessissa pyritään seulomaan näkemykset jaetuiksi tai erimielisiksi yhteisönäkemyksiksi. Molemmat lopputulemat ovat arvokkaita. Erimielisiä voidaan olla paitsi argumenteista myös tavoitteista, vaihtoehtojen todennäköisyydestä ja haluttavuudesta. Usein tulevaisuusteesin kriteerimuuttujaksi valikoituu myös ilmiön merkityksellisyys. Tavallinen Delfoi-kysymys etenkin teknologian ennakoinnissa on aika-arvio.

Delfoi on leimallisesti asiantuntijamenetelmä. Sen paneeliksi nimettyyn raatiin valitaan tutkimusaihetta eri suunnilta hallitsevia eksperttejä. Nämä asiantuntijat saatetaan vuorovaikutukseen aiheen teemojen ja toistensa kanssa tavalla, jossa korostuvat asiaperustelut vastaajien aseman ja auktoriteetin sijasta. Paneelikoot vaihtelevat pienryhmästä tuhansiin vastaajiin. Teknologian ennustetutkimuksissa on suosittu suuria asiantuntijajoukkoja ja yhteiskunnallisissa kiistakysymyksissä pieniä ryhmiä.

Suomalaisen Delfoi -tutkimuksen tiennäyttäjä on Osmo Kuusi (1999), joka väitöksessään selvitti perusteellisesti Delfoin tieto-oppia. Kuusen argumentoiva Delfoi (argument delphi) kuuluu yhteiskunnallisen Delfoi-konseptien kategoriaan (policy delphi), mutta on esikuvaansa informaalimpi ja argumentatiivisempi. (Turoff 1970, 2002, 80-96) Kuusen ja hänen seuraajiensa ansiota on, että Suomea voi pitää Delfoin suurvaltana. Menetelmällä on vankka asema etenkin yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon valmistelussa. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta ja Sitra ovat usein käyttäneet Delfoita tulevaisuuspenetraation työkaluna. Viime aikoina väkevimmin on kuitenkin lisääntynyt menetelmän käyttö yritys-ja kansalaistoiminnassa. Ja hyvästä syystä. Ennen raskassoutuinen ja työläs prosessi on keventynyt ja skaalautunut moneen käyttöön internetin ja jaetun asiantuntijuuden kautta.

Asiantuntijoiden nimettömyydellä vältetään ilmaisu- ja kuuntelurajoitteita, joita kohdataan kasvokkainryhmissä. Panelistin asema – korkea tai alhainen status – ei anonyymiprosesseissa pääse vaikuttamaan muiden mielipiteisiin. Vastaajan ei tarvitse pelätä kasvojen menetystä, vaikka vastaisikin ”väärin” tai kommentoisi ”löysästi”. Hänen ei myöskään ole tarpeen varoa kannanottoja, joita työnantaja ei julkisina hyväksyisi. Intressi- tai arvokonflikteissa asiat eivät henkilöidy samalla tavalla kuin personoidussa kommunikaatiossa.

Petri Tapio (2002a, 60-66, 2002b, 87) kyseenalaistaa anonymiteetin väitöstutkimuksessaan liikenteen tulevaisuudesta. Tapio käyttää Delfoita työkaluna skenaarioiden systemaattiseen luomiseen tavalla, jossa asiantuntijahaastatteluiden avulla muodostetaan tutkimuksen argumenttiperusta. Mielipiteistä klusteroidaan (ryhmitellään) skenaarioiden perusmuuttujat. Tutkimuksessa anonymiteetti ei ole merkityksellistä, koska asiantuntijoiden katsotaan edustavan tiettyä intressiryhmää ja asiantuntijaheimoa, jota yhdistää samanmielisyys siitä, mitentutkittavaa ilmiötä tulisi ymmärtää.

Tapion Delfoi-variaation (The Disaggregative Policy Delphi) lähtökohtana on pitkälle rakenteistunut ja institutionaalistunut yhteiskunta, jossa kaikille varteenotettaville mielipidesuunnille on löydettävissä edustajayhteisö. Delfoi-tekniikalla kaivetaan yhteisötieto esiin sekä saatetaan toisten kommentoitavaksi. Käytössä on tavallaan ”yksi argumentti, yksi ääni” -periaate. Kukin tiedontuottajataho on tutkimuksen kannalta samassa asemassa kuin toiset riippumatta siitä, mikä on instituution asema, kannatus ja auktoriteetti.

Tapion malli ei toimi yhtä hyvin, kun tunkeudutaan liikennepäästöjen sijasta sosiaaliseen tulevaisuuteen, jonka mahdolliset instituutiot ovat vielä muodostumatta. Kuinka tutkitaan edustuksellisuuden kautta sellaista oppimisen tulevaisuutta, jossa oppijoina ovat koneet? Ei se mahdotonta ole, koska keinoälyn kannattajatkin ovat organisoituneet. Vaikeuksia tulee viimeistään silloin, kun osapuolta ei ollenkaan tunnisteta. Sellaisen kaivamiseen Delfoi on kelpo menetelmä, mutta siinä tapauksessa anonyymi tutkimus puoltaa edelleen paikkaansa.

Anonyymisen ja julkisen esiintymisen välimuoto on nimimerkin käyttö. Anonyymisyyden edut säilyvät, mutta keskustelu voi henkilöityä internetin keskustelufoorumeista tutulla tavalla. Nimimerkin käyttö jämäköittää vastauksia varsinkin kommenteissa ja argumenteissa. Panelistit personoituvat, kun irrallisista mielipiteistä kasvaa näkemyslinjoja. Nimimerkkien käyttö luo ryhmään potentiaalisesti sosiaalista rakennetta, tunne-energiaa ja ryhmäidentiteettiä.

Pedagogisissa Delfoi-harjoituksissa on käytetty rooleja nimimerkkien ohella. Rooli etäännyttää epävarmuudesta ja mahdollistaa heittäytymisen leikkiin, josta saattaa tulla enemmän totta kuin tosisimulaatiosta. Hyviä kokemuksia on saatu metodimuunnelmista, joissa alkukierrokset käydään tunnistamattomina tai nimimerkkien kanssa, mutta viime kierroksilla otetaan oikeat nimet käyttöön. Näin erityisesti silloin, kun ryhmä on toisilleen ennestään tuttu ja tottunut toimimaan yhdessä. Oma erityistapauksensa on se, kun asiantuntijapaneeli kootaan ennen tai jälkeen varsinaisten kierrosten yhteiseen seminaariin.

Managerien paljon käyttämiä motivointikeinoja on tieto asiantuntijapaneelin eksklusiivisuudesta. Olkoonkin että Delfoi-prosessi on anonyymi, osallisuus siihen ei ole. Tieto muista osallistujista kiinnostaa panelisteja. Nimekkäät mukanaolijat houkuttelevat muita osallistumaan. Asiantuntijoiden nimet listataan myös tutkimusraporttiin. Sosiaaliset vetovoimatekijät ovat tärkeää perusenergiaa Delfoi-prosessissa. Keskenään argumentoimaan oppivan paneelin luomiseen pelkkä sosiaalinen vetovoima ei riitä. Antiikin asiantuntijat neuvovat käyttämään siinä tilanteessa kaikkia retorisia laatuja: eetosta, paatosta ja logosta. Logos eli järki on niistä Delfoissa tärkein, mutta laiska ja hyödytön, ellei sitä voimaannuta syvä tunne ja arvokkaat pyrkimykset. Anonyymisyyden riski on se, että se veltostuttaa ja piilottaa tunteita ja intentioita.

Iteraatiosta ja palautteesta

Delfoin erottaa survey-metodeista sen iteratiivisuus ja palautteisuus (feedback). Päinvastoin kuin gallupeissa mielipiteitä ei kerätä vain analysoitavaksi, vaan vastaustieto kierrätetään takaisin eksperteille. Palautetiedon avulla vastaajia ohjataan perustelemaan valintojaan. Tiedon muodostus etenee kierroksittain niin, että edellinen kyselykierros muodostaa pohjan seuraavalle. Prosessi muistuttaa ideaalidialogia, jota mm. Martin Buber ja Mihail Bahtin ovat kuvanneet. Vuoropuhelussa pyritään kohtaamaan erimielisyydet ilman vastakkainasettelua ja tutkimaan näkökantoja, joita ei itse kannata.

Delfoi-tutkimus käynnistetään jostain ajan- tai tulevankohtaisesta riita- tai kiistakysymyksestä (engl. issue = ”a matter that is in dispute between two or more” ). Ihanteellinen kiistakysymys on kiinnostava, julkinen ja ratkaisematon keskustelunaihe (”a vital or unsettled matter”), joka odottaa lähitulevaisuudessa ratkaisuaan. Englannin kielen kiistakysymystä tarkoittavalla ”issue” – termillä on mielenkiintoinen lisämerkitys. Se tarkoittaa painosta tai antia, esimerkiksi osakeantia (emissio). Metaforaa jatkaen Delfoi –prosessissa kiistakysymykselle voidaan antaa tulevaisuusannin sivumerkitys. Delfoi-prosessi on intellektuaalinen sijoitus tulevaisuuteen!

Ensimmäisen kierroksen kysely käynnistää varsinaisen tutkimusprosessin. Sillä on kaksi tehtävää sen lisäksi, että kyselyllä kerätään asiantuntijatietoa. Se orientoi tutkimusaiheeseen ja auttaa vastaajia asemoimaan itsensä tutkittavan ilmiön ja toistensa suhteen. Toisen ja kolmannen kyselykierroksen kommenteilla ja argumenteilla vastaajat selventävät kantojaan ja pyrkivät vaikuttamaan muiden käsityksiin. Panelisteilla on mahdollisuus tarkentaa vastauksiaan prosessin kuluessa. Jos niin tapahtuu, se on myönteinen signaali kuuntelusta ja dialogipotentiaalista. Kierrosten välillä manageri analysoi tuloksia ja muokkaa esitetyistä argumenteista uusia väitteitä, joista paneeli uusilla kierroksilla ”äänestää”.

1990-luvun loppupuolelle asti Delfoi -tutkimukset toteutettiin kirjepostina, jolloin kierrosten väliset tehtävät ja erot olivat selkeät. Ensimmäisen kierroksen kirjeessä oli kyselylomake ja siinä tilaa kommenteille. Toisen kierroksen kirjekuoreen koottiin tuloksia ensimmäisestä kyselystä, jonka vastausten pohjalta kyselylomake muokattiin toisen kierroksen tarpeisiin jatkokommentoitavaksi. Sama kuvio toistui kolmannella kierroksella, joten asiantuntijoilla oli siis kaksi tilaisuutta kommentoida muiden kommentteja.

Sähköpostivälitteisessä Delfoissa prosessia on voitu olennaisesti nopeuttaa, mutta kommentointikäytäntö on säilynyt entisenlaisena. Manageri kokoaa kierrosten välillä kommentit, joten kommenttien kommentointi on mahdollista toiselle kyselykierrokselle siirryttäessä. Kommentointi ei missään vaiheessa kehity suoraksi dialogiksi, jossa panelistit olisivat suoraan kontaktissa keskenään.

Internet-Delfoissa on mahdollisuus synkroniseen vuoropuheluun asiantuntijoiden kesken. Ensimmäisen Delfoi-kierros rytmitetään esimerkiksi kahteen vaiheeseen, jolloin asiantuntija ensin vastaa kyselyyn ja kommentoi sitä. Toisessa vaiheessa hän saa nähtäväkseen vastausjakaumat, jolloin hän pääsee kommentoimaan toisten kommentteja. Panelisti voi vasta- ja lisäargumentoida sekä omien näkemystensä puolesta että toisia vastaan, ja kun muilla on sama mahdollisuus, keskustelu haarautuu ja argumentointi kehittyy jo ensimmäisen kierroksen jatkovaiheessa. Jos vapaa kommentointi ja omien vastausten muuttaminen sallitaan, ensimmäinen Delfoi-kierros kurottuu toteuttamaan jo perinteistä toista kierrosta. Ero klassiseen toiseen kierrokseen on siinä, että kyselylomake on muuttumaton. Vasta kolmannelle kierrokselle mentäessä kyselyä muutetaan ja tiivistetään.

Internet-pohjaisessa Delfoissa perinteiset kierrokset voivat iteroitua toisiinsa myös taaksepäin. Mikään tekninen syy ei estä paluuta aikaisempaan. Olennaista on edesauttaa paneelin ryhmäkommunikointia ja mahdollisuutta ongelmanratkaisuihin. Manageri auttaa asiantuntijoita säästämään energiaansa olennaiseen. Panelistien ei välttämättä tarvitse reagoida kaikkiin väitteisiin vaan niihin, joiden kohdalla he tuntevat osallistumisen ja sanomisen tarvetta. Asiantuntija-arvioiden on todettu laadullisesti paranevan, jos panelistit voivat myös reflektoida vastauksensa luotettavuutta. (Turoff & Starr 1996)

Verkkovälitteisessä Delfoissa kierrosjaksottelusta voidaan luopua kokonaan. DARPAssa kehitettiin kierroksettoman Delfoin työkaluksi RT Delphia (Real-Time Delphi). Sillä tavoitellaan päätöksenteon nopeuttamista ja tehostamista. RT Delphi simuloi hypoteettista päätöksentekijää, jolle toimitetaan päätöksentekoon vaikuttava relevantti informaatio. (Gordon ja Pease 2006) Kierrokseton Delfoi sopii hyvin myös barometrityyppisiin Delfoi –sovelluksiin (tubaro), joita Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus on toteuttanut.

RT Delphissä ei iteroida kierroksia, mutta palaute siinä on välitöntä samoin kuin mahdollisuus argumentointiin. Ohjelmisto informoi reaaliajassa paneelin äänestystuloksen keskiluvuin ja ohjaa vastaajia perustelemaan valintojaan. Siitä ei ole tietoa, kuinka hyvin ohjelmisto on täyttänyt odotukset päätöksentekosimulaationa, mutta Millennium–projektin tulevaisuuden ennakoinnissa RT Delphillä on ollut käyttökelpoinen.

Delfoi-kierrosten katalyytti on manageri tai manageristo. Manageritiimi tekee paneelin kokoonpanon ja kyselyiden kierrätyksen suhteen valintoja, joilla on vaikutusta tutkimusprosessin kulkuun. Rohkeatkin tavat motivoida ja kuljettaa paneelia ovat hyväksyttäviä, kunhan manageri ei manipuloi tuloksia tai argumentteja. Tutkijan etiikka ei ole menetelmäsidonnaista, mutta erilaista se on, kun tavoitellaan yhden totuuden sijasta monia tulevaisuuksia.

Delfoi-menetelmän evoluutioon vaikuttavat luonnollisesti muutokset toimintaympäristössä. Kaikilla elämänlohkoilla internet ja tietotekniikka muuttavat paitsi tapoja organisoida toimintaa myös oivaltaa uusia keinoja tiedonmuodostukseen. Seuraavissa luvuissa tarkastellaan näitä muutosvaikutuksia.

Kollektiiviseen tiedonmuodostukseen

Delfoin houkutusta lisää epiteetti asiantuntijamenetelmä. Väärinymmärretty asiantuntemus voi olla myös ansa, ja toimia “menneen tiedon” kierrättäjänä. Useimmiten alansa parhaat tietäjät ja taitajat ovat kuitenkin ymmärryksensä takia toisia edellä myös tulevaisuuteen tunkeutumisessa. Kuusen (1999) mukaan Delfoi-kelpoisen ekspertin tulee (1) olla oman tiedonalansa kärjessä, (2) olla kiinnostunut eri tiedonaloista, (3) pystyä näkemään yhteyksiä kansallisen ja kansainvälisen, nykyisen ja tulevan kehityksen välillä, (4) kyetä tarkastelemaan ongelmia myös epätavanomaisesta näkökulmasta, ja (5) olla kiinnostunut tekemään jotain uutta. Kuusen kuvausta voidaan pitää koko paneelin ja sen osajoukkojen ominaisuuksien esittelynä. Sellaisena se heijastaa modernia käsitystä asiantuntijuudesta.

Erikoistuminen ja pitkälle viety työnjako ovat teollisen yhteiskuntavaiheen menestymisreseptejä, jotka korostavat asiantuntijuuden merkitystä. Pitkälle viedyssä rakenteistumisessa on vaaransa. Moderniin asiantuntijuuteen on sisäänkirjoitettu hierarkia, joka toistuu kaikissa sosiaalisissa rakenteissa kuten koulutusohjelmissa ja ammattinimikkeissä, joihin on kiinnitetty privilegioita ja intressejä. Näistä kytkennöistä osaltaan johtuu, että asiantuntijuuden rinnalla on tarpeen tarkastella niitä kytkentöjä ja intressejä, joita asiantuntijuuteen ja tutkittavaan ilmiöön liittyy.

Asiantuntijuudella on yhteys tieteen ideaaleihin ja etenkin tiedon objektiivisuuteen ja riippumattomuuteen. Delfoin onnistumisen kannalta asiantuntijapaneelin toiminta on ratkaisevaa. Siitä johtuu myös se kokemuksellinen paradoksi, että sitä mukaa kun teknologia on helpottanut ja nopeuttanut Delfoin toteuttamista, henkilökohtaisten asiantuntijahaastattelujen määrä on kasvanut. Asiantuntijaa on entistä vaikeampi pysäyttää huolella vastaamaan saati keskustelemaan. Siksi managerin on tultava kasvavalla intensiteetillä yhä lähemmäs ja henkilökohtaisemmin vastaajaa. “Vanhan ja nuoren” asiantuntijuuden välillä on tosin havaittavissa merkittäviä eroja. Nuoret ovat vähemmän hierarkkisia ja nettinotkeampia kuin varttuneemmat kollegansa.

Nykysuomen sanakirja kuvaa asiantuntijan tietäjäksi, ”jolla on asiantuntemusta, erikoisia, tavallista perusteellisempia (ammatti)tietoja joltakin alalta”. Delfoi-käyttöön sopii varsin hyvin kotimaisen sanakirjan tarkentava määre: ”erikoistuntija, ekspertti, varsinkin kutsuttuna antamaan lausuntonsa jostakin alaansa kuuluvasta asiasta”. Tämäkin sanakirjakuvaus on vielä staattinen, mutta Wikipedia ennakoi muutosta.

Murtumasta kertoo jo se, että Wikipedia määrittelee asiantuntijuuden (expert) mutta Encyclopedia Britannica ei. Wikipediakin lähtee perinteisesti siitä, että asiantuntijan tunnistaa luotettavan tiedon, tekniikan tai taidon hallinnasta. Eksperttiasiantuntija (expert) eroaa spesialistiasiantuntijasta (specialist) siinä, että spesialisti kykenee ratkaisemaan ongelman, kun taas ekspertti tietää ratkaisun. Ekspertin vastakohta on maallikko (layman) ja spesialistin yleistietäjä (generalist). Wikipedian tiedossa on myös, että yksilöt ovat usein asiantuntijoita joillakin aloilla ja maallikkoja toisilla.

Kiinnostavaa Wikipedian määrittelyssä on vihje siitä, että asiantuntijuuden laadut ovat murroksessa. Täydentävän näkökulman mukaan asiantuntijuus ei enää ole niinkään yksilön kuin yhteisöjen ja verkostojen ominaisuus. Tieto ei perimmiltään ole saavutettavissa staattisena vaan se kiinnittyy erottamattomasti sosiokulttuuriseen kehitykseen. Tietäminen (tiedon muodostus) on perusolemukseltaan sosiaalinen ilmiö, joka on sidottu yhteistoimintaan, käytäntöihin ja kieleen. (Bereiter 2002, 174-210, Tuomi 1999, 411–416)

Kollektiivisen tietokäsityksen pohjalta Delfoille on tarjolla uusi kehityssuunta. Sitä voi suositella oppivien yhteisöjen ja verkostojen työkaluksi, jonka avulla kartoitetaan tulevaisuuspolkuja toiminnan vaihtoehtoja tutkien ja uusia ympäristömuuttujia monitoroiden. (Cross & Parker 2004) Tähän tarkoitukseen Delfoi sopii hyvin, onhan se itsekin mitä ilmeisin yhteisöoppimisen väline.

Mihail Bahtin (1993) pelkisti tieto-oppinsa luokitteluun tieteellisestä, taiteellisesta ja eksistentiaalisesta tiedosta. Tieteellinen tieto on varmistettua totuutta, jonka rajoitus on tiedon atomistisuus. Empiirisistä totuuksista saa työläästi rakennetuksi tarinaa, joka paljastaisi motiivit ja pyrkimykset, ristiriidat ja onnen hetket. Se on Bahtinin mukaan taiteellisen tiedon tehtävä, jolla on arvo silloinkin, kun mikään kertomuksen yksityiskohta ei ole tieteellisesti totta. Tunnemme Tuntemattoman sotilaan narratiivisen voiman. Tarinasammosta suihkuaa uusia tulkintoja kansallisista johtamisopeista persoonallisuusanalyyseihin. Ne jo tavallaan toteuttavat Bahtinin eksistentiaalista tiedonlajia eli sitä, mitä ei vielä ole, mutta voisi olla. Pentti Malaska nimittää tällaista tulevaisuustietoa näkemystiedoksi.

Delfoi -prosessin kautta kertyy eksistentiaalista tarinatietoa esimerkiksi skenaarioiden muodossa. Kaksi muuta Bahtinin käyttämää termiä ”moniäänisyys” ja ”dialogisuus” ovat myös asiantuntijuuden kannalta mielenkiintoisia. Ne liittävät staattisiin osaamisiin tiedontuottamisen prosessikykyjä. Moniäänisyydellä Bahtin tarkoittaa äänten, puhujien ja mielipiteiden erilaisuutta ja itsenäisyyttä suhteessa toisiinsa. Joukkojen viisaudessa samalla asialla ovat termit diversiteetti (diversity) ja itsenäisyys (independence). (Surowiecki 2004)

Jazz-metaforaa käyttäen ideaalipaneelissa kullakin jäsenellä on kyky soittaa solistisesti. Soittajien määräkään ei voi olla silloin kovin suuri. Nautittavaa yhteissoittoa syntyy, kun solisti osaa myös vetäytyä taustalle tukemaan toisten instrumenttien soittajia. Dialogisuuden ytimessä on kyky aktiivisesti ja toista inspiroiden kuunnella. Tällaiseen yhtyesoittoon Delfoitutkimuksissa on päästy valitettavan harvoin.

Murrosaika nostaa esiin uusia logoksia, joiden kantameemi on verkostomainen tapa toimia. Se ei johda eksperttiosaamisen merkityksen katoamiseen mutta purkaa sulkeutuneita ja hierarkisia professioita monialaisiksi verkostoiksi, joissa asiantuntijuuden tärkeä metaominaisuus on kyky kytkeytyä toisiin asiantuntijuuksiin. Asiantuntemus ja kyvykkyys ovat silloin lisääntyvästi yhteisöjen, organisaatioiden ja verkostojen emergenttejä ominaisuuksia.

Moniaineksinen paneeli omaa hyvät edellytykset tarkasteltavan ilmiön ongelmanratkaisuihin varsinkin, jos Delfoi-kierrokset tuottavat riittävästi vaihtoehtoja, vaihtoehtojen perusteluja ja ratkaisumalleja. Joukkojen viisauden desentralisaatio-ajatusta (Surowiecki 2004) soveltaen paneeleihin on hyvä varata paikat kaikille asianosaisille: eksperteille, spesialisteille, generalisteille ja maallikoille.

Oppivana yhteisönä Delfoi-paneelin aikaansaannokset ja luovuus riippuvat muustakin kuin kyvystä tietää paljon ja syvältä. Tosiasiatiedon rinnalle paneeli pitää varustaa systeemitiedolla (Bahtinin tarinatieto), joka edellyttää generalistista asiantuntemusta. Dialogi- ja kommunikaatiokykyjen – joihin voi laskea myös kyvyn ärsyttää muita – merkitys kasvaa, kun mahdollisuudet panelistien suoraan vuorovaikutukseen lisääntyvät. Verkostojen ja joukkojen viisauden opit luovat painetta purkaa kollegiaalisia asiantuntijainstituutioita, jotka yhdenmukaistavat jäsentensä käyttäytymistä. Ivan Illich (1973) varoitteli sellaisesta yhteiskunnan yli-institutionaalistumisesta jo pari sukupolvea sitten. Anonyyminen metodi helpottaa osaltaan sitä, että luovissa prosesseissa tärkeä intuitiivinen tieto on mahdollista saada mukaan.

Illich (1975, 1977) kritisoi jatkuvasti erikoistuvaa yhteiskuntaa siitä, että se erottaa yhä useammat ihmiset luovasta toiminnasta. Erikoistunut ja privilegioitu sosiaalinen maailmanjärjestys ylläpitää puutetta ja riippuvuutta asiantuntijasta. Ihminen ikään kuin irrotetaan kyvystä ratkaista omia asioitaan. Illich vaatii manipulatiivisten instituutioiden tilalle vertais- ja verkostotoimintaa, jonka tuntomerkkeinä ovat ihmisten välinen autonomia ja kanssakäyminen kulloisenkin toimintaympäristön kanssa. Ajattelulla on ilmeiset yhtymäkohtansa sosiaalisen pääoman teoriaan. (Putnam 2002, Poikela 2012 )

Asiantuntijuuden kapea tulkinta voi johtaa niin Delfoissa kuin muutenkin kulttuuriseen indoktrinaatioon, jossa eksperttiys uusintaa eliittiä ja argumentointi tyhjenee sofistiseksi retoriikaksi. Sofistit viljelivät aikoinaan pintatietoa, jonka tehtävänä oli luoda mielikuva asiantuntijuudesta. ”Sokrates pyrki osoittamaan, että vaikka ihmiset esiintyvät asiantuntijoina, jotka tietävät kaikenlaista, ja suostuttelevat toisia hyväksymään kantansa, heidän väitteensä ovat huonosti perusteltuja, koska ne ovat ristiriidassa heidän muiden uskomustensa kanssa ja siten järjettömiä hyväksyä. Sokrates julistautui sofistien ja puhetaidonopettajien vastustajaksi. Hän syytti näitä siitä, että he kiinnittävät huomion pelkästään toisten voittamiseen puolelleen, vaikka olennaista on se, ovatko ne asiat tosia, joita vakuuttelu koskee.” (Sihvola 1997)

Asiantuntijuuden rinnalle tarvitaan myös asianosallisuutta ja toimintatapoja, joilla tutkittava asia, asiantuntijuus ja osallisuus (intressi) kohtaavat. Delfoi on samantapainen sosiaalinen konstruktio kuin konsertto. Molemmilla on tietyt pelisäännöt, joiden perusteella ne tunnistetaan ja joiden mukaan ne tulkitaan. Formaatti on vakio, muttei sido sisältöä. Viulukonserttoa ei voi kirjoittaa ilman viulun solistisuutta, mutta nuotinnos on vapaata. Delfoin solistiset äänet nousevat kiistakysymyksestä, johon haetaan ymmärrystä. Ongelman ratkominen vaatii virtuositeettia, jossa riitasoinnuilla voi olla tärkeä sijansa. Delfoin partituurissa soi moniääninen tulevaisuus silloinkin, kun tavoitellaan harmoniaa (konsensus). Konserton osia vastaavat Delfoin kierrokset ja orkesteria paneeli, jonka tahtipuikkoa heiluttaa manageri.

Pajavasaralla instituutioiden kimppuun

Verkko ja tietotekniikka ovat avanneet polkuja Delfoi-tekniikan kehittyä. (Turoff & Starr 1996) Tutkimuksen kulku on nopeutunut, kun kutsut kulkevat sähköpostitse ja kyselyihin vastataan www-lomakkeella. Suurimmat muutokset ovat kuitenkin tapahtumassa logistisen pinnan alla. Toistaiseksi ne ovat osin peittyneet pettymyksiin, jotka aiheutuvat siitä, ettei nopeampi ja helpompi ole automaattisesti parempi ja laadukkaampi.

Alkuvaiheessa uutta teknologiaa on sovellettu vanhaan konseptiin. Delfoin osalta kokeilut ovat tuoneet ehkä enemmän paluuta menneeseen kuin läpimurtoja eikä tilanne kansainvälisesti ole toisenlainen. Asiantuntijoiden tavoittaminen ja sitouttaminen on pulmallista. Internetin potentiaali ei realisoidu, kun asiantuntija-aika on kuormitettua ja Delfoi-kyselyiden ero roskapostiin hämärtyy. Kuvaavaa, että sekä Kuusi (2006) että Tapio (2006) ovat korostaneet lähihaastattelun merkitystä verkon sijasta ja rinnalla.

Toinen Delfoin nykyongelma liittyy asiantuntijuuden sisältöön, kuten edellä jo kuvattiin. Teollisen ajan asiantuntija määritellään vertailulaaduin, mikä tekee siitä luonteeltaan hierarkkisen. Toimijuuden kannalta tällainen asiantuntijuus on ongelmallista. Kun asiantuntijat tietävät ja tekevät tulevaisuuden muiden puolesta, se samalla tulee irrottaneeksi ei-asiantuntijat (pro)aktiivisesta tulevaisuustoiminnasta. Vierautumisen seurauksena ”asiantuntijat ja asiantuntijakulttuuri tukeutuvat aina uusiin asiantuntijoihin. Asiantuntijoilla on taipumus kartellisoida itsensä luomalla ´institutionaalisia barrikaadeja´– esimerkiksi julistautumalla portinvartijoiksi tai valitsemalla itse itsensä avainrooleihin. Lopulta asiantuntijat kontrolloivat tietotuotantoa. He myös päättävät, mikä tieto on pätevää ja legitiimiä ja keille on siihen pääsy.” (Finger & Asún 2001, 10)

Verkko on Delfoi-menetelmän osalta samanlainen aitaukseen avattu portti kuin muillakin elämänalueilla. Hierarkiat on mahdollista purkaa verkostoiksi, yhdet ratkaisut moniksi rinnakkaisiksi ja toisiinsa kytkeytyviksi prosesseiksi. Ylikuormitetun asiantuntijaeliitin on mahdotonta antaa vastaus kaikkiin avoimiin tulevaisuuskysymyksiin. Paikallisiin ongelmiin ei edes ole tarjolla universaaleja ratkaisuja.

Jo ensimmäisen Delfoi-ohjelmiston kehitysvaiheessa vuonna 1998 oli mukana idea kehittäjäyhteisöstä. Ajatuksena oli koota hajallaan sijaitsevat metodiasiantuntijat yhteen. Idean täysimittainen toteutus kesti kymmenen vuotta. Vuodesta 2008 lähtien internetissä on toiminut suomenkielinen Delfoi-yhteisö (http://edelfoi.ning.com). Ning-ympäristön luomista edelsi Facebook-kokeilu, joka ei kuitenkaan saanut kaikkien kannatusta.

Ennen sosiaalisen median kohtaamispaikkoja Delfoi-yhteisön verkkotukikohtana toimi suljettu eDelfoi-ohjelmisto (http://www.edelfoi.fi). Kun ensimmäinen some-yhteisö perustettiin, siihen liittyi parikymmentä jäsentä. Nykyisin verkkosivuilla on lähes 600 rekisteröitynyttä käyttäjää. Määrä kasvaa viikoittain. Jäsenistä alle puolet tekee tai on tehnyt itse Delfoi-tutkimusta.

Verkko ja verkkopaikka yhdistävät ajattomasti hajallaan olevat toimijat. Tahtia muuten ajattomalle menolle rytmittävät kuukausittaiset työpajat, joista ensimmäinen järjestettiin Otavan Opiston (http://www.otavanopisto.fi) ja Metodixin (http://www.metodix.com) yhteistyönä vuonna 2003. Pian järjestelyihin tulivat mukaan tulevaisuudentutkimuksen instituutiot Turun yliopiston (alun perin kauppakorkeakoulun) Tulevaisuuden tutkimuskeskus (http://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/Sivut/home.aspx) ja Tulevaisuuden tutkimuksen seura (http://www.futurasociety.fi/).

Kolmas metodikoulutuksen elementti verkon ja työpajen lisäksi on opetussuunnitelma (http://edelfoi.fi -> info/koulutus), jossa on otettu huomioon sekä korkeakouluopetuksen että kehittävän työelämän tarpeet ja instituutiot. Pyrkimyksenä oli ja on tarjota oppi- ja oppilaitosrajat ylittävää menetelmäkoulutusta. Koulutus koostui neljästä osasta, joista viimeinen sisältää oman harjoitustyön tekemisen eDelfoi- tai muulla verkko-ohjelmalla.

Kurssi toteutetaan kahden päivän mittaisia lähityöpajoja lukuunottamatta verkossa. Kurssi on tarkoitettu eri aineiden korkeakouluopiskelijoille, työyhteisöjen kehittäjille ja tutkijoille. Samalla luokattomalle kurssille mahtuvat jatko-opiskelijat, ammattitutkijat ja opinnäytetyötä ammattikorkeakouluun tekevät opiskelijat. Oppiaine- ja ekspertiisirajojen ylittäminen mahdollistaa suorat kohtaamiset ja vertaisvaihdannan.

Nykyisin Delfoi-koulutuksessa ja tutkimuksessa vuosittain mukana 50-100 tutkijaa ja opiskelijaa. Pajaohjauksessa on taottu toistakymmentä väitöstä eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Oman tutkintohaaransa ovat muodostaneet ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittajat. Delfoi-tutkimus sopii hyvin työelämässä ja sen ongelmissa virtaaviin tutkimuskohteisiin. Näissä töissä kehitetään keskimääräistä vähemmän metodia ja tavallista enemmän tutkimuskohdetta. Delfoi-koulutus on houkutellut yhtä lailla käytännöstä kuin teoriastakin kiinnostuneita. Haittavaikutuksena ei voi pitää sitä, että työpajoissa kohtaa itsestään poikkeavia orientaatioita ja kokonaan toiselta tiedon ja osaamisen alalta tulevia Delfoi-opiskelijoita.

Työpajoissa metodiasiantuntijat esitelmöivät ohjauksen lisäksi ajankohtaisista tulevaisuudentutkimuksen teemoista, tapahtumista ja tutkimuksista. Vaikka työpajojen fokus on oman työn eteenpäin viemisessä, osallistujille tarjoutuu mahdollisuus osallistua samaan aikaan järjestettävien rinnakkaispajojen ohjelmiin, joissa käsitellään mm. verkkopedagogiikkaa, sosiaalista mediaa ja tieto- ja viestintätekniikkaa. Paja-aktiviteetit välitetään verkkoon, joka on pajojen välillä yksinomainen toimintaympäristö.Pajoissa pidettävät esitykset nauhoitetaan ja kierrätetään ajattomaan käyttöön.

Työpajatoiminnalla edistetään asiantuntijainstituutioiden muodonmuutosta. Pajakonseptia on inspiroinut etenkin Ivan Illichin (1971, 2008) anti-institutionaalinen ohjelma, joka perustuu neljään kriittiseen havaintoon. Mielenkiintoista on, että Illich teki havaintonsa ja kehitti ohjelmansa jo 40 vuotta sitten.

Illichin ykköskritiikki kohdistuu syvenevää institutionaalistumisprosessia vastaan. Eri yhteiskuntaelämän lohkot kuten opetus (ja opettajuus), terveydenhoito tai energianhuolto on privilegioitu yhä vaikutusvaltaisemmille instituutioille, joita opetuksessa edustavat esimerkiksi OKM, OPH ja OAJ. Ne määrittelevät ja samalla rajaavat oman tiedon- ja toiminnanalansa normit tavalla, jossa yhä suurempi osa ihmisten arkisesta toiminnasta ohjautuu asiantuntijoiden kautta. Lopulta ihmiset Illichin mukaan menettävät kokonaan kyvyn ratkoa oman arkensa ongelmia. Pieniinkin vastoinkäymisiin tarvitaan terapeuttia tai muuta ammattiauttajaa. Turvassa ollaan vain oman asiantuntijuuden kapealla sektorilla. Ihmisten kohtaamiset tapahtuvat ennemmin hierarkisesti kuin horisontaalisesti.

Asiantuntijainstituutiot pyrkivät lisäämään merkitystään sekä laajenemalla että kohottautumalla yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Keskeinen keino on ollut nostaa koulutustasoa ja sulkea ammattikunta. Asemien tavoittelulla on ollut negatiivisia seurauksia yhteiskunnalliselle koheesiolle, kun kapeat intressinäkökulmat estävät näkemästä kokonaisvaltaisempaa toimintadynamiikkaa. Taloudellisessa kasvuvaiheessa jakopolitiikka on tyydyttänyt osapuolet. Asetelma on muuttunut, kun erikoistumiseen ja eriytymiseen perustunut kasvudynamiikka on syönyt kehityseväänsä. Uusia eväitä haetaan klustereista ja verkostoista, jotka purkavat kommunikaation ja ymmärryksen umpiperiä.

Yksi pajakohtaamisten tarkoitus on ollut ja on uoda fyysinen ja virtuaalinen tila dialogeille ja rajanylityksille monien instituutioiden katveeseen, rakoihin ja väleihin. Yllättäviä yhteistyömahdollisuuksia syntyy, kun kansalaismedian aktivistit kohtaavat tietotekniikan guruja tai kriisitilanteiden viranomaisverkostoja tutkiva Maanpuolustuskorkeakoulun majuri kohtaa toisen väitöstutkijan, joka Oulussa selvittää mahdollisuuksia luoda itsenäisten tietotekniikkayritysten välinen verkostoliiketoimintasuunnitelma. Asiantuntijuus laajenee ja syvenee, kun se kohtaa toisen ja erilaisen eksperttiyden. Tärkeä taustatekijä on se, ettei eri suunnilta tulevilla asiantuntijuuksilla ole keskenään minkäänlaista kilpailusuhdetta.

Pajassa tapahtuva osaamisten pölyttäminen tehoaa toiseen Illichin kuvaamaan modernin maailman ansaan, joka liittyy asiantuntijuuteen. (Illich 1975b, 1977) Hänen mukaansa eksperttiys ylläpitää puutetta ja riippuvuutta asiantuntijasta. Kun asiantuntijuutta lisätään, asianosaisuus vähenee. Asiantuntijuuden merkityksen kasvaessa kansalainen irrotetaan kyvystä ratkaista omia asioitaan.

Ratkaisuksi sulkevan asiantuntijuuden lisääntymiselle Illich ehdottaa koulutus- tai oppimisverkkoja (educational or learning webs), jotka perustuvat autenttiseen oppimiseen, jakamiseen ja välittämiseen (learning, sharing and caring). ”Learning webs”-verkostot vetoavat yhteisöllisiin hyveisiin kuten ihmistenväliseen kanssakäymiseen ja vastavuoroisuuteen (conviviality, mutuality). Tässä suhteessa Delfoi-paja esiintyy vahvimmillaan. Oppimisympäristön infrastruktuuriksi on luotu verkkoon kehittäjäyhteisö, johon taustaorganisaatioina kuuluvat Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Tulevaisuuden VerkostoAkatemia, Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Otavan Opiston Osuuskunta ja Metodix Oy.

Pajoissa ei mitätöidä asiantuntijuutta sinällään vaan saatetaan erilaiset asiantuntijuudet kohtaamaan toisiaan. Kaikissa pajoissa on läsnä kolme asiantuntijuutta: metoditietämys, tulevaisuudentutkimuksen laaja-alainen osaaminen ja verkko-ohjelmistotieto. Sen lisäksi jokaisessa pajassa on omat erityisteemansa ja niiden problematiikkaa avaavat asiantuntijat.

Tulevaisuudentutkimus – tai tulevaisuuksientutkimuse kuten tämän kirjoittajat mieluummin termin muotoilevat – on jo valmiiksi monialainen, jolloin erikoistumisalojen rajanylitykset tapahtuvat kehittäjäyhteisössä luonnostaan. Tulevaisuusorientoitunut metodi yhdistää myös koulutuksen, tutkimuksen ja yhteisöjen kehittämistoiminnan. Akateemisten opinnäytteiden lisäksi pajoissa on viime vuosina toteutettu useita kansallisia tutkimusprojekteja mm. metsäklusterin, elintarvikealan, sosiaali- ja terveyssektorin, globaalin talouden ja aluepolitiikan tulevaisuudesta.

Hyvä esimerkki pajatoiminnan generatiivisesta voimasta on joulukuun 2007 paja, jossa perustettiin Sometu-verkosto http://www.sometu.fi/ (Sosiaalinen media oppimisen tukena). Delfoi-yhteisö otti saman Ning-alustapohjan käyttöönsä (http://edelfoi.ning.com) samaan aikaan, kun ensin oli kokeiltu Facebook-käyttäjäryhmää. Se jouduttiin hylkäämään, kun merkittävä osa tulevaisuuksientutkijoista vierasti läpisomettunutta ja avointa toimintaympäristöä.

Nykyään sosiaalisen median Ning-ympäristö on kokoavin Delfoi-areena, joka kokoaa ajankohtaisen metoditietämyksen (blogit, videoluennot, kalvosarjat), tutkimusprojektidokumentaation (sekä reaaliaikaiset että ajasta riippumattomat keskustelut, raportit) ja koulutustoiminnan (korkeakoulujen metodiopinnot). Systemaattinen tutkimustietokanta kertyy eDelfoi-ympäristöihin (http://edelfoi.fi ja http://www.edelphi.fi), joka on toiminnallisesti linkitetty kehittäjäyhteisön Ning-sivustoon. Ning-ympäristö säilynee keskeisenä vaikka vanhaa Facebook-ryhmääkin on herätelty henkiin ja uutena toimintakenttänä on Google Plus-yhteisö, jonka etuna on vaivaton skaalautuvuus ja kehittyneet dokumentointi- ja videoneuvottelupalvelut (hangout). eDelfoi-ohjelmiston uusin versio on tiiviisti integroitu Googlen palveluihin.

Tuotteistamisprosessi on Illichin kolmas kritiikin kohde. Hänen mukaansa oppimisesta on tullut hyödyke ja, kuten kaikista markkinahyödykkeistä, siitä on tullut taloudellisin termein niukka. (Illich 1975: 73). Illich päätyy puolimarxilaisin äänenpainoin samaan käsitykseen kuin ystävänsä Erich Fromm (1979). Olemisen (being) tilalle virtaa jatkuvasti lisää omistamista (having). Paja-konseptissa olemista ja omistamista ei kuitenkaan laiteta vastakkain. Valtaosa Delfoi-opiskelijoista tekee korkea-asteen lopputöitä ja on kiinnostunut myös formaaleista opintopisteistä. Se ei estä sitä, että itse kohtaamisen ja tekemisen tapa on omiaan vahvistamaan itseisarvoista oppimisen motiivia.

Neljäs Illichin kritiikki koskee käänteistuottavuuden (counterproductive) periaatetta, jonka yhteys pajakonseptiin on välillinen. Käänteistuottavuudella Illich tarkoittaa keinoja, joilla alun perin hyödylliset prosessit tai järjestelyt kääntyvät negatiivisiksi. Tietyn optimitason ohitettuaan prosessi muuttuu tuottamattomaksi. Esimerkiksi monissa suurkaupungeissa on saavutettu liikennetiheys, jossa sinänsä hyödyllisistä kulkuvälineistä saatu hyöty jatkuvasti heikkenee. Jokainen uusi auto hidastaa kulkemista paikasta toiseen. Delfoi-koulutukseen on vuosien varrella hakeutunut selkeästi hahmotettava ryhmä ”yliopiskelleita” opiskelijoita, joilla saattaa olla useita tutkintoja ja formaaleja suorituksia ilman vastetta työelämästä. Heille opintomatka Delfoihin on joissakin tapauksissa ollut merkityksellinen juuri siksi, että se on vapauttanut suoraan suhteeseen oman osaamisen ja siihen kohdistuvan kysynnän suhteenymmärtämisessä ja sitä kautta kohdentamisessa. Pajassa pölyttyvät myös meta-asenteet, kun Teknillisen yliopiston insinöörit lainaavat systemaattisuutta Aalto-yliopiston taideopiskelijoille, jotka puolestaan herkistävät muita opiskelijoita yllättävillä lähestymistavoillaan kuten dialogilla kuvien kautta.

Pajakonseptissa on vastattu Illichin oppimisen vieraantumiskritiikkiin avaamalla oppimishaluisille pääsy oppimisresursseihin missä tahansa elämänvaiheessa. Tietäjille ja taitajille on samalla tehty mahdolliseksi jakaa osaamistaan niille, jotka haluavat kehittää omaa osaamistaan eli oppia. Merkittävää on myös se, että pajan yhteisillä foorumeilla luodaan osallistumismahdollisuus niille, jotka haluavat julkisesti argumentoida jonkin asian puolesta tai jotakin vastaan. Useimmissa pajassa käynnistetään keskustelua jostakin yhteiskunnallisesta kiistakysymyksestä, jonka tulevaisuus on avoin. Sehän on samalla onnistuneen Delfoi-tutkimuksen lähtökohta.

Pajatoiminta perustuu ajatukseen, jossa yhteisöllisyys ei synny samuudesta vaan erilaisuudesta. Näin pajakokemuksiaan kuvaa Aila Paaso vuonna 2007. ”Mikkelissä toimiva paja on yhteinen areena, jonne kokoontuu eri puolella Suomea toimivia innostuneita tutkijoita, opiskelijoita ja erilaisissa hankkeissa toimivia henkilöitä. Pajassa kuullaan tulevaisuuden tutkimukseen liittyvien asiantuntijoiden ja tutkijoiden tietoiskuja. Delfoi-menetelmää opiskelevat esittelevät töitään ja heitä opponoivat ja konsultoivat alan huippuasiantuntijat. Ohjausta ja tukea saa myös netin kautta, ja asiantuntijaluentoja voi katsella videoituna. Pajassa on imua. Delfoi -pajatyöskentely edustaa uudenlaista ajattelua ja toimintaa. Jokainen opiskelija hakee ja saa sitä, mitä tarvitsee päästäkseen työssään eteenpäin. Ohjaus on yksilöllistä, ja pajan henki innostava ja myönteinen. Myös pajassa opiskelevien ”persoonien” ryhmähenki on loistava; luovuus ja huumori kukkivat, ja tulosta syntyy! Tiedon ja osaamisen jakaminen synnyttää uutta ajattelua ja näkökulma omaan hankkeeseen ja työhön avartuu. Osaamisen verkostot laajenevat ja prosessissa muodostuu uusia mielenkiintoisia osaamisen yhteyksiä erilaisten asioiden ja toimijoiden välille.”

Aila Paason reissaaminen kerran kuukaudessa Iijoen törmältä Mikkeliin on saanut sai ansaitsemansa lopun. Delfoi-tutkimus on valmis ja väitöskaronkka tätä kirjoitettaessa jo kaukana takanapäin. Aila väitteli 25.2.2010 (Osaava ammatillinen opettaja 2020) Lapin yliopistossa ammatillisen opettajan osaamisen tulevaisuudesta ja nyt hän tekee samasta teemasta jatkotutkimusta työryhmänsä kanssa hyödyntäen Delfoi-menetelmää, pajaa ja pajakontaktejaan edelleen.

eDelfoi-kokeiluja ja -kokemuksia

Onnistunut argumentatiivinen Delfoi-tutkimus tuottaa runsaasti mielipiteitä ja argumentteja monesta eri näkökulmasta hylkimättä harvinaisia ja poikkeavia aloitteita. Päinvastoin, vähemmistönäkemyksille annetaan erityinen merkitys, jota voidaan välittömästi testata paneeliäänestyksin ja argumentein. Vahvistuva kehityssuunta on eri tulevaisuusmenetelmien yhdistely. Delfoilla on punnittu heikkoja signaaleita (Hiltunen, Kuusi & Linturi 2000) ja luotu skenaarioita. (Etu 2000. Tapio 2002a) Se voi olla myös osa toimintatutkimusta ja pehmeän systeemimetodologian (Rubin 2000) visioprojektia.

Vaihtoehtoiset tulevaisuudet avaavat mieliä, mutta vasta yhteisöprosessit tekevät niistä jaettuja. Vaihtoehtojen välillä on mahdollista tehdä rationaalisesti valintoja, jotka perustuvat eri tulevaisuuksien hyötyjen ja haittojen punnitsemiseen. Delfoi-paneeli on yhteisösimulaatio, jossa asiantuntijat saatetaan yksin ja yhdessä tekemään valintoja ja perustelemaan niitä. Paneeli on kuin ”pienoisparlamentti”, jossa edustuksellisuuden yksiköksi on valittu ihmisten sijasta mielipiteet. Turoff (2009) käyttää vaihtoehtojen valintaprosessista termiä ”äänestys” (voting). Tavallaan myös verkkopohjaiset ja reaaliaikaiset Delfoi-tutkimukset, joissa panelisti pystyy suoraan näkemään esimerkiksi pylväiden muodossa eri vaihtoehtojen suosion kunkin kysymyksen kohdalla, muistuttavat yhä enemmän äänestystilanteita. On myös todennäköistä, että tämän tapaiset tavallista surveytä hiukan syvällisempää tietoa esille tuovat mielipidekyselyt eli ns. yhden kierroksen Delfoit lisääntyvät tulevaisuudessa, kun tietotekniikka on tehnyt niiden organisoimisen yhä helpommaksi.

Paneelin toiminnalle sopivat samat kriteerit kuin luovalle toimijalle. Tärkeää on paneelin kyky tuottaa aineistoa useista eri kategorioista ja näkökulmista (luokkamoneus). Toinen kriteeri korostaa kykyä tuottaa paljon aineistoa (kvantiteetti). Silläkin on merkitystä kuten erilaiset ideointitekniikat ja aivomyrskyt osoittavat. Kolmas kriteeri ilmaisee kykyä tuottaa sitä, mitä muuten ei syntyisi (originaliteetti). Paneelin rakentaminen on aina kompleksinen prosessi.

Paneelista rakennetaan usein liian homogeeninen, managerin kuva asiantuntijuudesta on kapea kuten kuten Illich edellä on osoittanut. Väärät mielipiteet ja asiantuntijuudet rajataa pois tavalla, joka rikkoo menetelmän peruslähtökohtia vastaan. Sen vuoksi paneelia on mietittävä myös yhteisöprosessin kannalta. Paneelin rakentaminen on aina nuoralla tanssimista toisaalta tarvittavan asiantuntemuksen tarpeeksi korkean tason ja toisaalta mielipiteiden ja näkökulmien mahdollisimman rikastuttavan kirjon takaamiseksi. Paneeliin mahtuu ainakin yksi ärsyttäjä, joka hämmentää paneelin tunne-energian käyttöön.

Pienestä kiukusta syntyy teräviä kommentteja. Niinhän toimi aikoinaan myös Sokrates, joka paarman tavoin ärsytti kanssaeläjiään pyrkien herättämään ajatuksia tiedon ja itsensä tuntemisen rajallisuudesta. “Sokrates ei kumartanut ketään, koska tietämättömyys ja itsensä tuntemattomuus eivät kumarra ketään. Hän näki itsensä vain ”välikappaleena”, terapeuttina.” (transukupuolisen Ida Marian blogipostaus Itsensä tuntemisen haasteesta ja  hyvinvoinnista 23.2.2012) Tunne-energia purskauttaa paneeliin vauhtia, mutta kestävään paneelitoimintaan tarvitaan merkitys- ja tarkoitushakuisia motiiveita. Se syntyy siitä, että tutkittava ilmiö ja sen tulevaisuudet koetaan tärkeiksi, ja paneeliyhteisö kompetentiksi seuraksi näitä tulevaisuuksia pohtimaan.

Vaikka Delfoi-paneelin valinnassa on meritokraattisia 1ähtökohtia osallistumista on mahdollista laajentaa, moninaistaa ja paikallistaa. Paikallistamalla metodi viedään tulevaisuustyökaluksi työyhteisöihin ja luokkahuoneisiin. Moninaistamala erilaiset paneelit saatetaan vuoropuheluun keskenään. Laajentamalla Delfoi avataan kansalaiskeskustelulle ja barometritoiminnalle. Sillä tiellä Delfoista kehittyy aiempaa osallistavampi menetelmä. Metodikehitystä voidaan tarkastella myös matkana kohti monimuotoistuvaa tulevaisuuden simulointa, jossa tutkiminen, päätöksenteko ja itse toiminta kytkeytyvät samaan menetelmävetoiseen tulevaisuuden muotoiluun.

Delfoi-prosessissa on perimmiltään kyse oppimisesta. Tähän asti oppiminen on keskittynyt paneelin keskellä orkestroivaan manageriin, mutta yhä useammin oppijasubjekti on manageriryhmä tai koko paneeli. Uudistuvan Delfoin tärkeimpiä tehtäviä on kehittää toimintatapaa, joka tukee yhteisön dialogista ja popperilaistyyppistä oppimista. Oppimisen evoluutiossa yhteistoiminnallinen oppiminen on luonnollinen jatke yksilöoppimiselle. Informaatio on oppimisen raaka-ainetta ja merkityksenanto sen tulos. Delfoi-prosessi luo ja jakaa molempia.

Monet menetelmävariaatiot eivät uhkaa Delfoin perusominaisuutta. Tarve sellaiseen rationaaliseen argumentointiin, jota etuintressit tai asemat eivät piilo-ohjaa, on pysyvä. Aina on tarvetta lähestyä ilmiöitä tavalla, joka sallii monet mahdollisuudet, mutta auttaa seulomaan vaihtoehdoista paitsi todennäköiset myös haluttavat polut. Ajan haasteita on tehdä se tavalla, jossa asiantuntijahyvä ei valu vain eliitistä alaspäin vaan prosessit ovat molempisuuntaisia ja ajankestäviä. Yksittäisen menetelmäpiirteen mukana- tai poissaolo ei ole merkityksellistä.

Jos pitää listata kolme hallitsevinta piirrettä nyky-Delfoista, kallistutaan AAA-liikkeen suuntaan. Valtaosa tulevistakin Delfoi-tutkimuksista perustuu ”anonyymien asiantuntijoiden argumentointiin.” Menetelmä arkistuu, yksinkertaistuu ja moninaistuu. Siinä missä AA-liikkeessä otetaan 12 askelta, AAA:ssa riittää joskus yksi kierros, useimmiten toki enemmän.

Verkko mahdollistaa nopeat ja kevyesti resursoidut Delfoi-tutkimukset. Pienimuotoinen Delfoi-prosessi sopii keskikokoisten yritysten ja yhteisöjen aika- ja talousbudjettiin. Eräässä Delfoi-kokeilussa työyhteisö tutki oman toimintansa kehityspotentiaaleja metaforien kautta. Työyhteisöpaneeli pohti kuuden yhteisömetaforan (sinfoniaorkesteri, jazz-yhtye, Maan ystävät ry, FC Barcelona, mafia ja muurahaiskeko) osuvuutta oman toimintansa malliksi kahden Delfoi-kierroksen ajan.

Mini-Delfoi sopii tarkkarajaisiin ja pragmaattisiin hankkeisiin, joihin ei ole käytettävissä paljon voimavaroja. Aihe, kiistakysymys ja teemat rajataan tiiviisti. Kysely(t) ovat lyhyitä ja nopeasti vastattavia, mikä helpottaa paneelin rekrytointia ja paneutumista. Usein yksi kierrokseton kysely palautteineen ja keskusteluineen riittää. Asiantuntijapaneeli rajataan keskustelukokoon eli 7-15 henkilöön. Koko mini-Delfoin läpivienti sujuu parissa viikossa, kun asialla on kokenut manageri. Tunnetuin mini- tai pika-Delfoin muoto on YK:n Millennium-yliopistossa kehitetty yhden kierroksen reaaliaikainen Delfoi-versio, joka tunnetaan englanninkielisellä nimellä Real-Time Delphi (http://www.realtimedelphi.com/).

James Surowieckin (2004) kollektiivisen viisauden ehdot ovat ”Delfoi-yhteensopivia”. Mini-Delfoinkin pitää varustaa aidolla mielipiteiden moninaisuudella (diversity). Asiantuntijaäänten tulee olla myös riittävän itsenäisiä (indpendence of opinion), vailla ryhmä- tai vertaispainetta tai muutakaan ryhmädynaamista vaikutusta. Kolmanneksi panelistien havaintopisteiden on hyvä olla hajautuneita paikallisesti ja osaamisten suhteen näkökulmasta (desentralization). Neljänneksi tarvitaankin sitten enää mekanismi, jolla yksittäiset arviot saatetaan kollektiiviseksi päätökseksi (aggregation). Sellainen mekanismi on Delfoi, joka kollektiivisen viisauden työkaluna soveltuu yhteisöjen kehittämisen ohella myös laajentamaan paikallishallinnon demokratiavalikoimaa. (Mannermaa 2007, 136-149.

Kuva 7: Halalin Techcast -ympäristössä tutkitaan teknologian tulevaisuusvaikutuksia

Verkko alentaa tulevaisuudestaan kiinnostuneiden organisaatioiden Delfoi-kynnystä. Vaihtoehtojen avaaminen tai strategianmuodostus ei organisaatioille riitä, vaan ne tähtäävät Real-Time Delphin tavoin selkeisiin valintoihin toiminnan suunnasta. Ulkopuolisin asiantuntijavoimin vahvistettu yritys- tai yhteisö-Delfoi on joustava väline tutkia ja tehdä valintoja tulevan toiminnan suunnasta. Yksinkertainen verkossa toimiva Delfoi -palvelu on William Halalin kehittämä teknologian ennakointipalvelu Techcast (http://www.techcast.org/default.aspx). Techcastissa kyselyt ovat vain yhden tulevaisuusväitteen mittaisia, joskin kunkin kohdalla selvitellään itse ilmiön lisäksi siihen liittyvät taloudelliset potentiaalit.

Organisaatiokäytössä paneeli voi olla valmis sosiaalinen yhteisö, jolloin metodiin on luontevaa yhdistää myös erilaisia lähityöskentelytapoja. Vaikka niissä on luontevaa pyrkiä konsensukseen, sillä on riskinsä. Yhtenäisen näkemyksen hakeminen saattaa johtaa huonoihin kompromisseihin ja jättää huomiotta marginaalinäkemykset, joista jotkut muuten tunnistettaisiin heikoiksi ja varhaisiksi signaaleiksi tai mustiksi joutseniksi tulevasta trendikehityksestä. Riskejä voi välttää sillä, että konsensuspaine siirretään viimeiselle kierrokselle, josta on häivytetty ne teemat ja aihiot, joista ei ole välttämätöntä olla yhtä mieltä.

Mini-Delfoilla on käyttöä myös laajoissa tutkimushankkeissa, jos ne ovat pilkottavissa useiksi osatutkimuksiksi. Parin viime vuoden aikana on toteutettu tutkimuskokonaisuuksia, jotka perustuvat useisiin toistensa kanssa kommunikoiviin Delfoi-paneeleihin. Niitä voisi nimittää moni-Delfoiksi. Esimerkiksi Oppimisen tulevaisuus 2030-barometrissa käytetään keskenään “kilvoittelevia” osapaneeleita. Osa kyselyistä erillisiä ja osa yhteisiä.

Turoff (1998) kumppaneineen kuvaa tutkimusprosesseja, joissa on useita rinnakkaisia asiantuntijayhteisöjä omine intresseineen. Kussakin ryhmässä voi olla muista poikkeava kommunikaatiostruktuuri kyselyineen ja keskusteluineen. Ryhmiä voi pitää eräänlaisina kollektiiviasiantuntijoina, joiden perspektiivit on koottavissa yhteiseen metaympäristöön. Asiantuntijaryhmät toimivat kollektiivina neuvotellen keskenään ja osallistuen prosessiin yhteisin vastauksin kuin yksittäinen asiantuntija. Tiimiytetty järjestely tuottaa etukäteen pohdittua ja keskusteltua osallistumista, jossa anonyymiin ja etäännytettyyn prosessiin voidaan yhdistää kasvokkain tapahtuvaa lähitoimintaa.

Lähi-Delfoi sopii myös “normaaleihin laajakirjoisiin” paneeleihin silloin, kun tutkimus on merkittävä ja halutaan varmistaa väkevä liikkeellelähtö ja kestävä pitempikestoinen toiminta. Yhdessä tilassa ja samaan aikaan käynnistettävän Delfoin hyödyt ovat kiistattomat. Lähitilanteessa introilla saa herätetyksi kiinnostusta ja varmistetuksi yhtenäisen liikkeellelähdön. Samoin tekniset ongelmat ratkotaan saman tien. Kyselyt voidaan tematisoida ja rytmittää niin, että vastauksista tulee keskittyneitä. Real-Time -tekniikalla päästään käynnistämään kommenttien kommentit eli dialogit. Delfoi runsastuu hetkessä ja managerilla on enimmäkseen kiitollinen tehtävä jatkaa työskentelyä verkossa. Mikkelissä uusi kaupunginvaltuusto käynnistetään Lähi-Delfoilla. Mielenkiintoista on seurata näkyykö se aikanaan päätöksenteossa. Neljän kyselyn Delfoilla katetaan kaupungin keskeiset kehityspyrkimykset.

Kuva 8: Kesäkuussa 2012 arvovaltainen raati pohti Digitaalisen Suomen tulevaisuutta v. 2020

Delfoi kehitettiin luomaan yhteys asiantuntijatiedon ja päätöksenteon välille. Delfoin tehtävänä on silloin simuloida nopeaa ratkaisua edellyttävä päätöksentekotilanne riittävän luotettavasti ja monipuolisesti. Päätöksenteon läheisyys on omiaan toiminnallistamaan ja motivoimaan paneelia. Sama vaikutus voi olla paneelin ryhmittämisellä tai roolittamisella.

Tiimi-Delfoi soveltuu myös pedagogisiin tarkoituksiin. Opiskelijat oppivat vuorovaikutuksen ja argumentoinnin metataitoja sekä panelisteina että managereina. Pedagoginen Delfoi voidaan ja kannattaa toteuttaa samojen vaiheiden kautta kuin tosi-Delfoi. Tavoitteetkin ovat yhtäläisiä: tuotetaan vaihtoehtoja, näkökulmia ja argumentteja tarkasteltavan ilmiön ymmärtämiseksi. Opiskelijapaneelia voi tilanteesta riippuen moniäänistää sidosryhmäedustajilla kuten vanhemmilla tai päättäjillä. Joulukuussa 2012 OPH:n Oppimisen tulevaisuus 2030-paneelistoon otettiin mukaan Kalevankankaan yhtenäiskoulun oppilaat. He tutkailivat peruskoulun tulevaisuutta niinkin kauas kuin vuoteen 2030.

Kuva 9: Koululaispaneelissa pohdittiin sitä, miten opitaan vuoden 2030 peruskoulussa. Kaikki aineistot lähetettiin verkkoon ja videoitiin. Tallenteet löytyvät verkon videopalveluista (Youtube, Viddler ja Vimeo)

Roolipeleillä voidaan simuloida asiantuntija- ja kohderyhmiä, jotka eivät muulla tavalla ole tavoitettavissa. Roolit katalysoivat kommentoinnin käynnistymistä ja vapauttavat mielipiteisiin, joiden suhteen muuten esiintyy niukkuutta. Koulutilanteissa lähtöroolit jaetaan tyypitellen vastaajille, jotka pitäytyvät niissä ensimmäisen kierroksen ajan. Toisesta kierroksesta eteenpäin heidät vapautetaan lainarooleista argumentoimaan vaihtoehtoja ”omana itsenään”.

Roolit tekevät Delfoista pelin, jonka kautta paneeli voidaan etäännyttää tavallisista rationaalisista tavoista toimia ja pyrkiä ratkaisuihin. Managerin perinteistä keinovalikoimaa on apuroolien käyttö,. Nillä esimerkiksi vauhditetaan keskustelua. Managerit pyytävät tiettyjä asiantuntijoita käynnistämään argumentoinnin saadakseen keskustelun ”oikeille uomille” tai ohjaavat ”toisinajattelijapanelisteja” olemaan rohkeasti kärjekkäitä.

Kansalliset Delfoit ovat korkean profiilin asiantuntijametodisovelluksia, joilla pohjustetaan lainsäädännön kehitystä tai jonkun toimialan strategista päätöksentekoa. Verkossa niidenkin osallistamispiirin laventaminen on mahdollista, kuten Millenniumin tulevaisuusennakoinneissa on jo tehty.

Millennium-projektin Delfoi-sovelluksissa ”äänestäminen” ja argumentointi on avointa. Niistä on myös kehitetty barometrejä, joita avataan jatkuvasti tai jaksoittain vastattavaksi. 1990-luvulla opetusministeriö toteutti Suomessa kolmen sivistysbarometrin sarjan (Kuusi, Kaivo-oja & Koski 1997), jolle verkkoon siirrettyinä olisi tarjolla useita lisäoptioita. Asiantuntijapaneelin rinnalle voidaan luoda kansalaisäänestys ja -argumentointi, joka vahvistaisi sekä asiantuntijuutta että -osallisuutta. Organisaatiot ja ryhmät saattaisivat halutessaan osallistua Delfoi-barometriin myös yhteisöinä, jolloin on mahdollista verrata vastausjakaumia ja tulevaisuuspohdintoja muihin kanssa.

Uusinta tulevaisuusbarometrointia (Tubaro) edustavat Opetushallituksen Oppimisen tulevaisuus 2030 -kyselyt, joilla pohjustetaan myös yleissivistävän koulutuksen opetussuunnitelmien uudistusta. Barometrin innovaatioita on paneelin tilan tunnistaminen eri tulevaisuuskysymyksissä. Keskustelun kannalta on merkityksellistä havaita, milloin asiantuntijapaneeli ohjaa suoraan ratkaisuihin, milloin kerää toisiaan täydentäviä näkökulmia ja milloin se juuttuu kiistoihin, joissa tunteet ohjaavat argumentteja enemmän.

Kuva 10: Oppimisen tulevaisuus 2030 kansissa

Barometrin luonteeseen kuuluvat toistuvat mittaukset, jotka paljastavat tarkasteltavan ilmiön kehityspolkua ja joissakin tapauksissa myös niiden ajallisuutta. Opetusministeriön sivistysbarometrin kymmenen vuoden takaisista tietoyhteiskuntamittareista aika on jo ajanut ohitse. Jatkuvaan tai jaksottaiseen äänestykseen ja argumentointiin sopivat parhaiten kestoteemat kuten kysymykset sivistyksen luonteesta tai yksilön ja yhteisön suhteesta. Kiintoisia ovat barometrit, joissa onnistutaan seuraamaan jonkun ilmiön diffuusiota varhaisesta signaalivaiheesta kyllääntymispisteeseen asti. Tulevaisuustiedon elinkaarta on hyödyllistä seurata historiatiedoksi asti.

Lopuksi

Delfoin iteratiivisuus tekee siitä interaktivisen ja joustavan metodin, joka elää ja evoloituu vielä tutkimusprosessin aikana vuorovaikutuksessa tutkimusaineiston kanssa. Toinen muunnelmia lisäävä piirre on mahdollisten tutkimustehtävien moneus. Delfoita käytetään akateemisessa tutkimuksessa mutta yhtä lailla myös varsin pragmaattisten tulevaisuuskysymysten käsittelyssä. Delfoi sopii hyvin esimerkiksi organisaatioiden strategia- ja visiotyöskentelyyn.

Monet käyttötavat ja -tarkoitukset ovat “murteistaneet” ja moninaistaneet metodia koko sen lyhyen historian ajan. Delfoin variaatiot tekevät siitä myös eklektisen menetelmän, joskin suomalaiset sovellukset korostavat enimmäkseen laadullista monia tulevaisuuksia ja mahdollisten tulevaisuuksien kartoittamista korostavaa lähestymistapaa. Delfoi-yhteisössä argumentatiiviset delfoi-tekniikat ovat ylivoimainen enemmistö, mutta harvinaisia eivät ole esimerkiksi konsensukseen tähtäävät prosessitkaan. Siltä pohjalta on tehty kaksi väitöstutkimusta.

Kehitys on johtanut Delfoi-konseptien kehittämiseen eri tarkoituksiin ja tilanteisiin. Konseptit ovat edelleen matkustaneet koodarien suunnitteluohjelmiin ja sitä kautta eDelfoi-ohjelmiston eri versioihin. Kuva muodostuu vähän erilaiseksi, kun tarkastellaan tilannetta maailmalla.

Suomalaisen kehittäjäyhteisön tarina on erilainen kuin muiden Delfoi-sukuisten ohjelmistojen tuottajilla. Millennium -projektissa kehitettiin Real-Time Delphi -tekniikka (http://www.millennium-project.org/millennium/RTD-general.html, jota reaaliaikaisuuden lisäksi luonnehtii se, että käytetään vain yhtä kierrosta. Metodin kehittäjätkin ovat valmiit myöntämään, että iteraatiosta luopumisessa menetetään monia mahdollisuuksia vyöryttää tutkimusta. Toisaalta menetelmä on helppo ja nopea. Parhaimmillaan sillä saadaan tuotetuksi lyhyessä ajassa vaikuttava argumenttivaranto. Nykyisellään RTD-ohjelma ei kuitenkaan taivu kuin yhdenlaiseen toimintatapaan.

Yhdenlainen toisella tavalla on myös kaupalliselta pohjalta toimiva Techcast (http://www.techcast.org/). Tulevaisuustutkija William Halalin perustama yhtiö on erikoistunut teknologiaennakointiin ja kehittänyt siihen yhden tulevaisuusteesin tekniikan. Techcast-konseptissa kysytään tyypillisesti yhden teknologian (esimerkiksi aurinkoenergian hyödyntäminen) läpimurtoajankohtaa, jota ilmaisee sen markkinaosuuden nouseminen tietysn rajan yläpuolelle. Dollarimääräistä markkinaosuutta kysytään asiantuntijoilta aina, mikä kuvaa teknologian ja talouden läheistä suhdetta tässä Delfoi-sovelluksessa.

Tulevat kehityshaasteet liittyvät moniin asiantuntijuuden luonteen muutoksiin, joita artikkelissa on kuvattu. Ideaalisen Delfoi-asiantuntijan ominaisuuslistaa tuskin tarvitsee paljoakaan muuttaa, mutta listan prioriteetteja kyllä. Jos aikaisemmin ehdoton ykköslähtökohta on ollut hankittu ja ulkoa arvioitavissa oleva asiantuntijuus (korkea positio ja vakiintunut asiantuntijaprofiili) niin tulevaisuudessa korostuvat myös ulkoiset asiantuntijuuden piirteet (verkostot, joustavuus ja kyky yhdistää ja uudistaa tietoa). Tarve muodostaa prosessin aikana uutta tietoa ja ymmärrystä vahvistuu sen sijaan, että kootaan olemassaoleva asiantuntijatieto monipuolisesti yhteen tilaan.

Kaikki edellämainittu luo pohjaa Delfoi-prosessien syventämiselle oppivien paneelien suuntaan. Se edellyttää metodi- ja ohjelmavirittynyttä potentiaalia sisäisesti (intellektuaalisesti) mutta myös ulkoisesti (emotionaalisesti) motivoida paneeleita. Sillä polulla Delfoi-yhteisö tällä hetkellä polkee.

Vastaus-, osallistumis- ja kuvaustekniikoita kehitetään vuosikvartaaleittain yhteistyössä menetelmä- ja ohjelmakehittäjien kanssa. eDelfoista (https://edelfoi.fi/reportissue.page) pääsee tekemään omia kehitysehdotuksia ja osallistumaan muiden tekemien ehdotusten priorisointiin. Metodiyhteisö (http://edelfoi.ning.com/) konseptoi ja kokeilee erilaisia käyttötilanteita ja metodiyhdistelmiä.

Delfoi-linkkejä

Delfoi-kehittäjäyhteisö http://edelfoi.ning.com

eDelfoi-verkko-ohjelmisto http://www.edelphi.org

eBarometri http://www.ebarometri.fi

Internetix Campus http://www.internetix.fi

Metodix http://www.metodix.fi

aPajasivusto http://apaja.otavanopisto.fi

Real-Time Delphi http://www.realtimedelphi.com/

Techcast http://www.techcast.org

Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus http://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/

Tulevaisuuden Verkostoakatemia http://www.tvanet.fi/

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry https://www.tutuseura.fi/

Kirjallisuus

Amara, R. (1981a) The Futures Field. Futurist Vol. XV, No. 1, ss. 25-29.

Amara, R. (1981b) How to tell Good Work from Bad. Futurist Vol. XV No. 2, ss. 63-71.

Bakhtin, M. (1990) Art and Answerability. Early Philosophical Essays by M.M. Bakhtin (käsikirjoitus 1924, ilm. Neuvostoliitossa 1979, lännessä 1990).

Bakhtin, M. (1993) Toward a Philosophy of the Act (käsikirjoitus 1919 -1921, ilm. Neuvostoliitossa 1986, lännessä 1993).

Bell, W. (1996) The Sociology of the Future and the Future of Sociology. Sociological Perspectives.

Bell, W. (1997a) Foundations of Futures Studies. Human Science for a New Era. Volume I: History, Purposes, Knowledge. Transaction Publishers, New Brunswick and London.

Bell, W. (1997b) Foundations of Futures Studies. Human Science for a New Era. Volume II: Values, Objectivity and the Good Society. Transaction Publishers, New Brunswick and London.

Bereiter, C. (2002) Education and Mind in the Knowledge Age. Lawrence Erlbaum Associates Publishers. London.

Checkland, P. & Scholes, J. (1993) Soft Systems Methodology in Action. John Wiley & Sons. Chichester.

Glenn, J.C. & Gordon, T.J. (2004) Futures Research Methodology – V2.0. AC/UNU Millennium Project. New York.

Cross, R. & Parker, A. (2004) The Hidden Power of Social Networks. Undersanding How Work Really Gets Done in Organizations. Harvard Business School Press. Boston. 131–142.

Finger, M. & Asún, J. M. (2001) Adult Education at the Crossroads. Learning our way out. Zed Books. London.

Gordon, T. J. (2005) The Delphi Method. AC/UNU Millennium Project. Futures Research Methodology – V2.0.

Gordon, T and Pease, A. (2006) RT Delphi, An Efficient, “Round-less” Almost Real Time Delphi Method. Published in Technological Forecasting and Social Change.

Habermas, J. (1968) The Idea of the Theory of Knowledge as Social Theory. Knowledge & Human Interest, 1968, re-publ. Polity Press, 1987. Internetissä http://www.marxists.org/reference/subject/philosophy/works/ge/habermas.htm

Illich, I. (1973) Deschooling Society. Penguin. Harmondsworth. Saatavilla Internetissä http://philosophy.la.psu.edu/illich/deschool/intro.html. Ensipainos 1971.

Illich, I. (1975) Medical Nemesis: The expropriation of health. Marian Boyars. London. Illich I. et al (1977) Disabling Professions. Marion Boyars. London.

Illich, I. (1975) Tools for Conviviality. Fontana. London. Saatavilla Internetissä http://philosophy.la.psu.edu/illich/tools/intro.html.

Illich I. et al (1977) Disabling Professions. Marion Boyars. London.

Kaivo-oja, Jari, Osmo Kuusi ja Jussi T. Koski (1997) Sivistyksen tulevaisuusbarometri 1997, Opetusministeriön suunnittelusihteeristön keskustelumuistioita 25.

Kamppinen, M. & Malaska, P. (2002) Mahdolliset maailmat ja niistä tietäminen. Kirjassa Kamppinen, M., Kuusi, O. & Söderlund, S. (toim.) Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.

Kuusi, O. (1993) Delfoi-tekniikka tulevaisuuden tekemisen välineenä. Teoksessa M. Vapaavuori (toim.) Miten tutkimme tulevaisuutta? Acta Futura Fennica. No. 5. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. Painatuskeskus. Helsinki, 132-140.

Kuusi, O. (1996) Asiantuntijatiedon jalostaminen tulevaisuudentutkimuksessa. Futura. Vsk. 15, No. 4, 8-16.

Kuusi, O. (1999):Expertise in the Future Use of Generic Technologies – Epistemic and Methodological Considerations Conserning Delphi Studies. Väitöstutkimus. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Helsinki.

Kuusi, O. (1999) Delfoi. Metodix http://www.metodix.fi.

Kuusi, O., Hiltunen, E. & Linturi, H. (2000) Heikot signaalit – Delfoi-tutkimus. Futura 2/2000. 78-92. Metodix http://www.metodix.fi .

Kuusi, O. Parvinen, M. (2003) Ihmisen perimän ja kantasolujen tutkimuksen haasteet päätöksenteolle. Eduskunnan kanslian julkaisuja 4/2003, Tulevaisuusvaliokunta, Teknologian arviointeja 26. Internetissä http://www.eduskunta.fi/fakta/julkaisut/ekj4_2003.pdf.

Laakso, Kimmo – Rubin, Anita & Linturi, Hannu (2012) The role of regulation in the mobile operator business in Finland. Foresight Vol. 14, issue 2, pp. 154-167.

Linstone, H.A. & Turoff, M. eds. (2002) The Delphi Method. Techniques and Applications. ISBN 0-201-04294-0. Internetissä http://www.is.njit.edu/pubs/delphibook/ .

Linturi H. (1998). Professional Delphi Scan. Managerin opas. Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Turun kauppakorkeakoulu.

Linturi Hannu (1998) Tietoa läskillä vai ilman. Murros ja oppimisympäristö. Aikuiskasvatus 1/1998. 33-48.

Linturi Hannu – Malaska Pentti – Sotarauta Markku (1998) Emerging new network and learning environment for future studies. Futures Vol. 30, Number 7, September 1998. 745-747.

Linturi Hannu (1998). Professional Delphi Scan. Käyttäjän opas. Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Turun kauppakorkeakoulu.

Linturi, Hannu (1999) Median metamorfoosit. Futura 2/1999, 49-61.

Linturi Hannu, Hiltunen Elina & Kuusi Osmo (2000) Heikot signaalit – Delfoitutkimus. Futura 2/2000. 78-92.

Linturi Hannu (2002) Oppimisen verkkosaalistusta. Teoksessa Verkot ja virtuaalistaminen oppimisen tukena. Juhani Nieminen (toim.). Hämeen ammattikorkeakoulu. Saarijärvi. 125–173.

Linturi Hannu (2003) Delfoi – oraakkelin matkassa. Verkossa http://nexusdelfix.internetix.fi/fi/sisalto/materiaalit/2_metodit/1_delfix?C:D=61577&C:selres=61577 .

Linturi Hannu (2003) Oppimisen kulttuurievoluutio verkossa. Teoksessa Kamppinen, M., O. Kuusi ja S. Söderlund (toim.) Tulevaisuudentutkimus. SKS. Helsinki.

Linturi, Hannu (2005) Delfoi – menetelmäopas oraakkeleille. Metodix 2005 http://www.metodix.com. ISBN 952-5622-02-9.

Linturi, Hannu & Rubin, Anita (2006) Kouluttomaan oppimiseen? Opetuksen ja kasvatuksen ristiriitaiset tulevaisuudenkuvat haasteena koulutuksen kehittämiselle. Futura 1/2006. 42-52.

Linturi, Hannu (2007) Delfoin metamorfooseja. Futura 1/2007. 102-114. 2007

Linturi Hannu (2007) Opetusministeriön sivistysbarometri 1997-2007. Opm. Metodix.

Linturi, Hannu (2008) Viisitoista vuotta tulevaisuutta takana – Sivistys on rajanylityksiä ja järjestyksenpitoa. Futura 1/2008.

Linturi Jenni, Linturi Hannu, Rubin Anita (2010) Delfoi siltaa rajanylityksiä. Teoksessa Uudistuva aikuiskoulutus. Eurooppalaisia kokemuksia ja suomalaisia mahdollisuuksia. Mikkelin ammattikorkeakoulu. A. Tutkimuksia ja raportteja 49. Mikkeli.

Malaska, Pentti (1993) Tulevaisuustietoisuus ja tulevaisuuteen tunkeutuminen. Kirjassa Vapaavuori, M. (toim.) Miten tutkimme tulevaisuutta. Acta Futura Fennica No. 5, Painatuskeskus, Helsinki, ss. 6-12.

Malaska, P. & Masini, E. (2009) Philosophical Essays of Knowledge of the Future. Futura-lehden teemanumero 2009, Vol. 28, No.1.

Mannermaa, M. ja Mäkelä, K. (1994) Tulevaisuusbarometri 1993, Opetusministeriön suunnittelusihteeristön keskustelumuistioita 21, Helsinki.

Mannermaa, M. (2007) Demokratia tulevaisuuden myllerryksessä. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen uudessa viitekehyksessä. Tulevaisuusvaliokunta. Eduskunta. Helsinki. ISBN 978-951-53-2920-2.

Masini, E. (1993) Why Futures Studies? Grey Seal, London.

Masini, E. (1999) Rethinking Futures Studies. Kirjassa Sardar, Z. (toim.). Rescuing All Our Futures. The Future of Futures Studies. Praeger, Westport, Conn., ss. 36-48.

Metodix, Tulevaisuudentutkimus (2000) http://www.metodix.com/fi/sisallys/01_menetelmat/03_tieteenalakohtaiset/02_tulevaisuudentutkimus/?tree:D=&tree:selres=169090&hrpDelimChar=%3B&parentCount=1

Myllylä, Yrjö (2005): Maaseudun kehittäminen ja klusterit – Arviointia Delfoi-menetelmällä. KTM Rahoitetut tutkimukset 12/2005..

Myllylä, Y. & Linturi, H. (2005): Maaseudun tulevaisuuden kasvuklusterit MATUKA. RD Delfoi-sarjan julkaisu. Internetissä http://aluekehitys.internetix.fi/fi/tiedostot/matukaloprap290305.pdf .

Merriam-Webster´s Collegiate Dictionary.

Niiniluoto, I. (1993) Tulevaisuudentutkimus – tiedettä vai taidetta? Kirjassa Vapaavuori, M. (toim.) Miten tutkimme tulevaisuutta? Acta Futua fennica No. 5. Painatuskeskus, Helsinki, ss. 13-18.

Niiniluoto, I. (2003) Totuuden rakastaminen. Tieteenfilosofisia esseitä. Otava, Keuruu.

Niiniluoto, I. (2009) Futures Studies: Science or Art? Futura Vol. 28, No. 1, ss. 59-64.

Nykysuomen sanakirja. 1978. Osat I ja II A-K. Wsoy. Porvoo. ISBN 951-0-02764-2.

Popper, K. (1995) Arvauksia ja kumoamisia. Tieteellisen teidon kasvu. Tammer-Paino Oy, Tampere. (Suom. E. Eerola alkuperäisestä teoksesta Conjectures and Refutations, 1963)

Putnam, R.D. eds. (2002) Democracies in Flux: The Evolution of Social Capital in Contemporary Society. U Press. Oxford.

Rubin, A (2000) Growing up in Social Transition: In Search of a Late-modern Identity. Annales Universitatis Turkuensis, Series B, Tom. 234, Humaniora. University of Turku, Turku 2000.

Rubin, A. (2006) Muuttuva korkeakoulu. Turun kauppakorkeakoulun opettajien tulevaisuudenkuvat. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja keskusteluja ja raportteja 4:2006.

Rubin A. (2013) Tulevaisuudentutkimus tiedonalana (A. Rubin) Topi, Tulevaisuudentutkimuksen oppimateriaalit, http://www.tulevaisuus.fi/topi/

Rubin, A. & Hietanen, O. (2004) Oppimisympäristöjen tulevaisuus. Tutkimuksen ja yhteiskunnan haasteita.  Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Tutu-julkaisuja 4.

Rubin, A. & Linturi, H.  (2001) Transition in the making. The images of the future in education and decision-making. Futures 33 2001 267-305.

Rubin, A. & Linturi, H. (2004) Muutoksen tuulissa. Pienten lukioiden tulevaisuudenkuvat. TUTU-julkaisuja 3/2004. Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Turun kauppakorkeakoulu. Turku.

Saurén, K-M (2008) Asiantuntijavalta – koulutettu mielikuvitus. Systemaattinen analyysi Ivan Illichin tuotannossa esitetystä köyhyyden modernisoitumisesta kulutusyhteiskunnassa  Acta Universitatis Lapponiensis 147. Rovaniemi: Lapin Yliopisto.

Saurén, K-M (2008). Illichin utopia: toivon ja tasa-arvon pedagogiikka. Teoksessa Lanas, Maija, Niinistö, Hanna & Suoranta, Juha (toim.) (2008). Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä 2. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos.

Saurén, K-M (2008). Kouluton ja kasvattava yhteiskunta – Illichin utopia. Teoksessa Määttä, Kaarina & Uusitalo, Tuula (toim.) (2008). Kasvatuspsykologian näkökulmia ihmisen voimavarojen tueksi. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Sihvola, J. (1997) Aristoteleen retoriikasta. Niin & Näin -aikakauslehti. 1/97.

Suojanen, U. (1999) Toimintatutkimus. Metodix http://www.metodix.com .

Surowiecki, J. (2004). The Wisdom of Crowds: Why the Many Are Smarter Than the Few and How Collective Wisdom Shapes Business, Economies, Societies and Nations Little, Brown ISBN 0-316-86173-1.

Tapio, P. (2002a) The Limits to Traffic Volume Growth, Acta Futura Fennica No 8, Finland Futures Research Centre & Finnish Society for Futures Studies, Summary of doctorate dissertation (148 p.) published in http://www.ethesis.fi.

Tapio, P. (2002b) Disaggregative Policy Delphi: Using cluster analysis as a tool for systematic scenario formation, Technological Forecasting and Social Change 70(1): 83-101. Internetissä http://www.tukkk.fi/tutu/dpd.htm .

Tuomi, I. (1999) Corporate Knowledge. Theory and Practice of Intelligent Organizations. Metaxis. Helsinki. 411–416.

Turoff, M. (1970) The Policy Delphi. Journal of Technological Forecasting and Social Change. No. 2, 149-172.

Turoff, M. (1972) Delphi Conferencing: Computer Base Conferencing with Anonymity. Journal of Technological Forecasting and Social Change. No. 2, 159-204.

Turoff, M. (1975) The Policy Delphi in H.A. Linstone and M. Turoff (eds.) The Delphi Method: Techniques and and Applications, Addison-Wesley, Reading, MA.

Turoff, M. & Starr, R. H. (1996) Computer Based Delphi Processes. In Adler and Ziglio, editors. Gazing Into the Oracle: The Delphi Method and Its Application to Social Policy and Public Health, London, Kingsley Publishers.

Turoff, M. (2009) Delphi for Foresight and Large Group Communications.

Turoff, M. (2009) Dr. Murray Turoff interview for eDelphi society http://www.viddler.com/explore/otavanopisto/videos/46/

Uotila, T., Mannermaa, M. ja Mäkelä, K. (1995) Sivistyksen tulevaisuusbarometri 1995, Opetusministeriön suunnittelusihteeristön keskustelumuistioita 23.

van Dijk, J.A.G.M. (1990) Delphi Method as a Learning Instrument.

Kiinnostavia artikkeleita

1. Review of Delphi-based scenario studies: Quality and design considerations, tiedostonimellä 1603-1615.
2. Validating an innovative real-time Delphi approach – A methodological comparison between real-time and conventional Delphi studies, tiedostonimellä 1681-1894.
3. Improving the delphi process… pages 1500 – 1513, Bolger, Wright.
4. The Delphi method as a ritual: Inquiring the Delphic Oracle. Maija Linturi
5. Hybrid Delphi: A methodology to facilitate contribution from experts in professionla contexts. Sivut 1629-1641 ovat kirjoittaneet Jon Landeta, Jon Bamulia ja Aitziber Lerfxundi.
6. Scenario construction via Delphi and cross-impact analysis. 1579-1602. Tekijät ovat gurutasoa: Victor Bafiuls ja Murray Turoff.
7. Desirability bias in foresight: Consequences for decision quality baased on Delphi results. 1654-1670. Philipp Ecken, Tobias Gnatzy, Heiko von der Gracht.
8. Is diversity in Delphi panelist groups useful? Evidence from a french forecasting exercise on the future of nuclear energy. 1642-1653. Caroline Hussler, Paul Muller, Patrick Rondé.
9. Opinion convergence in location: A spatial version of Delphi method. 1565-1578. Simone Di Zio, Antonio Pacinelli.
10. Does the Delphi process lead to increased accuracy in group-based judgmental forecasts or does it simply induce concensus amongst judgmental forecasters? 1671-1680. Fergus Bolger, Andrew Stranieri, George Wright, John Yearwood.
11. Identification of future fields of stadardisation: An explorative application of the Delphi methodology. 1526-1541. Kerstin Goluchowitz, Knut Blind.
12. Linking global societal trends to future radicalization and terrorism in The Netherlands. 1557-1564. Ertik van de Linde, Patrick van der Duin.

eDelfoi-tutkimuksia

Metsäklusterin tulevaisuus

Opetusministeriön sivistysbarometri

Cemat, kehittyvien markkinoiden tutkimus

Terveydenhoidon priorisointi

Käden taitojen tulevaisuus

Huumebarometri

Liiketoimintasuunnittelu verkostoissa

Mobiiliteknologian tulevaisuus

Ammattikeittiön tulevaisuus 2020

Oppimisen tulevaisuus 2030

SAVE

Liitteet

Liite 1: Anita Rubinin löytämiä Delfoi-työskentelyn sudenkuoppia ja jos kuitenkin tipahdat, miten niistä voidaan nousta:

1. Jokainen delfoi-tutkimuksen osio voidaan tehdä huonosti tai huolimattomasti ja silloin tutkimuksen validiteetti ja reliabiliteetti kärsivät. Esimerkkinä asiantuntijoiden valinta: → Ovatko asiantuntijat sitä todella? Kuk määrittää / miten heidän asiantuntijuutensa määrittyy? Ovatko he edustava joukko?
2. Kysymysten ja niiden taustalla olevien tulevaisuutta koskevien väittämien tarkkuus, asianmukaisuus ja oikeellisuus → tarkistettava, tarkistettava ja vielä kerran tarkistettava luotettavista (tieteellisistä) lähteistä..
3. Huono kysymyspatteri/-lomake → auttaa, jos tehdään kunnollinen esikyselykierros.
4. Väärin, sekavasti tehty tai epärelevantteihin asioihin takertuva yhteenveto kierrosten välillä→ vaikuttaa seuraavan kierroksen onnistumiseen.
5. Asiantuntijapanelistit voivat jäädä pois/kieltäytyä seuraavalta kierrokselta → kannattaa miettiä, miten motivoida panelistit jatkamaan, varsinkin jos kysely on laaja, jos kierroksilla toistetaan samoja asioita tai jos kierrosten väli on pitkäo.
6. Koodaus ja analyysi voivat jäädä puutteellisiksi (tekniset syyt, monta tutkijaa, huonosti perehdytetty tai huolimaton avustaja tms.).
7. Huono raportointi.
8. Tutkijan epärehellisyys tutkimuksen puutteiden kirjaamisessa. Itsekritiikki ja uskallus omien puutteiden raportoimiseen ovat kuitenkin ainoa tie oman tutkijaosaamisen kehittymiseen.
9. Tuloksissa saattaakin tulla esiin jotain sellaista, joka ei ole tutkimuksen tilaajan mieleen tai edun mukaista. → on mietittävä, kuinka raportoidaan niin, ettei tutkimuksen reliabiliteetti kärsi.
10. Puuttuva mahdollisuus tiedeyhteisöltä arvioida tuloksia (erityisesti yksityiset delfoit).
11. Syysuhteiden ymmärtämisen puute, erityisesti sosiaalisen teorian tuntemuksen puute.
12. Sosiaalisen asenneilmapiirin ja tapahtumakulkujen ja –ketjujen tunnistaminen. → Näiden ymmärtäminen on tärkeää, jotta kysymyksistä/väittämistä tulee aidosti sellaisia, joihin on olemassa erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia.
13. Liian laajojen tai eriytyneiden ryhmien mielipiteistä ei tule kuin yleistyksiä.
14. Liian laajoista tai abstrakteista kysymyksistä saadaan vastaukseksi vain itsestäänselvyyksiä ja epämääräisyyksiä.
15. On mietittävä tarkkaan, paljonko asiantuntijan mielipiteestä on aitoa ja paljonko yleisen mielipiteen toistoa.
16. Delfoi huonoimmillaan vahvistaa konventionaalista, kapeaa, pinnallista ajattelua; itsestäänselvyyksien vakuuttelua.
17. Asiantuntijat/panelistit ovat joskus tietämättömiä kehityksestä oman alansa ulkopuolella lähitieteissä.
18. Entä jos asiantuntijat/panelistit eivät myöskään ole tietoisia oman alansa viimeisimmästä kehityksestä? (Taustalla saattaa ”oman erinomaisuuden syndrooma”, siis se, että asiantuntija uskoo itse olevansa aina oikeassa eikä koe tarpeelliseksi muuttaa tai kehittää mielipiteitään ja ajatteluaan, tai Ceauşescu-syndrooma”, siis se, ettei asiantuntijan mielipiteitä ole koskaan omassa viitekehyksessä kyseenalaistettu tai uskallettu kiistää.) → Tutkimuksen teemaan kannattaa perehtyä myös kansainvälisellä areenalla ja selvittää, mikä on viimeisintä tutkimustietoa kv. tasolla.
19. Mitä pitemmälle tulevaisuuteen mennään, sitä epätarkemmaksi delfoi-asiantuntijoiden mielipiteet tulevat. → tämä voi olla tutkimuksessa myös vahvuus, jos ajallinen muutos otetaan huomioon.

Kategoriat:Artikkelit, Julkaisut, Oppimisen tulevaisuus 2030, Tie

Avainsanat:delfoi, edelphi, etusivulle, tulevaisuudentutkimus, tulevaisuuksientutkimus